Miksi et enää halua vauvaa?

Vierailija kirjoitti:

Onko se joku automaattinen juttu, että pitäis haluta tai vauvoja ois joskus ajatellu edes vähän? En oo koskaan ajatellu koko asiaa. Musta on outoa, että edes kysellään sellaista.

Niinkuin yhtäkkiä kysyttäisiin esimerkiksi, haluatko syödä hiekkaa? Ei oo koskaan käyny mielessä, mutta nyt kun kysytte, niin en haluaisi.

Minusta hiekan syömisen ja perhetoiveiden vertaaminen on outoa. Minusta on outoa, oli ihminen sitten vela tai ei, jos hän ei ole aikuisuuteensa mennessä yhtään punninnut toiveitaan tämän asian suhteen. Minä epäilen, että valtaosa veloistakin on tullut elämänsä varrella miettineeksi tätä asiaa, vaikka heidän tunteensa olisivat asiaa kohtaan ehdottoman negatiivisia - sisäinen intuitio toteaisi heti "ei". Mutta kyllä kai jokainen kolmenkympin rajapyykillä, kun tuttavapiiri ympärillä on alkanut lisääntyä, vähintään tekee tietoisen toteamuksen, että tuo ei ole minua varten?

Minusta on täysin absurdia ajatella, että lapsettomuuspäätös olisi täysin tiedostamaton ja alitajuinen, niin kuin päätös olla syömättä hiekkaa.

Mulla on kaks ala-asteikästä lasta, ite oon 31. Oon niin onnellinen, että ovat jo hyvin itsenäisiä. En enää jaksas sitä, et on lapsessa koko aika kiinni. Nautin siis liikaa omasta ajasta, harrastuksista, harrastuksetkin on sellasia, ettei niitä pystys raskausaikana ja vauva-aikana harrastaa. Nautin siitäki et lasten kanssa pystyy tekee vaikka mitä, kun ovat jo taitavia, pystyy keskustelemaan, pelaamaan monimutkasiakin pelejä.

Koska ekan kohdalla kuvittelin että se kireys ja alakuloisuus oli vain ensikertalaisen kokemattomuutta ja heikkoja vertaisverkostoja, toisella kerralla totesin ettei kokemus ja verkostot auta vaan minä en vain voi hyvin vauva-aikana (univaje, hormonit?) ja toisella kierroksella siitä kärsi esikoinen, joten päätin että minun pitää ensisijaisesti olla olemassa oleville lapsilleni jaksava vanhempi.

Haluaisin kyllä kovasti kolmannen lapsen, mutta enemmän haluan olla hyvä äiti nykyisille lapsilleni ja nukkua riittävästi. Lasten vielä vähän kasvettua uskon että aloitetaan tukiperhetoiminta, perhekummitoiminta tjsp. koska en osaa kuvitella elämää ilman jotain kosketusta pieniin lapsiin. Työkuvani on kehittynyt vuosien saatossa neuvolaikäisistä teini-ikäisiin, ehkä teen paluun takaisin joskus :)

Koska olen yli viiskymppinen ja 4 lasta kasvattanut aikuisiksi. Seuraavaksi haluaisin isoäidiksi, jos se mulle suodaan. 

Vaikka olisi aikaa ja rahaa niin raskaana oleminen ja synnyttäminen ei ole tarpeeksi kivaa että siihen enää ryhtyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se joku automaattinen juttu, että pitäis haluta tai vauvoja ois joskus ajatellu edes vähän? En oo koskaan ajatellu koko asiaa. Musta on outoa, että edes kysellään sellaista.

Niinkuin yhtäkkiä kysyttäisiin esimerkiksi, haluatko syödä hiekkaa? Ei oo koskaan käyny mielessä, mutta nyt kun kysytte, niin en haluaisi.

Minusta hiekan syömisen ja perhetoiveiden vertaaminen on outoa. Minusta on outoa, oli ihminen sitten vela tai ei, jos hän ei ole aikuisuuteensa mennessä yhtään punninnut toiveitaan tämän asian suhteen. Minä epäilen, että valtaosa veloistakin on tullut elämänsä varrella miettineeksi tätä asiaa, vaikka heidän tunteensa olisivat asiaa kohtaan ehdottoman negatiivisia - sisäinen intuitio toteaisi heti "ei". Mutta kyllä kai jokainen kolmenkympin rajapyykillä, kun tuttavapiiri ympärillä on alkanut lisääntyä, vähintään tekee tietoisen toteamuksen, että tuo ei ole minua varten?

