Lue keskustelun säännöt.
Antakaa niiden AIKUISTEN lastenne itsenäistyä!
22.07.2018 |
Asioita jotka ottaa kaaliin:
-18v eteenpäin ihmistä ei enää kohdella kuin lasta! Jos teet joka päivä ruuan, peset pyykit jne, teet hänelle karhunpalveluksen
- aikuisen ihmisen ei ole pakko raportoida jokaisesta tekemisestään ja menoistaan vanhemmilleen
- joka päivä soittelemalla saat vain lapsesi (ja hänen kumppaninsa/perheensä) pitämään sinua äärimmäisen rasittavana.
KATKAISKAA ne napanuorat nyt mielummin liian myöhään kuin ei milloinkaan, tai hankkikaa vaikka adoptiolapsi aasiasta, jos ette ole valmiit elämään sen asian kanssa että lapsenne ovat nyt aikuisia!
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Saathan sinä toki nuo kaikki tehdä ihan itse, jos viihdyt ja rakastat ja ennen kaikkea nautit kaikista noista askareista. Mutta kyllä minulta (nuorelta, tai no nurehkolta mieheltä) odotettiin, tai paremmin vaadittiin, että minä, yhtälailla kuin kaikki muutkin perheeni jäsenet tekivät kukin vuorollaan osansa. - Joka sitten välillä myös mm. pyykinpesua, kuin ruoanlaittoa. (Molemmilla vanhemmllani on kodin ulkopuolinenkin työ, eikä meistä muutoinkaan ollut ketään, joka olisi halunnut ryhtyä yksin kokopäiväiseksi "kodin hengettäreksi")
Minulla tai sisaruksillani ei ole toistaiseksi ole ollut tarvetta sanoa kummallekkaan venhemstamme, etteivät enää ottaisi yhteyttä. Mutta koska -lähes kaikki- elämme jo omaa talouttamme, niin tämän on katsottu olevan merkki siitä, että maksamme myös omat kulumme. Tiedämme kyllä, että saamme tarvittaessa apua ja tukea vanhemiltamme, jos sellaista tarvitsisimme,
Mutta tiedostamme myös sen, että mitä enemmän vuosia kuluu, niin sitä enemmän suhde alkaa kallistua siihen, että me olemme heitä jotka auttavat ja tukevat vanhempiamme, vaikka vanhempamme elävät, ainakin toistaiseksi Suomessa ja täällähän moni ajattelee, että yhteiskunta hoitakoon vanhukset. Tai sitten kukin vanhus pärjätköön itsenäisesti omalla eläkkeellään. Eli meitä lapsia ei ole "tehty" vanhuuden varalle.
Pyykin peseminen on vaativaa: pitää osata katsoa pesulämpötila, tajuta laittaa samanväriset samaan koneeseen ja painaa nappia. Onnistuu ilman vuosien harjoittelua! Eikä edes vie aikaa, joten ei tarvitse olla kokopäiväinen kodin hengetär, vaikka pyykit pesisi. Sama ruuanlaitossa eli ota pari ainesosaa, tunge pataan tai kattilaan, pilko vierelle jotain ja kas - ruoka on tehty eikä taaskaan kulunut tuntikausia.
Olen aina ihmetellyt niitä, jotka puunaavat kotiaan tuntitolkulla, mutta nähtävästi naiset ovat kasvattaneet meidät siihen, että kotityöt ovat raskaita, vaativia ja aikaavieviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, minut on potkaistu kotoa 15 vuotiaana ja iskettiin pankkikirja käteen, että elätä itsesi. Se ei kyllä jalostanut minusta yhtään parempaa ihmistä. Näin vanhanakin monesti ajattelen, että monta surua ja töppäystä olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi vähän hyysännyt minun puolesta ja auttanut.
Joo, ei aina tarvis tölviä.
Minä jeesaan opiskelevaa ja suht rasittavassa työssä käyvää nuorta mielelläni. Olen saanut kiitoksia useasti.
