Lue keskustelun säännöt.
Miten olette päässeet eroon mustasukkaisuudesta?
10.07.2018 |
Kaipaisin asiallista keskustelua mustasukkaisuudesta.
Olen vastikään aloittanut uuden parisuhteen, joka alussa toimi varsin mallikkaasti; mies on aivan mahtava, huumorintajumme kohtaavat, hän sekä puhuu että pussaa ja olemmekin käyneet varsin rehellisiäkin keskusteluja monista asioista - koen, että kumpikin uskaltaa kertoa toiselle omista tunteistaan. En ole vuosiin tuntenut, että voisin olla kenenkään kanssa näin aidosti oma itseni, kuin hänen.
Nyt hetken seurustelun jälkeen olen huomannut itsessäni epämiellyttäviä mustasukkaisuuden piirteitä, joista kuvittelin jo päässeeni eroon. Minulla on taustalla hankala lapsuus/perhetausta, ja olen aikusiällä ollut parisuhteessa, jossa oli rajuakin fyysistä sekä henkistä väkivaltaa. Olen myös tullut petetyksi useaan kertaan.
Nykyisen miehen en voisi kuvitellakaan pettävän tai kohtelevan minua siten, kuin esimerkiksi väkivaltainen eksäni kohteli. En kuitenkaan äkisti enää luotakaan miehen tunteisiin ja ennen kaikkea OMAAN itseeni. Kun alussa koin oloni kauniiksi ja nautin miehen huomionosoituksista, jotka saivat minut tuntemaan oloni hyväksi ja arvokkaaksi, en äkisti enää ”uskokaan” miehen kehujen vilpittömyyteen. Typerää, tiedän, mutta jotenkin itsevarmuus vain alkoi pikkuhiljaa rapistua, ja on nyt pohjamudissa. Tiedostan, että peilaan varmasti vanhoja tunteitani nyt uuteen suhteeseen, mutten vain pääse ikävistä ”mitä jos se löytää jonkun paremman” -ajatuksista eroon. Olemme etäsuhteessa, eikä se ainakaan paranna asiaa.
Miehelle en ole mietteistäni puhunut, en ole halunnut rasittaa häntä näillä typeryyksillä. Koen mustasukkaisuuden lisäksi huonoa omatuntoa, sillä mies on aidosti hyvä tyyppi. Nyt olen mustasukkainen jopa yhteisistä naispuoleisista ystävistämme, mikä on naurettavaa. Tunne vain huonoina hetkinä pakahduttaa minut, ja aika ajoin koen oloni arvottomaksi. Pelkään miehen ajattelevan, miksei hän ottanut parempaa.
Suunnittelin täällä jo terapia-ajan varaamista, sillä en halua kaataa suhdetta ”omaan sekoiluuni”. Pelkään, etten pian enää osaa nauttia yhteisestä ajasta oman epävarmuuteni vuoksi lainkaan. Olen vuosia ollut sinut itseni kanssa ja koen olleeni itsevarma, nyt äkisti parisuhteen myötä itsevarmuus onkin kadonnut. Eikös suhteen pitäisi omalla tavallaan vain vahvistaa itsetuntoa, etenkin kun kumppani todella osoittaa välittävänsä sekä sanoin että teoin?
Hohhoi, olen itsekin ulapalla, kuinka ajatuksia lähteä työstämään. Miten te olette itseksenne tai kumppaninne kanssa käsitelleet (jommankumman) mustasukkaisia ajatuksia ja pelkoja? Korostan, että asiallinen keskustelu aiheesta kiinnostaa :)
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen puheet / teot ovat syynä mustasukkaisuuteen. Ja nyt sinä vain selittelet, että ei mies ollut ajatellut, että ei ollut kertonut... Totta kai mies haluaa, että sinä uskot hänen viattomuuteensa.
Ei meidän muiden miehillä ole tuollaisia epämääräisiä reissuja joidenkin kavereiden kanssa. Kyllä niillä kavereilla on nimet ja kasvot. Olisi minustakin omituista, jos mies alkaisi mutisemaan, että lähtee reissuun joidenkin tyyppien kanssa.
