Sukulainen toi 2 viikkoa sitten haetun koiranpennun kylään meille, koira kusi matolle
Otsikossa aihe, mikä ottaa päähän. Ei ollut puhetta koiran mukaan tulosta vierailulle. Otti mukaan kysymättä meiltä mitään. Itsekin entisenä koiran omistajana tajuan, että tuon ikäinen pentu kusee joka paikkaan, ei ole vielä lähelläkään sisäsiisteyttä. Heti alkajaisiksi piski livahti matolle ja pissasi siihen. Omistajansa kuittasi asian nauramalla, kuinka pieni höntti nyt tuolla tavalla teki. Kyseessä oli olohuoneen 200cm x 300 cm suuri villakangasmatto, mitä ei voi pestä. Käärin maton pois, vein ulos ja pesin lattiasta maton läpi tulleey pissat. Omistaja ei tehnyt elettäkään siivotakseen, saati kysynyt voiko korvata maton. Kyseessä Ikean matto, katsoin että maksaa 150 eur. Ilmeisesti olen niin nössö, mutta ei ole pokkaa pyytää maksamaan uutta mattoa, vanha meni roskiin, ei koirankuselta haisevaa mattoa voi pitää lattialla.
Olen niin raivoissani, miten ihmiset voi käyttäytyä näin; ottaa niin pienen pennun kylään mukaan, ei edes kysy saako ottaa mukaan ja maton kusemisen kuittaa vaan sillä, että nauraa kuinka koira on söpö.
Ei tarvi enää tulla meille.
Kommentit (62)
Mulle aina sanotaan " kai otat koirasi mukaan"? Eli itse en yleensä automaattisesti ole koiran kanssa menossa, mutta oikein pyydetään ottamaan! Ja tottakai sitten otan 😊
Mutta omassa lähipiirissä onkin vain kivoja ihmisiä, ei todellakaan tuollaisia AP:n kaltaisia.
Mäkin olen ollut aika hämmentynyt pari kertaa, kun kaverit on tuoneet koiriaan meille, on tullut vahinkopissat lattialle tai matolle eikä omistaja ole edes pahoitellut saati osallistunut siivoamiseen. Naurahtanut vain. Mulla itselläkin on siis koira ja nämä ko. tapaukset on olleet jotain reviiri/jännityspissoja. En tosiaan oleta, että pitäisi mitään ruveta korvaamaan, mutta olisi ehkä kohteliasta ainakin kysäistä voiko auttaa siivoamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa vastaajista on ilmeisesti koiranomistajia. Voitteko sanoa, miksi niitä piskejä pitää roudata mukana kylään?
Ne nimenomaan pyydetään mukaan.
Koirat on sööttejä.
Normaalit ihmiset tykkää koiran pennuista ja vauvoista. Tavallinen ihminen tykkää kun tulee pikkuisia kylään varsinkin koiran pentuja. AP nyt vaan on epänormaali ja hänen vieraansa ei valitettavasti sitä tiennyt. Ei varmasti olisi tullut ollenkaan jos olisi tiennyt.
Yksi koiranpennun pissa ei näy, haise eikä tunnu yhtään missään, ellei ole hysteerinen pedanttihullu.
Mutta suosin rajaamaan tuttavapiiriä vain samankaltaisiin kuin itse olet.
Meille on ainakin kaikki koirat tervetulleita! Ihan pennuista vanhuskoiriin asti. Olen erittäin koirarakas ❤️
Eilen olin kylässä eräässä paikassa enkä yhtään tiennyt että siellä on koira. Olin valtavan innoissani kun koira olikin vastassa ovella. Aivan ihana koira ❤️
Itse koen monesti, että koira on hyväntahtoisempi ja kiltimpi kuin ihminen.. siksi viihdyn koirien kanssa erityisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa vastaajista on ilmeisesti koiranomistajia. Voitteko sanoa, miksi niitä piskejä pitää roudata mukana kylään?
Koska pyydetään kyllään.
