"Ystävät" kaikkosivat, kun jouduin pyörätuoliin. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Hei,

Pahoillani kun sinulle käynyt niin että ystävät kaikonneet.

En ole pyörätuolissa mutta voin tavallaan samaistua tunteisiisi,Sairastuin  syöpään,mistä todennäköisesti en hengissä selviä.Yksi toisensa jälkeen ystäväni selittämättä mitään ovat vaan lopettaneet yhteydenpidon.Ja tuntuu pahalta.

Jep, on. Sairastuin vuosi sitten aivosairauteen. Vaikka kuinka olin puhumatta siitä ja olin ns. normaalisti, kaverit pikku hiljaa loitontuivat. En pysty lähtemään enää lenkille kuin ennen ja väsyn nopeammin. Se tuntuu olevan isoin ongelma.

Voi ihmisten ajattelemattomuutta ja itsekkyyttä! Olen niin pahoillani puolestasi <3. Löydät varmasti uusia, parempia, ystäviä!

Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.

Mun paras kaverini hylkäsi mut kun tunnustin sairastavani paniikkihäiriötä. Sen jälkeen keräsi ympärilleen kauniita naisia ja komeita miehiä, löysi ilmeisesti salilta "seksikkäämpää'' seuraa... Kuka nyt paniikkihäiriöisen, liikuntaa inhoavan, pyöreähkön taideopiskelijan kanssa haluaa kaveerata?

Mulla ystävät hylkäsi kun lihoin kolmenkympin jälkeen. Sen jälkeen minua ei haluttu enää "tyttöjen iltoihin" yöelämään tai terasseille. Sitten kun muut meni naimisiin ja minä jäin omasta tahdostani sinkuksi, ei enää kukaan ole pitänyt yhteyttä. Ei kyllä minua oikeastaan haittaakaan, olen oppinut viihtymään totaalisen yksin.

Mun avustettavalleni kävi samoin. Nainen, jonka ystävät hylkäsivät.

Henk. Koht. Avustaja.

Tälläisiä me ihmiset vain olemme. Et voi luottaa kuin itseesi.

Kun elämän ympyrät muuttuvat niin ystäväpiiri helposti vaihtuu. Ihan sama tilanne on kun valmistuu, vaihtaa työtä, vaihtaa paikkakuntaa tai maata, kun uusi puoliso on eri piireistä, tulee ero tai puhumattakaan kun tulee vanhemmaksi. Hyvin harva ystävyys kestää läpi elämän ja usein ne on ne lapsuudessa tai nuoruudessa muodostuneet ystävyyssuhteet, eikä nekään aina säily.

Kerron esimerkin. Mun lapsuuden paras ystävä kertoi minulle jälkikäteen, että hänestä oli törkeää että häpesin ja välttelin häntä. En itse kokenut niin, yhtä läheinen hän oli ollut minulle kuin ennenkin. Minulla vain oli uusi opiskelupaikka, uusi osa-aikatyö ja uusi soluasunto. Muun kiireen lisäksi elämääni tuli paljon uusia ihmisiä yhtäaikaa, uusia opiskelukavereita, uusia kämppiksiä ja uusia työkaverita. Ystävä piti välivuotta lukien yliopiston pääsykokeisiin ja hänellä olisi ollut aikaa kaveerata päivittäin, minulla yksinkertaisesti ei ollut.

Ystävä siis pisti välit poikki kertomatta syytä. Minä oikeasti luulin että hän katkaisi välit koska kuvitteli olevansa parempi ihminen kun tähtäsi yliopistoon ja minä tyydyin ammattikorkeakouluun.

Näin vuosikymmenien jälkeen olen oppinut kommunikoimaan paremmin. En kuvittele mitä mieltä muut on vaan tarpeen mukaan kysyn suoraan.

Onko luonteesi muuttunut? Tiedän yhden josta tuli rasittava kun joutui pyörätuoliin.

Ei oo kokemusta mutta monesti tommoset suuret elämänmuutokset voi pelottaa ihmisiä. Sillon joutuu kohtaamaan sen elämän nurjan puolen. Ihmiset on niin pinnallisia nykyään. Monestihan kaverit sillon häipyy kun paljastaa jotain ikävää itsestään tai kun elämä ei aina ole juhlaa.

Mut hylättiin kun "ystävillä" alkoi mennä hyvin. Tunsin monenlaista porukkaa, minun seurani kelpasi vähän liiankin hyvin niin kauan kunnes "uudet ystäväni" pääsivät kaveritasolle erinäisten kontaktieni kanssa. Minua ei enää tarvittu vaan yhteydenpito loppui seinään selittämättä kirjaimellisesti HETI kun pari "uutta" ystävääni pääsivät eräisiin juhliin listalle ilman minua.

Ja uudet ystäväni leikkivät bestiksiäni yli 2 vuotta, että hatunnostot pitkäjänteisyydestä.

No, nykyään elämäni on toisenlaista. Masennus yms elämä tuli väliin. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Onko luonteesi muuttunut? Tiedän yhden josta tuli rasittava kun joutui pyörätuoliin.

Ei ole rasittavaksi muuttunut. Olen yrittänyt vältellä etten liikaa puhuisi itsestäni.. tai silloin kun niitä "ystäviä" vielä oli.

Kiitos teille vastauksista, surullisia kohtaloita asian tiimoilta näyttää olevan muillakin. #10, ei tässä muita selittäviä tekijöitä useamman ystävyyssuhteen väljähtymiselle oikein ole kuin tämä tuoli. Olin jopa kutsunut heitä kotiini, jos muualla tapaaminen tuntuu vaikealta. Enkä yritänytkään tunkeutua tyttöjen iltamiin tms.

Ap

Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?

Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.

Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?

On, monillakin.

Syöpäpotilaita hylätään ja todella monen syöpään sairastuneen naisen jättää avo- tai aviomies. Viheliäistä.

Voimia AP.❤

Jollakin tapaa voin samaistua..minulla oli syöpä 21 vuotiaana, suurin osa ystävistä kaikkosi.

mun kaverit hylkäs mut mielenterveysongelmien takia

Hirveää :( ahdistaa miten pinnallisia ihmiset ovat.

Minut hylättiin useasti etenevän sairauteni pahetessa. Ihmiset ovat usein hyvien hetkien jakajia, mutta tosipaikan tullen kadotaan. Itse olen ollut syöpäsairaan ystäväni rinnalla loppuun saakka, se tuntui itsestäänselvyydeltä. En olisi sen enempää kehdannut kuin halunnutkaan väistää hänen kipuaan ja tuskaansa. Tuntuu kohtuuttomalta, että olen hukannut vuosia näin turhiin ja heikkoihin ihmisiin. Tuskin ovat edes ihmisiä.

Millä tavalla teistä oli tullut ystäviä? Oletteko olleet yhdessä lapsesta saakka vai perustuiko ystävyytenne esim. johonkin harrastukseen, jota et voi nykyisin harrastaa? Kuitenkin todella ikävästi tehty, varsinkin jos eivät kehtaa edes puhua kanssasi asiasta.