Lue keskustelun säännöt.
Miten olette päässeet eroon mustasukkaisuudesta?
10.07.2018 |
Kaipaisin asiallista keskustelua mustasukkaisuudesta.
Olen vastikään aloittanut uuden parisuhteen, joka alussa toimi varsin mallikkaasti; mies on aivan mahtava, huumorintajumme kohtaavat, hän sekä puhuu että pussaa ja olemmekin käyneet varsin rehellisiäkin keskusteluja monista asioista - koen, että kumpikin uskaltaa kertoa toiselle omista tunteistaan. En ole vuosiin tuntenut, että voisin olla kenenkään kanssa näin aidosti oma itseni, kuin hänen.
Nyt hetken seurustelun jälkeen olen huomannut itsessäni epämiellyttäviä mustasukkaisuuden piirteitä, joista kuvittelin jo päässeeni eroon. Minulla on taustalla hankala lapsuus/perhetausta, ja olen aikusiällä ollut parisuhteessa, jossa oli rajuakin fyysistä sekä henkistä väkivaltaa. Olen myös tullut petetyksi useaan kertaan.
Nykyisen miehen en voisi kuvitellakaan pettävän tai kohtelevan minua siten, kuin esimerkiksi väkivaltainen eksäni kohteli. En kuitenkaan äkisti enää luotakaan miehen tunteisiin ja ennen kaikkea OMAAN itseeni. Kun alussa koin oloni kauniiksi ja nautin miehen huomionosoituksista, jotka saivat minut tuntemaan oloni hyväksi ja arvokkaaksi, en äkisti enää ”uskokaan” miehen kehujen vilpittömyyteen. Typerää, tiedän, mutta jotenkin itsevarmuus vain alkoi pikkuhiljaa rapistua, ja on nyt pohjamudissa. Tiedostan, että peilaan varmasti vanhoja tunteitani nyt uuteen suhteeseen, mutten vain pääse ikävistä ”mitä jos se löytää jonkun paremman” -ajatuksista eroon. Olemme etäsuhteessa, eikä se ainakaan paranna asiaa.
Miehelle en ole mietteistäni puhunut, en ole halunnut rasittaa häntä näillä typeryyksillä. Koen mustasukkaisuuden lisäksi huonoa omatuntoa, sillä mies on aidosti hyvä tyyppi. Nyt olen mustasukkainen jopa yhteisistä naispuoleisista ystävistämme, mikä on naurettavaa. Tunne vain huonoina hetkinä pakahduttaa minut, ja aika ajoin koen oloni arvottomaksi. Pelkään miehen ajattelevan, miksei hän ottanut parempaa.
Suunnittelin täällä jo terapia-ajan varaamista, sillä en halua kaataa suhdetta ”omaan sekoiluuni”. Pelkään, etten pian enää osaa nauttia yhteisestä ajasta oman epävarmuuteni vuoksi lainkaan. Olen vuosia ollut sinut itseni kanssa ja koen olleeni itsevarma, nyt äkisti parisuhteen myötä itsevarmuus onkin kadonnut. Eikös suhteen pitäisi omalla tavallaan vain vahvistaa itsetuntoa, etenkin kun kumppani todella osoittaa välittävänsä sekä sanoin että teoin?
Hohhoi, olen itsekin ulapalla, kuinka ajatuksia lähteä työstämään. Miten te olette itseksenne tai kumppaninne kanssa käsitelleet (jommankumman) mustasukkaisia ajatuksia ja pelkoja? Korostan, että asiallinen keskustelu aiheesta kiinnostaa :)
Kommentit (57)
Tarpeeksi vahvalla lääkityksellä. Ei siinä muu auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasattamalla itsetunnon. Hyväksymällä sen että jos toinen on lähteäkseen, se lähtee. Seisomalla sanojensa takana ja olematta ikinä uhkailematta asioilla joita ei pysty toteuttamaan. Olemalla itsenäinen ja riippumaton. Siinä aluksi.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että myös mies on myöntänyt jo alussa olevansa satunnaisesti mustasukkainen ja olimme samaa mieltä siitä, että etäsuhteessa on oltava oikeasti avoin toiselle, kuten toki missä tahansa muussakin suhteessa. Nyt tämä oma mustasukkaisuus vain tuntuu kasvavan ihan uusiin sfääreihin.
