Lemmikin kuolema, miten olette päässeet yli

Eläimet on viattomia ihmiset ei.

Itse olen tehnyt työtä ruumishuoneella huoltomiehenä ja sairaalan kuljetuspalvelussa jossa viedään ruumiita kylmiöön. Silti eläimen lopettaminen ja se viimeiselle lääkärikäynnille meno pysäyttää todella ja tuntuu kaikista pahinmalta. Siinä miettii läpi koko yhdessä eletyn ajan kirjon ja jos ei koira / lemmikki ole todella huonossa kunnossa ole niin se on omaa moraalia vastaan. Ei meitä ihmisiä kun jalka menee poikki viedä teloitukseen mutta eläimillä asia menee eri tavalla. 

Mulla tuli hetki luopua koirastani viikko sitten ja olo on aivan sekaisin kuin seinäkello. Olen sen jälkeen miettinyt tätä meidän ihmisten elämän turhuutta ja sitä miten enemmän lemmikin perheenjäsenen pois nukkuminen koskettaa.

Mulle tämä on ollut paljon kovempi paikka entä avioero ja sukulaisten kuolemat ja hautajaiset ja mulle eläimet on tietyllä tapaa läheisempi asia entä ihmissuhteet ja kun ihminen muutenkin osaa olla niin kiero.

Tuntuu ihan siltä kuin oma lapsi olis poissa tai veli tai sisko. Perheenjäsen ja mulla yksinäisenä ihmisenä vieläkin enemmän. Tuntuu että oma elämänilo on hukassa ja viikko tässä mennyt ettei tiedä onko nälkä tai jano tai mitä on. Tuntuu ettei tiedä missä on ja lukenut vaan kauhulla miten ihmisille ei anneta kuoleman kohdatessa elämää edes sairaslomaa kuin pari päivää. Tiedän jo nyt että ainakin kuukausi tässä menee ennen kuin kykenen yhtään millään lailla töihin takaisin. En ihmettele yhtään että jotkut menevät työkyvyttömäksi vuosiksi lapsen kuoleman jälkeen 

Ne tietyt rakkaat lemmikit jäävät muistoihin pysyvästi. Koirani lopettamisesta on kulunut muutamia kymmeniä vuosia ja vieläkin muistelen joskus. Samoin edesmennyttä kissavanhusta kaipaan vieläkin, vaikka meillä on uusi nuori kissa kotona. Lemmikit ovat omia persoonia kuitenkin. 

Miettikää sitä kun jollekkin yksinäiselle se lemmikki on ainut perhe ja seura ja ystävä. Sellaiset päättää helposti omat päivänsä perässä ja saa etsiä sitä iloa elää enää kun ei ole sitä päivien pientä iloa ja rutiinintuojaa joka helpottaa pahaa oloa täällä ihmisten julmassa maailmassa. Myös masentuneelle jne se eläin voi olla se ainut viimeinen tsemppaava tekijä elämässä joka pitää mielen kasassa ja iloa olla olemassa. Yksin jääminen on pahinta ja miettii vaan noita kellä on useita ihmisiä tukemassa heti ympärillä silloin

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni aihe on kiehtova ja pyörin paljon tämän teeman keskellä.

Itse kuulun siihen porukkaan joka kyllä suree lemmikin kuolemaa, muttei suru ole koskaan ollut mitenkään ylitsepääsemätöntä tai laittanut työkyvyttömäksi jne.

Yksi syy voi olla siinä, että meillä on ollut eläimiä lapsesta asti useita ja ensimmäiset hyvästit perheen lemmikeille olen antanut jo alakouluikäisenä. Oletan, että mieleni on tottunut käsittelemään luopumista ja surua. Ajattelen, että eläimen elämän laatu on aina kriteeri numero yksi ja elämän pituus ja se, että se viettää sen minun seurassa on toissijaista. Tämä ajatus on helpottanut kolmesta erityisen merkittävästä eläimestä luopumisesta. 

