Aloin laskea kaloreita enkä enää yhtään ihmettele, miksi olen ylipainoinen!
Aiemmin olin yksi näistä "enhän mä juuri edes syö mitään mutta silti painoa vaan tulee"-ihmisistä. Jätin aamiaisen väliin, söin hirveässä nälässä liikaa lounaalla, skippasin välipalan ja söin monta lautasellista päivällistä sekä illalla telkkarin ääressä yhtä sun toista. Niinpä ajattelin, että en voi alkaa syödä 5 krt päivässä, koska sitten vasta lihoisinkin... Kas kun olin lihonut syömättä "mitään".
Aloin kuitenkin kokeilumielessä syödä 5 krt päivässä melko lailla lautasmallin mukaan & kaloreita laskien (päiväkalorit 1600-1900). Ja voi pojat, miten silmiä avaava kokemus tämä on ollut. Heti aluksi karsin kaikki majoneesi- ja kermapitoiset ruoat pois, kun tajusin että vaikka rasvaa ei pidäkään pelätä niin onhan siinä ihan hitosti ns. tyhjiä kaloreita. Ja sitten sen rasvan lisäksi vielä annoskoot: kaksi lautasellista perunoita ja ruskeaa kastiketta punajuurisalaatilla sisältää varmaan puolet päivän kaloritarpeesta. Kuten myös juustolla kuorrutetut lämpimät voileivät ja vastaavat, joita meni iltanälkään isoja lautasellisia.
Eikä tässä vielä kaikki: joskus saatoin ostaa terveellisempänä vaihtoehtona salaattibaarista ison annoksen salaattia pastoineen, lihoineen, juustoineen ja öljyineen + vielä kastike siihen päälle. Tämäkin terveellinen lounaani sisälsi helposti jopa 800 kaloria! Kun tähän lisäsi vielä aterioiden välissä napostellut pullat, suklaapatukat jne. niin en oikeasti enää yhtään ihmettele, miksi lihominen kävi niin helposti ja huomaamatta, vaikka en edelleenkään syönyt "juuri mitään".
Ja kyllä, olen tietenkin aina tiennyt että juustossa, suklaassa ja vastaavissa on paljon kaloreita, mutta en ole pystynyt hahmottamaan sitä KUINKA PALJON suhteessa kokonaiskulutukseeni - ilman ruokapäiväkirjaa ja kokonaiskaloreiden seurantaa.
Uskoin tosi pitkään, että kalorien laskeminen on ihan vanhanaikaista humpuukia, mutta kummasti vaan on paino lähtenyt laskemaan kun pidän annoskoot kohtuullisina, syön säännöllisesti ja yritän keskittyä ruokiin, joilla on paras hyötysuhde kaloreihin nähden (siksi en syö enää esim. sitä majoneesia). Kaiken lisäksi tärkeintä on ollut - yllätys, yllätys - löytää sellainen ruokavalio, jota voisin kuvitella noudattavani lopun ikääni.
Oma viestini muille samojen asioiden kanssa kamppaileville onkin, että joskus ne kaikista kliseisimmät ja tylsimmät neuvot toimivatkin parhaiten.
Kommentit (24)
Itsellänikin on ollut ylipainoa ja olen saanut sen karistettua, joten jotain olen saanut itsekin oivallettua :) Tosin aina tiesin että syön liikaa ja siksi lihoin ja paino pysyi jatkuvasti siellä ylipainossa kun jatkoin liikasyömistä. Sillä olen ihmetellyt näitä isompia kavereita, jotka sinnikkäästi väittävät vuodesta toiseen että eivät syö juuri mitään ja silti se paino pysyy siellä esim. noin 150 kilossa.
Yhden kohdalta tiedän mistä on kyse. Syö määrällisesti vähän, ei koskaan aamupalaa ja töissä peruslounas niin kuin muillakin. Illalla ei toista ruokaa, mutta jotain rasvaisempaa suolaista herkkua. Jos hän pitäisi ruokapäiväkirjaa arkipäivänä niin eipä siinä varmaan hirveästi olisikaan ylimääräisiä kaloreita. Suurin vaikutus tulee kuitenkin viikonlopuista, jolloin menee monta alkoholiannosta. Joka viikonloppu. Luulen, että ihan vain lopettamalla alkoholinjuonti joksikin aikaa voisi hän laihtua aika paljonkin. Jos haluaisi.
Alkoholilla on iso merkitys painoon (ja terveyteen muutenkin). Paljon kaloreita ja monella siihen yhdistyy humalassa/krapulassa syöty extraruoka/roskaruoka ja maksa ei ehdi keskittyä muuta kuin siihen alkoholin polttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sinä olet ollut yksi "minä en syö mitään"-tyypeistä. Sinähän olet syönyt tosi paljon?
Ihmettelen kans. Ja mä painan sentään 160kg.
Mitä sinä sitten syöt?
Vierailija kirjoitti:
Näin se vaan menee. Paljon voi puhua geeneistä ja erilaisista suoistobakteeteista, mutta tosiasia on, että miinuskaloreilla laihtuu, pluskaloreilla lihoaa ja sopivilla kaloreilla pitää painon samana.
Se tietty vaihtelee, miten nopeasti kenelläkin tuo tapahtuu, mutta pohja on sama.
Jos kerran on onnistunut lihomaan, niin paino pysyy samana, jos kalorit eivät ole miinuksella.
Voi syödä ihan terveellisestikin eikä laihdu grammaakaan, jos syö saman kuin kuluttaa.
Ei liho lisää, mutta ei kyllä laihdukaan.
Mitäs sinä syöt ja juot yleensä? Jos kuvailet tyypillisen päivän?