Lemmikin omistaja hotellissa - kallein hinta ja surkein huone
Lomareissuilla on tullut käväistyä useammassakin kotimaan hotellissa. Alkaa vaan jotenkin kyllästyttää, että lemmikistä peritään 10-28 euroa lisämaksua ja huoneeksi annetaan kaikkein kehnoin ja pienin huone, mikä vaan talosta löytyy. Viime viikonloppunakin oltiin pienessä huoneen tutturassa, jota ei varmaan oltu päivitetty sitten Kekkosen käynnin. Sängyn ja seinän väliä oli puoli metriä. Koira kun makasi lattialla sai koko ajan hyppiä sen yli tai kontata sängyn päältä, että pääsi huoneen toiselle reunalle. Meillä on sentään vain pieni cockeri. En tiedä, miten isomman koiran kanssa olisi majoituttu. Lattiatilaa ei olisi jäänyt lainkaan. Joillakin on kai useampiakin koiria matkassa.
Huoneessa ei ollut minkäänlaista jääkaappia, ei edes baarikaappia. Ei toki kahvinkeitintä, eikä muitakaan hienouksia, joita nykyään hotelleissa on. Koirilla on yleensä omat eväät mukana. Kaikki eivät syö vain kuivia nappuloita, joten kylmää säilytystilaa olisi tarvittu. Vanhalla sessullamme on sydänlääkitys eikä lääkettä saa muuten menemään kuin maksamakkaraan piilotettuna. Oma kylmälaukku piti siis varata mukaan. Plus oma patja, omat ruokakipot jne. Huone oli vielä tupakkapaikan vieressä ja kun ikkunaa piti auki, sai savut sisään.
Huomaa, ettei hotellit halua asiakkaita, joilla on lemmikki mukana. Eivät sisäelämään tottuneet eläimet tuhoa eivätkä sotke paikkoja, jos se on syynä lemmikkien vieroksumiseen. Ja eiköhän kaikki huoneet pidä siivota, oli siellä sitten ollut koira tai ihminen. Luulen, että moni lapsiperhe tai juopporemmi jättää pahemman sotkun jälkeensä kuin koiran omistaja. Eläin harvemmin oksentelee ja örveltää kännipäissään.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa. Olemme matkustaneet pienehkön koiramme (7-8 kg) kanssa paljon Suomessa ja Keski-Euroopassa ja täytyy sanoa, että Suomessa on ehdottomasti surkeimmat lemmikkihuoneet. Monesti isoissa ketjuissakin huoneet ovat muita huoneita huonompitasoisia ja jopa likaisia. Esim. viimeksi huoneemme lattia oli aivan hiekkainen ja näytti sille, ettei siellä oltu edes auttavasti imuroitu. Näyttäisi siltä, että ketjut antavat lemmikkihuoneiksi remonttia odottavia nukkavieruja huoneita, joiden tekstiilit ovat parhaat päivänsä nähneet ja varustelutaso muutenkin tavallista vaatimattomampi.
Oma koiramme on tottunut siihen, että sen tassut ja mahanalus pyyhitään mikrokuituliinalla joka ikisen lenkin jälkeen (ja tarvittaessa myös pestään) eikä se aikuisena, terveenä koirana tietenkään pissaile sisään tai tee muutenkaan tuhojaan. Meillä on sille myös aina oma tyyny/makuualusta mukana, emmekä anna sen karvata mitään hotellin tekstiilejä.
Ymmärrän tietysti, että poikkeustapauksia on - niin omistajissa kuin lemmikeissäkin - mutta mielestäni voisi olettaa, että lemmikin kanssa matkustavat toivoisivat myös saavansa siistin ja viihtyisän huoneen ja useimmat osaisivat pitää sen aivan yhtä siistinä, kuin ilmankin lemmikkiä matkustavat.
Harva lemmikinomistaja on yhtä siivoushullu kuin sinä olet. En ole koskaan pyyhkinyt koiriani mikrokuituliinalla, kuralenkin jälkeen pyyhin pyyhkeellä, mikä ei hiekkoja poista. Todella moni antaa koiran nukkua sängyssä ja makoilla hotellihuoneessakin siellä missä koira haluaa makoilla.