Eli ohjeeni aloittajalle; aika helpottaa. Toinen, hommaa uusi lemmikki, sillä suuri suru tarkoittaa että lemmikit ovat sinulle erityisen tärkeitä.

Ennen ihmettelin suureen ääneen niitä jotka aikuisena vielä itkevät päivät

Ajattelen samoin tuosta, että eläimen elämänlaatu tulee ensin ja on väärin pitkittää kärsimystä. Olen myös vienyt toisen lemmikin lopetettavaksi teininä, mutta eipä mikään olisi voinut edes valmistaa koiran menetykseen.

Tuntui ja tuntuu yhä niin paljon pahemmalta kuin mikään koskaan. Minkään ihmissuhteen menetys, ero, edes yhdenkään ihmisen kuolema ja omia kavereitakin lähti nuorena, kun oltiin vasta teinejä ei ole ollut yhtä rankka paikka. Jotain siinä on, kun koira on viisas ja lojaali ihan eri tavalla kuin ihminen. Liian monen ihmisen puukon olen saanut selkään elämän aikana, ei eläimet tee sellaista. 

 

Kaikista oudoin juttu oli kuitenkin ne unet, joita näin lähestulkoon toistolla melkein joka yö koiran poismenon jälkeen, yhä näen unia koirasta. Unissa koiran saama lääkitys alkoi toimia ja se toipui ennalleen omaksi itsekseen, kuten olin toivonut. Tai eletään yhdessä sitä elämää, jota pitkään elettiin. Mihinkään muuhun menetykseen, tai traumaan en koskaan ole reagoinut toistuvilla unilla.

 

Todellisuudessa lääkitys ei enää auttanut, koira alkoi olla kipuisa, väsynyt ja mikä pahinta: hätääntynyt. Muutos huonompaan tapahtui todella nopeasti. Muutama kuukausi ennen lopetusta koira saattoi jopa nukahtaa kesken harjauksen, mutta viimeisinä päivinä se ei rauhoittunut olemaan paikoillaan lainkaan, läähätti ja vaelsi yöt. Sitä oli kauheaa seurata, mikään ei ole pahempaa kuin joutua katsomaan, kun rakas kärsii. Sen takia päätin, että on aika päästää koira kivuistaan.

2 vuotta sitten jouduin lopettamaan 14 vuotiaan kissan ja vieläkin kaipaan joka päivä, se oli todella kova paikka, vieläkin itku tulee.

Kun lemmikin lopettaa itse, niin asia saa kerralla päätöksen. Ei jää mikään asia vaivaamaan. Katsoo vain lemmikkiä silmiin sanoo että nyt pääset tuskistasi. Laukaus on kaunis sinetti asialle.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Ihmeen helposti.

Vähän tuli haikea olo. Mutta kuitenkin, se oli vain koira.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka surevat kuollutta lemmikkiä kuin läheistä ihmistä.

 

Kukaan läheisistäni, mukaan lukien vanhempani, lapseni, sisarukseni perheineen, isovanhemmat, ystävät jne , ei voi korvata koiraa. Koiralla on erityinen paikka elämässäni. Voisin olla ilman tuttavia, mutta en voisi olla ilman koiraa.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka määrittävät mitä ja miten toinen ihminen saa surra. Surun väheksyminen on itsensä ylentämistä ja toisen ihmisen aliarvioimista.

Tämä. Ne  ketkä sanovat, että "vain koira", eivät ole saaneet kokea sitä miten etuoikeutettua ja hienoa on ollut elää koiran kanssa yhteistä elämää. Jakaa surut ja ilot. 

Heille on turha selitellä mitään. Ne keillä on tai ollut koira, tietävät kyllä miten vaikeaa on selvitä koiran kuolemasta.

Omani joutui lähtemään toiseen maailmaan syövän takia. 

En olisi uskonut, miten koville se otti ja ottaa vieläkin.

