Lue keskustelun säännöt.
Onko tyhmää ajatella että jos saisin rakkautta, parantuisin masennuksestani?
20.07.2018 |
Olen ollut masentunut yli puolet elämästäni. Syy? Rakkauden, huomion ja miehen puute. Yläasteella aloin haaveilla rakkaudesta ja poikaystävästä. Kaikki kaverit ympärillä alkoivat seurustella, aloin masentua sillä yksikään poika ei lähestynyt minua/osoittanut kiinnostuksen merkkejä (haukkuivat kyllä). Lähestyin itse muutamaa ihastustani mutta en kelvannut (olin liian ruma/lauta). Nyt ikää 29 v ja miesten lähestymisyrityksiä edelleen pyöreä 0. Diagnoosina keskivaikea masennus. Haluaisin niin paljon olla rakastettu ja haluttu. Ajattelen että ainoastaan rakkaus parantaisi mut masennuksesta, sillä siitähän masennukseni pääosin johtuu.
Kommentit (47)
Ehkä ehkä ei. Mulla on itselläni ollut samaa. Ihan kiven alla suhteiden saaminen. Aina sai katsoa vierestä kun kavereita lähestyttiin. Noh..ajattelin että kyllä hetkeni vielä koittaa. Ei ikinä koittanut. Vasta parikymppisenä alkoi olla vähän vientiä kun muutin pk seudulle. Useimmat ihmiset vähättelee ja nauraa kun tosiaan sitä vientiä ei ole. En tiedä onko tilanteesi samanlainen kuin minulla mutta ymmärrän täysin.
Kyllä se nuorelle on kova paikka aina olla se joka on yksin ja jota kohtaan ei esitetä kiinnostusta. Jotain vonkaajia on kyllä ollut mutta ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmavyyhti kirjoitti:
Ehkä ehkä ei. Mulla on itselläni ollut samaa. Ihan kiven alla suhteiden saaminen. Aina sai katsoa vierestä kun kavereita lähestyttiin. Noh..ajattelin että kyllä hetkeni vielä koittaa. Ei ikinä koittanut. Vasta parikymppisenä alkoi olla vähän vientiä kun muutin pk seudulle. Useimmat ihmiset vähättelee ja nauraa kun tosiaan sitä vientiä ei ole. En tiedä onko tilanteesi samanlainen kuin minulla mutta ymmärrän täysin.
Kyllä se nuorelle on kova paikka aina olla se joka on yksin ja jota kohtaan ei esitetä kiinnostusta. Jotain vonkaajia on kyllä ollut mutta ei muuta.
Mietin aina olisinko koskaan masentunut jos olisin elänyt ns normaalin lapsuuden ja nuoruuden. Olisi ollut ehjä ja rakastava perhe ja olisin saanut parisuhteen. En tiedä enkä saa koskaan tietää. Itse nimenomaan on rankkaa katsoa vuosikausia vierestä kun kavereilla vaihtuu miehet, saavat lapsia, muuttavat yhteen, menevät naimisiin. Itse kun ei saa edes sitä ensimmäistä treffipyyntöä, parisuhteesta puhumattakaan. Miettii miksi he saavat, mutta minä en. Mikä mussa on vikana kun en kenellekkään kelpaa? ap
Vierailija kirjoitti:
Ongelmavyyhti kirjoitti:
Ehkä ehkä ei. Mulla on itselläni ollut samaa. Ihan kiven alla suhteiden saaminen. Aina sai katsoa vierestä kun kavereita lähestyttiin. Noh..ajattelin että kyllä hetkeni vielä koittaa. Ei ikinä koittanut. Vasta parikymppisenä alkoi olla vähän vientiä kun muutin pk seudulle. Useimmat ihmiset vähättelee ja nauraa kun tosiaan sitä vientiä ei ole. En tiedä onko tilanteesi samanlainen kuin minulla mutta ymmärrän täysin.
Kyllä se nuorelle on kova paikka aina olla se joka on yksin ja jota kohtaan ei esitetä kiinnostusta. Jotain vonkaajia on kyllä ollut mutta ei muuta.