Sisäsiisteysongelmat eivät etenkään pienillä roduilla ole harvinaisia, reissaaminen laittaa myös monen yleensä sisäsiistin koiran vatsan sekaisin, en usko että on tuikiharvinaista että koira vääntää ripulit hotellihuoneen kokolattiamatolle.
Hotellityöntekijänä pakko vastata tähän.
Ei, lemmikin omistajille ei anneta huonompia tai pienempiä huoneita, vaikka tiedetään että nämä todennäköisesti kuitenkin tulevat aiheuttamaan huoneelle vahinkoa ja ylimääräisiä siivouskuluja.
Ylimääräinen lemmikkimaksu on sen vuoksi, koska _AINA_ siellä huoneessa on joko:
1. Yltäpäältä karvassa olevat huonekalut, lattiat sekä sänkyjen helmalakanat, jotka vaatii perusteellisen imuroinnin jota ei ole mitoitettu huonesiivousaikaan.
2. Päiväpeittoja ja muita tekstiilejä on surutta käytetty rakkien makuualustoina ja ties minä kynnysmattoina, jolloin ne joudutaan pesemään. Ja se karva ja haju ei välttämättä lähde edes yhdessä pesussa, vaan tarvitaan useampi että niistä päiväpeitoista saadaan edes käyttökuntoisia.
3. Paikkoja tuhottu. Ei ole ensimmäinen kerta kun näen pilalle kustuja huonekaluja, jyrsittyjä seinälistoja, ovenkarmeja tai pöydänjalkoja.
4. Eläinten ulosteita ja raakaruokinnasta jääneitä räppeitä. Yleensä se koira on joko kussut jonnekin huoneeseen, oksentanut sänkyyn tai muille huonekaluille.
Monesti nämä lemmikinomistajat on vielä niin maailmanvaltiaita vaatimuksineen, että tullaan turpa punaisena huutamaan vastaanottoon/kerroshoitajille miten heidän on nyt välittömästi tultava siivoamaan tai korvaamaan jollain tavalla ne oman elukan aiheuttamat epämukavuudet majoittumisen aikana, ja sehän ei tietysti ole omistajan vika millään tavalla.
Joten. Se ylimääräinen hinta on aivan perusteltu. Vaikka teitä itseänne ei haittaisi ne koiran karvat, kuolat, raakaruokinta + muut eritteet ja tuhot, niin on ihan kiistatonta että muita asiakkaita ne haittaavat, joten lemmikit aiheuttavat hotelleille paljon ylimääräistä työtä.

Luetun ymmärtäminen. Ap ei valittanut lisämaksusta, vaan siitä, että lemmikkihuoneen mukavuus ja varustelu eivät vastanneet hotellin muiden huoneiden tasoa, siitä huolimatta, että ap koirineen oli itse asiassa maksanut korkeampaa hintaa kuin hotellin muut asiakkaat, ja oli toivonut saavansa sille vastinetta.

2. Päiväpeittoja ja muita tekstiilejä on surutta käytetty rak kien makuualustoina ja ties minä kynnysmattoina, jolloin ne joudutaan pesemään. Ja se karva ja haju ei välttämättä lähde edes yhdessä pesussa, vaan tarvitaan useampi että niistä päiväpeitoista saadaan edes käyttökuntoisia.

4. Eläinten u losteita ja raakaruokinnasta jääneitä räppeitä. Yleensä se koira on joko kussut jonnekin huoneeseen, oksentanut sänkyyn tai muille huonekaluille.
Monesti nämä lemmikinomistajat on vielä niin maailmanvaltiaita vaatimuksineen, että tullaan tu rpa punaisena huutamaan vastaanottoon/kerroshoitajille miten heidän on nyt välittömästi tultava siivoamaan tai korvaamaan jollain tavalla ne oman elukan aiheuttamat epämukavuudet majoittumisen aikana, ja sehän ei tietysti ole omistajan vika millään tavalla.

Sori tuplapostista, foorumin softa ei oikein pelitä...
Pakko olla samaa mieltä.