-ap
Hei minä olin vähän mustis kun yritimme lasta puolison kanssa en saanut raskaaksi no ystävämme suostui apumieheksi puoliso tuli raskaaksi sai pojan alkuvuodesta erosimme ex on nyt hän on pojan isän kihlattu olen mustis vielä vaik erosimme ystävinä ja saan tavata heidä poikaa
Vierailija kirjoitti:
Kasattamalla itsetunnon. Hyväksymällä sen että jos toinen on lähteäkseen, se lähtee. Seisomalla sanojensa takana ja olematta ikinä uhkailematta asioilla joita ei pysty toteuttamaan. Olemalla itsenäinen ja riippumaton. Siinä aluksi.
Nämä ovatkin kyllä helppoja tiedostaa, mutta miten noudattaa käytännössä? Itse kehotan itsensä tutkiskeluun, mikä olon aiheuttaa ja missä tilanteissa olo pahenee. Olisiko ystävää jolle puhua asiasta jos miehelle ei halua oloa keventää. Ainakaan yksin en jäisi pohtimaan sillä se vain saa pahan olon jäämään sisään
Auttaisiko päiväkirja? Kokoaisit sinne noita ajatuksia sillon kun keittää yli. "Selvänä" hetkenä voit sitten lukea mietteitä ja järkeistää ajatuksiasi. Josko eivät sitten ajan myötä enää menisi niin kovin solmuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se terapia olisi oikeasti hyvä juttu. Tai ei tarvitse edes olla varsinainen terapiaprosessi vaan että kävisit keskustelemassa psyk. sh:n tai psykoterapeutin kanssa muutaman kerran.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että myös mies on myöntänyt jo alussa olevansa satunnaisesti mustasukkainen ja olimme samaa mieltä siitä, että etäsuhteessa on oltava oikeasti avoin toiselle, kuten toki missä tahansa muussakin suhteessa. Nyt tämä oma mustasukkaisuus vain tuntuu kasvavan ihan uusiin sfääreihin.
-ap
Eli olette sopineet, että pitää olla avoin toiselle. Ja kuitenkin ehdit jo sanomaan, että et halua puhua näistä tunteistasi miehelle. Itse rikot sopimaanne periaatetta ja hups - kohta olet tosiongelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että myös mies on myöntänyt jo alussa olevansa satunnaisesti mustasukkainen ja olimme samaa mieltä siitä, että etäsuhteessa on oltava oikeasti avoin toiselle, kuten toki missä tahansa muussakin suhteessa. Nyt tämä oma mustasukkaisuus vain tuntuu kasvavan ihan uusiin sfääreihin.
-ap
Eli olette sopineet, että pitää olla avoin toiselle. Ja kuitenkin ehdit jo sanomaan, että et halua puhua näistä tunteistasi miehelle. Itse rikot sopimaanne periaatetta ja hups - kohta olet tosiongelmissa.
Hmm, enpäs ajatellut tuota. Olen siis kyllä kertonut olevani mustasukkainen, ja olemme käyneet keskusteluja siitä, minkä kumpikin mieltää pettämiseksi tai millaisesta käytöksestä toinen pahastuu/on mustasukkainen. Nämä mustasukkaisuuden tunteet (jotka toki kumpuavat nimenomaan omasta taustasta, eivät niinkään miehen käytöksestä) ovat vain olleet niin voimakkaita ja "epänormaaleissa mittakaavoissa", etten ole kehdannut miehelle asiasta puhua. Koska varsinaista syytä mustisteluun ei ole, joten olen sitten parkunut kotona tyynyyn sen sijaan, että viesteilisin pahaa oloani miehelle.
Aloittaja
Koita pistää ne ajatukset kuriin. Et sä parkumalla ja pelkäämällä sitä miestä pidä, miksi siis turhaan kiusata itseään sellaisella? Olet just niin hyvä kuin olet, ja jos et sellaisena kelpaa miehelle, niin minkä sille voi? Ja mitä se voi tehdä "todistaakseen" sulle että välittää? Tunteet voi aina muuttua, kyllä sä sen käsität, niin voi sunkin tunteet. Hyväksy tosiasiat ja ole oma itsesi ja nauti parisuhteestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajuamalla sen, ettei se mustasukkaisuus mitään auta. Toinen pettää ja jättää jos niin haluaa tehdä. Ei etukäteen pelkääminen auta, eikä varsinkaan se toisen elämän rajoittaminen.
