Plussa,haamu vai nega? Kaikki kuvien ja oireiden kera mukaan ketjuun :)
Heippa kaikille kuumeilijoille!
Täs eletää jännittäviä päiviä :p
Edelliset kuukautiset oli 22.6-25.6 ja oletettu ovulaatio oli 9.7, en tikuttanut mutta laskujeni mukaan. Ukon kanssa me pupuillaan lähes päivittäin niin ei tuo oviksen laskeminen oo ollu mitenkään se päälimmäinen juttu :) Seuraavat menkat pitäis alkaa 23.7
Olen kyllä lukenut että raskausoireita ei voi tulla ennen kun kiinnittyminen on tapahtunut mutta 4 päivää oletetun ovulaation jälkeen olen kärsinyt menkkamaisista jomotuksista PÄIVITTÄIN, ei se jatkuvaa ole mutta sellasia hetkiä on päivässä kun joutuu juosta ihan vessaan katsomaan että alkoiko menkat, joo typerää koska niiden ei pitäisi alkaa edes vielä :D 6 päivää sitten kun kärsin aika kovasta alavatsa jomotuksesta, illalla pupuiltiin ja tuntui todella epämukavalta, tuonne alapäähän pikkusen sattui mitä ei koskaan ole ennen tehnyt,kuivuutta se ei ole koska alapää on kyllä oviksesta asti ollut todella kosteana, ukkokin on mielissään :D ylävatsaa (suunnilleen peukalonmitan verran rinnoista alaspäin keskelle) on "puristanut" oudosti muutaman kerran, tiedä sitten onko edes raskausoire mutta ennen sellaista ei ole ollut, AHH, kyllä tää intoilu on samalla ihanaa vaikka stressaavaa :P rinnat kipeytyivät 3 päivää sitten ja se kipu on sellaista "rintojen sisäistä" kipua, painellessa ei tunnu kipua sen kummemmin, se särky on jossain tuolla sisällä ja varsinkin selälleen maatessa alkaa sellanen pistävä jomotus ja ilman rintsikoita nuo tuntuu roikkuvan polvissa asti :D, tosin kyllä pientä jomotusta tuntuu niissä myös mahalleen maatessa. rintsikat päällä se kipu on mun pongauksien mukaan voimakkaampi, tiedä sitten. nännipihat mun mielestä on lautasen kokoset, tossa aamulla peilistä niitä katselin ja mietin että eihän ne nyt tolta aina näytä,mutta meillä yk3 menossa ja hirveääkin hirveämpi vauvakuume molemmilla niin kai ne silmät saa raskaushaaveissa nännitkin näyttämään isommilta, haha :D pari päivää sitten väsytti niin per***esti,olisin voinut vaan nukkua, mutta se väsymys on jotakuinkin pois, uupunu olo kuitenkin seuraa päivästä toiseen. hmmm, sen kummempia toivottuja raskausoireita mulla ei ole.
No,pakkohan se on kertoa että todellakin MALTTAMATTOMANA, siis todellakin ihan täpinöissäni olen hölmö mennyt ja testannut jo 3 päivää sitten ekan kerran, puhdas negahan se sieltä tuli, tosin en kyllä uskonutkaan sen näyttävän vielä mitään mutta kyllähän te tiedätte :D Tänä aamuna se malttamattomuus sieltä taas astui esiin kun kaapissa kuitenkin yksi halpistesti mua huhuili, halus aamupissalle mukaan,olihan se pakko ottaa :D ihan testiajan sisällä olin kyllä näkeväni siinä tikussa toisen HAALEAN viivan,mutta ne silmät kyllä saattaa heittää ja pahasti. Ja senkin tiedän että liian aikaisin testaaminen ei kannata :/ Laitan kuvan tähän ja haluisinkin kuulla teidän mielipiteen testistä :) ja myös teidän tilannetta,missä vaiheessa kiertoa ja mitä oireita? Oikein paljon plussatuulia kaikille!(y)
Kommentit (3051)
Moi Ansku! Ootko varma, että toi on varmasti plussa? Tossa kuvassa nimittäin näyttää ainakin mun silmään, et testiviiva (oikea) on selkeesti haaleempi, kuin kontrolliviiva 🤔 Tossa vertailuksi mun ovisplussatestistä kuva, kun oli selkeesti tummimmillaan yhden päivän. Muuten tikuttelin tollasia samanlaisia melkeen tummia varmaan samat 5pv. Musta niitä oli aina tosi vaikee tulkita, mut sit kun pärähti toi kunnon plussa niin ei ollu kyl epäilystä. (viikko sit tosiaan oli mulla ovis ja muutama päivä pitäs vielä jaksaa odotella ennen testausta) Ovistestit on petollisia, kun niihin tulee lähes aina jonkinlainen plussa.
