Onko tyhmää ajatella että jos saisin rakkautta, parantuisin masennuksestani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ei. Älä vie tommosta taakkaa parisuhteeseen. Hoida itsesi ja katso sitten.

Totta on, että masentuneen kanssa on erittäin raskasta olla.

Puoliso ja minä on sairastuttu masennukseen aikuisina, parisuhteen aikana. On ihan helvettiä katsoa toisen kärsimystä ja kestää toisen masennusta. Toki sen tekee, kun toista rakastaa, mutta se on hirveää.

Älä tahallasi vie tota taakkaa suhteeseen. Kukaan yksi ihminen ei voi sua rakkaudellaan parantaa, epäreilua hat epärealistista edes odottaa sellaista. Mitä sä pystyisit toiselle antaan?

Syö lääkkeet, jatka terapiaa. Jonain päivänä sitten parisuhdekin kun olet terveempi.

Kokemusasiantuntijan infantiileja neuvoja ja elämänkokemusta ihan omasta navasta.

Tämä. Samaa sontaa syöttää yhteiskunta. Pinnallinen ymmärrys kaikesta.

Voidakseen rakastaa, pitää rakastaa ensin itseään.

Opettele löytämään asioita jotka on sinulle tärkeitä ja jotka tuovat sisältöä sekä onnistumisia elämääsi.

Silloin sinulla on oma elämäsi etkä riipu toisessa ihmisessä. Kukaan ei voi kultalautasella elämää sinulle ojentaa vaan sinun on löydettävä ne asiat itsestäsi.

Tsemppiä!

Naisella tuo voi toimia, koska aina löytyy miehiä jotka haluavat suojella. Miehellä ei, paitsi ehkä jos olet miljonääri, joka on masentunut maailman pahuudesta, ja naisen rakkauden voimalla paranee ja lähtee Afrikkaan vapaaehtoistyöhön kirurgiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tiedoksi, masentuneen seura ei yleensä saa muita tuntemaan oloaan hyväksi etenkään, jos masentunut itsekkäästi olettaa toisen saavan oman olonsakin hyväksi.

Se on ap kauhea taakka toiselle ihmiselle ja varsinkin parisuhteessa kun toiselle lastataan päälle sellainen taakka että hän on vastuussa toisen hyvästä olosta ja terveydestä. Ei se mene niinpäin.

Mielestäni tarvitset terapiaa että hyväksyt itsesi ja otat VASTUUN omasta pahasta olostasi ja hyvästä  olostasi, etkä vain oleta että JOS tuo toinen tekee ja sanoo sitä ja tätä niin sitten minä paranen ja olen onnellinen. Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi ja hyväksyt itsesi (väität että hyväksyt mutta ei se siltä vaikuta) sellaisena kuin olet ja sen jälkeen sinulla on henkisesti tilaa rakastua ja rakastaa ja antaa itsestäsi toiselle jotain. Muutoin olet vain vaatimassa toiselta paranna minut, paranna minut. Karkuun sen sillä vaan ajat jos jonkun tasapainoisen yleensä onnisuisit edes löytämään. Joku epävakaa tai läheisriippuvainen sinusta voisi kiinnostua nytkin, mutta menisitte molemmat siinä ojasta allikkoon eikä se sinua parantaisi. Sen jälkeen hokisit vaan että JOS se toinen olisi ollut toisenlainen, niin olisin parantunut.

Nämä on ap. asioita mitkä pitää ottaa terapiassa puheeksi! Oma vastuu eikä mitään marttyyrinviittaa. En tarkoita olla tyly, mutta näin se nyt vaan on. Kysyit että onko tyhmää ajatella että jos saisit rakkautta parantuisit, vastaus on että on. Jonkunaikaa alkuhuumassa lulisit että rakkaus sinut paransi, mutta kun tulisi ensimmäiset vaikeudet ja vastamäet, huomaisit että et ole parantunut mihinkään. Näkisin että suurin ongelmasi on se että et ole saanut lapsena ja nuorena rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltasi ja siltä osin kivijalkasi on mätä. Se korjataan terapiassa ammatti-ihmisen kanssa, ei sen korjaaminen ole kumppanin tehtävä, koska muuten kuormitat häntä kohtuuttomalla vaatimuksella eikä hänen tehtävänsä ole olla terapeuttisi.