Ja sitten sekin, että ei se maailma pettämiseen kaadu. Parisuhde saattaa kaatua, mutta maailma ei.
Aika, mielialalääkkeet, e-pillerit. Vievät eroottisen latauksen joka usein on syy riippuvuuteen ja mustasukkaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäiseksi, oletko satavarma, että nuo tunteet johtuvat itsestäsi ja traumoistasi eivätkä liity mitenkään miehen toimiin tai toimimattajättämisiin? Naiset ovat usein aika herkkävaistoisia asioissa.
Jos olet varma, että mies on satavarmasti viaton ja ongelma on sinussa, tee paljon töitä itsesi kanssa. Jos taas teissä hiertää jokin, selvittele onko suhteeseen syytä jäädä.
Minä en ole ollut koskaan elämässäni mustasukkainen ennen kuin nelikymppisenä. Meidän suhde lähti perseelleen kolmannen osapuolen vuoksi ja opin ihan uusia puolia itsestäni ja tajusin, että "kenet tahansa" voi ajaa erilaisiin tunnetiloihin, kun tarpeeksi rassaa.
Eli yritän sanoa sitä, rassaako miehessä jokin sinua, etkä tiedosta sitä vielä itse vai onko vain syytä kasvaa ihmisenä ja oppia uusia näkökantoja ja toimintamalleja ja itsensä rauhoittamista.
Hormonaalinen ehkäisy kannattaa lopettaa ihan ensimmäisenä, jos sellainen on käytössä. Tutustu myös tunnelukkoihin ja erityisesti hylkäämisen tunnelukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttoi vaan aika ja vanheminen. Jonain päivänä vaan tajusin että hei, en oo pitkiin aikoihin ollut mustasukkainen. Ennen en pystynyt miehen kanssa katsoa edes jotain elokuvia jossa oli (mun mielestä!) hyvännäköisiä naisia, mitä mies ei ollut ikinä edes kommentoinut. .. :DD
Hyväksyin faktat että tällänen mä nyt oon, luonnollinen nainen, raskausarpia ja löllykkävatsaa, äijä ottakoot tai lähtekööt, kyllä mää pärjään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi, oletko satavarma, että nuo tunteet johtuvat itsestäsi ja traumoistasi eivätkä liity mitenkään miehen toimiin tai toimimattajättämisiin? Naiset ovat usein aika herkkävaistoisia asioissa.
Jos olet varma, että mies on satavarmasti viaton ja ongelma on sinussa, tee paljon töitä itsesi kanssa. Jos taas teissä hiertää jokin, selvittele onko suhteeseen syytä jäädä.
Minä en ole ollut koskaan elämässäni mustasukkainen ennen kuin nelikymppisenä. Meidän suhde lähti perseelleen kolmannen osapuolen vuoksi ja opin ihan uusia puolia itsestäni ja tajusin, että "kenet tahansa" voi ajaa erilaisiin tunnetiloihin, kun tarpeeksi rassaa.
Eli yritän sanoa sitä, rassaako miehessä jokin sinua, etkä tiedosta sitä vielä itse vai onko vain syytä kasvaa ihmisenä ja oppia uusia näkökantoja ja toimintamalleja ja itsensä rauhoittamista.
Tämä oli hyvä viesti, kiitos! :)
Koen kyllä miehen olevan viaton; tai ainakaan en usko, että minulla oikeasti on syytä epäillä tai pelätä, vaikka tosiaan eri paikkakunnilla asummekin.
En osaa oikein edes sanoa, mistä tämä lähti liikenteeseen. Olemme viettäneet viikonloput tiiviisti yhdessä, ja mies kertoo avoimesti kyllä mitä on viikolla tehnyt jne. Puhumme siis päivittäin päivän kuulumisia, onnistumisia ja vastoinkäymisiä läpi :) Tosiaan ihan yhteinen halu kuulla, mitä toiselle kuuluu, ei minun puolestani tapahtuvaa kyttäämistä.
