Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Rajat masentuneen kanssa ja oma pettymys ystävyyteen
06.07.2018 |
Ystäväni on masentunut. Hän käy terapiassa. Tutustuessamme ystäväni oli jo masentunut, enkä siis tunne häntä ei-masentuneena. Ystävystyimme melko hitaasti. Nyt olemme tunteneet muutaman vuoden, ja huomaan että odotan ystävyydeltä vastavuoroisuutta, jota en tunne saavani.
Ystäväni puheenaiheet kiertyvät hänen parisuhteensa, pelkojensa ja elämän epäkohtien ympärille. Ystäväni mielestä kaikki on väärin, uutiset ja kuulumiset lisäävät vääryyttä. Jossain muualla olisi paljon paremmin, uskoo hän. Ystäväni puhuu siitä, kuinka kurjasti asiat ovat. Toisinaan hän kääntää kurjan jutun muka-positiiviseksi, puhuu siis hyvin sarkastisesti. Minusta on vaikeaa, kiusallista ja kurjaa osallistua sellaiseen keskusteluun. Pelkään joskus, että puhetyyli ja asenne tarttuvat.
Olen tässä suhteessa pettynyt moniin asioihin. Kun ystäväni mainitsee osattomuudestaan, kerron hänelle missä hän on hyvä, missä asioissa ihailen häntä ja että hän on minule tärkeä ystävä. Hän ei vastaa mitenkään. Ei lähetä edes ok-viestiä. Mietin, onko viestini tai sanomiseni mennyt lainkaan perille vai kadonnut taivaan tuuliin. Aivan kuin vilpittömillä kehuillani ei olisi mitään merkitystä hänelle.
Ystäväni kokee itsensä yksinäiseksi. Tulkitsen sen niin (ehkä väärin tulkittu) että en ole hänelle hyvä ystävä. Minulla ei ole mitään ylivertaiskuvitelmaa siitä, että minun yksin pitäisi riittää hänelle. En edes halua riittää kenellekään yksin. Loukkaa kuitenkin se, että hän kertoo minulle yksinäisyydestään ja kaverittomuudestaan. Hän sanoo, että kukaan ei tee sellaisia asioita kuin hän haluaisi. Vastaan, että teen muita asioita hänen kanssaan, mutta en sellaisia jotka eivät minulle sovi.
Ystäväni ei juurikaan soittele minulle. Olen alkanut miettiä, pitääkö hän minua jostain syystä hyväksikäyttäjänä tai vaativana kun haluaisin tavata myös ilman kummankaan lapsia tms? Olenko minä hänelle se huono ystävä, josta hän haluaa etäisyyttä? Vai kiertyykö koko kuvio päässäni päälaelleen? Ainakin se vääristyy jotenkin niin, etten pysty tarttumaan siihen.
Ajattelen, että olipa varomatonta päästää hänet niin lähelle itseäni. Taidan itse tarvita etäisyyttä.
Mitä tehdä?
Kommentit (45)
Ap:n sijassa en enää ottaisi yhteyttä kaveriin, vaan antaisin hänen halutessaan ottaa yhteyden. Vastavuoroisuuden puuttumisen lisäksi kielteisyys, vinoilu (eli sarkastinen puhetyyli) ja se, ettei hän edes lue ap:ta kavereidensa joukkoon, ovat minusta riittäviä syitä yhteydenpidon lopettamiseen.
Oli ihminen masentunut tai ei, tuollainen käytös on jo törkeää. En usko sen johtuvan masennuksesta, vaan arvostuksen puutteesta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä? Ystäväni on masentunut. Ajattelen, että olipa varomatonta päästää hänet niin lähelle itseäni. Taidan itse tarvita etäisyyttä.
Tiedätkin jo vastauksen kysymykseesi. Nyt lopetat itsesi säälimisen ja toimit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi! Kuka jumalauta haluaa velvollisuuspuheluja joltakin tekopyhältä teeskentelijältä? Sen lisäksi et edes soita ystäväsi vuoksi, vaan paikataksesi omaa huonoa omaatuntoasi - eli narsistisesti ystäväsi vuoksi! Sairasta!
Kaikilla asioilla ei ole hopeareunuksia ja me kuollaan kaikki. Se ei esiintymisellä parane.
