Alkoholin käytöstä, kumpiko oikeassa
Meillä mies on lisännyt parin viime vuoden aikana alkoholin käyttöään. Juo nyt loma-aikana joka päivä muutaman drinkin ja vähintään kolmena iltana kännit. Loma-ajan ulkopuolella juo kännit "vain" perjantai ja lauantai iltoina. Mies tekee koko ajan esim. pihatöitä eli ei jää sohvalle makaamaan, mutta pullo on mukana jatkuvasti.
Tämä on kiristänyt minun hermoja ja olen alkanut huomauttelemaan asiasta. Melkein viikoittain siitä tulee riita. Mies sanoo, että kun se on hänen ainoa harrastuksensa, niin hän voi sitä tehdä ihan vapaasti, minulla kun on useampia harrastuksia. Mitä mieltä olette, olenko turhan tiukkapipoinen asiasta niin kuin mies väittää?
Kommentit (284)
Tiedät itsekin tulevaisuutesi. Montako vuotta haluat kärsiä?
Sellainen on normaali, suomalainen mies joka raskaan työviikon jälkeen nollaa itsensä viikonloppuisin, ja vähän haluaa rentoutua myös lomalla. Olet tiukkis.
Ei sun tarvii voittaa miestäsi sanailussa. Hiljaisuus on paljon tehokkaampaa. Jos unohdetaan hetkeksi huoli rakkaan terveydestä ja teidän avioliitosta, niin voisit vain lyhyesti puhua miehen kanssa ja sopia, että kotona ollessa (lapsia vielä!) ollaan selvin päin. Sanot että et jaksa katsoa kännistä sammallusta. Ja lasten ei sitä tule nähdä missään oloissa. Jokaisella on oikeus rauhaan kotonaan. Vaikka mies sönkkäisi mitä pysyt kannassasi. Ole tiukkana äläkä hölise ylimääräisiä tai lähde mihinkään väittelyyn mukaan. Miehesi saattaa hämmentyä tästä, mutta jos näin käy alat olla voiton puolella omien rajojesi kanssa. Tarkkaile ilmeitä. Mies voi ottaa pari kotona, mutta jos haluaa kännätä niin ovea kohti vaan. Harva jaksaa kadun kulmassa tai naapurin Pentillä hengata kovin pitkään. Nyt joku selittää että mutta mitä kun mies on iso ja en voi pakottaa. Kyse onkin ihan vain henkisestä kantista. Tässä tapauksessa ap:n mies on alkanut vasta hiljan juoda ja pelleilee asialla.
Vähän off topic, mutta kerron kaverini tarinan. Hän erosi miehestä, joka eli baarielämää ja jonka oksennuksia hän joutui siivoamaan. Oli vuosia sinkkuna ja sitten löysi miehen, jossa oli tärkein kriteeri myös, eli mies ei juo.
Kaverini totesi vuosia myöhemmin oppineensa sen, että kun menee sutta pakoon, niin karhu tulee vastaan. Että kaikilla ihmisillä on omat vikansa. Ne sijaitsevat vain eri paikoissa.
Summa summarum, ap:n kannattaa miettiä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse, ennenkuin tekee ratkaisevia päätöksiä.
Jos juominen on ongelma juomarin läheisille, niin silloin hänellä on alkoholiongelma. Vaikka kuinka ei omasta mielestä ongelmaa olisi. Siinä sokeutuu.
Toisaalta jos miehesi ei ole aggressiivinen eikä jätä asioita tekemättä juomisen takia, niin onko se niin kamalaa? Itselleenhän hän hallaa tekee, terveys menee ja maksa rasvoittuu.
Vierailija kirjoitti:

Näin minäkin ajattelen omasta suurkuluttajamiehestäni (52 v). Hän ei oksentele eikä örise, vaan rakastaa minua juodessaan aivan hirveästi. Hän tavallista puheliaampi, eikä ulkopuolinen näe juomista. Oman terveytensä hän siinä vain pilaa. Ei hän minun elämääni pilaa.
Eroa ihmeessä, ja etsi joku kaltaisesi tiukkapipo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Mies juo joka päivä muutaman drinkin. Muutama on enemmän kuin pari. Lisäksi känni kahdesti viikossa.
"Euroopassa" juodaan lounaalla lasillinen viiniä tai yksi olut, päivällisellä saman verran. Kännejä ei juoda ollenkaan tai korkeintaan häissä ja syntymäpäiväjuhlissa. Ei ihan voi verrata ap:n miehen touhuun.
Nyt, kun matkustelusta on tullut arkipäivää, suomalaiset ovat alkaneet puolustella täysin kieroutunutta suhdettaan alkoholiin eurooppalaisilla juomatottumuksilla. Vaikka päivittäinen alkoholinkäyttö kuulostaa paljolta, ei niitä juomia ruoan kanssa mitenkään "vedetä" vaan yksi ruokajuoma lounaalla tai päivällisellä riittää. Tärkeämmissä tilaisuuksissa voidaan ottaa enemmän mutta silti niin, että ei olla silmin nähden humalassa. Humalahakuinen juominen on ylipäätään harvinaista, eikä ole mitään pikkujoulukauden tai ruotsinlaivan kaltaisia vapaita vyöhykkeitä. Festareillakaan ei olla pelti kiinni. Ap:n kuvaama ilmiö, että puutarhatöitä tehdessä tissutellaan aamusta iltaan, on kyllä tosi suomalainen ilmiö.
