Sukulainen toi 2 viikkoa sitten haetun koiranpennun kylään meille, koira kusi matolle
Otsikossa aihe, mikä ottaa päähän. Ei ollut puhetta koiran mukaan tulosta vierailulle. Otti mukaan kysymättä meiltä mitään. Itsekin entisenä koiran omistajana tajuan, että tuon ikäinen pentu kusee joka paikkaan, ei ole vielä lähelläkään sisäsiisteyttä. Heti alkajaisiksi piski livahti matolle ja pissasi siihen. Omistajansa kuittasi asian nauramalla, kuinka pieni höntti nyt tuolla tavalla teki. Kyseessä oli olohuoneen 200cm x 300 cm suuri villakangasmatto, mitä ei voi pestä. Käärin maton pois, vein ulos ja pesin lattiasta maton läpi tulleey pissat. Omistaja ei tehnyt elettäkään siivotakseen, saati kysynyt voiko korvata maton. Kyseessä Ikean matto, katsoin että maksaa 150 eur. Ilmeisesti olen niin nössö, mutta ei ole pokkaa pyytää maksamaan uutta mattoa, vanha meni roskiin, ei koirankuselta haisevaa mattoa voi pitää lattialla.
Olen niin raivoissani, miten ihmiset voi käyttäytyä näin; ottaa niin pienen pennun kylään mukaan, ei edes kysy saako ottaa mukaan ja maton kusemisen kuittaa vaan sillä, että nauraa kuinka koira on söpö.
Ei tarvi enää tulla meille.
Kommentit (62)
Taas saa ihmetellä millaisia itsekkäitä p askoja täälläkin palstalla pyörii. "Ei se pissa haise", "kyllä minä otan pennun mukaan mihin tahansa", "olisit levittänyt sanomalehtiä lattialle", "kyllä se matto joutikin roskiin". Mikä teitä vaivaa, tuollaisia ihmisper seitä ei kaipaa oikeasti kukaan!
No kaverin koira teki noin jopa kahdessa kodissa.
Mua varoitettiin asiasta eli meille ei tuo koiraansa.
Kuulemma sisäsiisti.