Tosi masentavaa huomata, ettei oikesti kelpaa omana itsenä kenellekään :( t. Mies25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen omaan ulkonäköön pakkomielteisesti keskittyminen on turnoff, ei ulkonäkö sinänsä. Minä olen heikkona hauskoihin miehiin, varsinkin jos mies on nörtti-/scifihenkinen ja eläinrakas. Ap:n vuodatuksessa ei selvinnyt persoonasta mitään muuta kuin ulkonäkökeskeisyys ja tietynlainen passiivisaggressiivisuus, se ei ole ollenkaan houkuttelevaa.

Kukapa ei pitäisi hauskoista ihmisistä? Ei se sulje sitä pois, että miehen on yleensä kivempi olla miehekkäämmän näköinen kuin laiha, kapeaharteinen, siro ja vatsakas. Varsinkin, jos ei satu olemaan erityisen hauska.

Joo olisihan se varmasti kivempi. Mutta jos mies on ihana, mutta ulkonäöllisesti ei täysi kymppi mutta ihan silmää miellyttävä, niin 90% naisista valitsee suhteeseen luonteen perusteella. Tapailuasteen jälkeen ei enää ulkonäkö riitä jos luonne ei miellytä. Maksimissaan suhde ei-sopivaluonteisen kanssa voi kestää juuri niin pitkään, että se hormonihyrräys eli panovaihe on ohi. Sitten tulee viimeistään ero.

Treffeille ja panemaan pääsee varmasti komeat helpommin, mutta oikeaan suhteeseen pitää olla myös luonnetta ja enimmäkseen sitä.

Luonteeksikaan ei yleensä miehellä riitä tavallinen ja ihan hyvä. Sellaisia muuten suurin osa ihmisistä on. Tokihan taviksetkin monesti jossain vaiheessa jonkun löytävät, mutta kuten sanoit, että jos on massasta poikkeavan hauska luonne tai hyvä ulkonäkö, niin tilaisuuksia tulee huomattavasti enemmän.

Ei tietenkään riitä "tavallinen tai ihan hyvä", koska ei ole olemassa mitään vähimmäisvaatimuslistaa ominaisuuksista, jotka täytettyään kelpaa parisuhteeseen. Täytyy olla yhteensopiva luonne jonkun tietyn ihmisen kanssa ja täyttää juuri ne hänen kriteerinsä. Toinen haluaa uraohjuksen, yksi himourheilijan tai joku toinen hiljaisen sohvalla köllöttelijän. Kukaan näistä ei kelpaa kaikille, mutta on täydellinen jollekin muulle.

Tavallisen näköisen miehen suurin haaste on varmasti treffeille pääsy. Yleensä kuitenkin jos treffeille asti pääsee, ulkonäkö on hyväksytty (ellei ole ihan erinäköinen kuin kuvissa) ja sitten se on luonteesta ja nimenomaan luonteiden yhteensopivuudesta kiinni. Ja se onkin paljon monimutkaisempi kombo asioita kuin joku hartioiden leveys tai kengänkoko.

Treffeille pääsy on ensimmäinen askel. Vasta. Ja jos et edes sille pääse, niin heikkoa on. Treffeillä ei riitä pelkkä luonne, ellei satu tosiaan olemaan valloittavan hauska tai jotain muuta spesiaalia. Tavallisen luonteen kanssa tulee ilmeiden, eleiden ja koko paketin olla miellyttävä naiselle. Eli siis ulkonäön siinä missä luonteenkin.

Tietysti molempien pitää miellyttää, sekä ulkonäön että luonteen. Mutta eikö sama päde myös miehen suuntaan? Miksi mies tyytyisi johonkin, joka on vähän sinne päin? Jos tavoitteena kuitenkin on loppuelämän mittainen parisuhde?

Treffien tarkoitus on kartoittaa, onko se toinen itselle sopiva ja onko itse hänelle. Sen ei pitäisi olla mikään työhaastattelu, jossa nainen rekrytoi itselleen x määrän kriteerejä täyttävän puolison.

