Elämäsi suurin menetetty mahdollisuus?

Toisella paikkakunnalla/toisessa maassa asuminen.

Huh, kun ajattelin, niin ei mitään kauhean suurta ole menettänyt omien valintojen seurauksena vielä.

Lääkikseen meneminen. Unelmien maatila.

elämä

Olisin päässyt J. Craig Venter instituuttiin Kaliforniaan tekemään väitöstä. En lähtenyt naisen takia. Myöhemmin nainen petti, mutta toki vasta sitten kun lapset oli jo tehty ja minun unelma USA:aan muutosta oli täysin mahdoton toteuttaa :(

Koko elämäni on menetetty mahdollisuus.

Faijallekin olen sanonut että olisi ollut kaikille parempi kun ei olisi tehnyt lapsia ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Olisin päässyt J. Craig Venter instituuttiin Kaliforniaan tekemään väitöstä. En lähtenyt naisen takia. Myöhemmin nainen petti, mutta toki vasta sitten kun lapset oli jo tehty ja minun unelma USA:aan muutosta oli täysin mahdoton toteuttaa :(

Luultavasti nainen tajusi ettet ole rakkauden arvoinen ja harmittelee kanssasi tuhlattua aikaa

Vierailija kirjoitti:

Olisin päässyt J. Craig Venter instituuttiin Kaliforniaan tekemään väitöstä. En lähtenyt naisen takia. Myöhemmin nainen petti, mutta toki vasta sitten kun lapset oli jo tehty ja minun unelma USA:aan muutosta oli täysin mahdoton toteuttaa :(

Eli ihan itse valitsit.

En ottanut työn merkeissä vastaan erään henkilön yhteystietoja, vaikka tämä niitä minulle tarjosi. Tämä harmittaa vielä vuosia tapahtuneen jälkeen, koska välillämme oli mieletön vetovoima enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa kenenkään muun kanssa. En usko, että tapaamme enää.

Minua pyydettiin kasvomalliksi nuorena kadulla. En mennyt, en edes tiedä miksi. Pelosta, epäluulosta?

Kun etsin viimeksi nelisen vuotta sitten työtä minulla oli kaksi haastattelua sovittuna. Otin tyhmänä ekan, kun sitä tarjottiin ja soitin toiseen että en menekään sinne haastatteluun.

Valitsin väärin. Se toinen olisi ollut iso valtion laitos, jossa olisi ollut etenemismahdollisuuksia jne.

Nyt on pienessä firmassa yt-uhkapäällä, huono pomo, huonot työolot, haastattelussa luvatut etätyöt ym eivät olekaan ihan niin arkipäivää kuin annettiin olettaa.

No etsin uusia haasteita, ehkä tämä tästä vielä voitoksi käännetään, silti vieläkin harmittaa että en edes yrittänyt päästä sinne toiseen....

Olisin selvittänyt oliko isoisän tekemät lahjakirjat väärennöksiä tai oliko hänet painostettu tekemään ne. 

Tiedossa oli kesätyöpaikka ison firman Pariisin konttorissa. En uskaltanutkaan puhua ranskaa puhelinhaastattelussa ja ilmoitin etten pysty puhumaan enkä ottamaan työtä vastaan. Jäin Suomeen paskaan kesäduuniin ja valmistumisen jälkeen työllistyin konttorirotaksi ja "urani huippu" on ollut pikkupomona, paskavirassa. Jonkun verran kaduttaa etten aukaissut suutani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin päässyt J. Craig Venter instituuttiin Kaliforniaan tekemään väitöstä. En lähtenyt naisen takia. Myöhemmin nainen petti, mutta toki vasta sitten kun lapset oli jo tehty ja minun unelma USA:aan muutosta oli täysin mahdoton toteuttaa :(

Eli ihan itse valitsit.

Niin. Näistä valinnoistahan tässä ketjussa taitaa olla kyse. Ohis.

Älä luovuta! Olet vielä hengissä, joten et ole menettänyt elämää vielä. Melko syvistäkin kaivoista voi nousta, ja vaikka alkukilometrit olsi menneet horroksessa.  

.

Opiskeluvuosina sairastettu masennus ja anoreksia, joiden vuoksi eristäydyin opiskelijayhteisöstä aivan liikaa monen vuoden ajan. Verkostojen luominen ja hauska opiskelijaelämä jäivät siis suurelta osin kokematta. Olin myös opiskelemalla alallani melko lahjakas, mutta minulla ei ollut energiaa panostaa opiskeluihin niin paljon että olisin jaksanut tehdä muuta kuin valmistumiseen vaadittavat kurssit. Nyt se harmittaa, sillä olisin varmasti päässyt etenemään alalla olemalla aktiivisempi ja luomalla kunnolliset verkostot koulussa ja harjoittelupaikoissa. Onneksi sairaudet on kuitenkin nykyään jo selätetty ja useampi hyvä vuosi takana. Hyvä työpaikkakin löytyi lopulta, vaikka ei oman alan hommia olekaan.

Olisi pitänyt heivata eka avomies ekaan pettämiseen ja alkaa elää. Nyt meni vuosia hukkaan idiootin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minua pyydettiin kasvomalliksi nuorena kadulla. En mennyt, en edes tiedä miksi. Pelosta, epäluulosta?

Täällä sama. Minua pyydettiin TV-mainokseen, kun kävelin Stockalle. Olin nuori ja jotenkin niin epäluuloinen tarjouksesta, että kieltäydyin. Myöhemmin on harmittanut, etten mennyt :(