Jep. Aika rankka analyysi meikäläisestä kirjoittamani tekstin perusteella. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että en ole tekopyhä teeskentelijä enkä varsinkaan narsisti. Velvollisuudentuntoinen olen, se kuuluu luonteeseeni.
Minulla on aika paljon ystäviä vuosien varrelta ja yritän pitää ne yhteydet yllä, esim. joihinkin opiskelijakavereihini. Mitään bestiksiä emme välttämättä (enää) ole kun asumme eri paikkakunnilla ja elämämme ovat kulkeneet omia latujaan, mutta vaihdamme säännöllisesti kuulumisia puolin ja toisin. Jos sellainen on tekopyhää teeskentelyä, niin sitten on.
Vilpitön kysymykseni oli, onko tällaisesta satunnaisesta yhteydenpidosta masentuneelle ystävälle enemmän haittaa kuin hyötyä?
Joka sadepilvellä on hopeareunus -tyylisten juttujen kuuntelemisesta on masentuneelle ehdottomasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on ylimielinen ja mitätöivä asenne toisen kurjaan oloon. Et piristä tippaakaan, vaan painat toista teennäisillä jutuillasi alaspäin. Jos masentunut kykenisi olemaan pirteä, niin hän olisi sitä ilman sinun löpinöitäsikin.
Minulla on vähän samanlainen tilanne kuin ap:llä. Olen tuntenut ystäväni vain masentuneena muutaman vuoden ajan. Toivoisin vastavuoroisuutta, jota ei ole. Ja tuo, että viestiin ei jaksa vastata edes ok on tuttua. Hän on hyvin yksinäinen, erakoitumiseen taipuvainen, mutta kuitenkin kärsii, jos on liikaa yksin.
Olen miettinyt etäisyyden ottamista, koska ystävyyssuhde on valtaosin hyvin raskas ja stressaava ja aiheuttaa murhetta. Mutta koska muista syistä ei ole mahdollista katkaista häneen välejä kokonaan, niin koen paremmaksi käsitellä asiat ja tulla toimeen.
Tuntuuhan tämä ystävyys raskaalta. Mutta vaikeina hetkinä muistelen niitä pieniä valonpilkahduksia, jota olen saanut, ja niiden voimalla jaksan. Hän on sanonut miten pystyy olemaan minulle avoimempi kuin kenellekään toiselle. Ja että on kiitollinen avustani. Tällaisten pienten lauseiden muisteleminen auttaa paljon.
Hän on myös yksinäinen ja suree kuinka kaikki ihmiset ovat jättäneet hänet sivuun. Ymmärrän hyvin näitä kaikkia ihmisiä. Mutta en pysty elämään sellaisen ajatuksen kanssa, että minäkin jättäisin hänet elämästäni, kun tiedän, että sen jälkeen hänelle soittelisi enää äiti ja silloin tällöin isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka koette ystävyyssuhteen masentuneen kanssa raskaaksi: olisiko mahdollista käydä asia masentuneen itsensä kanssa läpi tilanteet, jotka ystävänä kokee uuvuttavaksi, loukkaavaksi, tai itsensä ystävänä riittämättömäksi? Ystävyys sairastuneen kanssa on aina jollakin tavoin raskasta, ja on hienoa, jos jaksaa olla rinnalla vaikka vähän pienempinäkin paloina, kunhan muistaa pitää huolta omastakin jaksamisestaan. Mutta en näe, että ystävän rooli on olla pelkästään likasankona ystävälleen, ja ystävänä terapeutin rooli on ehdottomasti liian raskas. Ystävänä voi olla rinnalla ja tukena, mutta se varsinainen apu on saatava jostakin muualta. Liian kiinteä terapiasuhde tukahduttaa ystävyyden.
Itse olen ollut sekä masentunut, että ollut myös se vetäytyvä osapuoli tilanteessa, jossa henkilö soitteli tämän tästä hätääntyneitä itkupuheluita ja ripustautui minuun niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, ja myös "näpäytteli" minua ripustautumalla nähteni muihin ystäviini ja ihastuksiini, jos yritin ottaa etäisyyttä.