Niin no siis. Eihän tuossa reissussa nyt mitään varsinaista epämääräistä ole :D Ja kuten kerroinkin, on reissu ja sinne tuleva porukka käsitelty jälkikäteen kun kerroin asian vaivaavan :) Vihjailut miehen suuntaan ovat siis siinä mielessä nyt turhia :)
Toiset eivät kaipaa "kaveriporukka" -selitystä tarkempaa tietoa, toiset haluavat tietää porukasta kaiken siviilisäädystä ja sotusta lähtien. Itse tipahdan tuohon välimaastoon, joten asia jäi siksi vaivaamaan minua itseäni - ei siksi, että mies olisi mitään salaillut tai aihetta pakoillut.
Suhde on tuore, joten en kaikkia miehen kavereita todellakaan vielä tiedä. Vuoden päästä esimerkiksi toteamus "Lähdetään duuniporukalla" voi aueta jo aivan eri tavalla kuin nyt, eikä aiheuta murheita.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Minäkin olen periaatteessa hyvin mustasukkainen, mutta en tässä avioliitossa. Aloin siis miettimään, miksi en ole?
Koska myös mies on mustasukkainen samalla tavalla kuin minäkin. Ymmärrämme toisiamme, emmekä tee niitä asioita, jotka meissä itsessämme herättävät tunnetta. Toinen syy on myös täydellinen luottamus, joka on tullut ajan myötä. Mies ei ole koskaan luottamustani rikkonut. Siksi se vain vahvistuu ajan myötä.
Alkuperäiseen kysymykseen en osaa vastata.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa minunkin itsetuntoni vain romantaa pohjalukemiin ja alan kokea kaikki naiset hirveänä uhkana, kun sinkkuna ollessa itsetunnossani ei tunnu olevan mitään vikaa. Jäänpä seuraamaan tätä ketjua, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä.
Tää on kyllä tosi jännä ilmiö, en käsitä mistä se johtuu. Liekö taustalla sitten juuri ne vanhat pelot ja menettämisen uhkakuvat, jotka nostavat päätään kun uskaltautuu antautumaan tunteidensa vietäväksi? Jää ihmeessä seuraamaan ja kommentoimaan, vertaistuki kumpaankin suuntaan lienee hyvä asia :)
Oletko nyt suhteessa?
Tuli muuten vastaan tämmöinen. Kliseinen, mutta.... https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000001175913.html
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa minunkin itsetuntoni vain romantaa pohjalukemiin ja alan kokea kaikki naiset hirveänä uhkana, kun sinkkuna ollessa itsetunnossani ei tunnu olevan mitään vikaa. Jäänpä seuraamaan tätä ketjua, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä.
Tää on kyllä tosi jännä ilmiö, en käsitä mistä se johtuu. Liekö taustalla sitten juuri ne vanhat pelot ja menettämisen uhkakuvat, jotka nostavat päätään kun uskaltautuu antautumaan tunteidensa vietäväksi? Jää ihmeessä seuraamaan ja kommentoimaan, vertaistuki kumpaankin suuntaan lienee hyvä asia :)
Oletko nyt suhteessa?
Tuli muuten vastaan tämmöinen. Kliseinen, mutta.... https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000001175913.html
Aloittaja
En ole nyt suhteessa, ja mahdolliset tulevaisuuden ihastumiset ja suhteet pelottavat. Ehkä ongelma on siinä, että suhteessa ollessani alan määrittää itseni kumppanin kautta. Yhtäkkiä toisen ihmisen (ehkä täysin itse keksimäni) mieltymykset alkavat sanella, millaisissa asioissa olen hyvä ja millaisissa kelvoton. Vaikka aikaisemmin olisin ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni!
Hankkiudun eroon sen kohteesta. Jos luottamusta ei ole, ei ole suhdettakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa minunkin itsetuntoni vain romantaa pohjalukemiin ja alan kokea kaikki naiset hirveänä uhkana, kun sinkkuna ollessa itsetunnossani ei tunnu olevan mitään vikaa. Jäänpä seuraamaan tätä ketjua, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä.
