Miksi tunnen itseni kotona jopa nätiksi, mutta kaupoissa/kaupungilla suohirviöksi?
Jotenkin masentavaa kun kotona ajattelee, että näytämpä tänään jopa kivalta, meikki ja tukka hyvin, eikä ole turvonnut olokaan. Tämä illuusio katoaa nopeasti kun katsoo itseään kaupassa/kaupungilla mistään heijastavasta pinnasta :(
Muututteko te muutkin ok/kivan näköisestä suohirviöiksi kun poistutte kotoa?
Kommentit (24)
Sama juttu täällä. Kerran kävi niin että en ihan heti tunnistanut itseäni kaupan peilistä, katsoin vain että onpas rujon näköinen tyyppi, ah se olenkin minä ;(
Mulla on ihan sama tunne. Samoin toimivat valokuvat.
Ei. Usein noi hirveimmät hetket tulee kotona joskus kipeenä ja ihan paskana. Sit kaupungilla taas on kiva olo.
Sama juttu! Varsinkin oman kokonsa huomaa jostain kaupan heijastavasta ikkunasta ☹️
Täällä myös. :( Toisaalta helpottavaa on, että ainakaan itse en yleensä kiinnitä huomiota toisten ulkonäköön negatiivisessa mielessä ja luotan siihen, etteivät muutkaan minun. Meni vähän jaaritteluksi. Pysykää vahvana sisaret, tuskin teissä on mitään vikaa. :)
Koska kotona teillä on turvallinen olo mikä nostaa itsetuntoa, kun taas ulkona on alitajuisesti pelokas olo joka laskee itsetuntoa.
Peilistä katsottuna näytän ihan ihmiseltä, kun nappaan selfien niin järkytyn joka kerta.
Tämän takia profiilin tekeminen Tinderiin on silkka mahdottomuus. Toki tajuan sen, että itse on tottunut siihen peilikuvaan ja todellisuudessa olen vain ruma.
No just tämä! Mutta kyllä kaikki muut ihmiset näyttää siellä kodin ulkopuolelta samalta mitä kotonakin joten oletan että tämä on vaan omaan silmään osuva optinen harha tai jotakin :D
Älä huoli, et ole yksin.
Yksi oikeasti todella kaunis ystävä, mallin hommiakin tehnyt surkuttelee aina kaupan yms. peileistä kuinka hirveältä, väsyneeltä ja turvonneelta näyttää vaikka peilistä katsoo täydellinen heijastus.
Kutsun näitä läskipäiviksi. Kotona olo on ihan hyvä, tuntuu että näytän ihan nätiltä. Hissin peiliin katsoessa pikkuhiljaa läskipäivä alkaa kolkuttelemaan. Sinnikkäästi jatkan matkaa ajatellen kyseessä olleen pelkkä huono valaistus tjsp. Kadulla läskipäivä levähtää naamalleni näyteikkunoiden kautta: tunnen olevani pelkkää pömppömahaa ja kaksoisleukaa, kiiltävää naamaa, leveää nenää ja vinoa pientä suuta. Koko päivän on itsetietoinen olo, ja ajattelen, nyt kyllä aloitan treenaamisen ja ostan kauniinpia vaatteita.
En ole edes erityisen lihava, bmi 24, ja nätiksikin kehuttu. Se on se itsetunto :(
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä. Kerran kävi niin että en ihan heti tunnistanut itseäni kaupan peilistä, katsoin vain että onpas rujon näköinen tyyppi, ah se olenkin minä ;(
Mä katoin kerran, että kas tuolla läskillä on samanlainen takki kuin mulla ja vielä kerkesin ajatella, että ei herranjestas sovi kyllä yhtään ja onneksi en itse ole tuon näköinen...
Jep, minä itsehän se olin ja tämän jälkeen olen nähnyt itseni ihan siitä kotipeilistäkin jotenkin uusin silmin, en nimittäin näe enää siinäkään normipainoista/hieman lihonutta itseäni vaan ihan kamalan möhkön.
Vierailija kirjoitti:
Suuret on murheet.
Missä kohden sanottiin, että tämä on suuri murhe? Kerrotko, kiitos!
Sama. Kai se on vaan joku alitajunnan juttu että näät itsesi eri tavalla eri ympäristössä. Kaveri laitto kuvaa mulle mikä oli pari vk sitten otettu ja mietin heti kuinka lihavalta näytinkään siinä kuvassa, miksi laitoin just noi vaatteet päälle,en mielestäni ole ton kokoinen eikä hiuksetkaan näytä niin hyvältä kun luulin. Mutta minkäs voit, näillä mennään mitä on saatu.
Toi on niin totta omalla kohdallani! Kotona sitä osaa ottaa edullisen asennon, vetää vatsaa sisään ja se valaistuskin on sopivan hämärä. Vaatteet ovat juuri aseteltu oikein päälle, suihkussa on käyty ja meikkikin on vielä raikas.
Valokuva on armoton, rypyt, näppylät, läski, ihon väri... kaikki ikävä korostuu ja silmätkin, jotka sentään peilissä näyttävät näteille, kuvassa hukkuvat johonkin syvälle päähän.
Ulkona kun vahingossa näkee heijastuksen itsestään, niin maha pömpöttää, vaatteet ovat epäjärjestyksessä, naama kiiltelee ja kampaus on latistunut.
Olisipa varaa ompelijan tekemiin vaatteisiin, saisi edes juuri omille mitoille. Kaupan vaate ei vaan voi sopia hyvin, sillä sen pitää sopia sadoille saman koon vartaloille ja joku kohta on aina huonosti. Ja suutari vois tehdä kengät, saisi sitten nekin oikeanlaiset, ei tarvitsisi aina tinkiä jostain.
Pahimpia ovat ne joidenkin kauppojen porttien luona olevat jättimäiset ruudut joista näkee itsensä valvontakameran kautta! Tulee kyllä fiilis että en minä nyt jum***uta voi näyttää noin hirveältä :D Nykyään kuljen niiden ohi katse maassa enkä vahingossakaan katso siihen ruutuun.
Juu. Muistan kerrankin kun näytin mielestäni ihan kivalta kun lähdin kotoota. Töihin mentäessä pieni ja hoikka työkaverini käveli edelläni ja ulko-ovesta heijastui vaan mun paljon leveämmän kroppani reunat eikä häntä näkynyt ollenkaan.
Masensi kyllä, hyvä ettei tullut itku.
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia ovat ne joidenkin kauppojen porttien luona olevat jättimäiset ruudut joista näkee itsensä valvontakameran kautta! Tulee kyllä fiilis että en minä nyt jum***uta voi näyttää noin hirveältä :D Nykyään kuljen niiden ohi katse maassa enkä vahingossakaan katso siihen ruutuun.
Nämä oikeasti leventävät, jos yhtään lohduttaa :D Kävelin kerran hyvin hoikan kaverin kanssa sellaisesta ja hänkin näytti niissä tuplaleveältä. (Tietty minä näytin myös)
En tiedä mutta mulla on ihan sama.