Tämä eurooppalaisiin juomatapoihin vetoaja, samoin kuin ap:n mies, saa tietysti juopotella ihan niin paljon kuin lystää, mutta vastaavasti ap on vapaa etsimään seuraa, jolla on tervehenkisempiä vapaa-ajan harrastuksia, ehkä jopa sellaisia, joita voisi tehdä yhdessä. Ero olisi sikäli win-win-tilanne, että myös ap:n mies voisi etsiä naisen, josta saa ryyppäysseuraa ikävän raivoraittiin nalkuttajan sijaan.
Yleensä miehet jotka haluaa eroon tukalasta liitosta ryyppäävät. Eron jälkeen tulee helpotus ja rankka urheileminen, sitten alkaa tindertreffailu. Ellei uus oo jo katottu.
Onhan näitäkin, tietysti. Mitä olen omaa sukua ja tuttavapiiriä seurannut, niin tavallisempi tarina on kyllä se, että vaimon lähdettyä alkaa alamäki. Näkeehän sen ihan keskikaljabaarien terrasseillekin vilkaisemalla, ketkä siellä aikaansa viettävät: keski-ikäiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Jos juominen on ongelma juomarin läheisille, niin silloin hänellä on alkoholiongelma. Vaikka kuinka ei omasta mielestä ongelmaa olisi. Siinä sokeutuu.
Toisaalta jos miehesi ei ole aggressiivinen eikä jätä asioita tekemättä juomisen takia, niin onko se niin kamalaa? Itselleenhän hän hallaa tekee, terveys menee ja maksa rasvoittuu.
Niin, olen minä miettinyt tätä näinkin. Varsinkin kun mies on kyllä "hyvä mies" muuten. Ahkerakin, koko ajan puuhailee pihahommia tai rakentaa, ei osaa jäädä paikalleen. Ilmeisesti minun vaihtoehdot on että minä joko lähden tai jään ja hyväksyn tilanteen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Luultavasti ei jaksaisi tuota elämää selvinpäin hetkeäkään. Lähtisi urheilemaan ja etsimään nuorempaa ja fiksumpaa naista. Varmaan lasin ääressä näin suunnitteleekin.
Kuinka harhainen pitää olla, että keski-ikäinen tuurijuoppo tuosta noin vain kuvittelee iskevänsä nuoremman naisen? Itseä selvästi vanhemmat miehet eivät nuoria naisia kiinnosta edes silloin, kun he ovat hyvässä kunnossa, saati sitten joku juopottelun pöhöttämä, katkeroitunut viikonloppuisä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on lisännyt parin viime vuoden aikana alkoholin käyttöään. Juo nyt loma-aikana joka päivä muutaman drinkin ja vähintään kolmena iltana kännit. Loma-ajan ulkopuolella juo kännit "vain" perjantai ja lauantai iltoina. Mies tekee koko ajan esim. pihatöitä eli ei jää sohvalle makaamaan, mutta pullo on mukana jatkuvasti.
Tämä on kiristänyt minun hermoja ja olen alkanut huomauttelemaan asiasta. Melkein viikoittain siitä tulee riita. Mies sanoo, että kun se on hänen ainoa harrastuksensa, niin hän voi sitä tehdä ihan vapaasti, minulla kun on useampia harrastuksia. Mitä mieltä olette, olenko turhan tiukkapipoinen asiasta niin kuin mies väittää?
Sun on pakko olla trolli kun et itse osaa päätellä että mies on väärässä. Tyhmä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on lisännyt parin viime vuoden aikana alkoholin käyttöään. Juo nyt loma-aikana joka päivä muutaman drinkin ja vähintään kolmena iltana kännit. Loma-ajan ulkopuolella juo kännit "vain" perjantai ja lauantai iltoina. Mies tekee koko ajan esim. pihatöitä eli ei jää sohvalle makaamaan, mutta pullo on mukana jatkuvasti.
Tämä on kiristänyt minun hermoja ja olen alkanut huomauttelemaan asiasta. Melkein viikoittain siitä tulee riita. Mies sanoo, että kun se on hänen ainoa harrastuksensa, niin hän voi sitä tehdä ihan vapaasti, minulla kun on useampia harrastuksia. Mitä mieltä olette, olenko turhan tiukkapipoinen asiasta niin kuin mies väittää?Sun on pakko olla trolli kun et itse osaa päätellä että mies on väärässä. Tyhmä nainen.
Miksi sitten häviän aina kaikki väittelyt mitä tästä käydään miehen kanssa? Mitä minun pitää sanoa, että mies jäisi kerrankin sanattomaksi?
