Olen työtön. Aion töihin AstralTV:hen
Olen ollut TODELLA pitkään työttömänä ja menettänyt toivoni työnsaannin suhteen, koska ikääkin alkaa olla. Know-howni on vanhentunut ja minulla ei ole kykyjä ja taitoja mihin tahansa hommiin, eikä terveyskään kestä. Kun eräänä aamuna avasin telkkarin oli siellä menossa AstralTV. Kyllä, tiedän nyt, että kyseinen ohjelma on pyörinyt jo vuosia kahdella eri kanavalla aamuyöstä klo 9:ään, mutta minut tuo ohjelma tavoitti vasta noin kuukausi sitten ja sen jälkeen olen ollut koukussa. En koukussa siksi, että soittelisin selvänäkijöille, vaan siksi että mieleeni juolahti, että tuossa voisi olla helpohko homma, jossa tienaisi mukavasti, koska kaikki ennustajat ovat varsin työllistettyj'ä. Ehkä minusta ei ole kuitenkaan telkkariin, mutta voisin perustaa linjan ja saisin mainosta. Olen hankkinut muutamia astrologian alan kirjoja, tehnyt itselleni ja muutamalle omaiselleni tähtikartan ja tulkinnut asioita. En usko astrologiaan ja olen skeptinen myös sen suhteen että joillakin ihmisillä olisi ennustajan taitoja. Tokihan joillakin voi olla tarkempi ihmistutka kuin toisilla, mutta pidän AstralTv-juttuja hömppänä, mutta hauskana sellaisena. Minulla on mielikuvitusta, vaikken ole intuitiivinen, joten pystyn kyllä yhdeltä istumalta sepittämään kaikenlaista kohtaloa.
Onko täällä ketään sellaista, joka työskentelee astrologian tai ennustamisen parissa?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
SibyllaE kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennusta minulle. Mitä tehdä suhteeni kanssa?
HannaHanna, tilanteesi ei ole kadehdittava ja olet käyttänyt paljon henkistä energiaasi suhteenne parantamiseksi. Ehkä kannattaisi pitää taukoa. Kumppanisi on nyt siinä vaiheesssa, että haluaa hieman miettiä asioita. Olette edenneet suhteessanne varsin nopeasti ja hän ei ole pysynyt mukana vauhdissasi. Taidatkin olla melkoinen vauhtimimmi tyyliin "minä vien ja sinä vikiset". Eikö vain? Tauko suhteessa tekisi teille molemmille hyvää ja sen jälkeen voitte keskustella ongelmastanne, joka suhteessanne on noussut esille. Älä painosta häntä, vaan anna asioiden kulkea luontevasti eteenpäin. Hääkellot eivät soi ainakaan tänä kesänä. Syksy näyttää jo paremmalta. Minulla on tässä heiluri, joka nytkähti jännästi. Tuli vain mieleen, etät onkohan tuttavapiirissänne punahiuksinen, pyylevähkö keski-ikäinen nainen, joka on vaikuttanut kumppanisi mielipiteisiin? Esimerkiksi joku tuntemanne henkilö jommankumman työpaikalta? Hänen mielipiteistään ei kannata välittää. Hän on vain kateellinen ja työpaikkakin on pian katkolla... Joulun vietätte kumppanisi kanssa yhdessä ja se on hyvin onnellinen joulu. Onkohan teistä jompikumpi "rapu" tai nouseva merkki "kauris"? Pieni mukava yllätys on tulossa keväällä...
Tässä on paljon totuutta. Olen juuri kuvailemasi ihminen. Taukoa haluan minä enemmänkin pitää, miehestä en tiedä. Hän on nyt yksin mökillä, ei pyytänyt minua mukaan.
Mietin tuota pyylevää naista, työpaikallani on kuvailemasi henkilö, joka on ollut juuri todella kiinnostunut suhteestani, mutta hänellä ei ole mitään kontaktia mieheen. Toisaalta miehen ex, joka on runsaasti miestäni vanhempi, on punahiuksinen ja mieheni kuuntelee hänen mielipidettään....
Mitä tämä heilutttimen nytkähtäminen voi oikein tarkoittaa kaikkinensa? Ongelmia meillä on ollut ja siksi nyt etäisyyttä, enkä ole häneen yhteyttä pitänyt, vaikka mieli tekisi.
Näetkö, että pääsemme yli ongelmien ja näetkö pitkä suhdetta tai jopa avioliittoa. Näetkö lapsia meille tai yhdessä asumista.