Vierailija kirjoitti:
Näin kaupassa kuinka nuori nainen (n.25-vuotias) oli hieman vaivaantunut kun hänen äitinsä lässytti hänelle ja paijasi päätä hyvästeltäessä. Selkeästi äidille oli vaikeaa kun lapset lentäneet pesästä.
Omissa lapsissa näkee myös oman ikääntymisensä ja ajan kulun jota voi olla vaikea hyväksyä.
Olen sitä mieltä, että lapsuudenkodissa asuvan nuoren aikuisen ei tarvitse elää itsenäistä aikuista elämää, vaan hän on oikeutettu samaan elintasoon ja palveluihin kuin muutkin kodin asukkaat. Kun joku tekee ruokaa, kaikki saavat syödä. Kun joku pesee pyykkiä, kaikkien samaan koneelliseen sopivat pyykit pestään. Tietysti on selvää, että mitä enemmän ikää lapsella on, sitä enemmän vastuuta hän ottaa kotitöistä. Paras eväs, minkä me vanhemmat voimme antaa itsenäisyyteen, on se että nuori osaa tehdä asioita, ei se että nuori tekee itse aivan kaiken siitä lähtien kun ikää tulee se maaginen 18.
Vierailija kirjoitti:
Näin kaupassa kuinka nuori nainen (n.25-vuotias) oli hieman vaivaantunut kun hänen äitinsä lässytti hänelle ja paijasi päätä hyvästeltäessä. Selkeästi äidille oli vaikeaa kun lapset lentäneet pesästä.
Vähemmästäkin vaivaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parikymppiset eivät ole aikuisia! Minä en anna parikymppisen tyttäreni muuttaa kotonta, enkä varsinkaan anna hänen seurustella kolmekymppisen miehen kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Parikymppiset eivät ole aikuisia! Minä en anna parikymppisen tyttäreni muuttaa kotonta, enkä varsinkaan anna hänen seurustella kolmekymppisen miehen kanssa!
Ikis löytänyt taas uuden ketjun johon purkaa nuorten naisten vihaa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, minut on potkaistu kotoa 15 vuotiaana ja iskettiin pankkikirja käteen, että elätä itsesi. Se ei kyllä jalostanut minusta yhtään parempaa ihmistä. Näin vanhanakin monesti ajattelen, että monta surua ja töppäystä olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi vähän hyysännyt minun puolesta ja auttanut.
Samoin koen minäkin. Tunneilmapiiri oli kotona kylmä ja sitä oireilen yhä ahdistuksena.
On hyödyllisempää opettaa nuori sijoittamaan rahansa kuin pesemään lakanoita. Kannattaa muistaa, että elämä on lyhyt ja jos voi tunnissa tienata 300 e, niin ei kannata sen sijaan lajitella pyyhkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilta on ihan hyvä vaatia korren kantamista kekoon kotitöissä, niin hommat eivät ole jatkossakaan vieraita. Lapsena voi olla apuna ja opetettavana askareiden ohessa ja kun taito on hallussa niin voi antaa tehdä itsenäisesti. Näin oli omassa lapsuudessa asiat järjestetty naapurin perheessä, oli sovittu vuorot kullekin kotityölle ja myös teinit tekivät ruokaa koko perheelle tai pyykkäsivät omalla vuorollaan kaikkien pyykit.
