Nainen tai mies! Millon sinua on ensimmäisen kerran ahdisteltu tai kosketeltu vastoin tahtoasi?
Sain vastikään takaisin vanhat päiväkirjani, joista lievästi järkyttyneenä luin tarinan siitä, miten kutosluokalla koulun diskossa luokkakaveri puristi vasta kasvaneita rintojani. Tästä eteenpäin puristelu- ja ahdistavat huutelukokemukset toistuivat päiväkirjoissani säännöllisin väliajoin. Vaikkei minua koskaan ole hyväksikäytetty, raiskattu tai muutenkaan julmasti kaltoinkohdeltu, näyttää silti vielä 2000-luvun alkupuolella (varhais)teinin elämä varsin karulta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Milloin sinä muistat ensimmäisen kerran koskemattomuuteesi kajotun? Vaikuttiko kokemus pitkään, kenties vielä nykyisinkin?
Kommentit (73)
Tuntui, että useimpien ikäisteni naisten ensimäinen poikaystävä oli 4-5v vanhempi "paha poika", joka jätti tytön vietyään tämän neitsyyden.
Rouvalleni kävi näin, serkkutytölleni jne.
Itse miehenä olen kerran eläessäni joutunut kourinnan kohteeksi.
Olin. 27-28- vuotias, juna-asemalla kävelin parin parikymppisen tytön ohi, toinen sanoi "Oho!" ja puristi pakarastani....
Hämmentävää, mutta eihän minun toki tarvinnut tuntea minkäänlaista uhkaa heidän taholtaan.
Ala-asteelta muistan, kun yksi 12v ylivilkas poika oli jatkuvasti tyttöjen pakaroissa kiinni jos näillä oli tiukat farkut.
80- luvun mainoksissa läpsäyttely oli ok
kontaktinottokeino?
Oksettavan hirveitä tarinoita, onneksi olen itse välttynyt vastaavilta. Mitä nyt yläkoulussa joutui kuuntelemaan huuteluita.
N36
Jaa-a. Takapuolesta puristelu, tissien kommentointi ja rivot puheet ala-asteella olivat varmaan ensimmäisiä kertoja. Nyt olen 27 ja väliin on mahtunut kaikenlaista huutelua, kähmimistä, seuraamista, törkeitä ehdotuksia, painostamista ja seksinostoyrityksiä. En ihan hirveästi tykkää ihmisistä enää, varsinkaan miehistä. Raiskatuksi onneksi en ole tullut, siitä voi sentään olla iloinen.
3-v. Oma vanhempi serkku työnsi käden housuihini. En suostunut enää jäämään heille ja vanhempani ja muut pitivät minua oikukkaana ja hankalana lapsena.
Vuotta myöhemmin yksi poika kovasti pussaili minua, sitä en kokenut mitenkään ikävänä.
Voisin jatkaa, ja jatkaa, mutta sanottakoon vain että tällä hetkellä olen saanut miehistä niin tarpeekseni että olen viihtynyt täysin yksin 10 vuotta enkä halua olla miesten kanssa juurikaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella musiikinopettaja (nainen) otti kädestäni kiinni ja vei sen jalkoväliinsä. Häkellyin täysin, ja olin loppulukuvuoden todella nolona tuon open läsnäollessa. Onneksi hän ei enää seuraavana syksynä ollut meillä opettajana.
Pienempänä, ehkä n. 7-vuotiaana saman pihan pari vuotta vanhempi tyttö selitti muille lapsille suureen ääneen, että olen hänen poikaystävänsä. En edes pitänyt tästä tytöstä, ja muistan kuinka muiden nauru kiukutti.
m42
Missä tuo opettaja oli?
Mulla oli samoihin aikoihin musiikinopettajana nainen joka oli pornolehdissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 14v ja ensimmäistä kertaa humalassa. Olin sammumispisteessä, parhaan kaverin olkapäähän nojaten. Olimme kaverin kanssa hänen 24v poikaystävällään ja paikalla oli vain hänen samanikäisiä kavereitaan, kaikki miehiä. Kaveri meni nukkumaan päätään selväksi poikaystävänsä seuraan toiseen huoneeseen ja minä jäin puolitajuttomana makaamaan sohvalle.
Muistikuvat:
1. joku sanoo minulle "let's make you feel better" ja taluttaa minua
2. makaan selälläni jossain ja jokin tai joku nykii paitaani ylöspäin
3. tunnen painetta kehollani ja tajuan, et joku makaa päälläni
4. nousen istumaan, joku painaa minut kädellään takaisin selälleni
5. en tiedä paljonko aikaa on kulunut, ehkä sekunti tai kaksi, mutta paitani on taas ylhäällä ja rintani paljaana
6. seison jonkun makuuhuoneen ovella (menossa sieltä pois) ja mietin missä puhelimeni on
7. yritän näppäillä äidin numeroa puhelimeeni, mutta puhelin ei tunnu toimivan
8. olen läheisellä ostarilla ja äiti kysyy puhelimessa "missä täällä?"
