Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ihmisiä joilla ei ole kokemusta videopelaamisesta?
20.07.2018 |
Siitä tuli mieleen kun muutama päivä sitten tuli aihe puheeksi eräässä toisessa ketjussa.
Videopelithän ovat median ja taiteen muoto, ja pikkuhiljaa niiden tuntemus alkaa kuulua nykyään yleissivistykseen - sekä nuorempien niitä tuntevien ikäluokkien aikuistuessa, että videopelien saavuttaessa uusia kohderyhmiä niiden vaikutuksen levitessä nyky-yhteiskunnassa.
Itse asiassa ollaan jopa lähestymässä sitä tilannetta jossa tiettyjen klassikkojen tuntemuksen voi olettaa kuuluvan ihmisten tietämykseen, mutta silti niiden joukko jotka eivät edes tunnista pelien genrejä yleisellä tasolla on pelottavan suuri. Voidaan puhua videopelien lukutaidottomuudesta huolestuttavan laajana ilmiönä.
Videopelit ovatkin laajasta viihdekäytön käyttäjäkunnastaan huolimatta suhteellisen vähän tutkittu aihe, jonka akateemisten asiantuntijoiden joukko on käytännössä olematon, mikä onkin ehkä pääongelma. Laajan yleisön kulttuurin tuntemus on tärkeää sekin (varsinkin kun keskitytään videopeleihin joko median tai kulttuurin osana), mutta voidaanko puhua videopeleistä taiteena kun mikään taho ei keskity niiden syvälliseen analyysiin?
Tämän analysoinnin kohteena tulisi ensisijaisesti olla tarinankerronnalliset elementit sekä pelien eri osien väliset yhteydet. Juuri nämä osat ovat samalla sekä ne joista juuri parhaat pelit ovat tunnettuja että ne joita "ulkopuoliset" tuntevat huonoiten. Tämä näkyy siinä että stereotyyppisesti videopelit nähdäänkin epäproduktiivisena mielettömän väkivallan ihannpintina ja välittömän mielihyvän tavoitteluna, mistä juuri nouseekin negatiivinen kollektiivinen mielikuva videopeleistä.
Joten kaiken kaikkiaan voisi olla hyväksi jos löytyisi joku helpohko tarinaperusteinen videopeli jota voisi suositella pelattavaksi niille joilla aiheesta ei ole kokemusta - ehdotuksia kommentteihin?
Kommentit (38)
Kulutuskulttuurin muoto, ei taidemuoto. Pienten ja isojen poikien hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Videopelien tekeminen voi olla mielikuvitusta vaativaa ja kehittävää taidetta, mutta valmiin pelin pelaaminen toisen keksimillä palikoilla ja miljöillä ei mielestäni sitä ole.
Ja en pelaa, mitään, sellainen ei vain kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Kulutuskulttuurin muoto, ei taidemuoto. Pienten ja isojen poikien hommaa.
Voi olla samanaikaisesti osa kulutuskulttuuria ETTÄ sitä taidetta.
En oikein edes tiedä, mikä on videopeli. En ole varma olenko pelannut sellaista. Kerran nimittäin pelasin yhden kaverin luona jotain kaksinpelattavaa lätkäpeliä, ja voi olla että se oli videopeli, mutta en ole varma.
Tietokoneella olen pelannut vaikka kuinka paljon ja erilaisia pelejä, mutta se on varmaan eri asia kuin videopeli.
Eka konsolini oli Phillips Videopac G7000.
Toinen konsolini oli sitten Nintendo Entertainment System, se varmaan sen ajan yleisin konsoli, se harmaa laatikko, joka teki Super Marion ja Luigin tutuiksi. Oheislaitteina siinä oli mulla Zapper ja Game Genie.
Kaverin Segalla tuli pelailtua ja isoveljen Commodore 64:llä.
Nyt taloudesta löytyy Wii ja Xbox One lasten iloksi hankittuna ja pelaanhan minä tietysti itsekin. Nykyinen suosikkini taitaa olla xboxilla Rayman legends.