Vinkkejä eräältä masentuneelta (joka tosin ei harrasta ystäviä eikä kavereita):
- yritä etäännyttää itsesi tunnetasolla, kun toinen tilittää miten kamalaa ja turhaa kaikki on. Anna hänen puhua, se yleensä auttaa häntä. Välillä voit todeta että hö, voi kurja, no onpas ikävää, kaikenlaista sitä voikin sattua, semmostahan se joskus on jne. Osoitat kuuntelevasi, mutta et päästä itseäsi kuormittumaan eläytymällä tunnetasolla toisen mertomiin asioihin.
- purkauksen laannuttua voit vaivihkaa alkaa ohjata keskustelua aiheisiin, jotka teitä molempia, ainakin masentunutta itseään, kiinnostavat ja miellyttävät. Eli mitä hän tykkää lukea vaikka lehdistä, katsoa telkkarista, onko jotain harrastuksia, lempiruokia tai mitä vaan semmosta.
Älä vähättele. Älä yritä piristää. Älä yritä koko aika kääntää asioita positiivisiksi. Anna toisen olla semmoinen kuin on, puhua mitä puhuu - voit ottaa sellaisen vähän etäisen havainnoitsijan roolin, miettiä mitä kaikkea voit oppia tarkkailemalla tätä ystävääsi. Miten ihmiset voivatkin nähdä maailman eri tavalla. Ja tosiaan, harvemmilla masennus, ainakaan sen pahin vaihe, on mikään pysyvä tila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä eräältä masentuneelta (joka tosin ei harrasta ystäviä eikä kavereita):
- yritä etäännyttää itsesi tunnetasolla, kun toinen tilittää miten kamalaa ja turhaa kaikki on. Anna hänen puhua, se yleensä auttaa häntä. Välillä voit todeta että hö, voi kurja, no onpas ikävää, kaikenlaista sitä voikin sattua, semmostahan se joskus on jne. Osoitat kuuntelevasi, mutta et päästä itseäsi kuormittumaan eläytymällä tunnetasolla toisen mertomiin asioihin.
- purkauksen laannuttua voit vaivihkaa alkaa ohjata keskustelua aiheisiin, jotka teitä molempia, ainakin masentunutta itseään, kiinnostavat ja miellyttävät. Eli mitä hän tykkää lukea vaikka lehdistä, katsoa telkkarista, onko jotain harrastuksia, lempiruokia tai mitä vaan semmosta.Älä vähättele. Älä yritä piristää. Älä yritä koko aika kääntää asioita positiivisiksi. Anna toisen olla semmoinen kuin on, puhua mitä puhuu - voit ottaa sellaisen vähän etäisen havainnoitsijan roolin, miettiä mitä kaikkea voit oppia tarkkailemalla tätä ystävääsi. Miten ihmiset voivatkin nähdä maailman eri tavalla. Ja tosiaan, harvemmilla masennus, ainakaan sen pahin vaihe, on mikään pysyvä tila.
Hyviä ohjeita ♥️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä eräältä masentuneelta (joka tosin ei harrasta ystäviä eikä kavereita):
- yritä etäännyttää itsesi tunnetasolla, kun toinen tilittää miten kamalaa ja turhaa kaikki on. Anna hänen puhua, se yleensä auttaa häntä. Välillä voit todeta että hö, voi kurja, no onpas ikävää, kaikenlaista sitä voikin sattua, semmostahan se joskus on jne. Osoitat kuuntelevasi, mutta et päästä itseäsi kuormittumaan eläytymällä tunnetasolla toisen mertomiin asioihin.
- purkauksen laannuttua voit vaivihkaa alkaa ohjata keskustelua aiheisiin, jotka teitä molempia, ainakin masentunutta itseään, kiinnostavat ja miellyttävät. Eli mitä hän tykkää lukea vaikka lehdistä, katsoa telkkarista, onko jotain harrastuksia, lempiruokia tai mitä vaan semmosta.Älä vähättele. Älä yritä piristää. Älä yritä koko aika kääntää asioita positiivisiksi. Anna toisen olla semmoinen kuin on, puhua mitä puhuu - voit ottaa sellaisen vähän etäisen havainnoitsijan roolin, miettiä mitä kaikkea voit oppia tarkkailemalla tätä ystävääsi. Miten ihmiset voivatkin nähdä maailman eri tavalla. Ja tosiaan, harvemmilla masennus, ainakaan sen pahin vaihe, on mikään pysyvä tila.