9. olen autossa
10. Olen selviämässä humalastani. Olen juuri herännyt klo 20 illalla ja äiti nauraa, että "veditpä sitten sellaiset päiväkännit". Olin kävellyt ostarille ilman takkia, ilman kenkiä ja sössöttänyt äidin vastaajaan jotain omiani.Myöhemmin selvisi, että kaverin poikaystävä oli luvannut kavereilleen naisseuraa minusta. Onneksi jätin viimeisen juoman juomatta, muuten olisi neitsyys mennyt tajuttomana jollekin hyväksikäyttöporukalle.
Mulla samanlainen tarina. 7v sitten ollessani 15v, kaverin liian vanhan poikaystävän liian vanhat kaverit tarjosivat alkoa ja pilveä illanistujaisissa. Olivat mukavia ja hauskoja kunnes seuraavat muistikuvat olivat kun makasin vessan lattialla/oksensin pönttöön/ vessassa vieraat kädet jalkovälissäni/kun pyristelin pois suihinotosta/ kun sain siitä hyvästä syljet naamalleni. En muista miten pääsin asunnosta ulos tai miten olin tullut kotiin. Pistää edelleen vihaksi ja itkuksi, enkä kertonut tilanteesta kellekään. Vieläkin ajattelen olevani osasyyllinen tapahtuneeseen, olisi minun pitänyt tajuta mistä on kyse.
Ei se ollut sinun vika, ei edes vähäsen. Minkään ikäinen raiskauksen uhri ei ole vastuussa raiskaajiensa käytöksestä, ja 15v on vieläpä ihan syystä lapsi lain silmissä. Nuo ihmishirviöt ihan tietoisesti käyttää hyväkseen sitä, että perusempaattisen ihmisen eka vaisto kamalassa kohtaamisessa on ajatella, että teinkö minä jotakin kun se noin rumasi mulle teki..? Ei, et tehnyt. Et aiheuttanut etkä ansainnut tuota minkä kuvailit, millään tasolla.
Sanokaapa mitä tämä oli, raiskaus tai hyväksikäyttö? Olin 13 ja ihastunut lukiossa käyvään poikaan, ehkä 17-v. tai jopa 18. Poika ei huomioinut minua mitenkään. Sitten olimme kotibileissä jossa join ensimmäisen kerran alkoholia ja päädyin oksentamaan pönttöön, wc sijaitsi vähän syrjemmällä. Ihastukseni tuli paikalle, otti minusta kiinni ja hoiti hommat lattialla, minulta lähti neitsyys. Eihän se miellyttävää ollut mutta en osannut tehdä mitään, en uskaltanut sanoa vastaankaan ihastukselleni saati kysellä kondomia. Sen koommin en ihastuksestani kuullut mitään muuta kuin että joku oli ottanut tapahtumasta kännykällä kuvan ja laittanut kiertoon ja sen oli monet paikkakuntalaiset miehet nähneet.
Tämän jälkeenkin kohtaamiset miesten kanssa ovat olleet sellaisia että miehet olettavat että kun heitä panettaa niin naisen pitäisi vaan suostua eikä lupia tarvitse kysellä.
Toinen M42v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella musiikinopettaja (nainen) otti kädestäni kiinni ja vei sen jalkoväliinsä. Häkellyin täysin, ja olin loppulukuvuoden todella nolona tuon open läsnäollessa. Onneksi hän ei enää seuraavana syksynä ollut meillä opettajana.
Pienempänä, ehkä n. 7-vuotiaana saman pihan pari vuotta vanhempi tyttö selitti muille lapsille suureen ääneen, että olen hänen poikaystävänsä. En edes pitänyt tästä tytöstä, ja muistan kuinka muiden nauru kiukutti.
m42
Missä tuo opettaja oli?
Mulla oli samoihin aikoihin musiikinopettajana nainen joka oli pornolehdissä.
Pohjois-Helsingissä. Muistaakseni tuo opettaja oli koulussamme vain yhden lukuvuoden.
Seitsemänvuotias olin kun yksin illalla tulin baletista kotiin. Autiolla tienpätkällä minut juoksi kiinni lähellä asuva nuorimies, kantoi rakennustyömaalle ja yritti raiskata. Ei onnistunut mutta kauheaa oli silti. En ymmärtänyt mistä oli kysymys.
Lastenleirillä 11v alkaen istutettu väkisin vanhempien poikien syliin, joilla k*lli pystyssä. Pois ei saanut lähteä, kun kyse on leikistä, jota tädit valvoo. Vieläkin ihmettelen, mitä kaikkea tuollaisilla voikaan tapahtua. Koskaan enää ei äitini minua pakottanut kyseisille leireille, sen verran aina itkua väänsin pelkästä ajatuksesta. Sen jälkeen paljonkin epätoivottuja puristeluja, huuteluja yms. 14v oltiin kaverin kanssa rannalla kun joku mies tuli viereen katselemaan ja runkkasi itsensä loppuun meitä katsellen. 18v sai paljon ehdotuksia noin 40v miehiltä - ällöttäviä setiä, jotka pyysivät pöytään istumaan. Opiskelijana samanlaisia ällöjä pyöri bileissä aikeena saada joltakulta ostettua seksiä. Hyi hitto.