Meillä taas lapset eivät saaneet tehdä mitään vaan kaikki kannettiin nenän eteen valmiina. Ajateltiin että kotitaloustunnit opettavat arjessa vaadittavat taidot. Silloin harvoin kun yritin esimerkiksi laittaa ruokaa reseptikirja nenän edessä, isä tuli valtaamaan keittiön "no kun et sä kuitenkaan osaa annas kun mä" asenteella. Omille muuttaessani en osannut tehdä ruokaa ollenkaan ja oli aika orpo olo kun ei ollut ketään neuvomassa ihan perusjutuissa. Ei ollut elämä kivaa uusavuttomana ei, kaverit ja netti toimivat opettajina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Saathan sinä toki nuo kaikki tehdä ihan itse, jos viihdyt ja rakastat ja ennen kaikkea nautit kaikista noista askareista. Mutta kyllä minulta (nuorelta, tai no nurehkolta mieheltä) odotettiin, tai paremmin vaadittiin, että minä, yhtälailla kuin kaikki muutkin perheeni jäsenet tekivät kukin vuorollaan osansa. - Joka sitten välillä myös mm. pyykinpesua, kuin ruoanlaittoa. (Molemmilla vanhemmllani on kodin ulkopuolinenkin työ, eikä meistä muutoinkaan ollut ketään, joka olisi halunnut ryhtyä yksin kokopäiväiseksi "kodin hengettäreksi")
Minulla tai sisaruksillani ei ole toistaiseksi ole ollut tarvetta sanoa kummallekkaan venhemstamme, etteivät enää ottaisi yhteyttä. Mutta koska -lähes kaikki- elämme jo omaa talouttamme, niin tämän on katsottu olevan merkki siitä, että maksamme myös omat kulumme. Tiedämme kyllä, että saamme tarvittaessa apua ja tukea vanhemiltamme, jos sellaista tarvitsisimme,
Mutta tiedostamme myös sen, että mitä enemmän vuosia kuluu, niin sitä enemmän suhde alkaa kallistua siihen, että me olemme heitä jotka auttavat ja tukevat vanhempiamme, vaikka vanhempamme elävät, ainakin toistaiseksi Suomessa ja täällähän moni ajattelee, että yhteiskunta hoitakoon vanhukset. Tai sitten kukin vanhus pärjätköön itsenäisesti omalla eläkkeellään. Eli meitä lapsia ei ole "tehty" vanhuuden varalle.
Pyykin peseminen on vaativaa: pitää osata katsoa pesulämpötila, tajuta laittaa samanväriset samaan koneeseen ja painaa nappia. Onnistuu ilman vuosien harjoittelua! Eikä edes vie aikaa, joten ei tarvitse olla kokopäiväinen kodin hengetär, vaikka pyykit pesisi. Sama ruuanlaitossa eli ota pari ainesosaa, tunge pataan tai kattilaan, pilko vierelle jotain ja kas - ruoka on tehty eikä taaskaan kulunut tuntikausia.
Olen aina ihmetellyt niitä, jotka puunaavat kotiaan tuntitolkulla, mutta nähtävästi naiset ovat kasvattaneet meidät siihen, että kotityöt ovat raskaita, vaativia ja aikaavieviä.
Ehkä puoliksi ja hitune tottakin. Mutta kun noita pieniä askareita on useita, eikä kaikki niin erinomaisen mieluisiakaan ainakaan niin paljon, etteikö jotain muutakin saattaisi tehdä, niin miksi näiden askareiden pitäsi kuulua vain yhden hoidettavaksi? Tai vain vanhempien toteutettavaksi.
Ellei erityisesti tuo yksi sitten omasta halustaan ole itse halunnut ja tahtonut nimeomaisesti ottaa tuota roolia ja vielä tiukasti pitää kiinni roolistaan?
- Tosin tällöinkin olisi minusta suotavaa, että tekisi, ainakin nuoremmalle polvelle selväksi, että tällaiset "kodinhengettäret" ovat Suomessa uhanalainen laji ja kun esimerkiksi lapsien tulevat kumppanit saattavat odottaa, että perusaskareet hoituu ja sujuu ilman erillsitä opettamsita.
