Kamala tilanne, kun joku tulee juttelemaan kanssasi tuttavallisesti, ja itse vaan mietit "kuka toi nyt onkaan"

Minulla tapahtuu tuota vähän jatkuvasti. Mutta kasvosokeudessa on puolensakin. ☺

Sitä se teettää kun on kännissä helppo.

Kasvosokeana niin tuttu ja harmillinen vaiva.

Jaa, mä sanon, että sorry nyt ei soita kelloja, että kuka oletkaan...? Ja sitten mä taas tiedän, kunnes seuraavalla kerralla unohdan. Ei jää mieleen, kun ovat täysin turhia ihmisiä mulle.

Tuttu ja kousallinen tilanne.

Kiusallinen

Mulla kasvosokeus, joten arkipäivää tuollainen. Ja kerron sen myös ihmisille. 

Mulla on kyllä hyvä päättelykyky, joten voin jollain tavalla jutuista keksiä kuka tuo henkilö on. Monet ihmiset tuntevat minut (työ, luottamustoimet, harrastukset, lasten harrastukset, opinnot ym.) mutta mä en muista ketään. Ihan sama. Jos joku loukkaantuu niin sitten loukkaantuu,

Tuttu juttu, melkein päivittäin. Työpaikassani on parituhatta työntekijää, joten varmuuden vuoksi moikkaan takaisin jokaista, joka moikkaa minua. Hemmetti kun ihmiset värjäilevät tukkaansa ja käyttävät välillä silmälaseja, välillä ei. ;)

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtuu tuota vähän jatkuvasti. Mutta kasvosokeudessa on puolensakin. ☺

Kerropa ne hyvät puolet? Itse oon ihan onneton yhdistämään kasvoja henkilöihin, enkä ole vielä keksinyt mitä hyvää sii voisi olla. Haluan tietää :D

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu, melkein päivittäin. Työpaikassani on parituhatta työntekijää, joten varmuuden vuoksi moikkaan takaisin jokaista, joka moikkaa minua. Hemmetti kun ihmiset värjäilevät tukkaansa ja käyttävät välillä silmälaseja, välillä ei. ;)

Sama ongelma. Pitävät myös eri vaatteita ja välillä hiuksia auki, välillä kiinni.

Olen työskennellyt vuosia asiakaspalvelussa ja olen omalla tavallani näkyvä henkilö muutenkin, joten tuttua ja tutun tuttua riittää, enkä ole vuosiin välittänyt nimistä sun muusta, vaan heitän sujuvasti small talkia aina kun tarve niin vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtuu tuota vähän jatkuvasti. Mutta kasvosokeudessa on puolensakin. ☺

Kerropa ne hyvät puolet? Itse oon ihan onneton yhdistämään kasvoja henkilöihin, enkä ole vielä keksinyt mitä hyvää sii voisi olla. Haluan tietää :D

Minusta on vapauttavaa, että en tunnista kaikkia ikäviä ihmisiä elämän varrelta, esim. ikävistä työpaikoista. Onhan noita nolojakin tilanteita ja itsensä hölmöksi tuntemista myös. Mutta hauskaa, kun on enemmän muiden ihmisten varassa se, tervehditäänkö ja jutellaanko. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu, melkein päivittäin. Työpaikassani on parituhatta työntekijää, joten varmuuden vuoksi moikkaan takaisin jokaista, joka moikkaa minua. Hemmetti kun ihmiset värjäilevät tukkaansa ja käyttävät välillä silmälaseja, välillä ei. ;)

Sama ongelma. Pitävät myös eri vaatteita ja välillä hiuksia auki, välillä kiinni.

Pahin on kun talvivaatteet vaihtuu kesävaatteiksi ja toisinpäin.

Mä olen hyvä tunnustamaan äänestä. Mutta tyypit, jotka on tavannut kerran tai kaksi ei jää mieleen edes äänestä.

Mulle tilanne on tuttu toisin päin, mulle jää kasvojen peruspiirteet mieleen ihan liian hyvin. Tunnistan myös lapsena ja nuorena näkemäni kasvot nyt aikuisina, että tuon kanssa olin siellä ja siellä leirillä, tuon kanssa samalla kurssilla, tuo oli ylemmällä luokalla...

En asu syntymäkaupungissa, mutta tunnistan vuosien takaa tuttuja kasvoja usein Helsingissä liikkuessani. Tunnistan ihmisiä jopa uimahallissa ja kylpylöissä. Joudun sitten miettimään onko "normaalia" tunnistaa tuo ihminen, vai nolaanko itseni jos tervehdin. Muutamasta kerrasta olen oppinut (vaikka tunnistus meni oikein, ja henkilö totesi olevansa se joksi hänet tunnistin), että usein on paras jättää tervehtimättä. Supisen sitten vaan vaikka miehelleni että "tuo oli siellä ja siellä" :)

Mulle tapahtuu todella usein. Jatkan vaan jutustelua, kysyn kuulumisia ja pidän jutut ympäripyöreinä. Pahempi on se, jos luulen tunnistavani henkilön jostain yhteydestä, mutta olenkin väärässä. 

Esim. kysyin viimeksi eräältä "tutulta", aikooko tulla viikonloppuna salille. Nainen kysyi, että ai mille salille. Tajusin heti, ettei hän ole se, joka käy samalla lauantaiaamun tunnilla. En saanut tässä tapauksessa pelastettua tilannetta mitenkään, sanoin vaan, että luulin hänen maininneen treenien aloittamisesta. Nainen nauroi ja sanoi, että varmaan pitäisi.....

Ja näitä on monta. Myös facebookissa. 

Ei ole tapahtunut minulle ikinä! Ihmisen täytyy olla aika huonomuistinen, jos ei tuttuja ihmisiä muista.

Mää sanon että ai niin ”säähän oot- ”johon toinen vastaa koko nimensä.

Sit jatkan että ”kyllä mää sun etun8mes muiston, mutten sukunimeä,sitä jäin miettimään”

Täydestä menee. Jos onkin joku ihan random-tyyppi, niin sanot että en kyllä nyt muista, avaapa vähän missä ollaan tavattu. Helppo nakki!

Yleensä kun joku on minulle tuttavallinen, enkä tunnista heitä, on kyseessä joku laitapuolenkulkija joka yrittää ryöstää minut. Juoksen karkuun heti kun joku tervehtii.

Osalla ihmisistä on huono kasvomuisti. Ei minunkaan mieheni tunnista naapureita ruokakaupassa eikä lasten kavereiden vanhempia. Minä aina ihmettelen, kun hän tervehtii ja hetken päästä kysyy, kuka se oli. No Vilin äiti! Mieheni voi tavata jotain ihmistä 10 kertaa, kuten vaikka Vilin äidin tunnistamatta häntä muualla kuin joko meidän tai Vilin pihalla.

Mulla käy tätä päivittäin, oon sellaisessa "asemassa" ( ei siis mitään hienoa tai julkista), että mun naaman tuntee moni, jota itse en muista ikinä nähneenikään... siinä sitten yritän jutustelun lomassa selvitellä, että mistähän tämä tyyppi mut mahtaa tuntea. Lapset osaa jo erottaa nää tilanteet mun naamalta, kun erotaan tästä tuntemattomasta, joku yleensä sitten kyselee, että "selvisikö sulle kuka toi oli?", ei mikään kiva tunne tosiaan, mutta kaikkeen tottuu:(