Antaisitteko vinkkejä minne pariskunta voisi lähteä parin päivän pika-autoilulomalle täältä pääkaupunkiseudulta?
Meidän ensi viikoksi suunniteltu kyläily muutaman sadan kilometrin päähän peruuntui sillä minun sukulainen jonka luokse olimme menossa, joutuu lähteä toiseen maahan tapaamaan omaa sairasta, vanhempaa sukulaistaan.
Ajattelimme silti käyttää nuo pari suunniteltua päivää johonkin pieneen reissuun. Lähdemme matkaan täältä Helsingistä.
Minä en ole juurikaan kierrellyt Itä-Suomessa, mieheni ei pahemmin Länsi-Suomessa.
Minusta olisi mukava nähdä järviä, kivoja rauhallisia maisemia joissa voisi hengähtää työstressit pois, ja jos jossain olisi mahdollisuus nähdä saimaannorppia tai muuta mukavaa luontokappaletta niin se olisi plussaa.
Mieheni saattaisi sen sijaan pitää meren rannasta, mutta järviseutukin käy.
Voisimme kuvitella vierailevamme jossain pienessä kaupungissa tai isommassa kylässä jossa olisi viihtyisiä kahviloita, hyviä lähiruokaravintoloita ja pikkuputiikkeja. Hyvä hotelli olisi tietenkin plussaa, mielellään ei ötököiden keskellä kuitenkaan :D
(En viitsinyt kysyä asiaa tutuilta tai työkavereilta koska heidän mielestä on niin typerää matkustella "kalliissa Suomessa", ja he vievät rahansa mieluummin Turkkiin tai Bulgariaan. Kulutamme rahamme mielellämme Suomessa ja tuemme samalla suomalaista työllisyyttä, mutta he eivät ymmärrä tätä ideaa. Siksi kysyn täältä koska täällä saa usein hyviäin vinkkejä).
Kommentit (51)
Saariston rengastielle. Tai jos aika ei riitä, niin ruukkikierros Fiskarsiin ja Mustioon.
Laivalla Päijännettä pitkin Lahdesta Jyväskylään tai päinvastoin. Tai joku muu sisävesilaivareissu?
Mustion linnassa on kivoja paketteja esim kesäteatteri, illallinen ja majoitus upeassa vanhassa rakennuksessa (huoneet täysin nykyaikaisia). SIellä on myös rantasauna, järvi, koski yms. Voisitte ottaa paketin Mustioon ja jatkaa seuraavana päivänä Hankoon.
Av palstalla kun ollaan, niin legendaarinen Porvoo on ehdottomasti oikea kohde. Porvoolaiset ja heidän kulttuurinsa tulee olemaan teille unohtumaton elämys. Sinulla riittää heistä puhuttavaa koko seuraavaksi vuodeksi.
Ne luostarit Itä-Suomessa. Eikö ne ole ainakin lapsivapaita aikuisten kohteita kun niissä on viinitilojakin?
Sitä en tiedä onko siellä saimaannorppia lähistöllä, joku paikallinen varmaan tietää paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Laivalla Päijännettä pitkin Lahdesta Jyväskylään tai päinvastoin. Tai joku muu sisävesilaivareissu?
Uskaltaaks Lahteen enää kukaan mennä kun sieltä uutisoidaan kaikkea epämäärästä?!
Pyytäkää avaimet, niin voitte mennä sukulaisesi luokse, vaikka ei olekaan kotona. Näin meiltä on pyydetty.
Kiitos vinkeistä. Saa ehdotella hyviä ruokapaikkoja ja hotellejakin jos tulee mieleen.
Meillä kävi mielessä Ähtäri ja pandat sekä Tuuri, mutta ihan niin kauas emme ehkä jaksa yhden yön reissussa ajella.
-AP-
Vierailija kirjoitti:
Av palstalla kun ollaan, niin legendaarinen Porvoo on ehdottomasti oikea kohde. Porvoolaiset ja heidän kulttuurinsa tulee olemaan teille unohtumaton elämys. Sinulla riittää heistä puhuttavaa koko seuraavaksi vuodeksi.
Blogijulkkis Xentun maalaiskartano eräs nähtävyyksistä? ;)) Vai muuttiko ne jo seuraavaan taloon?
No Turku tietenkin ja ehdottomasti Naantaliin saaristoristeilyllä päiväretkelle. Vanhoja kauniita rakennuksia ja idylliä, Aurajoen ranta on parhaimmillaan kesähelteellä kuin Välimereltä, poislukien kaupustelijat. On live-musiikkia, esiintyjiä ja kuppiloita ja jokilaivoja. Itseänsä voi sivistää sitten vaikka museoissa tai ostella paikallisia käsitöitä/tuotteita.
Kuulostaa tosi kivalta ja romanttiselta. Olen itse kotoisin itäisestä Suomesta ja tykkäsin lapsena kotimaan kesälomareissuilla tosi paljon lounaisen Suomen kaupungeista: Turku, Naantali, Rauma, Pori ja niitä ympäröivästä maaseudusta. Yöpyähän voi jossain kaupungissa hotellissa ja päivät viettää esim. piknikillä luonnonhelmassa, kaupungin ulkopuolella.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vinkeistä. Saa ehdotella hyviä ruokapaikkoja ja hotellejakin jos tulee mieleen.
Meillä kävi mielessä Ähtäri ja pandat sekä Tuuri, mutta ihan niin kauas emme ehkä jaksa yhden yön reissussa ajella.
-AP-
Ok, jos Tuuri kiinnostaa niin unohtakaa nuo ruukit ja saaristo.
Vierailija kirjoitti:
Pyytäkää avaimet, niin voitte mennä sukulaisesi luokse, vaikka ei olekaan kotona. Näin meiltä on pyydetty.
Mieluummin hotelli, palvelut ja "täyshoito" kuitenkin, kuin toisten nurkissa asustelu.
-AP-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laivalla Päijännettä pitkin Lahdesta Jyväskylään tai päinvastoin. Tai joku muu sisävesilaivareissu?
Uskaltaaks Lahteen enää kukaan mennä kun sieltä uutisoidaan kaikkea epämäärästä?!
Jos minä olen uskaltanut asua Lahdessa parikymmentä vuotta, niin etteköhän tekin uskalla laivaan täällä hypätä :)
Pikkuteitä Lohjalle ja/tai Hankoon ja takaisin.