Kiitos paljon ajastasi, Hanna
Kiitos. On ilo auttaa. Tuo punahiuksinen nainen saattaisi olla miehesi ex. Hän on hallitseva persoona ja haluaa vielä vaikuttaa kumppanisi elämään, koska oli niin paljon selvittämättömiä asioita heidän erossaan ja hän ei ole päässyt eron yli. Mutta juuri siksi kannattaa odottaa ajan kulumista, jotta tunteet tasaantuvat. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Kumppanisi on pitkäjänteinen ja harkitseva henkilö ja siinä mielessä luonteenne piirteet tasoittavat toisiaan. Sinä murehdit suotta. Ensi joulun ja kevään välissä olette jo suunniteleet paljon yhteistä tulevaisuuttanne. Ja näen, että keväällä on jokin mukava asia tapahtumassa, joskus huhtikuun puolivälissä.
Olen neitsyt horoskoopiltani ja tahtoisin tietää ens viikon eurojack potin numerot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vautsi! Kerro mitä rakkauselämääni kuuluu seuraavat kolme viikkoa?
Kiitos kysymyksestäsi.
Sinulla näyttäisi olevan Jupiterin kulma vähän heikossa mallissaan rakkausasioiden suhteen, joten nyt kannattaisi vain odotella. Joskus loka-marraskuun vaihteessa alkaa tapahtumaan. Tunnet tällä hetkellä miehen, joka on kiinnostunut sinusta, mutta on liian arka ja ujo tehdäkseen aloitteen. Hän on pitkä ja hoikka ja hänellä on ruudullinen lippalakki. Voit hymyillä ja tervehtiä häntä rohkaisevasti niin ehkä hän uskaltaa juttusille kanssasi. Oletko varma, että haluat näin pian uuden suhteen?
Kiitos, kiitos ihan mielettömän paljon. Tuttavapiirissäni on juuri kuvailemasi henkilö ja olen häntä katsellut sillä silmällä!
Minunkin tuttavissani on pitkä ja hoikka mies jolla on ruudullinen lippalakki.
Olen katsellut häntä sillä silmällä ja mielestäni hänkin on katsellut minua erittäin
kiinnostuneena. Hän vaikuttaa ujolta ja aralta luodessaan kaipaavia katseitaan
minuun ruudullisen lippalakkinsa alta.
SibyllaE kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SibyllaE kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennusta minulle. Mitä tehdä suhteeni kanssa?
HannaHanna, tilanteesi ei ole kadehdittava ja olet käyttänyt paljon henkistä energiaasi suhteenne parantamiseksi. Ehkä kannattaisi pitää taukoa. Kumppanisi on nyt siinä vaiheesssa, että haluaa hieman miettiä asioita. Olette edenneet suhteessanne varsin nopeasti ja hän ei ole pysynyt mukana vauhdissasi. Taidatkin olla melkoinen vauhtimimmi tyyliin "minä vien ja sinä vikiset". Eikö vain? Tauko suhteessa tekisi teille molemmille hyvää ja sen jälkeen voitte keskustella ongelmastanne, joka suhteessanne on noussut esille. Älä painosta häntä, vaan anna asioiden kulkea luontevasti eteenpäin. Hääkellot eivät soi ainakaan tänä kesänä. Syksy näyttää jo paremmalta. Minulla on tässä heiluri, joka nytkähti jännästi. Tuli vain mieleen, etät onkohan tuttavapiirissänne punahiuksinen, pyylevähkö keski-ikäinen nainen, joka on vaikuttanut kumppanisi mielipiteisiin? Esimerkiksi joku tuntemanne henkilö jommankumman työpaikalta? Hänen mielipiteistään ei kannata välittää. Hän on vain kateellinen ja työpaikkakin on pian katkolla... Joulun vietätte kumppanisi kanssa yhdessä ja se on hyvin onnellinen joulu. Onkohan teistä jompikumpi "rapu" tai nouseva merkki "kauris"? Pieni mukava yllätys on tulossa keväällä...
Tässä on paljon totuutta. Olen juuri kuvailemasi ihminen. Taukoa haluan minä enemmänkin pitää, miehestä en tiedä. Hän on nyt yksin mökillä, ei pyytänyt minua mukaan.
Mietin tuota pyylevää naista, työpaikallani on kuvailemasi henkilö, joka on ollut juuri todella kiinnostunut suhteestani, mutta hänellä ei ole mitään kontaktia mieheen. Toisaalta miehen ex, joka on runsaasti miestäni vanhempi, on punahiuksinen ja mieheni kuuntelee hänen mielipidettään....