Sellainen asenne, että enkö mä nyt edes sulle kelpaa, paistaa pitkälle ja löyhkää epätoivolle. Myös se nainen haluaa tuntea itsensä spesiaaliksi ja halutuksi. Siksi naiset puhuvat kemiasta. Naisetkin haluavat olla varmoja, että mies on kiinnostunut hänestä ihmisenä, ei taloudenjakajana tai statussymbolina tai yksinäisyydeltä pelastajana. Valitettavasti se on niin, että mies haluaa kenet tahansa joka kelpuuttaa hänet, ei kelpaa juuri kenellekään.

Vaikka treffailu on välillä turhauttavaa, siihen pitäisi suhtautua niin, että etsitään ihmistä jonka kanssa synkkaa, eikä ihmistä, joka huolii. Koska mitä siitä parisuhteestakaan sitten tulee, jos mies ei alun perinkään ollut kiinnostunut naisesta vaan suhteesta.

>Kallonympärys 54cm

Lopetin lukemisen tähän, terve ihminen ei rupea mittamaan kallonsa ympärysmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen lyhyt n. 170cm pitkä ja luustoltani hyvin siro. Painoa noin 62kg. Uskokaa tai älkää, mutta silti olen melko vatsakas.

Vyötärö 85cm.

Tämä johtuu luultavasti siitä, että lihasmääräni on hyvin olematon jonka takia olen lievästi keskivartalolihavana silti hoikan painoinen.

Luustoni on tosiaan hyvin siro.

Olen ottanut itsestäni mittoja:

. Kallonympärys 54cm

- ranteiden paksuus n. 15.5cm

- rinta n. 90cm.

Olen myös kapea harteinen.

Näiden lisäksi tosiaan vatsani on aika pömpöttävän näköinen.

Olen ihan komea kuulemma naisten mielestä, mutta liian pieni ja epämiehekäs.

En ole muutenkaan erityisen miehekäs.

On tosi inhottavaa :(.

Harvoin löydän päälläni istuvaa t paitaa miesten puolelta toki paidat sieltä ostan, mutta ne ovat roikkuvia.

En ole koskaan tavannut toista näin pieniluista miestä.

Isäni on myös pieni ja lyhyt mutta ei silti näin kapoinen.

Tosiaan en ole edes hoikan tai luisevan näköinen mutta olen tosi kapea ja pieni muuten.

Mulla on myös pienet kädet ja jalat (jalkaterien pituudet 24cm) silti käytän miesten pienintä eli 40 kokoa kengissä.

Mutta on myös pitkät raajat.

Eli olen lyhyt selkäinen. Tuo teki minusta vielä omituisemmam näköisen.

Kukaan ei ole ikinä missään terveystarkastuksessa puutunut tähän kroppaani, mutta en kelpas naisille

Tuollainen itsensä mittaaminen on merkki mielenterveysongelmista. Hanki jotain kehittävämpää sisältöä elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Joo olisihan se varmasti kivempi. Mutta jos mies on ihana, mutta ulkonäöllisesti ei täysi kymppi mutta ihan silmää miellyttävä, niin 90% naisista valitsee suhteeseen luonteen perusteella. Tapailuasteen jälkeen ei enää ulkonäkö riitä jos luonne ei miellytä. Maksimissaan suhde ei-sopivaluonteisen kanssa voi kestää juuri niin pitkään, että se hormonihyrräys eli panovaihe on ohi. Sitten tulee viimeistään ero.

Treffeille ja panemaan pääsee varmasti komeat helpommin, mutta oikeaan suhteeseen pitää olla myös luonnetta ja enimmäkseen sitä.

Minä olin reilut viisi vuotta suhteessa miehen kanssa ihan vain hänen ulkonäkönsä vuoksi. Luonteemme olivat aivan yhteensopimattomat, samoin tulevaisuudensuunnitelmat, ylipäätään tapa elää elämää. Ulkonäöllä pääsee pitkälle. Sitä paitsi hyvännäköiset miehet, koska heillä on mahdollisuus, varmastikin yleensä tykkäävät vaihtaa naisen uuteen tiheämmin kuin auton.