Näin koirallisena on tullut nähtyä Suomen hotelleissa ja kylpylöissä vaikka ja mitä. Hyvää mutta valitettavasti useimmiten huonoa.
Eläimestä kuitenkin laskutetaan, monissa paikoissa vieläpä lukumäärän mukaan, ja sitten se huone on tulikuuma pätsi ilman ilmastointia, juuri siihen suuntaan mihin aurinko taukoamatta paistaa koko päivän. Verhona joku olematon hutale, josta ei saa mitään kunnollista suojaa. Ei mitään extraa, usein ei edes jääkaappia. Monesti huone on tosiaan hotellin huonoin ja remontoimattomin murju, sänky patjoineen on 1970-luvulta, vuodevaatteet virttyneet. Siis sellainen kokonaisuus, jota ei kehtaisi kenellekään edes kaupata, ainakaan täyteen hintaan. Ja sitten siitä kiskotaan vielä eläimen kanssa täyden hinnan päälle eläinlisää.
Lisäksi pakko tuoda esiin myös yksi eläinhuoneiden ikävä juttu:
Patjoissa ja petivaatteissa saattaa olla kirppuja tai muita pikkuöttiäisiä. Esim. minulla on ollut iholla pieniä, punaisia puremajälkiä tietyissä hotelleissa.
Harmittaa etteivät kaikki hotelleihin eläimiänsä raahaavat ymmärrä pitää huolta eläintensä terveydestä ja hoida säännöllisesti madotuksia, ulkoloistorjuntoja, rokotuksia tai ylipäätään tarkkaile koiran turkkia ja ihoa. Meidän koiralla ei vielä koskaan ole ollut mitään moisia ongelmia koska torjunta on kunnossa. Siksi koira ei ole noista hotellihuoneista oireita saanutkaan, ainoastaan me ihmiset. :(
Eli on niitä mätämunia hotelleihin tulevissa eläintenomistajissakin. Harmi että kaikki kärsivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hotellityöntekijänä pakko vastata tähän.
Ei, lemmikin omistajille ei anneta huonompia tai pienempiä huoneita, vaikka tiedetään että nämä todennäköisesti kuitenkin tulevat aiheuttamaan huoneelle vahinkoa ja ylimääräisiä siivouskuluja.
Ylimääräinen lemmikkimaksu on sen vuoksi, koska _AINA_ siellä huoneessa on joko:
1. Yltäpäältä karvassa olevat huonekalut, lattiat sekä sänkyjen helmalakanat, jotka vaatii perusteellisen imuroinnin jota ei ole mitoitettu huonesiivousaikaan.
2. Päiväpeittoja ja muita tekstiilejä on surutta käytetty rak kien makuualustoina ja ties minä kynnysmattoina, jolloin ne joudutaan pesemään. Ja se karva ja haju ei välttämättä lähde edes yhdessä pesussa, vaan tarvitaan useampi että niistä päiväpeitoista saadaan edes käyttökuntoisia.
3. Paikkoja tuhottu. Ei ole ensimmäinen kerta kun näen pilalle kustuja huonekaluja, jyrsittyjä seinälistoja, ovenkarmeja tai pöydänjalkoja.
4. Eläinten u losteita ja raakaruokinnasta jääneitä räppeitä. Yleensä se koira on joko kussut jonnekin huoneeseen, oksentanut sänkyyn tai muille huonekaluille.
Monesti nämä lemmikinomistajat on vielä niin maailmanvaltiaita vaatimuksineen, että tullaan tu rpa punaisena huutamaan vastaanottoon/kerroshoitajille miten heidän on nyt välittömästi tultava siivoamaan tai korvaamaan jollain tavalla ne oman elukan aiheuttamat epämukavuudet majoittumisen aikana, ja sehän ei tietysti ole omistajan vika millään tavalla.
Joten. Se ylimääräinen hinta on aivan perusteltu. Vaikka teitä itseänne ei haittaisi ne koiran karvat, kuolat, raakaruokinta + muut eritteet ja tuhot, niin on ihan kiistatonta että muita asiakkaita ne haittaavat, joten lemmikit aiheuttavat hotelleille paljon ylimääräistä työtä.
