Lue keskustelun säännöt.
Ihan törkeän ihastunut hyvään ystävään - vinkkejä, vertaistukea?
05.07.2018 |
Olen 25-vuotias ja miesystäväni on 26. Olemme seurustelleet 3 vuotta ja aina ennen on ollut tunne, että tässä se oikea on . Omat vaikeudemme olemme myös selvittäneet: Viimeisimpänä on listalla miehen yhtäkkinen sairastuminen kesällä 2016 (hoidettavissa lääkkeillä oireettomaksi, mutta esim alkoholi pannassa kokonaan). Sairastumisen jälkeen (mies on kuitenkin ruvennut syyllistämään minua alkoholinkäytöstäni (Juon alkoholia 1-2 krt/vuosi..)ja sanoo muun muassa ahdistuvansa, kun juon alkoholia ja miehen puheista päätellen hän pitää minua aivan alkoholistina, vaikka todellakin otan sen 1-2 kertaa vuodessa ja koen käyttäväni hyvin vähän alkoholia. Lisäksi mieheni on ollut enemmän tai vähemmän masentunut sairastumisestaan asti, mikä tietysti vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseemme.
Koen olevani melko loppu tilanteeseen, jossa saan koko ajan kannatella toista ja elämä on melkoista taistelua. Mieheni ahdistuu lähes kaikesta, siitä että olen (sen 1-2 kertaa vuodessa) humalassa, siitä että näen kavereitani tai ylipäätään siitä, että olen iloinen ja onnellinen. Sanoo itsekin, että on "väärin" tuntea näin, mutta ei kukaan tietysti tunteilleen mitään voi.
Minulla on joukko todella hyviä ystäviä, jotka ovat opiskeluajoilta jääneitä, sekä naisia että miehiä. Työskentelemme samalla alalla ja olemme olleet tiivis porukka ihan opiskelun alkuajoista lähtien. Yksi heistä on nyt tämä kyseinen ystävä, johon olen aivan törkeän ihastunut. Meillä on aina klikannut hyvin, meillä on hauskaa yhdessä ja meillä on kerta kaikkiaan hieno, toisiamme tukeva YSTÄVYYSsuhde.
Kyseisen ystävän kanssa suhde tuskin tulisi koskaan tapahtumaan, koska hän seurustelee myös itse, ja vaikka ei seurustelisikaan, niin se ei ole vaihtoehto, koska en todellakaan alkaisi hyppäämään suhteesta toiseen enkä ylipäätään eroamaan pitkästä, hyvästä parisuhteesta yhden ihastuksen takia. En myöskään halua pilata todella hyvää ystävyyssuhdettamme.
Olen aina ajatellut, että ihastus parisuhteessa on oire siitä, että omassa parisuhteessa ei mene hyvin ja pakko se on myöntää, ei meillä mene mieheni kanssa kovin hyvin, johtuen hänen masennuksestaan tai oikeastaan siitä, ettei hän halua hakea apua masennukseensa. Kokee, ettei hyötyisi esimerkiksi psykologin kanssa keskustelusta. Itse koen todella raskaaksi sen, että hän ei halua hakea apua ja se heijastuu suoraan suhteeseemme. Itse olen yrittänyt tukea ja auttaa parhaani mukaan, mutta kenenkään toisen puolesta en valitettavasti voi parantua, vaikka kuinka rakastaisin ja haluaisin.
Normaalitilanteessa keskustelisin mieheni kanssa siitä, että olen ihastunut toiseen. Meillä on tai ainakin oli ennen todella hyvä ja avoin parisuhde. Tuntuu, ettei siitä iloisesta, positiivisesta miehestä, johon aikanaan ihastuin, ole enää mitään jäljellä. Sen sijaan tilalla on surullinen, negatiivinen, epävarma ja ahdistunut mies joka on vain varjo entisestään. Olen ihan suoraan hänelle sanonutkin, että jos ei aio hakea apua, niin en yksinkertaisesti pysty seurustelemaan ihmisen kanssa, joka hiljaa kuihtuu pois. En edes oikeastaan tiedä, olenko edes oikeasti ihastunut ystävääni, koska hän on hän vai sen takia, että oma suhteeni on kuluttava ja kuormittava tällä hetkellä. Tottakai toisen kanssa ollaan myös silloin, kun on vaikeaa, mutta mitä jos valoa ei näy ollenkaan tunnelin päässä?
Missään nimessä en ole tekemässä mitään hätiköityjä päätöksiä. En vain yhtään tiedä, mitä haluan. Vertaistukea, muita samassa tilanteessa olleita?