Eikä myöskään ystäviä/kavereita saa kuormittaa!!

T. pitkään yritin masentuneen kanssa olla kaveria mutta se kaveruus muuttuikin hoitosuhteeksi ja melkein imaisi minut mukanaan suohon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ihan tiedoksi, masentuneen seura ei yleensä saa muita tuntemaan oloaan hyväksi etenkään, jos masentunut itsekkäästi olettaa toisen saavan oman olonsakin hyväksi.

Se on ap kauhea taakka toiselle ihmiselle ja varsinkin parisuhteessa kun toiselle lastataan päälle sellainen taakka että hän on vastuussa toisen hyvästä olosta ja terveydestä. Ei se mene niinpäin.

Mielestäni tarvitset terapiaa että hyväksyt itsesi ja otat VASTUUN omasta pahasta olostasi ja hyvästä  olostasi, etkä vain oleta että JOS tuo toinen tekee ja sanoo sitä ja tätä niin sitten minä paranen ja olen onnellinen. Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi ja hyväksyt itsesi (väität että hyväksyt mutta ei se siltä vaikuta) sellaisena kuin olet ja sen jälkeen sinulla on henkisesti tilaa rakastua ja rakastaa ja antaa itsestäsi toiselle jotain. Muutoin olet vain vaatimassa toiselta paranna minut, paranna minut. Karkuun sen sillä vaan ajat jos jonkun tasapainoisen yleensä onnisuisit edes löytämään. Joku epävakaa tai läheisriippuvainen sinusta voisi kiinnostua nytkin, mutta menisitte molemmat siinä ojasta allikkoon eikä se sinua parantaisi. Sen jälkeen hokisit vaan että JOS se toinen olisi ollut toisenlainen, niin olisin parantunut.

Nämä on ap. asioita mitkä pitää ottaa terapiassa puheeksi! Oma vastuu eikä mitään marttyyrinviittaa. En tarkoita olla tyly, mutta näin se nyt vaan on. Kysyit että onko tyhmää ajatella että jos saisit rakkautta parantuisit, vastaus on että on. Jonkunaikaa alkuhuumassa lulisit että rakkaus sinut paransi, mutta kun tulisi ensimmäiset vaikeudet ja vastamäet, huomaisit että et ole parantunut mihinkään. Näkisin että suurin ongelmasi on se että et ole saanut lapsena ja nuorena rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltasi ja siltä osin kivijalkasi on mätä. Se korjataan terapiassa ammatti-ihmisen kanssa, ei sen korjaaminen ole kumppanin tehtävä, koska muuten kuormitat häntä kohtuuttomalla vaatimuksella eikä hänen tehtävänsä ole olla terapeuttisi.

Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi...

Aamu ja noin sekaisin. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Voidakseen rakastaa, pitää rakastaa ensin itseään.

Opettele löytämään asioita jotka on sinulle tärkeitä ja jotka tuovat sisältöä sekä onnistumisia elämääsi.

Silloin sinulla on oma elämäsi etkä riipu toisessa ihmisessä. Kukaan ei voi kultalautasella elämää sinulle ojentaa vaan sinun on löydettävä ne asiat itsestäsi.

Tsemppiä!

Juha Sipilän serkku!