Tää on kyllä tosi jännä ilmiö, en käsitä mistä se johtuu. Liekö taustalla sitten juuri ne vanhat pelot ja menettämisen uhkakuvat, jotka nostavat päätään kun uskaltautuu antautumaan tunteidensa vietäväksi? Jää ihmeessä seuraamaan ja kommentoimaan, vertaistuki kumpaankin suuntaan lienee hyvä asia :)
Oletko nyt suhteessa?
Tuli muuten vastaan tämmöinen. Kliseinen, mutta.... https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000001175913.html
Aloittaja
En ole nyt suhteessa, ja mahdolliset tulevaisuuden ihastumiset ja suhteet pelottavat. Ehkä ongelma on siinä, että suhteessa ollessani alan määrittää itseni kumppanin kautta. Yhtäkkiä toisen ihmisen (ehkä täysin itse keksimäni) mieltymykset alkavat sanella, millaisissa asioissa olen hyvä ja millaisissa kelvoton. Vaikka aikaisemmin olisin ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni!
Siis samaistun tosi vahvasti! Olisin voinut itse kirjoittaa saman kommentin. Ihan älytöntä tälleen "selvänä hetkenä" ajateltuna, mutta aivot heittää niin herkästi kuperkeikkaa, ja se ahdistus iskee sitten voimalla. Jotenkin juuri tuo riittämättömyyden tunne ja se, että kuvittelee tietävänsä, mitä kumppani itsestä toivoo ja haluaa parantaa - vaikka monesti ne ovat vain niitä omia harhaluuloja.
Aloittaja
Kyllähän jonkin asteen mustasukkaisuus on tervettä ja luonnollistakin. Eri asia sitten on kuinka se ilmenee.
Jos ja oikeastaan kun toinen ei osoita minkäänlaisia merkkejä sen suhteen, saa se toisaalta helposti miettimään, että onko itse sittenkään niin tärkeä sille toiselle...
Terveessä parisuhteessa se nimittäin voi motivoida yrittämään enemmän parisuhteen eteen - ja toisaalta, epäterveessä tapauksessa sillä voikin olla parisuhdetta rikkova vaikutus.
Kuinka siitä pääsee eroon - no, ainoa keino lienee hankkia puoliso, jolla ei ole suurta "kysyntää" - ja/tai olla itse niin hyvä/haluttava/puoleensavetävä, ettei toinen vahingossakaan tulisi harkinneeksi jotakuta toista... tosin - kukaan ei ole niin täydellinen - ja miettiä siis sopii, että pitääkö siitä päästä (kokonaan) eroon? Minusta ei.
M48, avoliitossa 24v. & 3 lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16 aviossa ja harrastamme parinvaihtoa. Siinä hommassa ei ole mustasukkaisuudelle sijaa!
Balance kirjoitti:
Kyllähän jonkin asteen mustasukkaisuus on tervettä ja luonnollistakin. Eri asia sitten on kuinka se ilmenee.
Jos ja oikeastaan kun toinen ei osoita minkäänlaisia merkkejä sen suhteen, saa se toisaalta helposti miettimään, että onko itse sittenkään niin tärkeä sille toiselle...
Terveessä parisuhteessa se nimittäin voi motivoida yrittämään enemmän parisuhteen eteen - ja toisaalta, epäterveessä tapauksessa sillä voikin olla parisuhdetta rikkova vaikutus.
Kuinka siitä pääsee eroon - no, ainoa keino lienee hankkia puoliso, jolla ei ole suurta "kysyntää" - ja/tai olla itse niin hyvä/haluttava/puoleensavetävä, ettei toinen vahingossakaan tulisi harkinneeksi jotakuta toista... tosin - kukaan ei ole niin täydellinen - ja miettiä siis sopii, että pitääkö siitä päästä (kokonaan) eroon? Minusta ei.
M48, avoliitossa 24v. & 3 lasta
Olen samaa mieltä siitä, että terveessä parisuhteessa pieni mustasukkaisuus voi olla juuri hyväkin asia. Yllättävän moni mieltää asian siten, että "ilman mustasukkaisuutta ei ole myöskään rakkautta". Eli ei mustasukkaisuus aina ole nimenomaan vain negatiivista, kuten sanoitkin.
