Normaaliparien avioerot (ei väkivaltaa, alkoa tms.). Mitä järkeä niissä on? Luuletteko että elämä yh:na/viikonloppuisukkina olisi jotenkin helpompaa?

Yh:na oleminen on paljon helpompaa kuin jatkuvat kompromissit ja aikataulut toisin ihmisen kanssa.

No se on nyt näitä trendejä, että alkuhuuman loputtua erotaan. Tästä sitten kärsivät lapset.

Vierailija kirjoitti:

No mä ainakin mietin eroa siksi, että huolehdin lapsista ja niiden asioista, kodista ym.kokopäivätyöni lisäksi jo nyt kuin yh. Miehellä on niin paljon omia menoja eikä yhteinen aika enkä minä kiinnosta niin kuin kaikki muu. Sama olisi alkaa yh:ksi ja nautiskella joskus myös vapaista. Vielä tässä sinnittelen vaan saa nähdä miten kauan.

Meillä toimi hyvin samoin, olin itsestäänselvyys joka hoito kaiken ja mukautui siinä sivussa toisen menoihin.

Eron jälkeen ei enää tarvinnut. Kaikki oli niin helppoa ja rentoa kun oli vain minä ja lapsia.

Sinkkuelämää en kaivannut tai viettänyt, lapsi asui vain minun luonani.

Salaisuuteni jota en ääneen sano nyt uudessa suhteessa on se että välillä kaipaa aikaani yh:na.

Vierailija kirjoitti:

Naisella on kolme rakkautta. Ensimäinen, se ihanin ja ensirakkaus. Toinen, kenen kanssa tehdään lapset. Kolmas, kenen kanssa sitten kypsänä osataan elää vanhuus nauttien tasapainoisesta rakkaudesta.

On rohkeutta uskaltaa lähteä liitosta ja katsoa, mitä maailmalla on vielä annettavaa. Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka elävät siinä suppeassa elämässä laput silmillään, eivätkä uskalla hypätä näkemään, mitä elämä voisi antaa uuden rakkauden myötä kypsässä iässä.

Lapsille tekee myös hyvää nähdä, että vanhemmat ovat rohkeita ja uskaltavat ajatella itseäänkin ja etsiä aitoa rakkautta sen jälkeen, kun lapset on tehty. Pahinta on, jos vanhemmat kuivuu omassa liitossaan ja jäävät vaille sitä aikuisiän kypsää rakkautta, minkä pohjana on elämänkokemus ja niiden antama arvostus uutta rakkautta kohtaan.

Lapset näkevät näin vahvan vanhemman, joka uskaltaa mennä eteen päin elämässä, eikä jää paikalleen polkemaan yhteen liittoon.

Ai. Voin kertoa, että 40 vuoden liiton jälkeen nautimme tasapainoisesta, jopa intohimoisesta rakkaudesta, jonka kruunaa upeat yhteiset kokemukset ja erilaiset yhdessä eletyt vaiheet. Liitto on vain parantunut iän myötä. Ja koko ajan meillä on ollut yhteisen tekemisen lisäksi myös omia harrastuksia ja omaa aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisella on kolme rakkautta. Ensimäinen, se ihanin ja ensirakkaus. Toinen, kenen kanssa tehdään lapset. Kolmas, kenen kanssa sitten kypsänä osataan elää vanhuus nauttien tasapainoisesta rakkaudesta.

On rohkeutta uskaltaa lähteä liitosta ja katsoa, mitä maailmalla on vielä annettavaa. Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka elävät siinä suppeassa elämässä laput silmillään, eivätkä uskalla hypätä näkemään, mitä elämä voisi antaa uuden rakkauden myötä kypsässä iässä.

Lapsille tekee myös hyvää nähdä, että vanhemmat ovat rohkeita ja uskaltavat ajatella itseäänkin ja etsiä aitoa rakkautta sen jälkeen, kun lapset on tehty. Pahinta on, jos vanhemmat kuivuu omassa liitossaan ja jäävät vaille sitä aikuisiän kypsää rakkautta, minkä pohjana on elämänkokemus ja niiden antama arvostus uutta rakkautta kohtaan.

Lapset näkevät näin vahvan vanhemman, joka uskaltaa mennä eteen päin elämässä, eikä jää paikalleen polkemaan yhteen liittoon.

Ai. Voin kertoa, että 40 vuoden liiton jälkeen nautimme tasapainoisesta, jopa intohimoisesta rakkaudesta, jonka kruunaa upeat yhteiset kokemukset ja erilaiset yhdessä eletyt vaiheet. Liitto on vain parantunut iän myötä. Ja koko ajan meillä on ollut yhteisen tekemisen lisäksi myös omia harrastuksia ja omaa aikaa. 