Olet nuori ja jos oot hyväluonteinen niin löydät naisen varmaati.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala harrastaa liikuntaa ja kuntosalia. Kasvata lihasmassaa.

Se aiheuttaa vain lisäongelmia. Olen ap:n pituinen mutta lihaksikas ja on todella vaikea löytää istuvia vaatteita. Hartioista sopivat paidat ovat polviin asti ja lyhytlahkeiset housut todella usein myös kapeaa mallia

Meinaat että tulisi pelkästään lisäongelmia kehonmuokkauksella, mutta ei mitään positiivista..?

Kyllä sä mulle ja varmasti monelle muullekin kelpaisit - jos itseäsi ei haittais, että olen samamittainen ja painavampikin, 65kg. :D

Ei ulkonäkö merkitse naisille mitään, jos henkisellä puolella natsaa. Tai voi olla, mutta kannattaako sellaisiin naisiin tutustua? Todennäköisyys kumppanin saamiseen kasvaa potensseina jos muuttuu itse passiivisesta objektista aktiiviseksi subjektiksi. Minulle kävi 30 ikäisenä ihme juttu. Kun väsyin naisten perässä juoksemiseen ja pettymysten kokemiseen, lopetin juoksut. Ei kulunut kuin ihan hetki, niin naiset alkoivat juosta minun perässäni!

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen omaan ulkonäköön pakkomielteisesti keskittyminen on turnoff, ei ulkonäkö sinänsä. Minä olen heikkona hauskoihin miehiin, varsinkin jos mies on nörtti-/scifihenkinen ja eläinrakas. Ap:n vuodatuksessa ei selvinnyt persoonasta mitään muuta kuin ulkonäkökeskeisyys ja tietynlainen passiivisaggressiivisuus, se ei ole ollenkaan houkuttelevaa.

Tämä. Luuletteko muuten te treenaamaan kehottajat, että sittenkun on lihaksia saatu niin ongelma on ratkaistu ja kaikki hyvin? Ei se niin mene, ei todellakaan. Sitten se sairaalloisen huono itsetunto ja maaninen oman ulkonäön arviointi/kyttäys vaan on niiden lihasten ympärillä. Onko joku lihas kasvanut vai ei, johtuiko pakit sen ja tuon lihaksen pienuudesta/suuruudesta, koko itsetunto on rakentunut niiden lihasten varaan ja jos/kun niitä joskus menettää,siinä menee sitten kaikki. Itsetunto, omanarvontunto,itsekunnioitus..

TÄHÄN muuten bodypositive-liikekin tähtää, että oppisi hyväksymään ja rakastamaan itseään sellaisena kuin on NYT. Rakentaisi itsetunnon ja itsekunnioituksen sille kropalle joka on NYT. On ok muuttaa kroppaansa,mutta vasta sittenkun itsetunto ja pää on kunnossa koska niihin ei laihtuminen/lihominen/treenaaminen/kauneusleikkaukset auta. Olet ansainnut ihmisarvon,onnen ja hyvän itsetunnon huolimatta ulkonäöstäsi.

Musta on jotenkin karmeaa tämä nykymaailman pinnallisuus, ajatellaan hyvinvointina ja menestyksenä sitä miten muokkaa kehoaan. Olisi kiva jos ihmiset keskittyisivät myös aivojen treenaamiseen ja henkiseen kasvuun, ovat paljon hyödyllisempiä juttuja myös kanssaihmisille kuin lihastesi koko.

No mun mies on 168cm, vatsakas, ei lihaksikas ja olemukseltaan nörtihtävä. Aiemmat poikaystävät olivat yleensä pitkiä, tummia ja komeita. Tämä mies voitti 6-0 koska oli aidosti kiltti ja välittävä, löytyi yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja arvoja. Niin, ja tietysti hän joutui hyväksymään sen että vaikka olen 173cm pitkä en luopunut korkokengistä hänen takiaan, ja vielä senkin että painan 80kg mikä ison pehvan takia näyttää vielä enemmältä. Kyllä olisi syytä ankaraan vitutukseen jos olisimme ohittaneet toisemme pinnallisten syiden takia.