Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten irti perheen aiheuttamasta huonosta fiiliksestä?

Vierailija
06.07.2018 |

Odotan ensimmäistä lastani ja ollaan jo menty yli lasketun päivän, joten odotamme häntä saapuvaksi milloin hyvänsä. Tämä aika on tietenkin minulle ihan ainutlaatuista ja ihanaa ja olen viime viikot puuhastellut päivät kotona ja laittanut kaikkea valmiiksi vauvaa varten.

Tunnelmaa ovat viime päivinä laskeneet minun äiti ja sisko. Meillä oli siskon kanssa riita aikoja sitten, minkä jälkeen ei olla oltu juuri tekemisissä. Tämä viimeisin episodi oli sellainen, missä hän käänsi asiat ihan päälaelleen ja kehitteli draamaa ihan tyhjästä ja tietää sen kyllä itsekin. Koska en tehnyt tuossa tilanteessa mitään väärää, en ole valmis antamaan asian vain olla, vaan haluan anteeksi pyynnön ennen kuin voidaan sopia. Siskon kantti ei tähän riitä, joten ei sitten olla oltu tekemisissä ja asia ei ole liiemmin minua vaivannut.

Siskoni ja hänen perheensä on äitini jatkuva "projekti". Käyttää lähes kaiken aikansa ja energiansa heidän tukemiseen, eikä esim. enää viime vuosina ole juuri koskaan käynyt meillä muilla sisaruksilla kylässä, kun on paikkakunnalla, koska kaikki aina menee siskon luona. On myös jatkuvasti patistanut meitä muita auttamaan siskoa viime vuosien aikana ja nyt sitten ollut harmissaan, kun ei olla väleissä ja patistanut minua sopimaan, ilman että siskoni tarvii sovintoa tehdä. Heilläkin on aika ajoin riitoja, jolloin äiti hakee meiltä muilta tukea ja itkee, kuinka on kaltoin kohdeltu, mutta taas hetken päästä se unohtuu ja sitten on taas henkeen ja vereen puolustamassa siskoa, kuinka pitää ymmärtää, kun on niin rankkaa.

Äitini oli taas paikkakunnalla muutama päivä sitten. Ymmärsin, että tulon syy olisi ainakin osittain me ja mahdollisesti syntyvä vauva. Kävin autolla hänet hakemassa ja kävikin ilmi, että oli jo sopinut siskolle menosta samalle päivälle. Auto matkalla jauhoi meidän riitaa, kuinka siskolla on rankkaa ja patisti minua sopimaan. Pyysin, kuitenkin syömään meillä ja hätäisesti näin tekikin ja sitten vein hänet siskolle. Vauva ei syntynyt näiden kolmen päivän aikana ja äitini ei tullut koko aikana käymään meillä, vaan oli siskolla siivoamassa ja hoitamassa lapsia. Olin lievästi sanottuna pettynyt. Olisin nyt toivonut, että hän olisi edes yhtenä päivänä tullut aamupäiväksi puuhastelemaan minun kanssa, koska olen kaikki päivät yksin.

Viimeisen visiittipäivän iltana siskoltani alkoi tulla viestiä. Aloitti tekstin sillä ettei ymmärrä minua tai oikeastaan edes halua ymmärtää. Ei myöskään kirjoita omasta halustaan, vaan koska äiti sitä toivoo. Anteeksipyynnön sijaan sieltä tuli kouluaineen verran syytöksiä, miten on kokenut minun osaltani vääryyttä ja kuinka hänen elämänsä on ollut vaikeaa. Erinäisiä syitä ja selityksiä omalle käytökselle oli pitkä lista, mutta ei mitään millä olisi mitään tekemistä itse riidan kanssa.

Asiassa ei tietenkään päästy eteenpäin, koska anteeksipyyntöä ei tullut ja viesteissä oli käytännössä vain 10 uutta riidan aihetta. Luonnollisesti tämän lähestymisen taustajunailijana oli äitini. Vaikka riita-asia on jo vanha, asian puiminen nosti paljon huonoja fiiliksiä pintaan. Lisäksi olen todella pettynyt äitini toimintaa. En ymmärrä miksi tämä täytyi tehdä juuri nyt. Miksi en saa tätä hetkeä keskittyä omiin asioihini, tulevaan vauvaan ja kaikkeen positiiviseen? Olen pari päivää kahlannut tosi synkissä tunnelmissa ja ollut itkuinen. On liikaa aikaa miettiä asiaa ja raskaushormoonit tekee tehtävänsä. Miten saisin karistettua paskan olon ja pääsisin taas takaisin positiivisiin odotustunnelmiin? Perhe on pahin.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laittamalla välit poikki.

