Miksi seksi selitetään lapsille kukkien ja mehiläisten kautta?
Aika harva kuitenkaan harrastaa seksiä pelkästään lisääntyäkseen...
Kommentit (21)
Kuka selittää? Minä en ainakaan. Jos joskus tulee puhe seksistä (vielä ei ole kymmenen vuoden aikana tullut heiltä kysymyksiä), niin kerron asiat niiden oikeilla nimillä.
Mutta on myös kukkia, jotka tykkäävät toisista kukista ja käyvät homobaareissa!
Alivaltiosihteerin unohtumattomia radiohupailuja....
Tottapuhuen, ei kai kukaan yritä kukista ja mehiläisistä enää sopertaa?
Minä en ole koskaan edes tajunnut, miten kukat ja mehiläiset liittyvät seksiin. Ei noista ole puhuttu silloinkaan kun minä olin lapsi. Paitsi käsitteenä.
Kun ala-asteella 80- luvulla biologiassa tuli lisääntymistä käsittelevä kohta, olimmekin yllättäen niin jäljessä opetuksesta, että hyppäsimme yli muutaman sivun.
Mä en ole koskaan kuullut tuota tarinaa, vain sen että sitä kerrotaan. Voisko joku kertoo sen :D
Mutta englanninkielisessä maailmassa seksi selitetään lintujen ja mehiläisten avulla. The birds and the bees. How kinky is that?
Kukan pitää antautua kaikille mehiläisille jotka tulevat käymään.
Mehiläisen ei pidä jäädä velttoilemaan kukkaan kun homma on hoidettu vaan lähteä heti seuraavalle kukalle.
Tulee mielikuva Apu-lehden Nirtodisko-palstan kuvituksesta. Mehiläinen keli pitkällä, selkä köyryssä kukan päällä :-D
Kukista ja mehiläisistä ei varmaan puhu juuri kukaan, mutta totta kyllä seksi selitetään lapsille usein juuri lisääntymisen kautta. Moni taitaa kuulla tarinan siitä kuinka isi pistää vauvansiemenen äidin masuun. Ensinnäkään lapsia ei tehdä niin, eikä seksiä harrasteta vain lisääntymisen vuoksi.
Itse opin seksistä 6-vuotiaana kun koiramme astutettiin ja vanhemmat ottivat minut mukaan katsomaan! Ei tosiaankaan paras mahdollinen tapa:)
Vierailija kirjoitti:
Itse opin seksistä 6-vuotiaana kun koiramme astutettiin ja vanhemmat ottivat minut mukaan katsomaan! Ei tosiaankaan paras mahdollinen tapa:)
Tulee samalla koira-asento tutuksi.
Minun isäni opetti nämä jutut näyttämällä pornofilmin. Pitkään luulin, että vauvan tekemiseen tarvitaan kymmenen miestä.
Vierailija kirjoitti:
Itse opin seksistä 6-vuotiaana kun koiramme astutettiin ja vanhemmat ottivat minut mukaan katsomaan! Ei tosiaankaan paras mahdollinen tapa:)
Järkytyin kun näin pienenä koirat pyllyt kiinni toisissaan.. Juoksin sisälle kauhuissaan ja huusin, että koirilla on hätä ja itkin, että ovat juuttuneet kiinni :,(
Ehkä pienen lapsen on pikkasen helpompi ymmärtää se vauvantekojuttu kuin että aletaan selittämään niille, kuinka aikuiset tykkää imeä pippeliä ja työntää sitä joka mahdolliseen reikään himoissaan. Lapsihan kysyy juuri mistä lapset tulee eikä miksi jotkut rynkyttää toisiaan into piukeana.
Miten tuo kukat ja mehiläiset homma edes menee? En osaisi selittää niin.
"Aikuiset harrastavat seksiä useimmiten siksi, että se tuntuu aikuisista yleensä hyvälle niin kehossa kuin mielessäkin. Mutta seksin on samalla osa ihmisen lisääntymistä, eli jos ihmiset eivät harrastaisi seksiä, vauvoja ei tulisi maailmaan lainkaan. Etenkin toisiaan rakastavat ihmiset tykkäävät harrastaa seksiä yhdessä."
Jotain tuollaista ehkä kertoisin omalle lapselleni + tietysti aiheeseen liittyvä ikään sopiva kirjallisuus.
niin että miten se menee... kirjoitti:
Mä en ole koskaan kuullut tuota tarinaa, vain sen että sitä kerrotaan. Voisko joku kertoo sen :D
"No tota öö on niinku siis niinku ensiks on kukkii ja sit on mehiläisii. Sit tota öö niinku sit ne mehiläiset pörrää niissä kukissa, ne kato kerää mettä et sitten ne voi tehdä pikku mehiläisille hunajaa. Ja siinä samalla kun mehiläiset hyppii kukasta kukkaan niin ne kuljettaa siitepölyä että kukat sitten pystyy lisääntymään. Tää on oikeestaan ihan sama juttu kun että isi ja äiti tekee erikoishalin ja yhdeksän kuukauden päästä tulee haikara. Toivottavasti tää selvitti asioita, nyt on mentävä moi!"
Assburger kirjoitti:
Kun ala-asteella 80- luvulla biologiassa tuli lisääntymistä käsittelevä kohta, olimmekin yllättäen niin jäljessä opetuksesta, että hyppäsimme yli muutaman sivun.
Sillon 2010- luvulla soitettiin pornolinjoille ja kuunneltiin kuinka hassuja ääniä naisesta lähtee, naurettiin ES:t housuissa niin et jäi kaikki oleellinen kuulematta.
Eihän selitetä. Vauvojen syntyminen selitetään seksin kautta, mutta seksiä ei kyllä selitetä lisääntymisen kautta. Minusta joka paikassa sanotaan, että kun nainen ja mies pitävät toisistaan, he ovat lähekkäin jne. Ja sitten teini-iässä puhutaan ehkäisystä ja siitä, että pitää olla valmis ja luottaa toiseen eikä saa painostaa jne.