Lisään omaan kommenttiini, että tottakai pitkän elämän aikana on tullut monia ihastumisia kohdalle. Niihin en ole älykkäänä ihmisenä sortunut, vaikka tiedän että niiden kanssa olisin voinut kokea vuoden-parin rakastumisen huuman, koska olen tiennyt löytäneeni jo varhain vaimossani sielunkumppanin, jollaisen löytäminen on äärimmäisen harvinaista, en edes osaa tarkemmin kuvailla miten syvä sanaton, sanallinen, fyysinen ja henkinen yhteys ja ymmärrys meillä on ollut aina. Olen tiedostanut, että sielunkumppaneita voi ihmisellä olla tässä maailmassa monia, mutta sellaisen kohtaaminen on niin harvinaista, että jos hänet löytää, suhdetta kannattaa vaalia ja hoitaa kuin kalleinta aarretta. 40 vuotta sitten tunteet olivat ehkä suurimmillaan kuumempia, mutta tällaiseen syvyyteen pääseminen on vaatinut tuon ajan, rakkaus, ymmärrys ja sielujen tanssi jopa sanattomassa hiljaisuudessa on syvempää kuin koskaan, se on vaatinut kehittyäkseen aikansa. 

Ps. Tutkimusten mukaan älykkäät ihmiset eroavat harvemmin. Itse olen kyllä myös älykäs, mutta myös hyvin sensitiivinen, suurien tunteiden ihminen joka elää järjen ja tunteen harmoniassa. Kuten rakas vaimoni. 

Olisin kyllä elänyt siinä tavallisessa parisuhteessakin, ei ollut väkivaltaa, seksiäkin ihan riittävästi, ei tietääkseni edes pahemmin pettämistä, toinen vain oli tyytymätön tylsään keski-ikäistyvään arkeen.

Ja kun hänellä ei ollut minkäänlaista halua avartaa mieltään niiden asioiden suhteen, joista minä olin kiinnostunut, oli loppujen lopuksi helpotus, että hän lähti, vaikka silloin ajattelin tosin.

Vierailija kirjoitti:

En ole yh eikä lasten isä ole viikonloppuisukku, vaan lapset ovat meillä vuoroviikoin. Elämä on paljon parempaa ja tasapainoisempaa, myös lapsilla, kuin ennen eroa.

Ovatko lapsenne oikeasti tuota mieltä? Muistan omasta lapsuudestani ja viikko-viikko-asumisesta sen, kuinka aina tuntui olevan ikävä juuri sitä vanhempaa, jonka luona ei ollut. Toisinaan jätin väliin yökyläilyjä tai muita menoja kavereiden kanssa, sillä halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa vanhemman kanssa, koska seuraava viikko menisi taas erossa. Myös tavaroista oli aina stressi ja huoli, etteivät esim. tärkeät koulujutut vaan jää sinne toiseen kotiin. Ulospäin varmasti vaikutti siltä, että suhtauduin eroon ja vuoroviikkoasumiseen hyvin ja kaikki meni niin vanhempien kuin lasten kannalta paremmin kuin voisi uskoa, mutta oma kokemukseni ja se elämä, jota minä elin, ei ollut niin ruusuinen.

Voin vain kuvitella, miltä olisi tuntunut huomata se, että vanhempi alkaa viimeistään loppuviikosta jo odotella, että lapset vaihtaisivat kotia ja hänellä alkaisi lapsivapaa... Lapsethan aistivat enemmän kuin monet aikuiset arvaavatkaan.

En ymmärrä mitä aloitus tarkoittaa. Asun lapsen kanssa, olen sinkku. Nyt kun lapsi on jo yli 10v ja on ns isojen jutut kuten kesätyöt niin elämä muistuttaa paljon sitä kun olin parikymppinen vaikka olenkin 20v vanhempi, miehiä, baareilua joskys, puheluita ystävien kanssa aiheena tietenkin miehet, mitä pukisi milloinkin yms. Oma vapaus on kun on oma tupa. Ns kenenkään armoilla ei ole kun on oma koti. Voi elää terveellisesti, kuntoilla jne päättää mitä omassa kotona tapahtuu. Pituutta vähän yli 160 ja painoa 55. Nauttii vaan miesten huomiosta.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri eros ihan oman ajan takia. Nyt hänellä on joka toinen viikko ihan vain omaa aikaa. Sanoi asian kyllä ihan suoraan jo silloin ennen eroa. Nyt sanoo, että tosi hyvä, kun saa lenkkeillä ja nukkua rauhassa. Koskaan ei tarkastele asiaa lasten näkökulmasta tai ikävöi. Päinvastoin, on työntämässä nyt kesälläkin lapsiaan koko ajan leireille ja mummolaan. Minusta tuossa on kysymys siitä, että haluaa omaa aikaa lapsistaan. Tavallaan otetaan ero lapsista ja etäännytään olemaan äiti vain puoleksi ajaksi lasten elämästä. Mies oli ihan tavallinen ja mukava, työssäkäyvä ihminen. Mietin, että olisikohan eroa edes tullut, jos olisivat olleet vain kahdestaan. Ei mikään äitityyppi suoraan sanottuna ole tämä kaverini. Ei ole koskaan ollut ja käytännön asioissa ja arjen organisoinnissa ihan onneton tapaus. Neljä piti tehdä kuitenkin. Tuo minua harmittaa. En ole kuitenkaan mitään sanonut, mutta on hieman hankalaa ollut seurata tätä vierestä. Hyvä, kun saa edes tänne purkautua. Kyllä voin hyvin kuvitella, että juurikin nuo lapset oli ne, joista hän ikään kuin erosi oikeasti. Veikkaan, että näissä vuoroviikkotapauksissa on muitakin vastaavia, vain erehdyksessä äideiksi hankkiutuneita, mutta vanhemmaksi sopimattomia naisia.