Ehkä kompastuskiveksi nousi miehen tuleva mökkireissu, jonka seuruetta hän ei oikein avannut, mainitsi vain että lähtevät "kaveriporukalla" ja kertoili, miten "seurueen mimmit" olivat jo suunnitelleet pitkät eväslistat jne. Mies ei kuitenkaan tarkemmin kertonut kenen kanssa on menossa jne, enkä itse kehdannut udella etten vaikuttaisi liian mustasukkaiselta (huoh), joten tuo reissu jäi ehkä kummittelemaan nyt mieleen. Asiasta on sittemmin keskusteltu ja kerroinkin, että omaa mustasukkaisuuttani hillitsee jo se, että tiedän edes keiden kavereiden kanssa mies jossain pyörii. Nimetön "ihan kaveri vaan" on jotenkin hankala sulattaa, kun ei yhtään hahmota, kuka on kyseessä. Olikohan tämä nyt kovinkin sekava selitys :/
Takaraivoon on jäänyt tuon aloituksessa mainitsemani eksän "joo oltiin vaan kaveriporukalla" -reissut, joista ihan neutraalista mielenkiinnosta kysyessä sai kamalat raivarit niskaansa. Petettyhän siellä näiden "kavereiden" kanssa oli, siksi ei reissuistaan kertonutkaan. Tullut jotenkin voimakkaasti ne reissut ja riidat mieleen, vaikka onkin todella epäreilua minulta siirtää vanhoja negatiivisia muistoja uuden miehen toimiin. Hän kun ei tosiaan edes ollut kiinnittänyt huomiota siihen, ettei ollut tarkemmin tulevasta reissustaan kertonut.
Ai luoja, tuleepa sekopäinen ja vainoharhainen olo kirjoittaa näitä tänne ylös. Sos. Kenties se täällä ehdotettu terapia, ainakin muutaman käynnin verran, voisi olla hyvä kokeilu :)
Tiedän tunteen, mustasukkaisuus kun iskee päälle niin kaikki järjevä ajattelukyky häviää ja tuntuu tukehtuvansa. Painin samojen ongelmien kanssa kuin aloittaja joten tsempit täältä.
Eli miehen puheet / teot ovat syynä mustasukkaisuuteen. Ja nyt sinä vain selittelet, että ei mies ollut ajatellut, että ei ollut kertonut... Totta kai mies haluaa, että sinä uskot hänen viattomuuteensa.
Ei meidän muiden miehillä ole tuollaisia epämääräisiä reissuja joidenkin kavereiden kanssa. Kyllä niillä kavereilla on nimet ja kasvot. Olisi minustakin omituista, jos mies alkaisi mutisemaan, että lähtee reissuun joidenkin tyyppien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen puheet / teot ovat syynä mustasukkaisuuteen. Ja nyt sinä vain selittelet, että ei mies ollut ajatellut, että ei ollut kertonut... Totta kai mies haluaa, että sinä uskot hänen viattomuuteensa.
Ei meidän muiden miehillä ole tuollaisia epämääräisiä reissuja joidenkin kavereiden kanssa. Kyllä niillä kavereilla on nimet ja kasvot. Olisi minustakin omituista, jos mies alkaisi mutisemaan, että lähtee reissuun joidenkin tyyppien kanssa.
Ai jaa. Minun mieheni ystävä omistaa ison, entisen koulurakennuksen saaristossa. Siellä on maksullistakin toimintaa mutta välillä hän myös kutsuu kavereitaan joko talkoisiin tai ihan vaan käymään. En ole koskaan kokenut tarpeelliseksi kysellä mieheltäni, keitä kaikkia siellä on ollut. Itse en sinne lähde, koska en tykkää viettää aikaa isossa porukassa ja osallistua yhteiseen ruoanlaittoon yms.
Lisään vielä, että myös mies on myöntänyt jo alussa olevansa satunnaisesti mustasukkainen ja olimme samaa mieltä siitä, että etäsuhteessa on oltava oikeasti avoin toiselle, kuten toki missä tahansa muussakin suhteessa. Nyt tämä oma mustasukkaisuus vain tuntuu kasvavan ihan uusiin sfääreihin.
-ap