Ero tulee siinä, puhutaanko normaalista vai liiallisesta mustasukkaisuudesta: "Terve mustasukkaisuus voidaan kokea välittämisenä, rakastamisena ja huolehtimisena. Se on asia, jota ihmiset ilmaisevat hyvin eri tavoin. Toiset ilmaisevat mustasukkaisuutensa laimeasti ja kypsästi, kun taas toiset rähjäävät kumppanilleen heti, jos pienintäkin aihetta mustasukkaisuuteen on. Ero onkin siinä, onko mustasukkaisuus normaalia vai jo sairaalloista." (https://www.terve.fi/artikkelit/milloin-mustasukkaisuus-muuttuu-liialli…).
Ja eniten itse pelkään juuri sitä, että jään jumiin tähän mustasukkaisuuden kierteeseen, ja homma alkaa äityä liian suureksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sinä reagoit ihan terveesti ja nyt jatkossa mies kommunikoi täsmällisemmin niin sinä unohdat tuon. Jos taas miehelle avoin komlunikaatio on ongelma, et sinä ole liian mustasukkainen. Sanoiko mies sinua mustasukkaiseksi vai keksitkö itse?
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä reagoit ihan terveesti ja nyt jatkossa mies kommunikoi täsmällisemmin niin sinä unohdat tuon. Jos taas miehelle avoin komlunikaatio on ongelma, et sinä ole liian mustasukkainen. Sanoiko mies sinua mustasukkaiseksi vai keksitkö itse?
Ihan itse siis keksin, mies ei ole asiaa oikeastaan edes kommentoinut, kun ei tosiaan näitä "synkimpiä" ajatuksiani tiedä :) Kiitos positiivisesta kommentista! Jo tämä tänne asian purkaminen on kyllä kieltämättä helpottanut, harkitsen kovasti päiväkirjan ostoa ja siihen ajatusten purkamista :)
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh, taas mennään. En tiedä lukeeko näitä edes kukaan, mutta käytän tätä nyt päiväkirjana.
Olen menossa miehen paikkakunnalle huomenna ja mietimme, että kävisimme muutamilla ulkona jossain. Vitsailimme asiasta jo viime viikolla kun olin lähdössä tyttöporukalla ulos, heitin vitsillä etten olekaan aikoihin pukeutunut pieneen mekkoon kun silloinkin puin farkut ja siistin paidan.
Soittelimme miehen kanssa tänään ja hän kyseli, joko olen valinnut vaatteet, siis bilemekon, huomista varten. Kyllä, yritin: kiersin tänään kauppoja kolme tuntia ajatuksena ostaa jokin kiva mekko, mutta yksikään ei miellyttänyt silmää ja lopputuloksena oli lähinnä masennus omasta peilikuvasta, kun yksikään vaate ei istunut ja läski tuntui vain tursuavan joka paikasta. Jäi mekko ostamatta, eikä kaapissa ole mitään ns siistimpää, jossa kokisin nyt oloni itsevarmaksi.
Totesin miehelle, että laitan ihan farkut ja topin, selityksenä sanoin, että illallahan saattaa tulla viileä jos menee myöhään. Mies tuumasi vain, että "Vaikka musta onkin hienoa, että voit lähteä höntsissä lähikauppaan ja pääset kotoa ulos nopeallakin laittautumisella olisi joskus kiva käydä ulkona siten, että ollaan molemmat parhaimmissamme, näytit viime viikolla niin hyvältä muttet koskaan näytä niin hyvältä mun kanssa". Ikävänä kommenttina hän sitä ei sanonut, kunhan vitsaili kun tietää, että perus meikkini on hyvin kevyt jne. Ja totesi, että pitää mua viehättävänä ja haluaakin siksi "esitellä" kaupungilla naistaan. Turhauttavaa, että jo tuommoiset kevyet heitot menevät ihon alle ja saavat olon maihin, vaikka se olikin mieheltä ihan vilpitön, vitsinä heitetty kommentti. Vielä viikko sitten olisin naljaillut miehelle takaisin hänen lökärityylistään kotona, nyt vain hymisin ja vaihdoin puheenaihetta kun tuli olo, etten riitä.
Onko tässä koko suhteessa enää edes järkeä, ennen kuin saan oman pääni kasaan?