Jos minulle on epävarmaa koiran mukana olo, niin kysyn toki.
Koirani on täysin sisäsiisti, kuten valtaosa aikuisista koirista. Muutenkin hyvin käyttäytyvä.
No ole omistajalle vihainen. Turha se on koiria inhota. Tottakai koiran pentu pissaa usein, ihan normaalia. Ei se koiran pentu tahallansa sun matoilles kuseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mene heille kylään ja kuse heidän matolle! Silmä silmästä...
Ja by the way, miksi näissä kommenteissa syyllistetään aloittajaa?? Kyllä se vieras teki virheen ja hänen pitäisi pahoitella ja tarjoutua maksamaan pesun/uuden maton. Hyi helvetti, miten te jotkut elätte kun kusitahrallekki laitetaan vaa jotain sprayta ja elämä jatkuu 🤢
Mitä itse oon seuraillut näitä joilla useampi kuin yksi koira, niin eivät ole siisteimmästä päästä. Asunto ja auto joskus aika järkyssä kunnossa näin perussiistin ihmisen silmin. Yksikin käänsi naurahtaen maton toisin päin, kun koiransa oli oksentanut siihen. Jep...
Noh, pissalätäkkö lattialla on pientä siihen sotkuun, jonka 1-4-vuotias kakara saa aikaan puolessa tunnissa.
Ihme, jos ei mitään hajoa. Ja jos hajoaa, mamulia huolettaa vain "sattuiko Purjopetraa, voi voi?"
Otan itse mieluummin kylään koirna pentuja kuin taaperoita. Pikkuvauvat on tervetulleita. Eivät Sotke.
No, minun tuttavapiirissäni ei ole tapana tuoda mukuloita tai koiria ilmoittamatta toisen luo kylään. Itsekin koiraihminen olen, mutta olisin kyllä saattanut katsoa tilannetta vähän kieroon, jos ystäväni toisi mitään ilmoittamatta koiraa kylään - toki tajuan ottaa matot pois ;)
Vierailija kirjoitti:
Meille on ainakin kaikki koirat tervetulleita! Ihan pennuista vanhuskoiriin asti. Olen erittäin koirarakas ❤️
Eilen olin kylässä eräässä paikassa enkä yhtään tiennyt että siellä on koira. Olin valtavan innoissani kun koira olikin vastassa ovella. Aivan ihana koira ❤️
Itse koen monesti, että koira on hyväntahtoisempi ja kiltimpi kuin ihminen.. siksi viihdyn koirien kanssa erityisen hyvin.
Ja pointtisi liittyi ap:n tapaukseen miten ? Koira siis pissi ap:n matolle eikä sen emäntä eväänsä liikauttanut eikä edes pahoitellut.Jos ap:lle on oma kotinsa tärkeä (siisteys yms) niin miksi ei saisi närkästyä?
Meille saa tulla koirat, mutta lapset ei.
Minulla on koira ja en veisi kylään mihinkään kysymättä. Tietenkään se ei ole sen pennun vika että pissasi, mutta omistaja teki virheen... ja ehkä suurin virhe on se että naureskelee vain eikä edes pahoittele tai siivoa sotkuja pois. :/
Pennun pissi ei tosiaan edes haise miltään, sen kun kuivaat ja laitat vähän jotain tolusprayta siihen kohtaan niin ei siitä mitään jälkeä jää. 😂
Ottamatta kantaa tahran aiheuttajaan, ihmettelen vain kuka ostaa maton jota ei voi pestä.
Toki pennun omistaja on tässä 100 % väärässä, mutta onhan tuo nyt aivan naurettavaa väittää, että matto menisi pilalle yhdestä 10-viikoisen koiranpennun lirahduksesta.
Koiranpennun kusi ei kyl haise miltään.
Kun kerta tiesit, että pentukoira pissii, olisit heti kietaissut matot pois, jos ei ollut rääpyä sanoa, että tule joskus uudestaan ilman koiraa.