Miten sosiaalisia suhteita tai kanssakäymistä hoidettiin ennen somea ja nettiä?

Koulussa jo sovittiin, että iltapäivällä mennään jonnekin ja tehdään jotakin. Esimerkiksi puistoon pesäpalloa pelaamaan tai yhden luokkakaverin pihalle pihapelejä pelaamaan. Ne tulivat, jotka pääsivät.

Kesälomat olivat vähän kurjia kun ei koulussa voinut sopia eikä oikein puhelimellakaan tavoittanut. Silloin fillaroitiin ovikelloja soittamaan ja leikittiin sen kanssa kuka sattui olemaan kotona, tai jatkettiin yhdessä eteenpäin että saataisiin pari joukkuetta kasaan. Urheiltiin ja leikittiin paljon vuodenaikojen mukaan ulkona.

Vähän kauempana asuvien kavereiden kanssa läheteltiin kirjeitä. Postikortteja reissuilta ja matkoilta tai muuten vaan kun löytyi hieno kuva. Kiertokirjeitäkin oli! Ja kirjekavereita jostain lehtien palstoilta tai teksti-tv:stä, pääsi tutustumaan vieraisiin ihmisiin.

Vanhempani lähettivät myös paljon kortteja matkoilta (tehtiin yksi tai kaksi kotimaan lomamatkaa vuodessa). Soittelivat puhelimella sopiakseen kahvitteluista ja yleensä soittaessa jo vaihdettiin kuulumisia ja puhelut kestivät yleensä tunnin.

Oi, näin kolmikymppisenä muistellen lapsuuttaan tuo oli juuri yksi ihanimmista asioista, että kanssakäyminen tapahtui ihan livenä. Nyt kun on vierestä seurannut naapureiden kouluikäisiä lapsia, tuntuu heidän elämänsä paljon jotenkin vajaammalta. Pihallakin vaan nököttävät vierekkäin kumpikin tuijottaen omaa älypuhelintaan. Mitä kaikkea muuta tekemistä olisikaan ulkonakin tarjolla!

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Treffit esimerkiksi olivat ihan toiselaiset, kun ei ollut mitään faceja tai tindereitä. Ensin mentiin kapakkaan, josta bongattiin kiva nainen/mies. Sitten jos kemiat täsmäsi, piti uskaltaa pyytää numero ja toivoa, että se on oikea. Kun seuraavan aamun darra oli kärsitty, oli tälle tyypille SOITETTAVA, koska eihän tekstareita ollut. Joskus vastasi, joskus ei. Jos vastasi, piti änkyttäen selittää että minä olen se tyyppi joka pyysi sen numeron ja sopisiko joku paikka. Joskus sopi, joskus ääni oli jäätävä ja siihen jäi. Jos päästiin tapaamaan johonkin paikkaan, oli laitettava itsensä viimeisen päälle, oltava skarppi ja sosiaalinen. Joskus onnistui, joskus ei, ja tuloksena oli kammottava vaivaantuneisuus molemmille. Kun treffit olivat ohi, oli "arvion" aika. Joskus se johti ehkä pusuun ja uudelleentapaamiseen, joskus vaan siihen, että oli mukavaa ja kivaa jatkoa. 

Eli huomattavasti vaikeampaa oli kuin nykyään, jolloin seura tilataan netistä kuin katalogista, mutta ajat muuttuu.

Mun muistoissa ne puhelintreffit sujuivat monasti paremmin kuin tinder-treffit koska ei ollut sellaista liukuhihnakulttuuria vaan sinne treffeillä todella panostettiin jos sinne mentiin. Tuntuu että monet romanssitkin olivat silloin heti vakavampia kun se ei ollut niin helppoa.

Mutta se toiselle SOITTO oli kammottavaa, varsinkin jos se asui vielä porukoillaan, miettikää piti esitellä itsensä heti vanhemmalle jos se sattui vastaamaan puhelimeen... jotkut epäkohteliaat vaan toisaalat eivät esitelleet vaan kysyivät vaan onko x kotona.

Jep, nimenomaan se soitto oli kiusallista. Siinä sitä sai pistää parastaan.. toisaalta ainahan saattoi iskeä luurin korvaan jos jänisti, koska eihän se soittajan numero näkynyt ainakaan vanhemmissa lankapuhelimissa. 

Seuranhaku oli myös vähän sellaista että sitä meni sitkeästi joka vkonloppu samaan baariin jossa tiesi ihastuksensakin käyvän. Mutta silloin kulttuuri olikin jotenkin yhtenäisempää ja pyörittiin aika pitkälle samoissa baareissa muiden ikäistensä kanssa. Siis esim. Treella oli Doris ja Yo-talo. Sinne vaan joka vkonloppu ja tiesi melkein kaikki naamat.

Meillä ei paljon viestitelty millään laitteilla. Oltiin vaan aina tietyissä paikoissa niin seuraa oli. Ja sitten lähdettiin kaupungille jossa oli kaikki muutkin. Jos aloittaja kysyi tosissaan millaista oli ennen niin hän ei ehkä tajua kuinka paljon oli jengiä liikenteessä "kaikkialla". Kaupungeissa ja kaikilla teilläkin. Jatkuva trafiikki pitkälle yöhön. Miltei joka päivä ja joka yö. Kommunikointilaitteille ei juurikaan ollut tarvetta.

Hieman suhteita hankaloitti se, että toisen piti olla fyysisesti kotona kun soitettiin. Toinen saattoi soittaa kolikkopuhelimesta ja tietty ne kolikot aina lopppuivat kesken. Mutta toisaalta terveisiä ja soittopyyntöjä jätetiin kämppiksien, sisarusten tai porukoiden kautta. Ja toinen aina soitti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei paljon viestitelty millään laitteilla. Oltiin vaan aina tietyissä paikoissa niin seuraa oli. Ja sitten lähdettiin kaupungille jossa oli kaikki muutkin. Jos aloittaja kysyi tosissaan millaista oli ennen niin hän ei ehkä tajua kuinka paljon oli jengiä liikenteessä "kaikkialla". Kaupungeissa ja kaikilla teilläkin. Jatkuva trafiikki pitkälle yöhön. Miltei joka päivä ja joka yö. Kommunikointilaitteille ei juurikaan ollut tarvetta.

Kuopiossa esimerkiksi oli tori, joka oli joka perjantai täynnä nuoria, satoi tai paistoi. Sinne vaan sekaan ja sosiaalisia suhteita hoitamaan omppuviinin innoittamana. Tänä vuonna sattumalta kävelin perjantaina ilta-aikaan siitä ohi ja eihän siellä ollut ketään. 

Eikä kaikilla edes ollut sitä puhelinta. Itsekin lähdin kesätöihin toiseen kaupunkiin eikä siellä soluasunnossa ollut lainkaan puhelinta.

Silloin soiteltiin toisten työpaikoille! Äitini soitti minulle siihen kesätyöpaikkaan että olin päässyt yliopistolle. Ja kaikki kuulivat kun kiljuin riemusta.

Olemalla oikeasti sosiaalisia.