Ikävä kyllä on tyhmää, tiedätkö miksi? Koska sinun pitää itse tehdä itsesi onnelliseksi, sinunhan pitää olla valmis taistelemaan parisuhteessa oikeuksistasi ja selviämään eroista, riippuen montako suhdetta sinulla ehtii olemaan. Prinessarusus-tyyppistä rakkautta ei ole, on vaan kurjia parisuhteita, joissa toisen sanomisista tulee paha mieli. Näin ollen parisuhde tai "rakkaus" ei ole mikään onnellisuuden tae. Toisen rakastaminen voi tehdä onnelliseksi, mutta jos toinen ei ole samanlainen vaan tyypillinen möllykkä niin möllikkäpuoliso olisi sinulle tuhoisa kokemus. On taas mahdotonta varmistua etukäteen, että puoliso olisi yhtä rakastava ja ihana kuin itse on. Masentuneelle on kovempaa tulla kohdelluksi huonosti/tulla jätetyksi kuin muille. Rakkaus ei ole vastauksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voidakseen rakastaa, pitää rakastaa ensin itseään.

Opettele löytämään asioita jotka on sinulle tärkeitä ja jotka tuovat sisältöä sekä onnistumisia elämääsi.

Silloin sinulla on oma elämäsi etkä riipu toisessa ihmisessä. Kukaan ei voi kultalautasella elämää sinulle ojentaa vaan sinun on löydettävä ne asiat itsestäsi.

Tsemppiä!

Juha Sipilän serkku!

Oikeistopopulismin niellyt orja 😁

Vierailija kirjoitti:

Naisella tuo voi toimia, koska aina löytyy miehiä jotka haluavat suojella. Miehellä ei, paitsi ehkä jos olet miljonääri, joka on masentunut maailman pahuudesta, ja naisen rakkauden voimalla paranee ja lähtee Afrikkaan vapaaehtoistyöhön kirurgiksi.

Iha ku jostain harlekiini kirjasta :D

Mulla oli pitkään sama tilanne kuin sulla. Masensi ja olisin halunnut rakkautta, silloin kun sitä sain (tai luulin saavani, sain seksiä), olin liian takertuva. Nyt kun minulla on mies ja lapsi, ajattelen päinvastoin, eli että parantuisin masennuksesta, jos saisin olla yksin ja rauhassa. Hoida masennuksesi kuntoon, ei sitä kukaan tai mikään ulkoinen asia poista.

Pinnallinem egorakkaus ei auta. Etsi syvemmältä. Ei ”ihmisen” rakkaus ole todellisuudessa kuin itserakkautta - kuten voit täältä lukea. Vaihdon väline.

Tuossa tilanteessa pelkäisin itse että rakastuisin johonkin narsistiin tms koska lähtökohtaisesti suhteen dynamiikka ei olisi terve. Ihmiset kun rakastuu ihmisiin joissa jokin puhuttelee heitä ja on tutkittu että alistajat tunnistavat ihmiset joita on kohdeltu huonosti jo olemuksesta jolloin heitä on todennäköisesti helppo kohdella huonosti jatkossakin. Käy siis rauhassa siellä terapiassa ja googlaa vaikka daughters of unloving mothers jos englanti sujuu ja itseymmärrys kiinnostaa, et ole yksin.

Eikös masennukseen määrättävät lääkkeet tasoita tunteita niin, ettei mikään tunnu oikein miltään. Miten siis siinä tilassa voisi rakastua? Muutenkaan en usko, että rakkaus voisi parantaa masennuksesta. On helppo ajatella, että jos minulla olisi sitä tai tätä mikä nyt puuttuu niin voisin olla onnellinen, mutta ei se niin mene. Kyllä se onnellisuus ja tarkoitus täytyy löytää itsestä eikä kuvitella, että joku muu sen tekee.

Jos jotain oon oppinu elämässä, niin sen että älä perusta onneas kenenkään muun varaan kun ittes. Sun täytys nyt ennen ku rupeet ees miettimään parisuhdetta saada itsetuntoa jostain muusta. Uusi mieleinen harrastus, jonka kautta saa ystäviä? Terapiassa ilmeisesti käytkin lapsuuden traumoja läpi, hyvä!