Todella hyviä ohjeita! Ja muista että autat häntä juuri sillä että pidät yhteyttä ja kuuntelet, ei sun tarvitse hänen ongelmiaan ratkaista. Se on jokaisen pakko lopulta hoitaa itse, mutta juuri noin voit auttaa häntä jaksamaan siiihen asti että niin käy. Silloin kun olen itse ollut pahiten masentunut ne asiat jotka ovat auttaneet jaksamaan ovat olleet uskomattoman pieniä: että joku kysyy ystävällisesti mitä kuuluu, tai tarjoaa apua jossain todella helpossa, mutta sillä hetkellä itsestä ylitsepääsemättömän vaikealta tuntuvassa asiassa tai pyytää vaikka kahville. Jos ystäväsi ei saa vielä apua masennukseensa, kannattaa avun hakemista ehdottaa. Vaatiihan se rohkeutta, mutta itse ainakin olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka minua ja ongelmointiani jo jonkun aikaa kuunnelleena sanoi että minun olisi haettava ulkopuolista apua koska se meidän keskinäinen pähkäily ei selvästikään tuottanut tulosta. Ja hän oli todellakin kuunnellut mua niin kauan että tajusin että näinhän se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentunut myös helposti eristäytyy ottaa etäisyyttä, koska kokee olevansa vain taakka.
Totta. Ja tämä voi mennä käsittämättömiin mittasuhteisiin. Meidän työntekijä lähti toiseen työpaikkaan, koska koki olevansa meille taakka. Niin kuin kukaan pitäisi työntekijää, jos sen työpanos ei helpota taakkaa! Mutta tämä työntekijä ajatteli olevansa taakaksi - ei helpottavansa sitä.
Ap, korostat kovasti, että suostut tekemään ystäväsi kanssa vain niitä asioita, jotka sinulle sopivat. Minulla on nyt tunne, ettet todella kuule sitä ystävääsi. Hän ei tarvitse mihinkään sinun kehujasi, joita sinun oma syyllisyydentuntosi saa hänelle antamaan. Ne vaan pahentavat hänen oloaan kun näet hänet niin eri tavoin kuin hän itse itsensä näkee, ja saa ehkä ystävän tuntemaan, ettet edes tunne häntä lainkaan. Hän on kertonut sinulle olevansa yksinäinen, kuule se! Hän tarvitsee sinua seurakseen sellaiseen, mikä hänelle on tärkeää. Silloin hän voi tulla kuulluksi ja kohdatuksi ja osoitat, että ystävä on sinulle tärkeä. Ne teot, ei ne sanat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi! Kuka jumalauta haluaa velvollisuuspuheluja joltakin tekopyhältä teeskentelijältä? Sen lisäksi et edes soita ystäväsi vuoksi, vaan paikataksesi omaa huonoa omaatuntoasi - eli narsistisesti ystäväsi vuoksi! Sairasta!
Kaikilla asioilla ei ole hopeareunuksia ja me kuollaan kaikki. Se ei esiintymisellä parane.
Jep. Aika rankka analyysi meikäläisestä kirjoittamani tekstin perusteella. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että en ole tekopyhä teeskentelijä enkä varsinkaan narsisti. Velvollisuudentuntoinen olen, se kuuluu luonteeseeni.
Minulla on aika paljon ystäviä vuosien varrelta ja yritän pitää ne yhteydet yllä, esim. joihinkin opiskelijakavereihini. Mitään bestiksiä emme välttämättä (enää) ole kun asumme eri paikkakunnilla ja elämämme ovat kulkeneet omia latujaan, mutta vaihdamme säännöllisesti kuulumisia puolin ja toisin. Jos sellainen on tekopyhää teeskentelyä, niin sitten on.
Vilpitön kysymykseni oli, onko tällaisesta satunnaisesta yhteydenpidosta masentuneelle ystävälle enemmän haittaa kuin hyötyä?
Joka sadepilvellä on hopeareunus -tyylisten juttujen kuuntelemisesta on masentuneelle ehdottomasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on ylimielinen ja mitätöivä asenne toisen kurjaan oloon. Et piristä tippaakaan, vaan painat toista teennäisillä jutuillasi alaspäin. Jos masentunut kykenisi olemaan pirteä, niin hän olisi sitä ilman sinun löpinöitäsikin.
