Onko neuvolassa löydyttävä kaikista jotain pahaa sanottavaa?
Perheelläni mon mielestäni kaikki ihan valtavan hyvin. On työt, koulutukset, tarpeeksi ikää, tukiverkkoja ja osallistuvat isovanhemmat, taloudellinen vakaus, oma koti, ei päihteitä, naimisissakin ollaan ja hyvin toivottu ja rakas lapsi.
Olen kuitenkin käynyt neuvolassa aina yksin. Mies on ollut mukana ultrissa ja sitten lapsen erikoislääkärikäynneillä. Emme ole kumpikaan edes ajatelleet, että molempien olisi tarpeen siellä istua. Lapsen kanssa minun on luonnollista mennä, koska tiedän paremmin imetyksestä. Muutoin meillä on yhtälaiset tiedot ja käsitykset vauvan elämästä ja hoidosta, molemmat olemme kiinnostuneita ja perhe on ykkösprioriteetti meille. Keskustelemme neuvolakäynneistä aina heti whatsapissa perusjutut ja miehen työpäivän jälkeen kotona kasvotusten enemmän.
Nyt kuitenkin lapsen terveystietoja selatessa huomasin, että terveysdenhoitaja on useampaan eri käyntiin kirjannut tietoja, kuten "perheessä perinteiset sukupuoliroolit" ja "mies ei osallistu" ja "yritetään kannustaa miestä osallistumaan lapsen elämään". Lisäksi on maininta, että minä "selittelen" ilmeisesti sitä, että mies osallistuu.
Olen aika yllättynyt noista teksteistä, mielestäni ne eivät pidä paikkaansa. Pari kertaa terveydenhoitaja on kysellyt jotain, ja olen totuuden mukaisesti kertonut, että meidän mielestä riittää, että toinen käy neuvolassa ja että mies hoitaa kyllä kotona vauvaa. Aina on vähän tuntunut, ettei terveydenhoitaja jotenkin "usko". On useampaan kertaan mm sanonut että miehen olisi hyvä oppia hoitamaan lasta, jotta minä pääsen tarvittaessa lääkäriin (tämä on ilmeisesti sitä "kannustetaan miestä osallistumaan" juttua). Olen sanonut että kyllä se hoitaa ja käyn useasti viikossa jossain yksin, esim lähikaupassa tai kerran olin siellä lääkärissäkin.
Lähinnä tulee mieleen, että jotain pahaa sanottavaa täytyy löytyä. Ei tunnu kivalta.
Kommentit (71)
Meillä esikoisen kanssa alkuun miehen kanssa käytiin yhdessä vauvan kanssa neuvolassa. Meillä tekstiin oli ilmestynyt " epäilyttävää, kun molemmat tulevat paikalle" ja "lienevät huolissaan lapsessa jostakin".
Lopetimme neuvolassa käynnit siihen tarpeettomina. 3 tervettä lasta, kuopus juuri kirjoitti ylioppilaaksi.
Vierailija kirjoitti:

Us-ko-ma-ton-ta. Olen sanaton.
Meillä isille tarjotaan omat isineuvolakäynit, 1 raskausaikana, 1 kun vauva on noin 6kk ja 2v neuvolaan on suositus, että lapsi menee kaksin isän kanssa. 1v ja 1,5v koko perhe.
Meillä on tosi ihanat terkat, kiinnostuneita koko perheen hyvinvoinnista ja isää kuunnellaan siinä missä äitiäkin. Toki sillä on merkitystä, että antaa ite miehelle tilaa kertoa havaintojaan. Meillä just 1,5v neuvolassa taapero teki tehtävät isin sylissä istuen. Vaikka oon kotona lapsen kanssa, niin mieskin tietää missä mennään esim allergia-asioissa jne.
Mitähän se neuvola sitten tekee käytännössä, jos päättelee että mies/vaimo ei osalliatu tarpeeksi. Siis kun ei se kuitenkaan ole laitonta tai lastensuojeluasia tai yhtikäs mikään asia.
En siis kertakaikkiaan tajua tätä omituista viranomaisvalvonnan lisääntymistä. Meillä on nykyään mm niin että yläkoululaisenkin hammastarkastukseen pitäisi osallistua vanhempi, samaten terveystarkastuksiin.
Sitten kuitenkaan 15-vuotiaan terveystietoja ei tarvitse näyttää vanhemmalle.
Tuntuu että jonkinlainen terve maalaisjärki on karannut tässä tarkkailemisessa ja valvomisessa täysin.