Kommentit (6)
Liian vaikea kysymys ulkopuoliselle. Periaatteena tuntuis että pitää olla itselleen niin hyvä että jaksaa kantaa omat vaikeatkin päätöksensä, olkoon se ero tai jatkaminen nykysuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei taida olla vielä sinut sairautensa kanssa, ja siksi se masennuskin jyllää kaverina. Olisi kyllä todella hienoa, jos mies jo vähän havahtuisi hyväksymään sairautensa ja miettimään, miten sen kanssa voi elää hyvää elämää. Vertaistukea hänelle kyllä suosittelisin. Toivottavasti saatte puhuttua kunnolla, pikku hiljaa.
Ihan vaan tiedoksi, että ihastuksia voi tulla, vaikka omassa suhteessa kaikki olisi hyvinkin.
Sinun kannattaisi ensimmäisenä unohtaa tuo ihastuksesi. Et luultavasti ole oikeasti ihastunut. Etsit vain jotain huumaa, jota tällä hetkellä et omassa suhteessasi saa. Tällainen ihastus sekoittaa asioita vaan lisää.
Onko miehesi sairaus elinikäinen? Sairastuminen on shokki sairastuneelle itselleen ja myös läheisille. Alussa sairautta on vaikea myöntää itselleen. Mielessä käy monet asiat. Pystyykö enää tekemään kaikkia asioita kuten ennen, näkeekö lähipiiri tästä lähtien vain sairauden kautta. Kuolemanpelko ja pelko terveyden menettämisestä ovat mielessä.
Sairauden hyväksyminen vie aikansa. Uskoisin, että miehesikin elämänilo palaa, kun hän saa käsiteltyä sairauden tuomat asiat. Tällä hetkellä hän luultavasti näkee itsensä täysin viallisena ja epäonnistuneena ihmisenä ja pelkää, ettet enää hyväksy häntä.
Yritä ajatella, että tämä tilanne on ohimenevää ja selviätte kyllä siitä yhdessä.
Nyt vasta huomasin, että mies sairastui jo pari vuotta sitten. Luulin, että se on ihan uusi juttu. Hänellä on jäänyt siitä joku masennus päälle. Apua olisi hyvä saada.
Onko miehesi missään hoitosuhteessa sairautensa kanssa? Oletko koskaan ollut siellä käynneillä mukana? Valitettavasti usein sairauksien hoidossa unohtuu henkinen puoli. Sairaus kyllä hoidetaan, mutta kukaan ei kysy, että miten olet sen kanssa pärjännyt. Pitäisi automaattisesti saada muutama käynti jossain juttelemassa. Varsinkin miehille tuntuu olevan vaikeaa myöntää tarvitsevansa apua.
Olisiko mitään sairauteen liittyvää fb-ryhmää? Sellainen voisi olla matalamman kynnyksen paikka alkuun.
Kiitos kaikille vastauksista!
Miehen sairaus siis sellainen, että lääkkeillä pysyy täysin oireettomana, mutta tosiaan alkoholia ei saa käyttää ollenkaan . Muita ”rajoitteita” ei elämässä ole, saa ajaa autoa ym normaaleja asioita. En mitenkään vähättele hänen sairauttaan enkä tietysti itse ole sitä kokemassa, mutta muuten pystyy ihan normaalia elämää elämään.
Kieltäytyy johdonmukaisesti kaikesta vertaistuesta, ei halua kuulua ”luusereihin” vaikka todellakaan kukaan ajattele niin hänestä, päinvastoin. Olen täysin samaa mieltä, että apua hän tarvitsisi, mutta en voi ketään pakottaa hoitoon. Hän kävi muutaman kerran juttelemassa psykologille, mutta koki sen kuulemma ”täysin hyödyttömäksi”, itse luulen että kyseisen psykologin tapa lähestyä asiaa ei välttämättä sopinut hänelle parhaiten.
Ihastuksia toki voi tulla, mutta tämä ihastus tuntuu menevän jo ihan yli, toki se loppujen lopuksi tuntuu tekstiäni lukiessa kovin toissijaiselta, kyllä ne oikeat ongelmat ovat muualla.
Jäi pois se, että en usko ystävämiehen näkevän minua ystävänä enempänä eikä se välttämättä muuttaisi tilannetta, vaikka näkisikin. Olemme joskus jutelleet asiasta ja molemmat todenneet, että jossain toisessa elämässä voisimmekin olla yhdessä, mutta meillä on molemmilla (silloin oli) hyvät parisuhteet, jossa olemme onnellisia. Olen myös vilpittömän onnellinen ystäväni ja hänen naisystävänsä suhteesta, he ovat hurjan onnellisia ja ihania yhdessä.
Lienee siis perusteltua todeta, että se vaihtoehto, että minusta ja ystävästäni tulisi koskaan mitään, ovat melko minimaaliset.
AP