Ei siitä selviä koskaan täysin.

Eikä siitä tarvitse selvitä täysin.Se siis kuolema on yleisestikin jotain josta ei tarvitse selvitä.

Pitää vain muistaa että kuolleet ihmiset ja lemmikit eivät koskaan ole lopullisesti poissa.

He ovat meidän suojelusenkeleitä ja he ovat aina mukanamme ja suojelevat ja pitävät meistä huolta.

He ovat edelleen olemassa mutta vaan eri olomuodossa.Kuolema siis ei ole kaiken loppu.

Olen päässyt yli jopa ihmisten kuolemasta. Koiran lähtö on jotenkin liikuttava kun se on oma vaatimaton ja uskoline itsensä siihen asti kunnes se vetää viimeisen hengenventonsa, mutta kun eläinlääkäri sanoo että aika on, niin silloin ollaan usein jo yliajalla.Luontokappale kärsii. jos se on vielä vanha, niin on helppo tehdä päätös heti ja siinä paikassa. Ei mitään sellaistsa naurettavaa että mennään vielä käymään tutussa koirapuistossa tai tavataan vielä sukulaiset....se kärsii. Se ei osaa pelätä kuolemaa eikä takertua elämään niinkuin ihmiset. Anna sille lepo. Sitten menee muutama päivä kun turhaan kuutelet kynsien rapsetta, mutta toisaalta, vapaus siitä ainaisesta ulkoiluttamisesta ja ruokkimisesta ja veisien vaihdosta ja satasten ell-laskuista...sekin painaa jotain. 

Toivon että minulla on aina perhe ja luotettavat ystävät niin että karvakorva ei ole ainoa "ihmissuhteeni" . Silloin tuo koiran menetys asettuu ikään kuin oikeisiin mittasuhteisiin. Ne elää lyhyen aikaa, sillä selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helposti. Koiralla oli maha jatkuvasti löysällä, vaikka a:sta ö:hön kaikki allergiasapuskat ja konstit kokeiltiin.

Kolme vuotta käytettiin intensiivisesti siihen, että yritettiin selvittää eläinlääkärin johdolla, mikä koiralla on ja miten oireita voisi lievittää.

Kun useiden pilalle menneiden mattojen ja kalusteiden jälkeen kävelin kotiin eläinlääkäriltä kädessäni tyhjä hihna ja panta, en tuntenut muuta kuin helpotusta. Sekä koiran, että itseni puolesta.

 

Sä olet ihan hirveä ihminen. :(

Ja sinäkö muka et ole?  Kyllä minusta on armelias teko viedä eläin piikille jos mikään hoito ei auta.  Niinhän tehdään ihmisellekin kun kaikkilla hoidoilla  on kokeiltu. Eteen tulee tuossa kohtaa pallistiivinen... ja annetaa nukkua ikiuneen. Aloittajalta kaikkein viisain teko kaiken tuon vuosien kierteen jälkeen päästää rakas sateenkaarille. Itselläni ollut  noin 30 karvajalkaa joku koki vanhuuden joku sairauden joku kohtasi viimeisen hetkensä erämaassa.  Kaikella on aikansa ja kaikella on rajansa.

Vierailija kirjoitti:

Kun lemmikin lopettaa itse, niin asia saa kerralla päätöksen. Ei jää mikään asia vaivaamaan. Katsoo vain lemmikkiä silmiin sanoo että nyt pääset tuskistasi. Laukaus on kaunis sinetti asialle.

Kyllä näin se tosiaankin on.  Itse olen joutunut ampumaan noin kymmenkunta koiraa olivat rakkaita mutta jokaisella on aikansa elää ja kuolla.

Koirani kuoli viime viikolla. Nukkui pois eläinlääkärin avustuksella. Sen verran olen jo nähnyt kuolemaa että tiedän ikävän helpottavan ajan kanssa. Ikävä ja kipu muuttuu hyviksi muistoiksi jossain vaiheessa.