Huvittavaa oli mm se että kun kuopuksellani oli viimeisessä hampaassa reikä - hankala harjata koska hammas kasvaa kipeän ikenen alla osin piilossa ja edessä hammasraudat - siitä nostettiin kamala meteli ja meidän piti mennä opettelemaan hampaidennharjausta suuhygienistille. Sotten taas kun lukiolaisella on ykso reikäepäily se ei riitä syyksi saada hammaslääkäriaika.
Jep, minä menin avaamaan suuni äitiysneuvolassa omasta lapsuudesta, kun terkka kyseli tukiverkoista (isovanhemmista). En halua mennä yksityiskohtiin, mutta myöhemmin luin Omakannasta tekstiä, jossa minut suurin piirtein leimattiin väkivaltaiseksi vanhemmaksi oman lapsuuteni vuoksi (siis ennen kuin lapsi on edes syntynyt) Siis sellaista tekstiä, että järkytyin kyllä, miten ihmeessä terkka oli saanut väännettyä sellaisia päätelmiä mun sanomisista..
Samaan syssyyn muutettiin toiseen kaupunkiin enkä kyseistä terkkaria enää nähnyt, mutta tein oikaisupyynnön edelliselle kotikaupungille ja nyt teksti on korjattu Omakantaan.
Ymmärrän, että työtään vaan tekevät, mutta tää meni vaan jotenkin niin yli. Opin kerrasta, että jatkossa pidän turpani kiinni neuvolassa ja jos tulee ongelmia, hakeudun muualle saamaan konsultaatiota. Lisäksi luen kaikki Omakanta-tekstit, yllättävän sanasta sanaan ne sinne kirjaa kaiken mitä neuvolassa puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se neuvola sitten tekee käytännössä, jos päättelee että mies/vaimo ei osalliatu tarpeeksi. Siis kun ei se kuitenkaan ole laitonta tai lastensuojeluasia tai yhtikäs mikään asia.
En siis kertakaikkiaan tajua tätä omituista viranomaisvalvonnan lisääntymistä. Meillä on nykyään mm niin että yläkoululaisenkin hammastarkastukseen pitäisi osallistua vanhempi, samaten terveystarkastuksiin.
Sitten kuitenkaan 15-vuotiaan terveystietoja ei tarvitse näyttää vanhemmalle.
Tuntuu että jonkinlainen terve maalaisjärki on karannut tässä tarkkailemisessa ja valvomisessa täysin.
Huvittavaa oli mm se että kun kuopuksellani oli viimeisessä hampaassa reikä - hankala harjata koska hammas kasvaa kipeän ikenen alla osin piilossa ja edessä hammasraudat - siitä nostettiin kamala meteli ja meidän piti mennä opettelemaan hampaidennharjausta suuhygienistille. Sotten taas kun lukiolaisella on ykso reikäepäily se ei riitä syyksi saada hammaslääkäriaika.
Neuvola varmaankin voi järjestää kotiapua, jos se yksin arkea pyörittävä vanhempi on väsynyt. Ja usein se "tädin" sana voi auttaa enemmän kuin puolison nalkutus.
Aukoton ei systeemi tietenkään ole, ja kaikkien alojen ammattilaisissa on parempia ja huonompia. Hammaslääkärijonot ovat monessa kunnassa tuhottomat. Mutta noin lähtökohtaisesti kuvailemasi palvelut ovat positiivisia asioita. Minunkin 40 v. mieheni joutui tai pääsi hampaiden harjauskouluun, vaikka paikkoja suussa vain yksi. Nykyään intoilee lankaamisen tärkeydestä, joten ihan selkeästi oli hyötyä.
Mitä ihmettä? Meillä ja läheisilläni taas aina mukavia neuvolakäyntejä. Monesti vielä kirjoitettu "raportin" kohdalle neuvolakorttiin "Ihana lapsi!" tms. Näin Kymenlaaksossa.

Neuvolako sen päättää eikä se toinen vanhempi itse?
Meillä lapsen harjaustaidoissa ei ollut mitään vikaa. Molemmat meidän lapset on yksityisellä hammaslääkärillä oiontaohoidossa - koska kunnalliseen ei pääse - ja joka ikinen kerta juuri on yksityinen hammaslääkäri kehunut hampaiden hoitoa. Ja seuraavassa hetkessä jossaik julkisen pakkotarkastuksessa mäkätetään.

Eikö se pääasia ole, että reikä löydettiin ja hoidettiin? Oikomakojeiden alta harjaus on vaikeaa, ja itse ottaisin mielelläni neuvot vastaan.

Eipä se suuhygienisti osannut neuvoa siinä yhtään. Hän kun ei ole oiontaan erikoistunut kuten se oiontahammaslääkäri jonka kanssa asiaa oli vatvottu moneen kertaan.