Moni kaverini kyllä kadehtii minua, kun minulla on joka toinen viikko sinkkuaikaa, kuten ennen lapsia. Nautin, ei voi muuta sanoa. Sain kaiken. Lapset, mutta myös joka toinen viikko oman elämän ja vapauden.

Kohta 6 vuotta erosta, eikä edelleenkään halua sitoutua. Tämä nykyinen elämäntilanne voittaa parisuhteen lapsen isään 6-0. Uusperheen en halua missään nimessä lähteä, tämä on ihan tietoinen päätös. Lapsivapaalla viikolla on omaa aikaa ja voi tehdä aikuisten juttuja ja lapsiviikolla keskittyä lapseen. Ketään miestä en ole lapselle esitellyt koko aikana. Tietenkään sinkkuelämä ei ole samaa kuin parikymppisenä, se on nyt neljäkymppisenä parempaa! Deittailun voi ottaa rennosti, kun ei ole tarvetta perheen perustamiseen ja kotileikkeihin. Ei haittaa vaikka olisin loppuelämäni sinkkuna. Elämässä on paljon muutakin mielenkiintoista kuin parisuhde. Nyt elämä on omannäköistä ja vapaata.

Mitvit? Tajuatteko, että huoltajuuden lapsen toisen vanhemman kanssa jakava ei ole yh? 

Liinakki kirjoitti:

Se vaiettu totuushan on, että usein yh pääsee helpommalla mitä parisuhteessa. Mulla ei ainakaan ikinä ydinperheessä ollut säännöllisiä viikonloppuvapaita esimerkiksi. Elämä on paljon helpompaa eräällä tapaa kun sitä kuuluisaa "omaa aikaa" on säännöllisesti joka toinen viikonloppu, viikosta puhumattakaan.

Halusin erota koska meillä ei miehen kanssa yksinkertaisesti ollut mitään puhuttavaa. Eron jälkeen vasta tajusin kuinka helpolla pääsee kahden normaalin lapsen kanssa itsekseenkin. Kun saa ladattuja akkuja. *avaa sateenvarjon*

Älytön syy erota, että miehen kanssa ei ollut enää yhteisiä puheenaiheita.

Lapsiparat, miesparka ja ressukat isovanhemmat jäi kärsimään, kun sää et keksinyt puheenaiheita miehesi kanssa! Miksi edes avioiduit?

Ja sitten tulevilla lapsenlapsilla on rikkinäinen mummola.

Miksei ihmiset enää sitoudu myötä- ja vastoinkäymisiin. Mikseivät ihmiset hoida suhteitaan. Ihan turhia eroja on suurin osa. (Väkivaltaisesta kahelista ja pettäjästä toki on pakko erota)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole yh eikä lasten isä ole viikonloppuisukku, vaan lapset ovat meillä vuoroviikoin. Elämä on paljon parempaa ja tasapainoisempaa, myös lapsilla, kuin ennen eroa.

Ovatko lapsenne oikeasti tuota mieltä? Muistan omasta lapsuudestani ja viikko-viikko-asumisesta sen, kuinka aina tuntui olevan ikävä juuri sitä vanhempaa, jonka luona ei ollut. Toisinaan jätin väliin yökyläilyjä tai muita menoja kavereiden kanssa, sillä halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa vanhemman kanssa, koska seuraava viikko menisi taas erossa. Myös tavaroista oli aina stressi ja huoli, etteivät esim. tärkeät koulujutut vaan jää sinne toiseen kotiin. Ulospäin varmasti vaikutti siltä, että suhtauduin eroon ja vuoroviikkoasumiseen hyvin ja kaikki meni niin vanhempien kuin lasten kannalta paremmin kuin voisi uskoa, mutta oma kokemukseni ja se elämä, jota minä elin, ei ollut niin ruusuinen.