Tämä on hyödyllinen tieto, kiitos. En jatkossa enää yritä ratkaista masentuneen ihmisen ongelmia tai hakea mittakaavaa niiden suuruuteen. Se ei auta häntä, se on käynyt nyt selväksi.
Olen luonteeltani velvollisuudentuntoinen optimisti. Pyrin ajattelemaan aina positiivisesti, ratkaisukeskeisesti ja pragmaattisesti. Torjun tietoisesti negatiiviset ajatukset ja keskityn siihen mikä elämässä on hyvin. Yritän aina korjata toimintaani silloin kun se vie asioita huonompaan suuntaan.
En vain ymmärrä, mitä tekopyhää tai feikkiä tavassani toimia on. Olen ihan rehellisesti ja aidosti tällainen ihminen. Positiivisella ajattelulla pidän oman nuppini kasassa ja se toimii. Pitäisikö minun esittää/feikata jotain muuta, että suojelisin masentunutta ystävää mielipahalta?
Ehkäpä olen vain huonoa seuraa masentuneelle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi! Kuka jumalauta haluaa velvollisuuspuheluja joltakin tekopyhältä teeskentelijältä? Sen lisäksi et edes soita ystäväsi vuoksi, vaan paikataksesi omaa huonoa omaatuntoasi - eli narsistisesti ystäväsi vuoksi! Sairasta!
Kaikilla asioilla ei ole hopeareunuksia ja me kuollaan kaikki. Se ei esiintymisellä parane.
Jep. Aika rankka analyysi meikäläisestä kirjoittamani tekstin perusteella. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että en ole tekopyhä teeskentelijä enkä varsinkaan narsisti. Velvollisuudentuntoinen olen, se kuuluu luonteeseeni.
Minulla on aika paljon ystäviä vuosien varrelta ja yritän pitää ne yhteydet yllä, esim. joihinkin opiskelijakavereihini. Mitään bestiksiä emme välttämättä (enää) ole kun asumme eri paikkakunnilla ja elämämme ovat kulkeneet omia latujaan, mutta vaihdamme säännöllisesti kuulumisia puolin ja toisin. Jos sellainen on tekopyhää teeskentelyä, niin sitten on.
Vilpitön kysymykseni oli, onko tällaisesta satunnaisesta yhteydenpidosta masentuneelle ystävälle enemmän haittaa kuin hyötyä?
Joka sadepilvellä on hopeareunus -tyylisten juttujen kuuntelemisesta on masentuneelle ehdottomasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on ylimielinen ja mitätöivä asenne toisen kurjaan oloon. Et piristä tippaakaan, vaan painat toista teennäisillä jutuillasi alaspäin. Jos masentunut kykenisi olemaan pirteä, niin hän olisi sitä ilman sinun löpinöitäsikin.
Tämä on hyödyllinen tieto, kiitos. En jatkossa enää yritä ratkaista masentuneen ihmisen ongelmia tai hakea mittakaavaa niiden suuruuteen. Se ei auta häntä, se on käynyt nyt selväksi.
Olen luonteeltani velvollisuudentuntoinen optimisti. Pyrin ajattelemaan aina positiivisesti, ratkaisukeskeisesti ja pragmaattisesti. Torjun tietoisesti negatiiviset ajatukset ja keskityn siihen mikä elämässä on hyvin. Yritän aina korjata toimintaani silloin kun se vie asioita huonompaan suuntaan.
En vain ymmärrä, mitä tekopyhää tai feikkiä tavassani toimia on. Olen ihan rehellisesti ja aidosti tällainen ihminen. Positiivisella ajattelulla pidän oman nuppini kasassa ja se toimii. Pitäisikö minun esittää/feikata jotain muuta, että suojelisin masentunutta ystävää mielipahalta?
Ehkäpä olen vain huonoa seuraa masentuneelle ihmiselle.
Ei sinun tapasi torjua negatiiviset tunteet ole todellakaan mitenkään terve. Se on vain sinun tapasi. Masentuneen tapa on ehkä kohdata ne tunteet, elää se masennus läpi ja käsitellä ne tunteet. Et ole yhtään sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi! Kuka jumalauta haluaa velvollisuuspuheluja joltakin tekopyhältä teeskentelijältä? Sen lisäksi et edes soita ystäväsi vuoksi, vaan paikataksesi omaa huonoa omaatuntoasi - eli narsistisesti ystäväsi vuoksi! Sairasta!