Vierailija
2/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laittamalla välit poikki.

Komppaan täpöllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et olisi yhtään saanut tiivistettyä tuota taustaselvitystä?

Vierailija
4/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa teksti. Katkaise kaikki välit muihin.

Vierailija
5/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei jaksa lukea tota valitusta. Sinä kun näitä pitkiä aloituksia urakalla tehtailet, niin et viittis jatkossa vähän tiivistää. Sulla on aika puiseva tyyli.

Vierailija
6/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidin kannaltaa kurjaa, kun lapset ei oo väleissä. Äitisi suosii selvästi yhtä lasta, onko tällä siskolla oikeasti erityisen rankkaa vai onko sisko sellainen oman navan ympärillä pyörivä tyyppi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |

Sekä että. On aina ollut aika hankala tyyppi ja vaatinut paljon apua ja huomiota. Toki pikkulapsiarki on oikeasti rankkaa, enkä todellakaan ole sitä mieltä, ettei häntä saisi auttaa. Toki toivoisin myös itse saavani joskus aikaa ja huomiota. Ap

Vierailija
8/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Äidin kannaltaa kurjaa, kun lapset ei oo väleissä. Äitisi suosii selvästi yhtä lasta, onko tällä siskolla oikeasti erityisen rankkaa vai onko sisko sellainen oman navan ympärillä pyörivä tyyppi?

Niinpä. Aloittajan tarina on aivan kuin minun. Sisko on kultajyvä joka kakkaakin kultaa. Aivan sama kuinka suurta muilla on tapahtumassa niin sisko on tärkein.

Olen tässä vuosien mittaan ottanut tarkoituksella etäisyyttä molempiin ja voin aina sitä paremmin mitä harvemmin tavataan. Äitiäni kohtaan minulla on paljon vihaa ja katkeruutta lapsuudesta asti jatkuneesta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi

En ole raskaana

En ole asioiden puimari

En anna hormonien vaikuttaa mielenliikkeisiini

En riitele perheeni kanssa

En kirjoittele tunnistettavia juttuja nettiin

En jää märehtimään turhia

En kysy ihmissuhdeneuvoja randomeilta netissä

En ole tyhmä

Vierailija
10/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin kannaltaa kurjaa, kun lapset ei oo väleissä. Äitisi suosii selvästi yhtä lasta, onko tällä siskolla oikeasti erityisen rankkaa vai onko sisko sellainen oman navan ympärillä pyörivä tyyppi?

Niinpä. Aloittajan tarina on aivan kuin minun. Sisko on kultajyvä joka kakkaakin kultaa. Aivan sama kuinka suurta muilla on tapahtumassa niin sisko on tärkein.

Olen tässä vuosien mittaan ottanut tarkoituksella etäisyyttä molempiin ja voin aina sitä paremmin mitä harvemmin tavataan. Äitiäni kohtaan minulla on paljon vihaa ja katkeruutta lapsuudesta asti jatkuneesta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

No meillä ei ole ihan noin. Sisko on lapsuudesta tähän päivään järjestänyt itsensä kaikenlaisiin ongelmiin ja äiti sitten rientää pelastamaan. Enemmän se on sellaista hoitamista ja hoivaamista. Mutta periaate on se sama. Ihan sama mitä muille on tapahtumassa, siskon ongelmat on tärkeimmät ja keskipisteessä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laittamalla välit poikki.

Joo, välit kerrasta poikki. Mun veli ja sisko yhdessä dominoivat ja kehittivät mitä ihmeellisempiä draamoja ja epäsopua ympärilleen ja monasti minä sain kärsiä välimatkasta huolimatta.

Sitten päätin, että nyt riittää. Poistin molemmat sosiaalisesta mediasta, kirjoitin e-mailin molemmille ja kyllä se tuli ihan selväksi, että yhteydet on nyt poikki.

Tästä on nyt vuosi aikaa. Huojennuttavaa, kun ei enää tarvitse pahoittaa mieltä mistään. Voin katsastaa tilannetta vaikkapa kymmenen vuoden päästä, että olemmeko kasvaneet aikuisiksi, vai olemmeko totaalisesti erkaantuneet toisistamme. Yksi veli on vielä ja hänen kanssaan meillä keskenäänme ei ole koskaan ollut mitään draamaa tai erimielisyyksiä. Aika jännä sinänsä että myös hän oli laittanut välit poikki jo minua ennen, minun tietämättä, näihin samoihin sisaruksiimme. Surettaahan se, kun sukulaiset ei tule toimeen toistensa kanssa, mutta jos dominointi on sitä luokkaa, että ei jaksa enää, niin välit poikki.