Itse aloin naisena juomaan, kun minulla oli aivan kamala mies ja hirveesti kotitöitä. Pikkusiidereissä se jatkuva työnteko oli helpompaa. No, riitaa tuli ja alkkiksesksi haukkumista. Miehen mielestä mun kuului palvella selvinpäin ja hoitaa iso omakotitalo, 2 lasta, koira ja hänen homma oli soittaa kitaraa. Eron jälkeen raitistuin heti ja lapsetkaan ei olleet mun. Olin liian kiltti liian pitkään.
On kiinnostavaa, että nämä tissuttelijamiehet puolustelijoineen toivovat, että vaimo ei nalkuttaisi. Toiveena ei ole vaimo, joka niin ikään tissuttelisi, vaikka tämähän olisi ihannetilanne miehelle. En ole varmaan ikinä näissä keskusteluketjuissa nähnyt, kuinka mies sanoisi, että olisi tosi kiva, jos vaimon kanssa yhdessä otettaisiin, sen sijaan toivotaan, että vaimo "ymmärtää" ja antaa miehen juoda rauhassa. Tästä jo näkee, miten vääristynyt suhde alkoholiin on. Luulen, että nämä miehet eivät edes hyväksyisi vaimolta vastaavaa juomista, sillä eivät halua katsella tätä humalassa ja jonkunhan täytyy huolehtia lapsista ja kodista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Luultavasti ei jaksaisi tuota elämää selvinpäin hetkeäkään. Lähtisi urheilemaan ja etsimään nuorempaa ja fiksumpaa naista. Varmaan lasin ääressä näin suunnitteleekin.
Kuinka harhainen pitää olla, että keski-ikäinen tuurijuoppo tuosta noin vain kuvittelee iskevänsä nuoremman naisen? Itseä selvästi vanhemmat miehet eivät nuoria naisia kiinnosta edes silloin, kun he ovat hyvässä kunnossa, saati sitten joku juopottelun pöhöttämä, katkeroitunut viikonloppuisä.
No ex-mies laittoi korkin kiinni ja sai liiankin nuoria naisia. Itse otin omanikäisen.
Mä dokailen kerran viikossa sellaiset 25 annosta kerralla. Poltan myös röökiä (ehkä 2 röökiä päivässä). Tuntuu ettei pää kestä muuten, on pakko nollata ja rentoutua. Olen sinkku :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on lisännyt parin viime vuoden aikana alkoholin käyttöään. Juo nyt loma-aikana joka päivä muutaman drinkin ja vähintään kolmena iltana kännit. Loma-ajan ulkopuolella juo kännit "vain" perjantai ja lauantai iltoina. Mies tekee koko ajan esim. pihatöitä eli ei jää sohvalle makaamaan, mutta pullo on mukana jatkuvasti.
Tämä on kiristänyt minun hermoja ja olen alkanut huomauttelemaan asiasta. Melkein viikoittain siitä tulee riita. Mies sanoo, että kun se on hänen ainoa harrastuksensa, niin hän voi sitä tehdä ihan vapaasti, minulla kun on useampia harrastuksia. Mitä mieltä olette, olenko turhan tiukkapipoinen asiasta niin kuin mies väittää?Sun on pakko olla trolli kun et itse osaa päätellä että mies on väärässä. Tyhmä nainen.
Miksi sitten häviän aina kaikki väittelyt mitä tästä käydään miehen kanssa? Mitä minun pitää sanoa, että mies jäisi kerrankin sanattomaksi?
Kysy vaikka että mihin ahdistukseen hän juo
Vierailija kirjoitti:
On kiinnostavaa, että nämä tissuttelijamiehet puolustelijoineen toivovat, että vaimo ei nalkuttaisi. Toiveena ei ole vaimo, joka niin ikään tissuttelisi, vaikka tämähän olisi ihannetilanne miehelle. En ole varmaan ikinä näissä keskusteluketjuissa nähnyt, kuinka mies sanoisi, että olisi tosi kiva, jos vaimon kanssa yhdessä otettaisiin, sen sijaan toivotaan, että vaimo "ymmärtää" ja antaa miehen juoda rauhassa. Tästä jo näkee, miten vääristynyt suhde alkoholiin on. Luulen, että nämä miehet eivät edes hyväksyisi vaimolta vastaavaa juomista, sillä eivät halua katsella tätä humalassa ja jonkunhan täytyy huolehtia lapsista ja kodista.
Kokemuksen mukaan naiset on niin surkeaa ryyppyseuraa, että mieluummin minä ainakin juon yksistäni kuin naisen kanssa.

Hahha niin totta! Naiset riehaantuvat kun dokaavat, itse enemmänkin väsyn ja rentoudun. Ei mene ihan yksiin..
Miehen lomadrinkkien nauttiminen saadaan käännettyä alkoholistiksi.
Ap valehtelee myös räikeästi aloituksessaan. "Pullo aina mukana".