Kaikilla asioilla ei ole hopeareunuksia ja me kuollaan kaikki. Se ei esiintymisellä parane.
Jep. Aika rankka analyysi meikäläisestä kirjoittamani tekstin perusteella. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että en ole tekopyhä teeskentelijä enkä varsinkaan narsisti. Velvollisuudentuntoinen olen, se kuuluu luonteeseeni.
Minulla on aika paljon ystäviä vuosien varrelta ja yritän pitää ne yhteydet yllä, esim. joihinkin opiskelijakavereihini. Mitään bestiksiä emme välttämättä (enää) ole kun asumme eri paikkakunnilla ja elämämme ovat kulkeneet omia latujaan, mutta vaihdamme säännöllisesti kuulumisia puolin ja toisin. Jos sellainen on tekopyhää teeskentelyä, niin sitten on.
Vilpitön kysymykseni oli, onko tällaisesta satunnaisesta yhteydenpidosta masentuneelle ystävälle enemmän haittaa kuin hyötyä?
Joka sadepilvellä on hopeareunus -tyylisten juttujen kuuntelemisesta on masentuneelle ehdottomasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on ylimielinen ja mitätöivä asenne toisen kurjaan oloon. Et piristä tippaakaan, vaan painat toista teennäisillä jutuillasi alaspäin. Jos masentunut kykenisi olemaan pirteä, niin hän olisi sitä ilman sinun löpinöitäsikin.
Tämä on hyödyllinen tieto, kiitos. En jatkossa enää yritä ratkaista masentuneen ihmisen ongelmia tai hakea mittakaavaa niiden suuruuteen. Se ei auta häntä, se on käynyt nyt selväksi.
Olen luonteeltani velvollisuudentuntoinen optimisti. Pyrin ajattelemaan aina positiivisesti, ratkaisukeskeisesti ja pragmaattisesti. Torjun tietoisesti negatiiviset ajatukset ja keskityn siihen mikä elämässä on hyvin. Yritän aina korjata toimintaani silloin kun se vie asioita huonompaan suuntaan.
En vain ymmärrä, mitä tekopyhää tai feikkiä tavassani toimia on. Olen ihan rehellisesti ja aidosti tällainen ihminen. Positiivisella ajattelulla pidän oman nuppini kasassa ja se toimii. Pitäisikö minun esittää/feikata jotain muuta, että suojelisin masentunutta ystävää mielipahalta?
Ehkäpä olen vain huonoa seuraa masentuneelle ihmiselle.
Et ole masentunut, se on käynyt selväksi. Tuo on ajattelutapa siinä missä muutkin, mutta masentunut ihminen ei tuollaiseen ajatteluun pysty. Masentuneen kehittäminen tuollaiseen ajatteluun on sama asia kuin se, että kehottaisit jalatonta ihmistä kävelemään. Se ei vain onnistu niin kauan kuin masennus on voimakkaana päällä. Kun masennus alkaa helpottaa, niin ehkä sitten ystäväsi kykenee ajattelemaan optimistisemmin asioista.
Optimismi on harhaa. Miksi se on yhtään parempi kuin pessimismi? Miksei voi olla realisti?
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on harhaa. Miksi se on yhtään parempi kuin pessimismi? Miksei voi olla realisti?
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on harhaa. Miksi se on yhtään parempi kuin pessimismi? Miksei voi olla realisti?
Tämä!
Koska suuruudenhullut kuvitelmat antavat draivia puskea eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Joku on sanonut että masentunut näkee asiat realistisemmin kuin ei masentunut. Masentunut ei väritä ajatuksiaan pilvilinnoilla eikä vaaleanpunaisella hattaralla.
Tämä on testattu juttu. En tajua, miksi kommenttiasi on miinustettu.
Depressive realism hakusanoilla löytävät kiinnostuneet lisätietoa aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on harhaa. Miksi se on yhtään parempi kuin pessimismi? Miksei voi olla realisti?
Tämä!
Koska suuruudenhullut kuvitelmat antavat draivia puskea eteenpäin.
Tuo viittaisi hypomaniaa/maniaan ja bipoon. Se se vasta hauska tauti onkin!
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Ei masennus ole tyhmyyttä, masentunut huomaa kyllä kun ”ystävyys” on väkinäistä. Silloin on aika poistua.