Vierailija
12/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tuhlaat aikaasi tuollaisiin ihmisiin? Anna olla, lakkaa elämästä draaman keskellä, keskity omaan perheeseesi. Rauhoitu. 

Et tarvitse valtataisteluita ja riitoja. Nyt sinulle on alkamassa ihan muunlainen elämä oman lapsen kanssa. 

Puhelimessa voi ystävällisesti sanoa että hoitakaa itse välinne, että nyt on muuta mietittävää. Jos joskus haluatte tietää mitä tänne kuuluu niin ilman tappeluja kiitos, ja puhelu ystävällisesti lopettaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

olet aikuinen ihminen, jos et halua olla siskon kanssa tekemisissä mitään pakkoa ei mielestäni ole. Taitaa olla sinulle jollain tavalla jopa helpotus ettet ole siskon kanssa tekemisissä?  

Vierailija
14/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittamalla välit poikki.

Joo, välit kerrasta poikki. Mun veli ja sisko yhdessä dominoivat ja kehittivät mitä ihmeellisempiä draamoja ja epäsopua ympärilleen ja monasti minä sain kärsiä välimatkasta huolimatta.

Sitten päätin, että nyt riittää. Poistin molemmat sosiaalisesta mediasta, kirjoitin e-mailin molemmille ja kyllä se tuli ihan selväksi, että yhteydet on nyt poikki.

Tästä on nyt vuosi aikaa. Huojennuttavaa, kun ei enää tarvitse pahoittaa mieltä mistään. Voin katsastaa tilannetta vaikkapa kymmenen vuoden päästä, että olemmeko kasvaneet aikuisiksi, vai olemmeko totaalisesti erkaantuneet toisistamme. Yksi veli on vielä ja hänen kanssaan meillä keskenäänme ei ole koskaan ollut mitään draamaa tai erimielisyyksiä. Aika jännä sinänsä että myös hän oli laittanut välit poikki jo minua ennen, minun tietämättä, näihin samoihin sisaruksiimme. Surettaahan se, kun sukulaiset ei tule toimeen toistensa kanssa, mutta jos dominointi on sitä luokkaa, että ei jaksa enää, niin välit poikki.

Siskoon välit on ja pysyy poikki, jos ei pyydä anteeksi. Rehellisesti sanoen ei ole ollut ikävä, koska tänä aikana en ole myöskään joutunut tekemään mitään palveluksia hänelle. Äitiini en halua välejä katkoa. On kyllä ollut tällä viikolla sellainen fiilis, että olisi tehnyt mieli sanoa, ettei tarvi tulla katsomaan edes vauvaa. En kuitenkaan halua lähtä noin dramaattisiin liikkeisiin ja lietsomaan enempää riitaa. Kirjoitin äidilleni viestin, etten tykännyt siitä, että puuttui riitaan ja ajankohta oli mielestäni erittäin huono alkaa puimaan asiaa. Hän on kuitenkin tulevan lapsen mummo ja toivon, että jatkossa meidänkin perheelle heruisi vähän mummoaikaa. Jää nähtäväksi miten menee ja vähän pelottaa, että tulee vaan pettymyksiä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuhlaat aikaasi tuollaisiin ihmisiin? Anna olla, lakkaa elämästä draaman keskellä, keskity omaan perheeseesi. Rauhoitu. 

Et tarvitse valtataisteluita ja riitoja. Nyt sinulle on alkamassa ihan muunlainen elämä oman lapsen kanssa. 

Puhelimessa voi ystävällisesti sanoa että hoitakaa itse välinne, että nyt on muuta mietittävää. Jos joskus haluatte tietää mitä tänne kuuluu niin ilman tappeluja kiitos, ja puhelu ystävällisesti lopettaen.

Hyvä neuvo. Mietin juuri, etten halua mennä enää ensi jouluna vanhemmilleni, vaan haluan viettää lapsen kanssa rauhallisen ja mukavan joulun. Jos meidän perhe on kokoontunut yhteen niin, että siskokin on paikalla, 99% varmuudella jossain kohti jotkut riitelee ja itkee.  Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kolme