Eli täysin turhaa juoksuttamista oli.
Minun piti ottaa palkatonta vapaata, aikaa paloi monta tuntia ja lapselle koulupoissaolo.
Mistä tällaiset tekstit saa luettavakseen?
Siis voiko neuvolassa käymiset lopettaa tuosta noin vain? Olen ymmärtänyt, että tuolloin lapsilisien maksaminen lopetettaisiin? Eihän se tietenkään iso summa ole, mutta silti.
Eihän neuvolassa koskaan kannata kertoa ”totuutta”, vaikka siinä ei mitään ihmeellistä olisikaan.
Kannattaa jutustella mukavia ja kertoa asiat miten ne kirjojen oppien mukaan pitää olla.
Aikoinaan tyttären 6v neuvolassa Th tenttasi lapselta miten meillä syödään. Lapsi aloitti, että aamuisin puuroa.. tässä kohtaa Th keskeytti ja kääntyi minuun päin ja aloitti valistamisen... ”joka aamu ei ole hyvä syödä puuroa, vaan välillä pitää aamupala olla jotain muutakin esim jugurttia, hedelmiä, leipää jne”
Aivan kuin en sitä olisi sitä tiennyt, ja vaihtuivat ne aamupalat, mutta tytär vissiin mainitsi sen puuron kun päiväkodissa oli puuroa aamuisin.
Eli teki niin tai näin, se on väärin ja siitä pitää saada käynnin punainen lanka.
Aivan tavantallaajia ne neuvolan Th:kin ovat, eivät todellakaan mitään ainoita totuuden suoltajia. Harmittaa vain, että sitten yhden ihmisen näkemys/arvot/asenteet heijastuvat korjauksiin jotka seuraavat lasta potilaskertomuksissa loppuiän.
Terkka oli sitä mieltä että juon liian vähän maitoa. No juu varmasti koska en juo ollenkaan maitoa, käytän toki d-vitamiini ja kalsium lisää. Pitää kuulemma alkaa juomaan maitoa raskauden aikana vaikka reumani ei sitä kestä :,D
Vierailija kirjoitti:
Eihän neuvolassa koskaan kannata kertoa ”totuutta”, vaikka siinä ei mitään ihmeellistä olisikaan.
Kannattaa jutustella mukavia ja kertoa asiat miten ne kirjojen oppien mukaan pitää olla.Aikoinaan tyttären 6v neuvolassa Th tenttasi lapselta miten meillä syödään. Lapsi aloitti, että aamuisin puuroa.. tässä kohtaa Th keskeytti ja kääntyi minuun päin ja aloitti valistamisen... ”joka aamu ei ole hyvä syödä puuroa, vaan välillä pitää aamupala olla jotain muutakin esim jugurttia, hedelmiä, leipää jne”
Aivan kuin en sitä olisi sitä tiennyt, ja vaihtuivat ne aamupalat, mutta tytär vissiin mainitsi sen puuron kun päiväkodissa oli puuroa aamuisin.
Eli teki niin tai näin, se on väärin ja siitä pitää saada käynnin punainen lanka.
Aivan tavantallaajia ne neuvolan Th:kin ovat, eivät todellakaan mitään ainoita totuuden suoltajia. Harmittaa vain, että sitten yhden ihmisen näkemys/arvot/asenteet heijastuvat korjauksiin jotka seuraavat lasta potilaskertomuksissa loppuiän.
Meillä koulun terkka tarttui samalla tavalla siihen että olin kirjoittanut lomakkeeseen, ettei lapsella ole ns ruutuaikaa.
Hirveä saarna älykännyköiden haitoista jne.
Lapsella ei edes ole älypuhelinta, eikä meillä ole telkkaria. Yksi työni ipad on. Joka siis työkäytössä, ei lapsella. 😂
Ne saa provikkaa sen mukaan kuinka monesta asiasta ehtivät mäkättää ennen kuin asiakas luikahtaa ovesta pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Meillä ja läheisilläni taas aina mukavia neuvolakäyntejä. Monesti vielä kirjoitettu "raportin" kohdalle neuvolakorttiin "Ihana lapsi!" tms. Näin Kymenlaaksossa.
Kyllä meilläkin itse käynnit on pääsääntöisesti mukavia ja neuvolakortissa lukee mukavia. Kyse on omakannasta löytyvistä potilaskertomuksista.
Olen terveydenhoitaja ja mielestäni tuo ei kuulosta nyt ollenkaan ammattimaiselta mikäli aloittajaan on uskominen. Ei tuollaisia saisi kirjoitella omin päin!
Minulla ei mitään pahaa sanottavaa neuvolasta. 😊