Mietin aina olisinko koskaan masentunut jos olisin elänyt ns normaalin lapsuuden ja nuoruuden. Olisi ollut ehjä ja rakastava perhe ja olisin saanut parisuhteen. En tiedä enkä saa koskaan tietää. Itse nimenomaan on rankkaa katsoa vuosikausia vierestä kun kavereilla vaihtuu miehet, saavat lapsia, muuttavat yhteen, menevät naimisiin. Itse kun ei saa edes sitä ensimmäistä treffipyyntöä, parisuhteesta puhumattakaan. Miettii miksi he saavat, mutta minä en. Mikä mussa on vikana kun en kenellekkään kelpaa? ap
Samaa olen miettinyt. Mulla ei ole toiminut mikään. Ei baareissa tai nettideiteillä olo, ei aktiivisuus. Lisäksi yhden torjumisen jälkeen melkein yritin itsemurhaa. Tuntui ettei vaan jaksa. Mies sanoi ettei mussa ole vikaa.
Vaikka ei olisikaan niin on kohtuutonta odottaa ihmisen jaksavan loputtomiin. Monien on vain niin vaikeaa ymmärtää. En tiedä onko sitten niin harvinainen ongelma...joitakin miehiä kyllä tiedän joilla on sama tilanne. Tosin heillä ollut vientiä nuoruudessa.
Lainaus: "Kyllä ajattelu on silloin perin sekaisin, jos joutuu käyttämään itse keksittyä käsitehiviötä kuin "itsestäpäin"."
No saivarrellaan nyt oikein kunnolla: Mikä on käsitehiviö?
Tuli nyt sana itsestäpäin (voisiko sen tehdä esim. ennakoiva kirjoitus?) Tarkoittaa nyt sitä että ottaa vastuun itsestään eikä oleta, että TOISET ihmiset ovat sellaisia että ko. henkilö paranee.
Avaimet siihen omaan paranemiseen on jokaisella itsellä omassa taskussaan, ei toisen (puolison) taskussa. Tällä en tarkoita sitä että "ota itseäsi kiinni niskasta", vaan vastuuta omasta paranemisestaan ei voi sysätä toisille. Toisia ei voi muuttaa vain itseänsä ja suhtautumistaan voi muuttaa.
Täällä ei nyt joku vaan halua ymmärtää vaan takertuu täysin epäolennaisiin asioihin.
Ainakin nro 39 tuntui tajunneen pointtini. :)
Sen syvän mustan kaivon täyttäminen... Ei sitä pysty itse täyttämään eikä sen täyttämistä voi vaatia puolisolta, ystäviltä ym, koska heille se on aivan liian raskas ja kuormittava tehtävä. Se mätä kivijalka korjataan terapiassa terapeutin tuella ja siinä voivat toimia apuna lähimmäiset joitten pitää olla "tervepäisiä" ja vahvoja. Tervepäisellä tarkoitan tervettä peiliä mistä peilata, en mitään narsistia tms. minkä tuella mennään taas metsään.
Vierailija kirjoitti:
No miten se musta kaivo muka itse täytetään? Terapeuttini mukaan esim itse en pysty sitä yksin tekemään, vaan tarvitsen terapiaa ja korvaavia kokemuksia- eli muita ihmisiä! Joku naistenlehden viisi vinkkiä parempaan itsetuntoon sopii ehkä silloin, jos ainoa ongelma on että hiukset on liian ohuet tai nenässä näppy.
Tässä terapeuttisi on ihan oikeassa. Teoriassa pystymme muuttamaan ajattelutapaamme yksin, mutta aivot rakentuvat todellisten tapahtumien kautta. Todelliset ihmissuhteet ja kokemukset ovat avainasemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan kun parannut, sitten voit löytää rakkaudenkin.
Masennus on sellainen tauti, että siitä ei välttämättä koskaan parane, mutta sen kanssa voi oppia elämään (ja pärjäämään ihan hyvin). Parisuhteessa kuitenkin täytyy olla todella avoin ja keskustella, jotta onnistuu.
No miten se musta kaivo muka itse täytetään? Terapeuttini mukaan esim itse en pysty sitä yksin tekemään, vaan tarvitsen terapiaa ja korvaavia kokemuksia- eli muita ihmisiä! Joku naistenlehden viisi vinkkiä parempaan itsetuntoon sopii ehkä silloin, jos ainoa ongelma on että hiukset on liian ohuet tai nenässä näppy.