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen että mitä sitten löydät rakkauden, mutta sitten eroatte? Jos sinua masentaa jo nyt noin paljon olematon rakkaus, niin osaatko edes kuvitella miten paljon se sattuu kun koet, ja menetät sen. Koskaan kun ei voi tietää tuleeko suhde kestämään vai ei. Minulla on omaa kokemusta erosta, tarpeesta muuttaa itseäni jotta pystyisin pitämään tämän miehen elämässäni sillä en kyennyt elämään ilman. Ensimmäinen poikaystäväni. Lopputulos täyttä henkistä helvettiä, lopulta siihen pisteeseen että en tiennyt haluanko jatkaa masentuneena huonossa suhteessa vai mielummin erota joka myös johtaa masennukseen. Muutos suhteeseemme tapahtui vasta kun opin rakastamaan itse itseäni enkä vaatinut sitä muilta ollakseni onnellinen. Se oli pitkä prosessi mutta se oli myös se joka lopulta pelaati suhteemme.

Suosittelen sinulle siis syvästi että opettelet ensin olemaan onnellinen yksin. Tuo masennuksesi ja ns. tarpeesi poikaystävää kohtaan saattaa olla nimittäin se syy jonka miehet vaistoavat ja pysyvät tämän vuoksi kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Pinnallinem egorakkaus ei auta. Etsi syvemmältä. Ei ”ihmisen” rakkaus ole todellisuudessa kuin itserakkautta - kuten voit täältä lukea. Vaihdon väline.

Tämä. Kiitos.

Heippa.

Itse lähdin aikoinaan samoista lähtökohdista; kiusattuna ("ruma" se yleisin kiusaamisen syy) sinisilmäisiä ihastuksentunteitani lähinnä pilkattiin. Täysi-ikäisenä kuitenkin ajauduin suhteeseen, ja näin 35+ ikäisenä tapailuja/suhteita on ollut yhden käden sormilla laskettava määrä.

Tähän asti olen ajautunut epätasapainoisiin ja yhteen jopa narsistiseen suhteeseen, jotka toistivat traumoja jotka lapsuudessani ja nuoruudessani oli syntynyt. Ei tehnyt ollenkaan hyvää mielenterveydelle se.

Sitten tämä viimeisin... Vaikka aiemmissakin suhteissa sain rakkautta, nyt saan sitä todella. Hyväksyntää, välittämistä, tasa-arvoista kumppanuutta. Ei pitäisi olla vähän parempi, laihempi ja erilaisempi ollakseni hyvä.

Yritän sanoa, että hyvä rakkaussuhde ei paranna. Olen parhaillaan vaikeasti masentunut. Mutta se antaa minulle vakaan pohjan ja tuen, johon nojata kun yritän nousta ylös. Samalla tavalla kuin huono suhde on lähinnä oman kuopan kaivamista.

Joku ihmetteli/kysyi mitä sinulla on antaa toiselle ihmiselle ja suhteelle. Ihan samaa kuin muillakin; rakkautta, kumppanuutta ja parhaasi yrittämistä.

Lainaus: " Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi...

Aamu ja noin sekaisin. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?"

Se tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä että ottaa vastuun itsestään ja alkaa hoitamaan itseään eikä työnnä sitä vastuuta muille tyyliin "jos joku toinen rakastaa minua niin minä paranen". Kukaan toinen ihminen ei voi toista parantaa, sillä ihminen joka on jäänyt lapsena vaille vanhempiensa rakkautta on koko elämänsä kuin syvä musta kaivo jota ei kukaan voi sillä rakkaudella täyttää. Tästä voivat tulla riippuvuudet kuten esimerkkinä syömishäiriö - oletko äitti siellä pullapalassa tai oletko isä siellä suklaalevyssä.

Minusta vaikuttaa alapeukkujen ja näsäviisaitten kommenttien osalta että täällä on joku joka ihan ilkeyksissään haluaa olla mukamas ymmärtämättä. Onkohan jollain sattunut nyt kalikka omaan nilkkaan?