Mitä tämä heilutttimen nytkähtäminen voi oikein tarkoittaa kaikkinensa? Ongelmia meillä on ollut ja siksi nyt etäisyyttä, enkä ole häneen yhteyttä pitänyt, vaikka mieli tekisi.
Näetkö, että pääsemme yli ongelmien ja näetkö pitkä suhdetta tai jopa avioliittoa. Näetkö lapsia meille tai yhdessä asumista.
Kiitos paljon ajastasi, Hanna
Kiitos. On ilo auttaa. Tuo punahiuksinen nainen saattaisi olla miehesi ex. Hän on hallitseva persoona ja haluaa vielä vaikuttaa kumppanisi elämään, koska oli niin paljon selvittämättömiä asioita heidän erossaan ja hän ei ole päässyt eron yli. Mutta juuri siksi kannattaa odottaa ajan kulumista, jotta tunteet tasaantuvat. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Kumppanisi on pitkäjänteinen ja harkitseva henkilö ja siinä mielessä luonteenne piirteet tasoittavat toisiaan. Sinä murehdit suotta. Ensi joulun ja kevään välissä olette jo suunniteleet paljon yhteistä tulevaisuuttanne. Ja näen, että keväällä on jokin mukava asia tapahtumassa, joskus huhtikuun puolivälissä.
OK, kiitos tiedoista.
Sinulla taitaa olla oikeasti lahjoja alalle.
Hanna
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko minulle ikinä enää suhdetta tai rakastanko ikinä enää?[/quote
Kyllä sinulle tulee! Tulee suhde ja paljon rakkautta. Juuri nyt Se Oikea ei ole näkyvissä, mutta kesälomien jälkene, joskus elo-syyskuun vaihteessa tapaat erään ihmisen, joka on horoskoopiltaan kaksonen. Hänellä on vaaleat hiukset ja hän opiskelee... yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa täydentääkseen ammatillista pätevyyttään. Erittäin älykäs ja kunnollinen kaveri, joka suhtautuu realistisesti elämään, mutta on myös hyvin sensitiivinen ja aito persoona. Hän ei asu samalla paikkakunnalla kuin sinä, mutta löydätte kuitenkin voimakkaan yhteenkuuluvaisuuden tunteen, jossa välimatka on vain hidaste, ei este.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SibyllaE kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SibyllaE kirjoitti:
Minä olen.
Ilman synnynnäistä intuitiota sinusta ei voi tulla uskottavaa selvännäkijää.
On selvänäköijöitä, selväkuulijoita, mutta itse olen erikoistunut selväkirjoitukseen. Kykenen "näkemään" asioita hyvin tarkasti kirjoituksen perusteella.
Laittakaa jotakin tekstiä ja kysykää minulta niin vastaan vaikka täällä - ja ihan ilmaiseksi!
Kertoisitko miten tässä "suhteessa" lopulta käy tai mitkä ovat miehen tunteet ja aikomukset? Kiitos.
En oikeastaan ymmärrä mitä tarkoitat tässä "suhteessa", koska nyt näyttäisi siltä, ettei sinulla ole tällä hetkellä varsinaista suhdetta vaan kysymys on pelkästä kaveruudesta. Tämä mies, josta kyselet, on aikamoinen arvoitus varmasti myös itselleen, koska hän ei ole selkeyttänyt tunteitaan ja aikomuksiaan kovin selkeästi edes itselleen ja siksi hänen on vaikea tai sula mahdottomuus pukea niitä sanoiksi sinua ajatellen. Minusta näyttää siltä, että suhteenne jää platoniseksi, mutta pystytte keskustelemaan kuitenkin kaikista mahdollisista asioista small-talk-tasolla. Elämänkumppaniksi hänestä ei ole sinulle, koska kaipaat antaumuksellisempaa asennetta suhteessa, ja hän puolestaan on liikaa oman tiensä kulkija
Kiitos! taidan olla vakuuttunut taidoistasi!
Viitsitkö vielä kertoa näetkö minulle muuta rakkautta? Olen kauan odotellut...