AP
PS mistä hitosta mimmit löytää kivoja, istuvia vaatteita? Iskee turhautuminen turhaan koluamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa minunkin itsetuntoni vain romantaa pohjalukemiin ja alan kokea kaikki naiset hirveänä uhkana, kun sinkkuna ollessa itsetunnossani ei tunnu olevan mitään vikaa. Jäänpä seuraamaan tätä ketjua, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä.
Tää on kyllä tosi jännä ilmiö, en käsitä mistä se johtuu. Liekö taustalla sitten juuri ne vanhat pelot ja menettämisen uhkakuvat, jotka nostavat päätään kun uskaltautuu antautumaan tunteidensa vietäväksi? Jää ihmeessä seuraamaan ja kommentoimaan, vertaistuki kumpaankin suuntaan lienee hyvä asia :)
Oletko nyt suhteessa?
Tuli muuten vastaan tämmöinen. Kliseinen, mutta.... https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000001175913.html
Aloittaja
En ole nyt suhteessa, ja mahdolliset tulevaisuuden ihastumiset ja suhteet pelottavat. Ehkä ongelma on siinä, että suhteessa ollessani alan määrittää itseni kumppanin kautta. Yhtäkkiä toisen ihmisen (ehkä täysin itse keksimäni) mieltymykset alkavat sanella, millaisissa asioissa olen hyvä ja millaisissa kelvoton. Vaikka aikaisemmin olisin ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni!
Kiitos sille ihmiselle, kuka onkaan, joka tämän kirjoitti. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi tätä aspektia mustasukkaisesta suhteesta. Siis miten voimakkaasti ihmisen itsetunto voi alkaa heittelehtimään, kun se ulkoistetaan toisen ihmisen kannettavaksi. Olen siis kontrolloivassa suhteessa, jonka koen hyvin raskaaksi, minulla on ihan todellisia traumoja puolison silmittömistä raivareista. Koen myös raskaana tuon, että minulle kyhäellään aika vähän tiedon varassa mieltymykset - samaan aikaan en itse tule nähdyksi enkä kuulluksi, kun mielikuvitusolennon tarpeita täytetään (ja siitä odotetaan palkitsemista). Kaikkien harrastuksienkin pitäisi olla yhteisiä vaikka hampaat irvessä. Tähän suorittamiseen on kadonnut kaikki rakkaus ja läheisyys. Olen alkanut protestoinninkin uhalla kieltäytymään näistä kuvitteelliselle minulle tarjotuista uhrauksista (joita siis enimmäkseen en tarvitse), sillä niitä seuraa spurtti oikeutuksen tunnetta ja henkistä väkivaltaa.
En tarkoita tällä syyllistää eriasteisesti mustasukkaisia ihmisiä, aloittajaa nyt varsinkaan, tajusin vain äkkiä jotain ja koin tarvetta purkaa sen paloiksi.
Se on se itsetunto. Voi se olla toisen käyttäytymisestäkin johtuva. Puhumalla asiat paranevat, jos molemmat ovat avoimia. Toivotan sinulle hyvää tässä itsetuntoasiassa.
Itsellä samoja ongelmia... Pitkä parisuhde takana joka romutti itseluottamuksen aivan täysin. Ennen tuota suhdetta olin "normaali", mutta mies sai minut tuntemaan itseni täysin riittämättömäksi. Sinkkuna itseluottamus nousi taas hyväksi, kun ei tarvinut yrittää miellyttää ketään, sain olla mitä olen.
Olinkin päättänyt että sinkkuna on hyvä olla enkä enää halua miestä romuttamaan itseäni. Kävikin sitten niin että kaverimies olikin liian ihana ja hänkin ajatteli minusta samoin ja rakastuimme. Nyt kamppailen taas asian kanssa että pelkään että jonain päivänä hän tekee samoin, että tunnen olevani riittämätön. Vaikka hän kehuu päivittäin miten upea ja hyvä ihminen olen ja miten mahtavaa seksi kanssani on. Aluksi otin kehut vastaan, mutta pikkuhiljaa olen alkanut epäilemään että hän vain sanoo eikä tarkoita. Eikö oo typerää!!!!! Miksi pitää ajatella näin?! Miksei sitä osaa vain nauttia rakkauden osoituksista täysillä?! Mä en ymmärrä miks päässä on pitäny napsahtaa tällä tavalla. Nyt kai ymmärrän miks äitikin on pysytellyt sinkkuna niin kauan, ennen ihmettelin miksi hänestä on tullut niin pessimistinen miesten suhteen, ja eikö sitä voi vaan uudelle ihmiselle antaa tilaisuutta ilman sitä "mitä jos" -ajattelumallia.