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: " Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi...

Aamu ja noin sekaisin. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?"

Se tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä että ottaa vastuun itsestään ja alkaa hoitamaan itseään eikä työnnä sitä vastuuta muille tyyliin "jos joku toinen rakastaa minua niin minä paranen". Kukaan toinen ihminen ei voi toista parantaa, sillä ihminen joka on jäänyt lapsena vaille vanhempiensa rakkautta on koko elämänsä kuin syvä musta kaivo jota ei kukaan voi sillä rakkaudella täyttää. Tästä voivat tulla riippuvuudet kuten esimerkkinä syömishäiriö - oletko äitti siellä pullapalassa tai oletko isä siellä suklaalevyssä.

Minusta vaikuttaa alapeukkujen ja näsäviisaitten kommenttien osalta että täällä on joku joka ihan ilkeyksissään haluaa olla mukamas ymmärtämättä. Onkohan jollain sattunut nyt kalikka omaan nilkkaan?

Tähän on ilmeisesti moni reagoinut negatiivisesti mutta tuntuu että sanomakin jää nyt pitkälti ulosannin alle (anteeksi).

Itse kyllä nään sen sun pointin siellä. Mulla on syömishäiriö, olen ollut erittäin läheisriippuvainen ja itsekin varmasti hakeutunut näihin huonoihin suhteisiin (koska se oli tuttua ja turvallista). Aika paljon on saanut kyllä tehdä työtä, rikkoa ja rakentaa itseään uudestaan, että pääsisi enemmän sinuiksi itsensä kanssa, tuntisi itsensä ja ajatusmallinsa paremmin. Että kykenisi toimimaan vanhoha, viallisia ajatusmalleja vastaan. Tie oli pitkä ja kivinen ja raskasta on vieläkin, mutta olen itsenäisempi, itsetietoisempi ja _itsekin nimenomaan tasavertaisempi kumppani_. Ensimmäisissä suhteissani olin ripustautuva, epätoivoinen energiasieppo. Puistattaa ajatella.

En sano että se menee kaikilla näin. Sanon että se meni minulla näin. Toisilla on vahvempi minuus alkujaankin, koen itse olleeni aika "pehmeä".

Nyt en ole enää varma mikä pointtini oli. Kaikki ansaitsevat rakkauden, vilpittömön sellaisen, mutta itse on tosiaan (ehkä sen rakastavan suhteen tuella) työstettävä niitä omia traumojaan ja "täytettävä se oma kaivonsa". Minua on ehdottomasti eniten opettanut narsistinen eksäni, ja nykyinen kumppani jonka antaman kaltaista rakkautta en ole ennen kokenut.

#37

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: " Se lähtee sinusta itsestäsipäin että otat vastuun itsestäsi...

Aamu ja noin sekaisin. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?"

Se tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä että ottaa vastuun itsestään ja alkaa hoitamaan itseään eikä työnnä sitä vastuuta muille tyyliin "jos joku toinen rakastaa minua niin minä paranen". Kukaan toinen ihminen ei voi toista parantaa, sillä ihminen joka on jäänyt lapsena vaille vanhempiensa rakkautta on koko elämänsä kuin syvä musta kaivo jota ei kukaan voi sillä rakkaudella täyttää. Tästä voivat tulla riippuvuudet kuten esimerkkinä syömishäiriö - oletko äitti siellä pullapalassa tai oletko isä siellä suklaalevyssä.

Minusta vaikuttaa alapeukkujen ja näsäviisaitten kommenttien osalta että täällä on joku joka ihan ilkeyksissään haluaa olla mukamas ymmärtämättä. Onkohan jollain sattunut nyt kalikka omaan nilkkaan?

Kyllä ajattelu on silloin perin sekaisin, jos joutuu käyttämään itse keksittyä käsitehiviötä kuin "itsestäpäin".