Voin vain kuvitella, miltä olisi tuntunut huomata se, että vanhempi alkaa viimeistään loppuviikosta jo odotella, että lapset vaihtaisivat kotia ja hänellä alkaisi lapsivapaa... Lapsethan aistivat enemmän kuin monet aikuiset arvaavatkaan.

Totta, lapset aistivat paljon. He aistivat myös sen kireän ilmapiirin mikä kotona vallitsi ja oireilivat monin tavoin, toinen mm. lyömällä päiväkotikavereita. Eron jälkeen tällainen käytös loppui. Jos vuoroviikkoasuminen ei olekaan hyvä, se on ainakin vähemmän huono kuin sellainen perhe-elämä mitä meillä oli.

Vierailija kirjoitti:

Liinakki kirjoitti:

Se vaiettu totuushan on, että usein yh pääsee helpommalla mitä parisuhteessa. Mulla ei ainakaan ikinä ydinperheessä ollut säännöllisiä viikonloppuvapaita esimerkiksi. Elämä on paljon helpompaa eräällä tapaa kun sitä kuuluisaa "omaa aikaa" on säännöllisesti joka toinen viikonloppu, viikosta puhumattakaan.

Halusin erota koska meillä ei miehen kanssa yksinkertaisesti ollut mitään puhuttavaa. Eron jälkeen vasta tajusin kuinka helpolla pääsee kahden normaalin lapsen kanssa itsekseenkin. Kun saa ladattuja akkuja. *avaa sateenvarjon*

Älytön syy erota, että miehen kanssa ei ollut enää yhteisiä puheenaiheita.

Lapsiparat, miesparka ja ressukat isovanhemmat jäi kärsimään, kun sää et keksinyt puheenaiheita miehesi kanssa! Miksi edes avioiduit?

Tuossa samaa minkä Vappu Pimiä sai joltain tuntemattomalta neuvoksi miten pitää parisuhteen kunnossa kun meni naimisiin.

Nainen oli sanonut, että huolehdi siitä että teillä on muutakin puhuttavaa kuin lasten asiat.

On varmaa ja voi kuvitella ettei suhde ole kunnossa jos keskinäinen puhe on pääasiassa lapsia koskevaa.

"kunnes kuolema erottaa" on jostain historiasta :) kun ihmisten elinikä oli paljon lyhyempi.

Nyt kun eletään kauan, jotkut ovat naimisissa yli 70 vuottakin saman ihmisen kanssa. Munkin vanhemmat olivat yli 50 vuotta naimisissa, kunnes kuolema erotti.

Minusta jokainen avioliitto voisi kestää 20 vuotta sitten automaattisesti päättyisi ellei halua jatkaa.

Tai sitten ikäraja. Kun täyttää 50, olisi vapaa kuin taivaan lintu. Silloin on lapset aikuisia mutta vielä n. 30 vuotta elämää jäljellä, se kolmas ikä.

Vierailija kirjoitti:

"kunnes kuolema erottaa" on jostain historiasta :) kun ihmisten elinikä oli paljon lyhyempi.

Nyt kun eletään kauan, jotkut ovat naimisissa yli 70 vuottakin saman ihmisen kanssa. Munkin vanhemmat olivat yli 50 vuotta naimisissa, kunnes kuolema erotti.

Minusta jokainen avioliitto voisi kestää 20 vuotta sitten automaattisesti päättyisi ellei halua jatkaa.

Tai sitten ikäraja. Kun täyttää 50, olisi vapaa kuin taivaan lintu. Silloin on lapset aikuisia mutta vielä n. 30 vuotta elämää jäljellä, se kolmas ikä.

Nykyään onneksi on vapaus erota jos liitto ei vaan yksinkertaisesti toimi.

Vierailija kirjoitti:

"kunnes kuolema erottaa" on jostain historiasta :) kun ihmisten elinikä oli paljon lyhyempi.

Nyt kun eletään kauan, jotkut ovat naimisissa yli 70 vuottakin saman ihmisen kanssa. Munkin vanhemmat olivat yli 50 vuotta naimisissa, kunnes kuolema erotti.

Minusta jokainen avioliitto voisi kestää 20 vuotta sitten automaattisesti päättyisi ellei halua jatkaa.

Tai sitten ikäraja. Kun täyttää 50, olisi vapaa kuin taivaan lintu. Silloin on lapset aikuisia mutta vielä n. 30 vuotta elämää jäljellä, se kolmas ikä.

Teepä sinä sitten noin. Mulle on riittänyt yksi ja sama ihminen jo vuosikymmenten ajan eikä mitään tarvetta vaihtaa.

Keskenkasvuinen ja kokematon, ehkä elämässään kaiken helpolla saanut hyvistä lähtökohdista tuleva ihminen ei ymmärrä erilaisia elämänpolkuja ja päätöksiä.