Aina kun tulee tämä "kohtaus" päälle, että alkaa miettimään onko mies rehellinen ja mitä jos tuo ja tuo asia oli valetta, ja ylianalysoimaan hänen käytöstä, ja mollaamaan itseään, niin sitä kai pitäisi vaan yrittää ajatella että millaisena se mies rakastui minuun, miksi se juuri valitsi minut kaikkien kauniiden ja mukavien naisten joukosta. Kai hän piti juuri minua parhaimpana :) Kuten joku aiemmin taisi jo kirjoittaakin, että miksi turhaan pelätä tulevaa, jos mies pettää tms ja ero tulee, niin on tullakseen. Nyt pitäisi vaan nauttia tästä hetkestä ja rakkauden huumasta. Olemalla itsevarma muutkin ihailevat sinua...
Tämä on ollut todella hyvä ketju, ja erityisesti kypsää pohdintaa mustasukkaisuudesta!
Ajattelen, että aloittajan olisi hyvä puhua rehellisesti miehelle tämän hetkisistä tuntemuksista. Selkeästi teillä keskusteluyhteys kuitenkin on. Olen itse pistänyt merkille, että itsenäinen prosessointi myös toista koskevissa asioissa on aika haastavaa.
Toisaalta myös pohdin, oletko AP unohtanut elää omaa elämääsi? Oma mieli ja itsevarmuus pysyy parempana, kun tekee niitä asioita, joista saa onnistumisen kokemuksia. Jos liiaksi alkaa elämään vain toiselle ihmiselle, alkaa oman minän rajatkin häilyä, ja tällöin herkästi määrittelee itsensä toisen kautta.
Mutta yhtäkaikki, hyvää pohdintaa! Uskon, että tulet AP vielä löytämään ratkaisun tuohon tilanteeseesi, hyvin vaikeista tunteista huolimatta. Tsemppiä kovasti!
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja ongelmia... Pitkä parisuhde takana joka romutti itseluottamuksen aivan täysin. Ennen tuota suhdetta olin "normaali", mutta mies sai minut tuntemaan itseni täysin riittämättömäksi. Sinkkuna itseluottamus nousi taas hyväksi, kun ei tarvinut yrittää miellyttää ketään, sain olla mitä olen.
Olinkin päättänyt että sinkkuna on hyvä olla enkä enää halua miestä romuttamaan itseäni. Kävikin sitten niin että kaverimies olikin liian ihana ja hänkin ajatteli minusta samoin ja rakastuimme. Nyt kamppailen taas asian kanssa että pelkään että jonain päivänä hän tekee samoin, että tunnen olevani riittämätön. Vaikka hän kehuu päivittäin miten upea ja hyvä ihminen olen ja miten mahtavaa seksi kanssani on. Aluksi otin kehut vastaan, mutta pikkuhiljaa olen alkanut epäilemään että hän vain sanoo eikä tarkoita. Eikö oo typerää!!!!! Miksi pitää ajatella näin?! Miksei sitä osaa vain nauttia rakkauden osoituksista täysillä?! Mä en ymmärrä miks päässä on pitäny napsahtaa tällä tavalla. Nyt kai ymmärrän miks äitikin on pysytellyt sinkkuna niin kauan, ennen ihmettelin miksi hänestä on tullut niin pessimistinen miesten suhteen, ja eikö sitä voi vaan uudelle ihmiselle antaa tilaisuutta ilman sitä "mitä jos" -ajattelumallia.
