Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Rajat masentuneen kanssa ja oma pettymys ystävyyteen
06.07.2018 |
Ystäväni on masentunut. Hän käy terapiassa. Tutustuessamme ystäväni oli jo masentunut, enkä siis tunne häntä ei-masentuneena. Ystävystyimme melko hitaasti. Nyt olemme tunteneet muutaman vuoden, ja huomaan että odotan ystävyydeltä vastavuoroisuutta, jota en tunne saavani.
Ystäväni puheenaiheet kiertyvät hänen parisuhteensa, pelkojensa ja elämän epäkohtien ympärille. Ystäväni mielestä kaikki on väärin, uutiset ja kuulumiset lisäävät vääryyttä. Jossain muualla olisi paljon paremmin, uskoo hän. Ystäväni puhuu siitä, kuinka kurjasti asiat ovat. Toisinaan hän kääntää kurjan jutun muka-positiiviseksi, puhuu siis hyvin sarkastisesti. Minusta on vaikeaa, kiusallista ja kurjaa osallistua sellaiseen keskusteluun. Pelkään joskus, että puhetyyli ja asenne tarttuvat.
Olen tässä suhteessa pettynyt moniin asioihin. Kun ystäväni mainitsee osattomuudestaan, kerron hänelle missä hän on hyvä, missä asioissa ihailen häntä ja että hän on minule tärkeä ystävä. Hän ei vastaa mitenkään. Ei lähetä edes ok-viestiä. Mietin, onko viestini tai sanomiseni mennyt lainkaan perille vai kadonnut taivaan tuuliin. Aivan kuin vilpittömillä kehuillani ei olisi mitään merkitystä hänelle.
Ystäväni kokee itsensä yksinäiseksi. Tulkitsen sen niin (ehkä väärin tulkittu) että en ole hänelle hyvä ystävä. Minulla ei ole mitään ylivertaiskuvitelmaa siitä, että minun yksin pitäisi riittää hänelle. En edes halua riittää kenellekään yksin. Loukkaa kuitenkin se, että hän kertoo minulle yksinäisyydestään ja kaverittomuudestaan. Hän sanoo, että kukaan ei tee sellaisia asioita kuin hän haluaisi. Vastaan, että teen muita asioita hänen kanssaan, mutta en sellaisia jotka eivät minulle sovi.
Ystäväni ei juurikaan soittele minulle. Olen alkanut miettiä, pitääkö hän minua jostain syystä hyväksikäyttäjänä tai vaativana kun haluaisin tavata myös ilman kummankaan lapsia tms? Olenko minä hänelle se huono ystävä, josta hän haluaa etäisyyttä? Vai kiertyykö koko kuvio päässäni päälaelleen? Ainakin se vääristyy jotenkin niin, etten pysty tarttumaan siihen.
Ajattelen, että olipa varomatonta päästää hänet niin lähelle itseäni. Taidan itse tarvita etäisyyttä.
Mitä tehdä?
Kommentit (45)
Olen pahoillani, että epäilet itseäsi ystävänä. Itselläni on masennus, josta en halua keskustella ystävieni kanssa. En muistakaan ongelmistani. He tietävät kuitenkin asiasta. Yritän keskittyä ystävieni kanssa asioihin, joita kohtaan molemmilla osapuolilla on mielenkiintoa. En nimittäin itse halua olla täysin itsekeskeinen ja omiin ongelmiini keskittyvä ystävä heille.
Jos minua kehutaan, otan sen toivottavasti ihan asiallisesti ja ystävällisesti vastaan. Mielessäni kuitenkin tuhahdan sille, koska tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu, enkä ole kehujen arvoinen, en nimittäin ole hyvä missään, saati sitten ihailtava. Löydän kehuttavasta asiasta aina jonkun pointin, jota arvioin itse aivan toisin ja josta voin kritisoida itseäni, ja näin mielessäni tyrmätä kehun.
Pahimpina aikoina, jos en pysty olemaan normaalissa kanssakäymisessä edes jonkun kivan asian tiimoilta, pyrin eristäytymään, etten ole valittava taakka muille. Se on varmaan vastapuolelle hankalaa, kun ei tiedä syitäni enkä halua selittää sitä, sillä se olisi juuri sitä valittamista, jota haluan välttää.