Toisekseen yhden ihmisen palkoilla ei Suomessa kovin kummista elintasoa monesti onnistu pitämään yllä, vaikka haluja olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lievästi autistinen veljeni on jo päälle 30v ja pelailee vieläkin vaan porukoiden nurkissa pelejä. Äiti pesee pyykit ja tekee ruuat. Välillä vähän huolettaa, etteihän se loputtomiin voi jatkua ja kysyinkin kerran äidiltä, että eikö sitä velipoikaa jo kannattaisi vähän alkaa patistelemaan itsenäisempään elämään. Vastasi vain, että eihän tässä vielä mikään kiire ole. Vanhempani ovat 6-kymppisiä.
Tässä nyt kärjistetään asioita tosi pahasti. Lapsen itsenäistymistä ja omilleen oppimista opetetaan pienestä pitäen - ei niin että 18v jätetään yhtäkkiä tyhjän päälle. 'Ei mitään järkeä.
Meillä lapset on hoitaneet osansa kotitöistä jo alakouluiästä lähtien. Siivonneet omat huoneensa (ja välillä muutkin tilat), hoitaneet pyykit vuorollaan ja oppineet tekemään ruokaa ja hoitamaan raha-asiansa. Töihin ovat menneet 15v:nä omasta halustaan. Tyttäret ovat muuttaneet omilleen 19v:nä ja poika 20v:nä, kotona enää 16v kuopus.
Muutossa ja remontoinnissa ollaan autettu mielellämme mutta jokainen on rakentanut kotinsa ja elämänsä ihan itse, emme kysele raha-asioiden yms perään. Jokainen on valinnut itse koulutuksensa, työnsä ja elämänkumppaninsa. Hyvin näyttäisi menevän, on omat asunnot, vakituiset työpaikat ja varaa nauttia elämästä mm matkustelemalla.
Silti meillä on hyvin läheiset välit. Vähintään viestittelemme muutamia kertoja viikossa (jos ei muuta niin lastenlasten kuvia tulee:D) ja tapaamme samassa pöydässä n kerran kuussa. Nyt mukana on jo lapsenlapsetkin.
Jos tulee hätä me olemme aina valmiit auttamaan, samoin sisarukset toisiaan. Jos kysyvät neuvoa tai apua olemme valmiina auttamaan mutta emme tyrkytä mitään. Niin kauan kun lapsi asuu kotona ja opiskelee elätämme häntä mielellämme, kodin hommiin tulee osallistua kuten aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minut on potkaistu kotoa 15 vuotiaana ja iskettiin pankkikirja käteen, että elätä itsesi. Se ei kyllä jalostanut minusta yhtään parempaa ihmistä. Näin vanhanakin monesti ajattelen, että monta surua ja töppäystä olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi vähän hyysännyt minun puolesta ja auttanut.
Samoin koen minäkin. Tunneilmapiiri oli kotona kylmä ja sitä oireilen yhä ahdistuksena.
Jep. Meillä hyvin vähän sukulaisia, ei sisaruksiakaan kenelläkään, enkä halua lähettää ketään kylmästi pois. Välimatkaa paljon isovanhempiin eikä aina ollut tasaista tuo elo. Ne saa potkaista, joilla sitä porukkaa tuntuu liikaa jaloissa pyörivän. Suon sen heille
Välimatkaa 500 km, kyllä se itsenäistyi nopsaan.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
Kun teen itselleni ja miehelleni paremman illallisen, se on jo kustannuskysymyskin. Meillä asuva nuori aikuinen laittaa itselleen ruokaa, jonka on omilla tienisteillään ostanut. Me vanhemmat olemme olleet työelämässä pitkään ja nautimme nyt tietystä vauraudesta ja valinnanmahdollisuuksista, joita kumpaakaan meillä ei ollut parikymppisenä. Samaa opetamme nuorelle.
Ja tämä viestini oli siis vitsi!
Todellakaan emme laittele mieheni kanssa mitään parempia päivällisiä nuoren aikuisen laitellessa itselleen sitä, mihin on varaa.
Huh.
Mutta ehkä tällaisia "napanuoran katkojia" on.