Aina kun tulee tämä "kohtaus" päälle, että alkaa miettimään onko mies rehellinen ja mitä jos tuo ja tuo asia oli valetta, ja ylianalysoimaan hänen käytöstä, ja mollaamaan itseään, niin sitä kai pitäisi vaan yrittää ajatella että millaisena se mies rakastui minuun, miksi se juuri valitsi minut kaikkien kauniiden ja mukavien naisten joukosta. Kai hän piti juuri minua parhaimpana :) Kuten joku aiemmin taisi jo kirjoittaakin, että miksi turhaan pelätä tulevaa, jos mies pettää tms ja ero tulee, niin on tullakseen. Nyt pitäisi vaan nauttia tästä hetkestä ja rakkauden huumasta. Olemalla itsevarma muutkin ihailevat sinua...
Oivoi, tiedän niiiin hyvin, mitä tarkoitat. Selvänä hetkenä näitä ajatuksia lähinnä hymähtelee silmiään pyöritellen kun ymmärtää, miten höhliä juttuja sitä tuleekaan pohtineeksi. Mutta juuri sen "kohtauksen" (hyvä sana muuten!) aikana kyllä unohtuu kaikki ne fiksut päätökset kun pää täyttyy myrskypilvistä.
Ja tuo sinunkin taustasi - uskon, että luottamuksen rakentaminen vaatii kyllä juuri aikaa ja pitkäjänteistä työtä! Oletko puhunut miehellesi näistä fiiliksistäsi? :) Tsemppiä sinne kovasti, ymmärrän täysin miltä susta tuntuu!
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut todella hyvä ketju, ja erityisesti kypsää pohdintaa mustasukkaisuudesta!
Ajattelen, että aloittajan olisi hyvä puhua rehellisesti miehelle tämän hetkisistä tuntemuksista. Selkeästi teillä keskusteluyhteys kuitenkin on. Olen itse pistänyt merkille, että itsenäinen prosessointi myös toista koskevissa asioissa on aika haastavaa.
Toisaalta myös pohdin, oletko AP unohtanut elää omaa elämääsi? Oma mieli ja itsevarmuus pysyy parempana, kun tekee niitä asioita, joista saa onnistumisen kokemuksia. Jos liiaksi alkaa elämään vain toiselle ihmiselle, alkaa oman minän rajatkin häilyä, ja tällöin herkästi määrittelee itsensä toisen kautta.
Mutta yhtäkaikki, hyvää pohdintaa! Uskon, että tulet AP vielä löytämään ratkaisun tuohon tilanteeseesi, hyvin vaikeista tunteista huolimatta. Tsemppiä kovasti!
Voi, tämä oli ihana kommentti, kiitos! Naputtelen täällä viestejä työajalla, ja meinasi jotenkin mennä roska silmään tätä lukiessa, jotenkin sitä on niin herkillä tämän asian kanssa.
Hyvä pointi muuten tuo oman elämän eläminen. Olen tosiaan etäsuhteessa, ja kieltämättä tämä tasapainoilu omien menojen sekä yhteisen ajan aikatauluttamisen kanssa on joskus melkoinen soppa. Tiedättekös, kun toisaalta haluaisi mennä omien kavereiden kanssa jonnekin, mutta toisaalta nähdä sitä kumppaniakin? Alkaa helposti ajatella, että "pakko nyt nähdä, kun sitten ei ole taas välimatkan takia hetkeen mahdollisuutta", vaikka olisi muitakin kivoja suunnitelmia tarjolla.
Täytynee nyt viikonloppuna rupatella miehen kanssa, huomaan tämän vaikuttavan jo omaan käytökseeni - luen hänen käytöstään/sanomisiaan nyt vain oman pahan oloni kautta ja mieli kääntää kaiken "negatiiviseksi", vaikka kommentit eivät niitä olekaan. Esimerkkinä siis tuo eilinen viestini nro 33. Nyt jo naurattaa, eilen ei niinkään kun puristelin vatsamakkaroita sohvalla, haha.
On kyllä todella ollut antoisa ketju, paljon fiksuja kommentteja ja kommentoijia! :) Kiitos omasta puolestani siitä näin yleisesti kaikille.
Aloittaja
Parisuhteessa minunkin itsetuntoni vain romantaa pohjalukemiin ja alan kokea kaikki naiset hirveänä uhkana, kun sinkkuna ollessa itsetunnossani ei tunnu olevan mitään vikaa. Jäänpä seuraamaan tätä ketjua, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä.