Lue keskustelun säännöt.
Miten toimisin mieheni kanssa? Olen kiitollinen, jos edes joku osaisi neuvoa
03.07.2018 |
Olen korkeasti koulutettu 30-vuotias nainen. Minulla vakituinen työpaikka ja työni on ihan mieluisaa. Olen äiti ja avopuoliso. Hoidan lapset parhaani mukaan ja varmasti onnistunut äitinä ihan kohtalaisesti. Olen mielestäni ihan huumorintajuinen ja kaikinpuolin ihan ok tyyppi. Arkemme koostuu varmasti hyvin samanlaisista asioista kuin muissakin perheissä. Laitan ruokaa, pesen pyykkiä, kuulustelen läksyjä, kyselen mieheltäni päivän kuulumisia. Käydään miehen kanssa paljon yhdessä juoksemassa jne. Halaan ja silittelen miestäni joka ikinen päivä. Enkä todellakaan avaudu huolistani joka päivä, edes joka kuukausi. Käyn terapiassa ja yritän keskittää avautumiseni sinne. Jos tulee äkillinen tarve saada sanottua jotain jollekin, niin ensisijaisesti kuulija on esim. paras ystäväni.
Olen narsistiäidin lapsi. Koulukiusattu. Vanhempani ovat edelleen paljon mukana elämässäni hyvin hallitsevalla tavalla, jopa henkistä kiusaamista käyttäen. Olen osakkaana yhteen perheen "juttuun" ja välien täysi katkaisu olisi mulle todella suuri taloudellinen tappio. Lisäksi on muutama muu lapsiini merkittävästi vaikuttava asia, jonka vuoksi haluan olla vanhempieni kanssa väleissä.
Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista. Sairasta paniikkihäiriötä, ahdistuneisuutta ja jonkinlaista masennusta. Mulla on myös äärettömän heikko itseluottamus. Pyrin ulospäin olemaan kotona iloinen ja normaali.
Ongelma: jos mulla on ns huono päivä, mieheni ärsyyntyy siitä. Hän on äärettömän ärsyyntynyt, jos esim itken. Jos sanon hänelle lauseellakaan, että on paha olla, ahdistaa, tunnen kipua tms niin hän ärsyyntyy suunnattomasti. En voi siis kotona olla oma itseni, koska mies ärsyyntyy siitä. Hän myös haluaa säännöllosesti omaa aikaa mökillä, jonne menee mieluiten yksin tai toinen lapsi mukanaan.
Monesti saatan itkeä ja jopa oksentaa autossa, kun ajan kotiin. Mua niin helpottaisi vaan, että saisin kotona juosta halaamaan miestäni ja hän sanoisi, että kaikki hyvin, olen tässä. Mutta en voi. Koska mies ei selvästi edes halua mua lähelleen, jos en ole iloisella tuulella.
Joskus on vaikeaa, etten voi olla kotonani turvassa. Jos ahdistaa, itkettää tms niin joudun joko keksiä lähteväni autolla johonkin tai kävellä metsään itkemään.
Mies ei muutenkaan osaa keskustella mistään syvällisestä. Hän joutuu niin mukavuusalueensa ulkopuolelle, että selvästi ärsyyntyy siitä.
Usein vain sanoo, että mulla on kaikki hyvin niin miksen ole kiitollinen. On työ, talo, lapset jne. Toki olen kiitollinen. Mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Haluaisin naimisiin. Mulla on monet kristilliset ja rakkaudelliset perusteet. Olisi myös ihana olla ns kokonainen perhe. Myös moni asia helpottuisi, sillä vanhempani ilkkuvat kun ole naimisissa. Mies ei vaan jotenkin pysty mennä naimisiin.
Tää tilanne, puhumattomuus kaikki.. saa mut voimaan tosi huonosti. Olen ihan rikki.
Olen puhunut asioista miehelleni viimeksi eilen. Mikään ei muutu. Erota en halua. Mies tosi hyvä mies monella tavalla.
Mitä ihmettä mä voisin sanoa tai tehdä? Ammattiauttajalle mies ei halua tulla.
Kommentit (53)
Aika paljon olet kyllä ehtinyt noin nuoreksi, kouluttautua korkeasti, saada hyvän työpaikan ja lapsetkin jo kouluiässä ja olet vasta 30-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota tuota, kuuluuko mielestäsi ananas pizzaan?
Tässä keittiöpsykologi hei! Olisiko mahdollista, että olet valinnut puolisoksesi vanhempiesi kaltaisen narsistisen ja tunnekylmän ihmisen? Tiedätkö: jokaisella on oikeus itkeä ja näyttää pahaa oloaan - miehesi ei voi sitä hallita tai kieltää. Hän ei ole sinulle oikea ihminen ja vuosien myötä olosi tulee todennäköisesti pahenemaan. Mikä siinä erossa olisi niin kauheaa - vanhempiesi pilkkako? Älä anna sen vaikuttaa sinuun, vaan tee itse omat päätökset elämässäsi. Jatka terapiaa ja ota siellä puheeksi näitä aiheita, mistä nytkin kirjoitit.
