Ihminen etsii onnea toisesta ihmisistä. Jotkut saa sen, toiset ei.
En ymmärrä tätä. Mikä minussa on kun en löydä onnea toisesta ihmisestä? Silti haen ja kaipaan sitä, aina vaan.
Kommentit (43)
Liian suppea aloitus. Ei pysty kommentoimaan näillä tiedoilla.
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Onni luonnostaan syntyy
( ...jos on siis syntyäkseenkään )
kyllä paremminkin keskenään ja yhdessä, kun ollaan parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Liian suppea aloitus. Ei pysty kommentoimaan näillä tiedoilla.
Mietin, voisiko se olla syy siihen että minulla on ollut parikymmentä lyhyttä suhdetta eikä yhtään pidempää. En löydä onnellista rakkaussuhdetta. Olenko liian itsellinen, riippumaton, vai annanko sellaisen kuvan? Etten osaa rakastaa ja olla riippuvainen toisesta ja antautua hänelle? En osaa selittää paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian suppea aloitus. Ei pysty kommentoimaan näillä tiedoilla.
Mietin, voisiko se olla syy siihen että minulla on ollut parikymmentä lyhyttä suhdetta eikä yhtään pidempää. En löydä onnellista rakkaussuhdetta. Olenko liian itsellinen, riippumaton, vai annanko sellaisen kuvan? Etten osaa rakastaa ja olla riippuvainen toisesta ja antautua hänelle? En osaa selittää paremmin.
Mahdotonta sanoa. Sitä sanotaan, että joutuu suutelemaan montaa sammakkoa löytääkseen prinssin. Ehkä olet tehnyt jotain väärin tai sitten kohdallesi ei välttämättä ole osunut sopivaa ihmistä. Voi olla myös sekä että.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Nämä ovat niitä löpinöitä, joilla ihmiset oikeuttavat itselleen välinpitämättömän käytöksen yksinäisiä kohtaan. Ei tarvitse miettiä voisiko yksinäistä jotenkin auttaa, kun todetaan että tyytymättömyyden syy on tämän ihmisen huonoissa asenteissa yksinäisyyden sijaan tms.
Isossa Kirjassa sanotaan, että siellä missä kaksi kokoontuu Jeesuksen nimeen Jumala on läsnä, ja Jumalahan on rakkaus. Elämä on pimeä talo. Jumala on valo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Nämä ovat niitä löpinöitä, joilla ihmiset oikeuttavat itselleen välinpitämättömän käytöksen yksinäisiä kohtaan. Ei tarvitse miettiä voisiko yksinäistä jotenkin auttaa, kun todetaan että tyytymättömyyden syy on tämän ihmisen huonoissa asenteissa yksinäisyyden sijaan tms.
Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa
Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?
Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...
Resilienssi
Näin jälkeenpäin muistan katseen joka sanoi: rakasta minua, pelasta minut, anna minulle tarkoitus. Aneli jotain johon en pystynytkään vaikka olisin halunnut. En osaa olla sinulle pelastusrengas enkä tarkoitus olemassaoloon enkä syysi olla onnellinen.
Eräs oli tyytymätön koska olisi halunnut että meillä olisi kiihkeämpää. Meillä oli kyllä mukavaa yhdessä ja hyvää seksiä mutta en rakastanut häntä kiihkeästi enkä yli kaiken. Hän oli tyytyväinen kun hänen ei tarvinnut polttaa röökiä niin paljon kun hän oli kanssani.
Ihan jo pienet lapset hakeutuvat onnellisten seuraan. Itdetunto kehittyy jo lapsena ja jos ei itse arvosta itseään, toisetkaan ei arvosta
Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa
Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?
Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatus[/quote]
Tuntuu todella raskaalta epäonnistua suhteessa aina uudestaan ja uudestaan ja ajatella, että vika on minussa, en ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. Miksi en kasva? Olenko keskeneräinen yhä vaan kun vanhuus jo alkaa kolkutella?
Nro 8 tarkoitti varmaan yksinäisten huomioimis-kommentillaan tiettyjä ihmisiä jotka kylmän yksioikoisesti toteavat kaiken olevan vain ihmisestä itsestään kiinni ja nimenomaan hänen kypsyysasteestaan ja kehittyneisyydestään. Että jos et ole tarpeeksi kehittynyt yksilö, niin olet aina vaan onneton kun ihan oikeasti et osaa elää kun et tunne itseäsi tarpeeksi. Tosiaan melko ylimielistä kuitata toisen ahdistus näin ja syyllistää lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...
Resilienssi
Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa
Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?
Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatus
Tuntuu todella raskaalta epäonnistua suhteessa aina uudestaan ja uudestaan ja ajatella, että vika on minussa, en ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. Miksi en kasva? Olenko keskeneräinen yhä vaan kun vanhuus jo alkaa kolkutella?
Nro 8 tarkoitti varmaan yksinäisten huomioimis-kommentillaan tiettyjä ihmisiä jotka kylmän yksioikoisesti toteavat kaiken olevan vain ihmisestä itsestään kiinni ja nimenomaan hänen kypsyysasteestaan ja kehittyneisyydestään. Että jos et ole tarpeeksi kehittynyt yksilö, niin olet aina vaan onneton kun ihan oikeasti et osaa elää kun et tunne itseäsi tarpeeksi. Tosiaan melko ylimielistä kuitata toisen ahdistus näin ja syyllistää lisää.
Onhan se raskasta. Luultavasti löytyy kun lakkaa epätoivoisesti etsimästä
Ei toisen yksinäisyyttä tarvitse mitenkään kuitata. Mutta se yksinäinen ei voi sitä laittaa kenenkään muun vastuulle
Ainoastaan hän itse voi muuttaa tilanteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa
Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?
Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatusTuntuu todella raskaalta epäonnistua suhteessa aina uudestaan ja uudestaan ja ajatella, että vika on minussa, en ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. Miksi en kasva? Olenko keskeneräinen yhä vaan kun vanhuus jo alkaa kolkutella?
Nro 8 tarkoitti varmaan yksinäisten huomioimis-kommentillaan tiettyjä ihmisiä jotka kylmän yksioikoisesti toteavat kaiken olevan vain ihmisestä itsestään kiinni ja nimenomaan hänen kypsyysasteestaan ja kehittyneisyydestään. Että jos et ole tarpeeksi kehittynyt yksilö, niin olet aina vaan onneton kun ihan oikeasti et osaa elää kun et tunne itseäsi tarpeeksi. Tosiaan melko ylimielistä kuitata toisen ahdistus näin ja syyllistää lisää.
Onhan se raskasta. Luultavasti löytyy kun lakkaa epätoivoisesti etsimästä
Ei toisen yksinäisyyttä tarvitse mitenkään kuitata. Mutta se yksinäinen ei voi sitä laittaa kenenkään muun vastuulle
Ainoastaan hän itse voi muuttaa tilanteen
Unohdat mainita, että on olemassa pahuutta. Kylmyyttä, julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Ihminen voidaan kiusata hengiltä. Kaikki ei ole aina omaa syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että sen onnen pitäisi löytyä itsestä? Käytännössä ne tärkeät, rakkaat ihmiset useimmiten ovat ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi ja antavat todellisen merkityksen elämälle. Jos heidät riistetään sinulta tai sinulla ei tällaisia ihmisiä ole ollenkaan, niin aika pirun vaikeaa on jotain onnellisuutta elätellä itsessään. Taas yksi näitä tekopyhiä, teennäisiä filosofioita.
Ei ole. Ihmisen onnellisuus lähtee itsensä hyväksymisestä ja tasapainoisuudesta. Onnea ei voi kukaan toinen itselle tuoda
Kun hyväksyy itsensä, osaa myös olla muiden kanssa. Ei niin että on vain ottamassa. Osaa myös antaa
Tuon ymmärrän ja allekirjoitan toki. Mutta kyllä se varsin haastavaa on olla onnellinen ja rakastaa/hyväksyä itsensä, jos elämässäsi ei ole ketään jolle antaa rakkautta ja jolta sitä saada. Todella kehittynyt, kypsä ja tasapainoinen ihminen saa olla, jos esim. menettää koko perheensä onnettomuudessa ja senkin jälkeen kykenee vielä palauttamaan itselleen jonkun "perusonnellisuuden", tunteen siitä että kaikki on hyvin. Kyllä uskoakseni moni romahtaa tuollaisesta pysyvästi. Selvitä voi ja jatkaa elämää, mutta...
Resilienssi
Huomatkaa, että tällä palstalla resilienssistä ovat ensimmäisinä huutelemassa elämässään helpolla päässeet kermaperseet, eivät mitkään entiset keskitysleirivangit. Heiltä löytyisi luultavasti enemmän myötätuntoa toisten kärsimyksiä kohtaan kuin näiltä viisastelijoilta.
Pysyvästi on pitkä aika.
Mitä viisastelua tuossa oli? Miksi ajattelet että joku on elämässään helpolla päässyt kermaperse? Ethän sinä tiedä hänen elämästään mitään. Vai tarkoitatko että vain sinulla on ollut vaikeuksia? Vai että on oikein uhriutua eikä toisella tavalla ajattelevalla ole voinut olla vaikeuksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Jokainen on joutunut oman keskeneräisyyden kanssa painimaan. Löytämään itse tasapainon. Olemaan valmis parisuhteeseen. Tämä tapahtuu kasvamalla. Itselleni se vei aikaa
Ja tähän yksinäisten huomioimiseen. Miksi olisi toisen asia erityisesti huomioida?
Eikö kyse ole tasavertaisista ihmisistä? Pitäisikö erikseen alkaa miettiä. Xx on varmaan yksinäinen ja minä parempana ihmisenä alan nyt huomioida häntä. Ihan hassu ajatusTuntuu todella raskaalta epäonnistua suhteessa aina uudestaan ja uudestaan ja ajatella, että vika on minussa, en ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. Miksi en kasva? Olenko keskeneräinen yhä vaan kun vanhuus jo alkaa kolkutella?
Nro 8 tarkoitti varmaan yksinäisten huomioimis-kommentillaan tiettyjä ihmisiä jotka kylmän yksioikoisesti toteavat kaiken olevan vain ihmisestä itsestään kiinni ja nimenomaan hänen kypsyysasteestaan ja kehittyneisyydestään. Että jos et ole tarpeeksi kehittynyt yksilö, niin olet aina vaan onneton kun ihan oikeasti et osaa elää kun et tunne itseäsi tarpeeksi. Tosiaan melko ylimielistä kuitata toisen ahdistus näin ja syyllistää lisää.
Onhan se raskasta. Luultavasti löytyy kun lakkaa epätoivoisesti etsimästä
Ei toisen yksinäisyyttä tarvitse mitenkään kuitata. Mutta se yksinäinen ei voi sitä laittaa kenenkään muun vastuulle
Ainoastaan hän itse voi muuttaa tilanteen
Unohdat mainita, että on olemassa pahuutta. Kylmyyttä, julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Ihminen voidaan kiusata hengiltä. Kaikki ei ole aina omaa syytä.
En unohda. Minä en usko että on olemassa mustavalkoista hyvä paha jaottelua
Onni löytyy ensin itsestä