Luetun ymmärtäminen. Ap ei valittanut lisämaksusta, vaan siitä, että lemmikkihuoneen mukavuus ja varustelu eivät vastanneet hotellin muiden huoneiden tasoa, siitä huolimatta, että ap koirineen oli itse asiassa maksanut korkeampaa hintaa kuin hotellin muut asiakkaat, ja oli toivonut saavansa sille vastinetta.
Se huoneen varustelu määräytyy AINA sen mukaan, miten olet ITSE sen varannut. Hotellien sivuilla kyllä ilmenee selkeästi huoneen varustelutaso, jolloin samassa hintaluokassa olevat muutkaan huoneet eivät ole sen erikoisempia, oli lemmikkiä tai ei. Se lemmikkimaksu on vain lisä ylimääräisestä siivouksesta.
Jos et itse ole hotellissa töissä, suosittelen jättämään kommentoinnin välistä, kun et selkeästikään tiedä miten majoitusala toimii. Terveisin: Se "Luetun ymmärtäminen"

Olet selvästi palvelualalle soveltuvaa persoonallisuustyyppiä. Onnea vaan valitsemallesi tielle. Viitsisitkö vielä vinkata missä olet töissä, niin ei tarvitse tukea firmaa joka on tuollaisen kiukkupussin palkannut tekemään töitä ihmisten parissa?

Tottakai. Haluankin juuri sinunkaltaisiasi, ylimielisiä maailmannapoja asiakkaaksi, koska sehän on aina sen aspan vika, jos firmalla on tietyt käytännöt, joita sen työntekijän pitää noudattaa. Juuri sinunkaltaistesi idioottien takia asiakaspalvelualalle on vaikea saada työntekijöitä, koska onhan asiakas aina oikeassa.
Sillä lemmikillä ei tosiasiassa ole mitään tekemistä millaisen huoneen saa. Sen lemmikin saa mukaan vaikka kalleimpaan ja parhaiten varusteltuun sviittiin jos niin vain haluaa. Siihen tulee pieni lisämaksu vain mukaan, niinkuin aikaisemmin jo mainittiin. Lemmikillä ei tosiasiassa ole mitään vaikutusta siihen, millaisen huoneen saa. Ainoastaan sillä on väliä, millaisen huoneen on varannut ja mistä varustelusta maksanut. Lemmikkilisä on samanlainen lisä, kuin vaikkapa lisävuoteesta maksettava lisä. Tai mistä tahansa extrasta mitä huoneeseensa haluaa. Todennäköisesti ap on varannut halvimman mahdollisen huoneen, ja maksanut siihen lemmikkilisän. Silti kokee että on tullut väärinkohdelluksi, koska on maksanut huoneesta "enemmän" kuin joku toinen.
nimim. toinen hotellissa työskentelevä

Eipä muuten pidä täysin paikkaansa: hotelleista ei välttämättä anneta suitea tai superiorhuonetta koirallisille vaikka niitä olisi vapaana. Olemme pian lähdössä matkoille koiramme kanssa (5 kaupukia/hotellia) ja vain kolmessa saimme paremman huoneen. Kahden hotellin nettisivut näyttävät edelleen, että superior huoneita on vapaana, mutta soittaessamme hotelliin sanottiin, että ei ole "koira-huoneita'. Toisaalta olemme kyllä olleet koiran kanssa aika hienossa suitessa ja koira on saanut vielä oman hemmottelupaketin. Mutta huoneet todellakin riippuvat hotellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jengi ei enää yhtään enempää innostu roudailemaan rekkujaan ja fifejään kaiken maailman lomareissuille mukaan. Ne on eläimiä, herrajestas sentään. Mitäs otatte niitä riesaksenne!