Mene yksin sinne ammattiauttalajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en oikein ymmärrä, miten te olette yhteen edes päätyneeet ja lapsia hankkineet, jos keskusteluyhteys on tuota tasoa ollut aina? miten sä kuvittelet, että se yhtäkkiä siitä paranisi?
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon olet kyllä ehtinyt noin nuoreksi, kouluttautua korkeasti, saada hyvän työpaikan ja lapsetkin jo kouluiässä ja olet vasta 30-vuotias.
So? Noin oli mullakin. Ei ole kovin harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä aloittaja nyt halusi sanoa, että elämä on muuten kaikinpuolin mallillaan, ettei vastauksissa tarvitse nyt ensisijaisesti ruotia epäoleellisia. Joku olisi kuitenkin kysynyt "oletko työelämässä" "miehesikö sut elättää"kouluttaudu ja hanki sisältöä elämääsi "
Kyllä te olette ihan käsittämättömiä idiootteja. Joku pyytää apua, voi huonosti jne niin te nälvitte takaisin? Menkää oikeasti itseenne. Olen sanaton.
Vierailija kirjoitti:
Erota en halua. Mies tosi hyvä mies monella tavalla.
Ah, niinpä tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kokee itsensä avuttomaksi, siksi torjuu sinut.
Ap, minkä ikäisenä olet saanut lapsesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa ole muuta ratkaisua kuin ero. Erota et halua. No sitten ei voi mitään. Tuon onnellisemmaksi et tule, jos olet tuollaisen miehen tossun alla.
Moni ehti jo epäillä tarinasi todenperäisyyttä. OMa ohjeeni tilanteeseen on että menet yksin terapiaan ja saisit sieltä sitä puuttuvaa itseluottamusta. Miehellesi terapia olisi myös enemmän kuin tarpeen, mutta ketään tuskin voi raahata väkisin sinne. Miehelläsi on selkeä empatian puute ja hän ei tunnu käsittävän että tarvitset tukea tai rohkaisevan halauksen edes silloin tällöin. Vaikka mies olisi kuinka hyvä, jos tilanne ei parane, erilleen muutto voi olla ainoa vaihtoehto ( tai eri huoneeseen) mies voisi siitä jopa huomata että olet oikeasti tuen tarpeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon olet kyllä ehtinyt noin nuoreksi, kouluttautua korkeasti, saada hyvän työpaikan ja lapsetkin jo kouluiässä ja olet vasta 30-vuotias.
So? Noin oli mullakin. Ei ole kovin harvinaista.
No se olikin kehu. Pidän häntä aikaansaapava naisena.
Kuulostaa siltä että sovitte miehenne kanssa yhteen lähinnä paperilla, mutta mitään oikeaa yhteenkuuluvuuden tunnetta teillä ei ole ja sen vuoksi syvällisempi kommunikaatio ei toimi. En tiedä mikä tuohon auttaisi, luultavasti ei mikään sillä toista ihmistä ei voi muuttaa. Sinnittelette niin kauan kuin pystytte ja kunnes lapset ovat vanhempia, sitten voi katsoa tilannetta uudestaan ja olisiko ero sittenkin se realistinen vaihtoehto.
Olen 31v ja mulla on kaksi korkeakoulututkintoa, olen toista kertaa naimisissa ja rakennan jo toista kertaa omakotitaloa. Lapset 12v, 11v ja 1v.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keittiöpsykologi hei! Olisiko mahdollista, että olet valinnut puolisoksesi vanhempiesi kaltaisen narsistisen ja tunnekylmän ihmisen? Tiedätkö: jokaisella on oikeus itkeä ja näyttää pahaa oloaan - miehesi ei voi sitä hallita tai kieltää. Hän ei ole sinulle oikea ihminen ja vuosien myötä olosi tulee todennäköisesti pahenemaan. Mikä siinä erossa olisi niin kauheaa - vanhempiesi pilkkako? Älä anna sen vaikuttaa sinuun, vaan tee itse omat päätökset elämässäsi. Jatka terapiaa ja ota siellä puheeksi näitä aiheita, mistä nytkin kirjoitit.
Ja jokaisella on oikeus reakoida toisen pahaan oloon omalla tavallaan. Tunnistan itsessäni paljon ap miestä. Kun oma puolisoni on pahalla tuullella, masentunut, jne haluan vaan vetäytyä tilanteesta pois. Se on minun tapani käsitellä niitä negatiivisiä tunteita ja puolisoni on oppinut hyväksymään tämän piirteen minussa.
Miksi ihmeessä olet miehen kanssa joka tekee sinusta onnettoman? Onko se nyt se sun juttu, vanhemmat on paskoja niin olet haalinut itsellesi kotiin vielä "hyvän miehen" joka oikeasti on paska tyyppi joka ei ymmärrä sua yhtään?
Miksi et suojele itseäsi ikäviltä ihmisiltä? Miksi väität että mies on hyvä "muissa" asioissa, ei sillä ole merkitystä kun hän ei osaa sitä tärkeintä asiaa sulle antaa mikä kuuluu parisuhteeseen?
Jos mikään ei muutu, ni eihän siinä ole kuin kaksi vaihtoehtoa jäljellä.
Lopetin lukemisen kohtaan ''olen korkeasti koulutettu''.