Masennus ei kuitenkaan ole kaikilla samanlainen, ja eri luonteiset ihmiset varmaan kokevat sen eri tavalla ja toimivat sen suhteen eri tavalla.
Ainoa neuvo, jonka voin antaa, on tämä: jos tuntuu siltä, ettet jaksa masentunutta ystävääsi... suojele omaa mielenterveyttäsi. En itse ainakaan suosittele uhraamaan omaa hyvinvointiasi, sillä sitä ei välttämättä ole helppo saada takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, korostat kovasti, että suostut tekemään ystäväsi kanssa vain niitä asioita, jotka sinulle sopivat. Minulla on nyt tunne, ettet todella kuule sitä ystävääsi. Hän ei tarvitse mihinkään sinun kehujasi, joita sinun oma syyllisyydentuntosi saa hänelle antamaan. Ne vaan pahentavat hänen oloaan kun näet hänet niin eri tavoin kuin hän itse itsensä näkee, ja saa ehkä ystävän tuntemaan, ettet edes tunne häntä lainkaan. Hän on kertonut sinulle olevansa yksinäinen, kuule se! Hän tarvitsee sinua seurakseen sellaiseen, mikä hänelle on tärkeää. Silloin hän voi tulla kuulluksi ja kohdatuksi ja osoitat, että ystävä on sinulle tärkeä. Ne teot, ei ne sanat...
Tämä nyt meni niin metsään ettei tosikaan :-D Asiat, joihin hän toivoo seuraa ovat sellaisia joita minä en fyysisistä syistä voi tehdä. En minä tekstissäni mitään kovasti korostanut, kuten väität. En kehu häntä syyllisyydentunnosta vaan kuten taisin mainitakin - vilpittömästi ja spontaanisti. Oletkohan sekoittanut minun tekstini jonkun muunkin teksteihin? En kiillota tässä ketjussa sädekehääni tai sääli itseäni. Minusta tuntuu, ettei ystäväni pidäkään minua ystävänä, ja asia voi oikeasti ollakin niin. Ehkä emme sovi "yhteen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, korostat kovasti, että suostut tekemään ystäväsi kanssa vain niitä asioita, jotka sinulle sopivat. Minulla on nyt tunne, ettet todella kuule sitä ystävääsi. Hän ei tarvitse mihinkään sinun kehujasi, joita sinun oma syyllisyydentuntosi saa hänelle antamaan. Ne vaan pahentavat hänen oloaan kun näet hänet niin eri tavoin kuin hän itse itsensä näkee, ja saa ehkä ystävän tuntemaan, ettet edes tunne häntä lainkaan. Hän on kertonut sinulle olevansa yksinäinen, kuule se! Hän tarvitsee sinua seurakseen sellaiseen, mikä hänelle on tärkeää. Silloin hän voi tulla kuulluksi ja kohdatuksi ja osoitat, että ystävä on sinulle tärkeä. Ne teot, ei ne sanat...
Tämä nyt meni niin metsään ettei tosikaan :-D Asiat, joihin hän toivoo seuraa ovat sellaisia joita minä en fyysisistä syistä voi tehdä. En minä tekstissäni mitään kovasti korostanut, kuten väität. En kehu häntä syyllisyydentunnosta vaan kuten taisin mainitakin - vilpittömästi ja spontaanisti. Oletkohan sekoittanut minun tekstini jonkun muunkin teksteihin? En kiillota tässä ketjussa sädekehääni tai sääli itseäni. Minusta tuntuu, ettei ystäväni pidäkään minua ystävänä, ja asia voi oikeasti ollakin niin. Ehkä emme sovi "yhteen".
Yritin vain avata sinulle ystäväsi kokemusmaailmaa, mutta huomaan että se taitaa olla hyvin haastavaa.
Tarkoitin, että kehut häntä siksi koska sinä luulet kehun jotenkin auttavan. Jos kuuntelisit ystävääsi ajatuksella huomaisit, että hän ei halua kehijasi vaan läsnäoloasi, ja sitä että edes yrittäisit pienen hetken katsoa hänen maailmaansa.
Alue: Aihe vapaa
Olet salaa ylemmyydentuntoinen, puet sen vaan korusanojen taakse, se kuitenkin näkyy läpi mm viesteissäsi itsekorostuksena. Varmaan ystäväsi aistii sen.