Minusta on täysin absurdia ajatella, että lapsettomuuspäätös olisi täysin tiedostamaton ja alitajuinen, niin kuin päätös olla syömättä hiekkaa.

Ymmärrän tulkintasi, esitin asiani huonosti. Mutta tässä ei ollut kyseessä vertailu, vaan otin sen esimerkkinä kysymysten absurdiudesta. Niin oudolta se korvaani kuulostaa, voin kyllä uskoa että yleensä ihmiset ovat lapsi asiaa edes jossain määrin ajatelleet.

-Olen jo 36v, riskit nousussa.

-Lapsia on jo kaksi, nuorempikin menee kouluun.

-Kummallakaan ei ole erityistarpeita ja elämä on tasaista, en halua riskeerata tilannetta.

-Teen työtä lasten parissa, en halua kotiini lisää.

-Lapseni pitävät rauhasta ja saamastaan huomiosta, en aio altistaa heitä vauvarumballe.

-Aion aloittaa opinnot.

-Jaksaminen on joskus kahdenkin kanssa kortilla.

-Rahatilanne ei ainakaan parane lisälapsista.

-Mies ei ole juurikaan kotona ja suhteessa on haasteita.

-Lastenhoitoapua saa helpommin kahdelle kuin kolmelle.

-Olen introvertti ja meluherkkä.

-Ei ole (eilä tule) vauvakuumetta.

-Selviydyn eron tullen tai jos jään leskeksi, kun ei ole enempää lapsia.

Riittääkö tämä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se joku automaattinen juttu, että pitäis haluta tai vauvoja ois joskus ajatellu edes vähän? En oo koskaan ajatellu koko asiaa. Musta on outoa, että edes kysellään sellaista.

Niinkuin yhtäkkiä kysyttäisiin esimerkiksi, haluatko syödä hiekkaa? Ei oo koskaan käyny mielessä, mutta nyt kun kysytte, niin en haluaisi.

Minusta hiekan syömisen ja perhetoiveiden vertaaminen on outoa. Minusta on outoa, oli ihminen sitten vela tai ei, jos hän ei ole aikuisuuteensa mennessä yhtään punninnut toiveitaan tämän asian suhteen. Minä epäilen, että valtaosa veloistakin on tullut elämänsä varrella miettineeksi tätä asiaa, vaikka heidän tunteensa olisivat asiaa kohtaan ehdottoman negatiivisia - sisäinen intuitio toteaisi heti "ei". Mutta kyllä kai jokainen kolmenkympin rajapyykillä, kun tuttavapiiri ympärillä on alkanut lisääntyä, vähintään tekee tietoisen toteamuksen, että tuo ei ole minua varten?

Minusta on täysin absurdia ajatella, että lapsettomuuspäätös olisi täysin tiedostamaton ja alitajuinen, niin kuin päätös olla syömättä hiekkaa.

Minulla on kaksi lasta enkä ikinä ole aloituksen kysymystä tai perhehaaveita miettinyt. Enkä hiekan syömistä.

Kolme lasta jo ja ikää 35. Vauvat ovat ihania ja tykkään kovasti pikkulapsista, mutta valitettavasti he eivät ole sitä ikuisesti. Isommat lapset jo kapinoivat teiniangstissaan.. Ehkä tämä riittää meille!

Odotan neljättä, yllätysvauva. Ikää 38v. Tämä päätettiin pitää, mutta ei kyllä ikinä enää. On ollut todella vaikea raskaus verrattuna edellisiin ja vielä kymmenen viikkoa pitäisi jaksaa.

Kolme lasta on riittävästi meidän perheessä. Jos neljännen saisi, niin auton joutuisi vaihtaa ym.

- on jo kolme lasta joista nuorin 10v eli päästy jo ihanasta pikkulapsivaiheesta ohi eikä jaksaisi aloittaa uudestaan.

- kaikilla lapsillamme on vähintään yksi potkäaikaissairaus eli vieläki; elämässä riittävästi haastetta ja tuntuu hieman epäreilulta lisääntyä lisää tällä lottotuurilla

- ikääkin alkaa olla jo molemmilla siinä rajoilla

- taloudellisesti olisi kyllä ok ja talossa ja autossa olisi tilaa. Alunperin toivoimme suurempaa perhettä mutta nuo sairaudet...

Avioliittoni ei kestänyt pikkulapsiaikaa enkä uuden kumppanin kansaa halua ottaa sitä riskiä. Lisäksi elämä yhden lapsen äitinä on ihanaa.