Kyllä sinulle on tulossa myös romanttinen rakkaussuhde. Näen tummahiuksisen miehen, joka työskentelee valkoisessa suuressa rakennuksessa, jossa kävit hiljattain. Sinä olet nähnyt hänet, mutta et tunne/tunnista häntä vielä. Hän on ollut jo jonkinaikaa kiinnostunut sinusta, mutta on ollut työasioissaan niin kiireinen, ettei ole voinut irroittautua millekään muille asioille. Teillä taitaa olla samanlaisia harrastuksia? Hän on musikaalinen ja kiinnostunut sukututkimuksesta. Soitatko sinä pianoa tai kitaraa? Olet ilmeisesti ainakin jossakin vaiheessa tosissasi opiskellut musiikkia, mutta et ole tehnyt siitä ammattia itsellesi. Musiikista saatte todella ihanan yhteisen harrastuksen. Kyseinen mies on kiinnostunut vieraista kulttuureista ja matkustellut paljon. Mikä voisikaan olla parempi tapa tutustua toiseen ihmiseen kuin tehdä matka hänen kanssaan? Se voi olla aluksi kotimaanmatka, esim. Lounaiseen Suomeen, johon sinulla lienee tunnesiteitä.

Kiitos tästä. Jään unelmoimaan koska olen ollut jo kahdeksan vuotta yksin niin aikamtoivottomalta tuntuu. Minulla ei edes ole kuin tuttavia niin mistähän tää putkahtaa?

Hmm. Hauskaa, mutta kuvailit melko tarkkaan miehen josta kysyin ensin! :D
Näetkö olemmeko muuttamassa piakkoin? Kauanko vielä jatkan nykyisessä työssäni?Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on solmussa, mihin suuntaan kannattaisi lähteä?
M
Niinpä tuntuu olevan solmussa, mutta tilanne ei ole mitenkään lohduton. Tänä päivänä monet käyvät sisäistä kamppailua samankaltaisten asioiden parissa kuten sinäkin nyt. Et ole löytänyt sellaista työtä, jonka parissa tuntisit itsesi sinuiksi tai jossa voisit käyttää sinulla ominaista luovuutta. Sinulle ei sovi yksitoikkoinen työ vaan kaipaat haasteita ja taiteellisten kykyjesi esilletuomista. Ala, jolle olet opiskellut, ei tällä hetkellä tarjoa sinulle työmahdollisuuksia kuten olet huomannut, mutta yhdistettynä johonkin muuhun koulutuksneen mahdollisuutesi tuplaantuvat tai triplaantuvat. Tärkeä ihmissuhteesi on päättynyt jokin aika sitten. Tarvitset aikaa miettiä elämäsi suuntaa. Sinulla on paljon voimavaroja, mutta olet liian itsekriittinen. Syksyllä sinulle tarjoutuu uusi mahdollisuus, jota et ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Eräs ystävä vuosien takaa ottaa sinuun pitkästä aikaa yhteyttä. Ehkä hänen kauttaan innostut jostakin uudesta asiasta. Ja alkaa uusi mielenkiintoinen vaihde elämässäsi.
Näetkö milloin tulen/tulenko raskaaksi ja pysyykö työtilanteeni syksyllä ennallaan? Kiitos!
Hei! Voisitko kertoa minulle hieman tulevaisuudestani, sillä olen tilanteessa, jossa haluaisin saada hieman tietoa ja vinkkiä miten toimia?Olisin TODELLA kiitollinen, jos auttaisit minua, sillä tarvitsisin ohjausta elämääni!! TERV Elisabeth H
Olemme seurustelleet kohta vuoden.Olemme rakastuneita,mutta...mikä mättää?
MinniHiiri65 kirjoitti:
Olemme seurustelleet kohta vuoden.Olemme rakastuneita,mutta...mikä mättää?
Niin, te olette todella rakastuneita ja tunne on molemminpuolinen. Vuodessa ehtii tuntemaan jo paljon toiseesta ihmisestä. Kysyt mikä mättää? Olisiko niin, että lähiympäristönne suhtautuu epäröiden suhteeseenne? Voisivatko perhetaustanne aiheuttaa kyseisen kitkan? Näen välissänne yhden ihmisen joka kynsin ja hampain puolustaa teitä. Antakaa ajan kulua ja asiat järjestyvät itsestään. Ensi keväänä, ensi maaliskuussa asiat ovat jo paremmin.
Kerropas minullekin, syksyn asioita mielellään. Toteutuuko toiveeni? Mitä on luvassa.
Kerro mulle miten työurani tästä etenee, tulenko raskaaksi ja saanko tunteilkeni vastakaikua?
Olen itse jousimies, mies on vesimies.
Hanna