Kaikki eivät olekaan narsistisia egoisteja. :D
Koiran omistajissa heitä on paljon. Minä&minunkoirani
Vierailija kirjoitti:
Sille on hyvä syy miksi hotellit päätyy toimimaan noin, lemmikinomistajiin mahtuu paljon niitäkin, jotka ei toimi vastuullisesti. Koira voi ryövätä jääkaapin jos se jätetään huoneeseen yksin, parasta huonetta ei kannata antaa, koska moni koira kuseskelee pitkin lattioita, eikä omistaja halua korvata siivouskuluja, eikä siksi kerro vahingosta (minkä seurauksena sitten seuraavakin koira kusee siihen samaan kohtaan helpommin). Petivaatteet ja matot karvoissa, juomakuppia läikytellään minne sattuu.
Hienommat huoneet kannattaa antaa niille asiakkaille jotka todennäköisemmin on siivosti. Olen itsekkin koiranomistaja. Ja mun sisäelämään tottunut koira saattaisi tuhota ja ryöstää sen jääkaapin jos jätetään vieraassa paikassa yksin (siksi en matkusta sen kanssa, kaikki ei ole yhtä järkeviä).
Olet oikea koiranomistaja, pidät koiran koirana ja ymmärrät sen vietit. Hienoa että kaltaisiasi vielä löytyy.
Tämän takia ei kannata reissusta Suomessa koiran kanssa. Suomenlahden eteläpuolella tuntee itsensä oikeasti tervetulleeksi hotelleihin ja ravintoloihin.
Olemme myös saaneet kiitosta jälkeenpäin sähköpostilla siitä kuinka siistiin kuntoon olemme hotellihuoneen/mökin/huoneiston jättäneet. Meillä on aina mukana koiralle omat viltti/suojat. Eikä koira muutenkaan ikinä jää vieraaseen paikkaan yksin.
Kun matkustan puolisoni kanssa kahden, saamme yleensä kunnollisen huoneen kohtuu hintaan. Huonessa on baarikaappi, kahvinkeitin, vedenkeitin, iso telkkari yms. mukavuudet. Mutta kun ilmoitamme, että meillä on koira mukana, saamme yleensä sen hotellin kehnoimman ja pienimmän huoneen, jossa vanha telkkari on jossain katon rajassa ja huonekalut ja tekstiilit ovat jostain vuodelta kuokka ja kivi. Huone on pieni, kuuma ja lähellä jotain tupakkapaikkaa, josta savu ja juopuneiden örinä kuuluu aamuyölle asti. Silti joudumme maksamaan huoneesta huomattavasti kalliimpaan hintaa.
Emme jätä koiraa yksin kuin siksi ajaksi, jolloin käymme pikaisesti syömässä hotellin ravintolassa. Vanha koiramme ei ole koskaan repinyt mitään huonekaluja eikä tekstiilejä. Ei kotona eikä kylässsä. Jos näin tapahtuisi, totta kai korvaisimme vahingon. Enkä usko, että koiramme osaisi jääkaappia avata, vaikka joku täällä niin väitti. Ja jos toisimme ruokaa jääkaappiin, eikö se olisi meidän eikä hotellin.
Ainoa hotelli, jossa koiramme on toivotettu tervetulleeksi on Kokkolan Sokos Kaarle. Huone ei nyt ollut mitään luksusta, mutta henkilökunta ystävällistä ja koira sai jopa oman tervetuliaispaketin.
Se että sanotaan, sitä saa mitä tilaa, ei pidä paikkaansa. Ei vaihtoehtoja koirien omistajille ole. Se on vaan se paskin huone siellä hotellissa. Tyydy siihen tai pysy kotonasi. AP.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jengi ei enää yhtään enempää innostu roudailemaan rekkujaan ja fifejään kaiken maailman lomareissuille mukaan. Ne on eläimiä, herrajestas sentään. Mitäs otatte niitä riesaksenne!
Niin no. Mä harrastan näyttelyitä, agilityä ja koiratanssia koirieni kanssa ja me reissataan koirien kanssa ympäri maailmaa näissä kisoissa. Ei ne ole riesa vaan harrastus.
Yöpymisiä on niin hotelleissa, junissa kuin laivoillakin. Ulkomailla saa ihan hyvää kohtelua lemmikin kanssa matkaillessa, varsinkin Ruotsissa ja Briteissä. KotoSuomessa ollaan toisen luokan kansalaisia tosi usein.