Mutta sinuna jatkaisin vaan testailua joka päivä! En usko että ovistesti voi plussaa näyttää 5vrk putkeen. :)
Ovistestissä testiviivan tulee olla yhtä vahva tai vahvempikin kuin kontrolliviiva. Tässä kuva omastani.
Ansku23 kirjoitti:
Heippa pitkästä aikaa! Onnea plussanneille ❤️
Itsellä tuli vuosi täyteen esikoisen yritystä. Söin yhden letrozol-kierronkin mutta vielä ei ole tärpännyt. Turhauttavaa. Palasinkin kysymään, että onko jollain kokemusta, kun on tosiaan nyt kp2. Ja nyt viisi päivää putkeen ollut ovisplussa. Siis molemmat viivat yhtä tummia testissä. Mistä tää voi johtua? Tänään alkoi taas letrozol, mutta tämä kierto tuplana. Mitäköhän on meneillään? R-testinkin olen tehnyt ja siinä haamu mutta haalea (voi kai viivanpaikkakin olla). Olisi kiva jos jokut osaisi auttaa!🤔🙏
Huomioni kiinnittyi tuohon raskaustestin haamuun, pitäisiköhän sinun Ansku23 tehdä raskaustesti uusiksi? 🤔 vanha taru kertoo että ovulaatiotestit voivat näyttää positiivista mikäli on raskaana niin josko olisikin rasksudesta kyse, jos kerran raskaustestissä haamu joka olisi nyt vahvistunut?
Kiitos kommenteista! Tiedän miltä ovisplussa näyttää ja että sen pitää oikeasti olla tumma, toi kuva ehkä huono koska otin sen vähän ennen ku valmistui :)
Nounou: Teen testiä vielä huomenna, mun testit on nyt useemman päivän haamuillut mutta ei vahvistu. Liekö sitten testit vaan huonoja. Päivittelen miten käy mut vuoto on ainakin ihan normaali, kivuton vain. Kun yleensä on kovat kivut niin nyt ei mitään 🤔
On tää kyllä todella turhauttavaa ja raastavaa kun tuntuu että tekee parhaansa eikä mikään auta. Hulluksi tässä tulee. Niin kovasti vauvaa toivottaisiin 😞
Vinkkinä muuten kaikille jotka tuskailee ovulaatiotestien kanssa ja arpoo onko + vai -, jos kukkaro antaa myöden niin kannattaa hankkia digitaalisia. Ne ei jätä pähkäilemään jookos vai eikös!
Ansku23: raskaustestiin ei kyllä pitäisi tulla haamua aiheetta toisin kuin ovulaatiotestiin viivanpaikkoja yms 🤔 edes haaleakin toinen viiva raskaustestissä meinaa sitä että hcg-hormooni on koholla ja sehän ei nouse ellei ole jotain kiinnittymisen yritystä edes meneillään. Toivottavasti saat pian selvyyden tilanteeseen!
Haamu vai viivanpaikka? Kp 26/28-29, testattu 2h pidätyksen jälkeen äsken Onestep testillä :)
Näkyyköhän tässä paremmin kuin äskeisessä kuvassa? :)
Käyttäjä40653: Just tollasia mäkin nyt saan ja samalöa testillä! Ihan selkeä punainen viiva. Mutta en tiedä onko testille ominainen viivanpaikka. Tosi inhottavaa! Kerro miten sulle käy ja vahvistuuko!
Nounou: En kyllä tiedä mitä on meneillään. Onko tuo testi sitten vaan epäluotettava kun ei muihin testeihin tule. Tai en ole nyt herkällä testannut mutta 25 vahvuudessa ei näy mitään. Outoa.
Ansku23: kerron huomenna! Mun tokassa raskaudessa sain ihan super haalean viivan ekalla testillä mutta parissa päivässä oli jo vahvistunut huomattavasti :) Ihmettelen jos nyt olen raskaana kun ei ole jatkuvan pissahädän lisäksi mitään oireita. Ootko testannut nyt uudelleen raskaustestiä?
Kai tässä pitää alkaa uskomaan
Ansku23: Minulla ainakin oli jo selkeä plussa raskaustestissä, ennekuin ovistestistä olisi mitään voinut päätellä. Kuvan testit tehty samasta näytteestä.