Silti meillä luetaan kirjojakin ja osaan neuloa sukkiakin. Itse asiassa siinä taitaa ollakin kaikki suosikki tekemiseni sisätiloissa; lukeminen, neulominen ja pelaaminen. Ihan työssäkäyvä ja normaali minusta tuli, vaikka pelasinkin suurimman osan lapsuudestani.
Äiti 37v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarinapohjaisten videopelien tarinat on kuraa. Niissä on tusinatoimintaleffojen kliseet ja paatos on hirveä.
Siinä on immersiivinen seikkailu kaukana.
Et ole selvästi nähnytkään tarinapohjaista peliä.
tl;dr
Oli kuitenkin asiaa siihen asti mihin jaksoin lukea. Videopelit on aika sukupolvikokemuksia, joten en olettaisi että 40+v (eritoten naiset, sori seksismistä) tietää asioista jotain.
Mut esim. oma äiti 59v on haka vanhoissa nes-peleissä ja on pelannut niin pleikkarilla kuin wiilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kulutuskulttuurin muoto, ei taidemuoto. Pienten ja isojen poikien hommaa.
Kuten myös elokuva ja kirjallisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amiga oli lapsena, super nindendo, playstation 1, xbox, xbox 360, playstation 4 ja nyt pelitietokone missä gtx 1080ti. Vuonna 90 syntynyt ja aina pelannut ja aina tuun pelaamaan. Ei sitä pelaamista ymmärrä ihminen millä on mielikuvitus 0.
Tartuin tuohon mielikuvitukseen.. voisin kääntää sen niin päin, että ihminen jolla on valtava mielikuvitus, ei jaksa haaskata aikaansa tuollaisiin peleihin.
Ihmiset joilla on valtava mielikuvitus tekee noita pelejä. Toisaalta tietääkseen mitä muut kilpailijat tekevät ja mistä ihmiset pitävät myös pelaa niitä pelejä, joten se siitä teoriasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos jostain löydän pelaavan naisen, 40 v. , haluan hänet puolisoksi.
M40+
Mitä annettavaa sulla on suhteelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarinapohjaisten videopelien tarinat on kuraa. Niissä on tusinatoimintaleffojen kliseet ja paatos on hirveä.
Siinä on immersiivinen seikkailu kaukana.
Et ole selvästi nähnytkään tarinapohjaista peliä.
Niitä on monenlaisia, toisissa sivuhenkilöhahmot ja tarinat esim. on paperinohuita vaikka ns. päätarinaan on enemmän vaivaa uhrattukin *krm*skyrim*krhm*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein edes tiedä, mikä on videopeli. En ole varma olenko pelannut sellaista. Kerran nimittäin pelasin yhden kaverin luona jotain kaksinpelattavaa lätkäpeliä, ja voi olla että se oli videopeli, mutta en ole varma.
Eikun joo, pelasinhan minä vuonna 1974 hotelli Kultakeron aulassa Pongia, tuota videopelien klassikkoa. Eli on kokemusta minullakin! Mielikuvitukseni lienee siis pelastettu.
Videopelaamista? Ei mulla ees ole videoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ne videopelit nyt sitten jotenkin olennaisesti kehittävämpiä kuin tietokonepelit?
Olen N40+, pelaan. Puoliso pelaa myös. Kyllä meitä pelaavia naisiakin on olemassa.
Pelaan paljonkin. Opin pitämään pelaamisesta, kun lapseni sitä harrastavat. Nykyään pelaan useimmiten mun teinitytön kanssa. Olen nainen, 58-v.
Pelit kuuluu yleissivistykseen jo nyt. Pitää olla aika tynnyrissä elänyt jos ei tiedä mikä on Pacman tai Tetris
Suomalaisena erikoisuutena pitäisin omituisena jos joku ei tietäisi matopeliä.
Videopelaaminen on ehkä paskin termi aiheesta. Siinä on vain toinen sama oikein.