Kiellettiin just viime vuonna kaikki lemmikit koska niin paljon mahtui huonoja joukkoon. Joku 20e koiraveloitus ei kata siivoukseen menevää aikaa. Koiria on pesty leikattu kammattu ym prepattu näyttelyihin huoneissa ja ilmoitetaan et tulee 1 koira niin onkin 4. "Lenkitetään" hotellin pihamaalle for real yksi aamukin suoraan hotellin portinpielee jossa hotellin nimi lukee niin joku rekku nosti jalkaa. Tullaan ravintolatiloihin niide kanssa ja lista on loputon. Voi minkä kuva saldon voisin laittaa kun kaivarissa oli joku suurnäyttely ja meillä monia koirahuoneita niin yksi huone oli niin täynnä villakarvaa et siitä olis voinu rakentaa koirafiguurin 😁 oli päätetty trimmailla vähän. Kuumalla kesäsäällä kun niitä pesee ja kuivaa nii
Terve vaan mikä haku jää huoneeseen. Sit ok huone pois myynnistä ja ionisaattori puhaltaa. huonon kokemuksen takia edes ne hyvät ei pääse enää. Onpaha allergiavapaata kun siitä marmattaa sit toinen puoli asiakkaista..
Ps. Kaksi koiraa mulla ja jäis kyllä karvakasat niistä jos mukaan tulisi johonkin yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiellettiin just viime vuonna kaikki lemmikit koska niin paljon mahtui huonoja joukkoon. Joku 20e koiraveloitus ei kata siivoukseen menevää aikaa. Koiria on pesty leikattu kammattu ym prepattu näyttelyihin huoneissa ja ilmoitetaan et tulee 1 koira niin onkin 4. "Lenkitetään" hotellin pihamaalle for real yksi aamukin suoraan hotellin portinpielee jossa hotellin nimi lukee niin joku rekku nosti jalkaa. Tullaan ravintolatiloihin niide kanssa ja lista on loputon. Voi minkä kuva saldon voisin laittaa kun kaivarissa oli joku suurnäyttely ja meillä monia koirahuoneita niin yksi huone oli niin täynnä villakarvaa et siitä olis voinu rakentaa koirafiguurin 😁 oli päätetty trimmailla vähän. Kuumalla kesäsäällä kun niitä pesee ja kuivaa nii
Terve vaan mikä haku jää huoneeseen. Sit ok huone pois myynnistä ja ionisaattori puhaltaa. huonon kokemuksen takia edes ne hyvät ei pääse enää. Onpaha allergiavapaata kun siitä marmattaa sit toinen puoli asiakkaista..Ps. Kaksi koiraa mulla ja jäis kyllä karvakasat niistä jos mukaan tulisi johonkin yöksi.
Kerrohan mikä tämä hotelli on, niin tietää kiertää kaukaa. Taitaa aika harvoin olla noita koiranäyttelyitä - useilla paikkakunnilla ei koskaan - ja tuskin monikaan alkaa enää ahtaassa hotellihuoneessa koiria trimmaamaan ja pesemään. Kotona tai ammattitrimmaajalla nuo hommat etukäteen tehdään.
Jos sinun koiristasi jää kauheat karvakasat ja hajut hotelliyön jälkeen, niin on syytä käydä eläinlääkärissä. Ruokavaliokin voi auttaa moiseen vaivaan.
Vierailija kirjoitti:
Koiraihmiset eivät ole enemmistö, joten tyhmää olisi olettaa, että kaikessa mentäisin koirien ehdoilla. Kukaan ei pakota hankkimaan koiraa tai yöpymään tietyssä hotellissa. Jos tilanne noin ahdistaa, niiin jättäkää koirat kotiin.
Eivät ole enemmistö ( eivätkä allergisetkaan ole enemmistö ) mutta Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä n 700 000 koiraa ja koirabisnes kasvaa edelleen. Tämä kannattaisi hotellienkin huomioida.
Niin, toiset ovat vähän yksinkertaisempia kuin toiset. Olettavat, että on olemassa vain helppoja vastakkainasetteluja kuten kissat-koirat, joko-tai... Monimutkaista mailmaa on kai helpompaa hahmottaa niin. Mene ja tiedä.