En tiedä, mihin se valmistaa ja mihin nuori sitten yltää. Tuskin monikaan maamme talouselämän johdosta ym huippupaikoilta on siihen ponnistanut tällaisten vanhempien luota.
Juu, ex-miehen siskon lasten synttäreitä vietettiin lapsuudenkodissa vaikka ne oli jo täysi-ikäisiä. Rahaa vietiin 18-v jätkälle lahjaksi. En koskaan tajunnut sellaista, meillä taisi syndet loppua yläasteelle, sen jälkeen oman perheen kesken vaan. Ko.perheessä muutenkin oli sellaista paapomista etenkin miespuolisia kohtaan.
Näin exän siskon poikaa (nyt 20v) vastikään baarissa ja selitti miten ei riitä rahat vuokraan niin muuttaa takaisin äidin luo. Olin vaan, että jep jep.. :D
Jotenkin joistain ihmisistä vaan näkee jo varhain, että itsenäistyminen ei ole heidän hommiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
Niinpä. Minun isoäitini antoi minulle oman asunnon ollessani 2-vuotias ja olen saanut käyttää tuotot miten lystään 18-vuotiaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minut on potkaistu kotoa 15 vuotiaana ja iskettiin pankkikirja käteen, että elätä itsesi. Se ei kyllä jalostanut minusta yhtään parempaa ihmistä. Näin vanhanakin monesti ajattelen, että monta surua ja töppäystä olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi vähän hyysännyt minun puolesta ja auttanut.
Samoin koen minäkin. Tunneilmapiiri oli kotona kylmä ja sitä oireilen yhä ahdistuksena.
Jep. Meillä hyvin vähän sukulaisia, ei sisaruksiakaan kenelläkään, enkä halua lähettää ketään kylmästi pois. Välimatkaa paljon isovanhempiin eikä aina ollut tasaista tuo elo. Ne saa potkaista, joilla sitä porukkaa tuntuu liikaa jaloissa pyörivän. Suon sen heille
Harmillistahan tässä on se, että aina ei ole kovin paljoa realitsia vaihtoehtoja, jos ja kun nuoren odotetaan jatkavan esimerkiksi opintojaan oppivelvollisuuden jälkeen, kun eivät kaikki asu ja elä niiden oppilaitosten vierellä tai lähietäisyydellä. Kun opiskelupaikkaan on matkaa toista tuntia / suunta, niin aletaan olla siinä rajoilla, että kannattaako nuoren muuttaa omilleen vai jatkaa asumista lapsuuhden kodissa. Matkaa saattaa tulla monin kertaisesti jos nuorella on erityisiä toiveita tai haaveita, että pääsisi juuri "oman alansa" opiskelupaikkaan.
Kun viime vuosina on ollut suuntana enempi pienempien paikkojen alasajo ja keskittäminen isompiin yksiköihin ja lukioidenkin keskittyminen ja erikoistuminen on päässyt vasta vauhtiin, niin luulempa, että nykyistä useampi 15-16 vuotias joutuu muuttamaan omilleen. - Ja varmasti moni pärjääkin oikein hyvin ja mallikkaasti.
Mutta on itsenäisesti asuminen kuitenkin eri kuin jatkaa eloa ja asumista vanhempien kanssa samassa taloudessa ja valvoessa ja vastatessa arjen rullaamisesta ja sujumisesta monin tavoin. - Eikä tätä muuta toiseksi se, että omilleen muuttavan nuoren (moninaiset) menot kustannettaisiin ja maksettaisiin vanhempien toimesta.
No, minut on potkaistu kotoa 15 vuotiaana ja iskettiin pankkikirja käteen, että elätä itsesi. Se ei kyllä jalostanut minusta yhtään parempaa ihmistä. Näin vanhanakin monesti ajattelen, että monta surua ja töppäystä olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi vähän hyysännyt minun puolesta ja auttanut.