Tässä tää viel kuivuneena. Tää on meillä viidennen inseminaation ja kuudennen letrozol kuurin tuloksia. Meillä olis alkanu IVF hoidot nyt (eihä sitä tiiä vaikka alkaaki, voihan tässä vielä käyä ikävästi) mutta oon varmaan täällä joskus kertonutkin, että 3,5 vuotta on lasta tekemällä tehty, että tosiaa uskaltanen käyttää sanaa tehty. Vielä on monta jännityksen ja kauhun sekaista päivää edessä, ennenkun voi alkaa vähän uskomaan jos viiva vaan näin jatkais vahvistumistaan… Sekin jännittää, että pelottaa aina tehä testiä. Ja jos ne leffaviivat lävähtää ruutuun, niin sit alkaa uudet pelot.
Mä toivon kaikille onnea ja paljon plussatestejä, ihan täydestä sudämestä. Tiedän miltä tuntuu pettyä, mutta optimistina haluan uskoa, että jos mekin onnistuimme saada näin pitkän yrityksen jälkeen plussan, täällä ryhmässä tulee varmasti satelemaan monia monia plussia vielä muillekin :)
Kemiallinen täällä, testi eilen niin himmeä ja tänään ihan puhas nega. No jos jotain positiivista, niin tuntupa hyvälle nähä tuommonen viiva, ei oo mikään tuttu näky täällä ollut 🥲Vähän jotain haaleanpa joskus, mut nyt kun se kerkes vähä vahvistua.. Eilen olin illalla hirveen pettynyt, ja tiesin mitä tänään on eessä, eli se nega. Nyt vaan odotan niitä menkkoja, että pääsen soittamaan polille ja varaamaan IVF Suunnittelukäyntiä. Parempihan myös niinkin, jos ei ollu elinkelpoinen, niin nyt heti poistuu, eikä vaikka viikon, kahen tai neljän viikon päästä.
Tein 24.9 ensimmäisen testini aamuvirtsasta ja olin näkevinäni haamuviivan.
Sitten tein tänään 25.9 uudestaan. Onko tämä totta vai näenkö omiani? Mulla on Clearblue testi vielä, missä näkyy viikotkin. Meinasin tehdä maanantaina. Menkkojen pitäis alkaa vasta ens torstaina. Päädyin testaamaan, kun alkoi tulla pahoinvointia. Väsymys ja nännikipu painoi jo, mutta laitoin menkkaoireiden piikkiin, vaikka nännit mulla ei oo ennen kipeytynytkään. Tissit muutenkin arat.
Itse olen 38v ja jätin toukokuussa cerazette pilsut pois, ja yritetään lasta. Menkat alkoi onneksi, mutta ne ei ole yhtä pahat kuin ennen pilleri hoitoa, jolloin 5 päivää vuoti 1 yö paketin verran per päivä, ja joka paikka oli kipeä.
Viimeksi kuitenkin menkat oli kummallisen helpot, ja limaista vuotoa oli 5 päivää ja kirkasta. Luulen että on jotenkin menkat sekasin. Lapsen teko ei ole kovin helppoa jos ei mitenkään tärppää, ja alkion pitäisi ainakin kiinnittyä.
Hei kaikille! Hyppään mukaan tänne töllistelee muiden ihania viivoja ja itse saan omituista omistuisimpia viivoja 😅
Toiseen sain alas viivan ja sit siinä oli lommo ylhäällä ja ei tullu väriä. Toiseen sain ylös viivaan väriä joka myöhemmin oli vähän valunut alaskin. Yritäpä näistä päätellä 🤦♀️
Heippa pitkästä aikaa! Onnea plussanneille ❤️
Itsellä tuli vuosi täyteen esikoisen yritystä. Söin yhden letrozol-kierronkin mutta vielä ei ole tärpännyt. Turhauttavaa. Palasinkin kysymään, että onko jollain kokemusta, kun on tosiaan nyt kp2. Ja nyt viisi päivää putkeen ollut ovisplussa. Siis molemmat viivat yhtä tummia testissä. Mistä tää voi johtua? Tänään alkoi taas letrozol, mutta tämä kierto tuplana. Mitäköhän on meneillään? R-testinkin olen tehnyt ja siinä haamu mutta haalea (voi kai viivanpaikkakin olla). Olisi kiva jos jokut osaisi auttaa!🤔🙏