Miksi jotkut uskovaiset on niin ilkeitä ja tuomitsevia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen uskossa. Elämä on kohdellut minua niin rajusti, ettei minulla ole varaa tuomita ketään. Menetin terveyteni ja sen myötä työni, joka oli minulle todella tärkeä.

Minun uskoni näkyy käytännön teoissa, huomaavaisuutena toisia ihmisiä kohtaan. Pyytettömänä auttamisena. Enkä todellakaan pidä itseäni toisia parempana. Suurin osa läheisistä ystävistäni ei ole edes uskossa. En ymmärrä, miten kenelläkään on varaa tuomita tai kuvitella olevansa muita parempi, sillä armostahan me olemme pelastetut.

Usein se onkin juuri näin, että ihminen joutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä ennen kuin sitä hedelmää alkaa tulemaan. Tavalla tai toisella. Omat voimat ja luulot viedään pois, joskus hyvin radikaalistikin. Siihen mihin ihmiset mahdollisuudet loppuvat, Jumalan vasta alkavat.

Terapeutiksi sitä kutsutään näin 2000-luvulla, jossa silmät aukeaa ja voimavarat kootaan.

Koska uskovaiset ovat de facto mielisairaita. Ei sellaisilta voi odottaa mitään järkevää käytöstä.

Ilkeily ja muiden tuomitseminen, tai haukkuminen lähtee kyllä monelta ihan luonnostaan.

Ei siihen välttämättä mitään uskontoa tai ateismia tarvita yhtään avuksi.

Ne toisia satuttavat ja (vaikka sitten miten pahasti) loukkaavat  sanat löytyvät kyllä ihan sieltä omasta päästäänkin heillä..

Miksi (uus)ateistit ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä uskovaisia kohtaan?

Omassa tuttavapiirissä uskovat ovat ne kaikkein ystävällisimmät. Siis yleensä. Ovat sellaista nöyrää sakkia. Poikkeuksiakin toki löytyy.

Työpaikalla olen itsekin huomannut, että jos joku uskovaksi tiedetty kertoo vaikka osallistuneensa hyväntekeväisyys-toimintaan, selän takana puhutaan että "onpas se nyt niin paljon parempi ihminen." Kun ateistina tiedetty kertoo samanlaisia asioita, kehutaan ja kannustetaan. Uskovaksi tunnistautuneita vaan katsotaan silleen suurennuslasin avulla, ja kun mitään vikaa löydetään, se kyllä sanotaan ääneen. Ihmisyyttä ei anneta uskovalle anteeksi.

Samanlaisia me kuitenkin kaikki ollaan, toisilla on Jumala, toisilla ei.. kristityttyjä pidetään nykyään suunnilleen natseina (näitäkin varmaan löytyy..) ja sylkykuppeina.

Vierailija kirjoitti:

Miksi (uus)ateistit ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä uskovaisia kohtaan?

Koska uskovaiset yrittävät mielikuvitushahmoihinsa vedoten määrätä koko maapallon ihmisten elämäntavoista. Mikä on ihan vítun sairasta, ja se pitää kitkeä kuin rikkaruoho.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi (uus)ateistit ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä uskovaisia kohtaan?

Koska uskovaiset yrittävät mielikuvitushahmoihinsa vedoten määrätä koko maapallon ihmisten elämäntavoista. Mikä on ihan vítun sairasta, ja se pitää kitkeä kuin rikkaruoho.

Voi tinua pikkumussukkaa, kuinka hädässä olet, kun uskovaiset määrittävät koko maapallon ja varsinkin sinun asiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi (uus)ateistit ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä uskovaisia kohtaan?

Koska uskovaiset yrittävät mielikuvitushahmoihinsa vedoten määrätä koko maapallon ihmisten elämäntavoista. Mikä on ihan vítun sairasta, ja se pitää kitkeä kuin rikkaruoho.

Voi tinua pikkumussukkaa, kuinka hädässä olet, kun uskovaiset määrittävät koko maapallon ja varsinkin sinun asiasi.

Älä. Ei mene läpi eikä tehoa tää käänteispsykologia.

Äitini mielestä hänen ei tarvitse pyytää viinapäissään tekemiään juttuja anteeksi minulta, koska ensinnäkin viina sai hänet tekemään ne jutut ja koska jumala antaa anteeksi hänelle kyllä. 

Ette usko, kuinka joskus suututtaa. Ei se mitään siis, että on pahoinpidellyt ja nöyryyttänyt adoptoimaansa lasta. Jumala antaa anteeksi kaiken. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini mielestä hänen ei tarvitse pyytää viinapäissään tekemiään juttuja anteeksi minulta, koska ensinnäkin viina sai hänet tekemään ne jutut ja koska jumala antaa anteeksi hänelle kyllä. 

Ette usko, kuinka joskus suututtaa. Ei se mitään siis, että on pahoinpidellyt ja nöyryyttänyt adoptoimaansa lasta. Jumala antaa anteeksi kaiken. 

Tämä juuri on ongelma! Paetaan vastuuta. Katriina Järvinen on kirjoittanut kirjan Kaikella kunnioituksella, jossa hän käsittelee mm. uskovaisen perheen vaikutuksia lapseen:

https://yle.fi/uutiset/3-7426708

"Järvisen kirjassa on tarkoituksella otettu esille dramaattisia tarinoita. Haastateltavien perheissä ongelmien kirjo on valtava. Useissa ongelmaperheissä on taustalla alkoholiongelmia tai uskonnollista fanaattisuutta.

– Usein ollaan humalapäissä tai sitten jumalapäissä. En puhu mistä tahansa uskonnollisuudesta, vaan sellaisesta, joka vie vanhemman ajatukset kokonaan pois lapsesta.

Järvisen mukaan hankalimmissa tapauksissa perheen ongelmat ovat niin epämääräisiä, etteivät ne näy ulospäin. Perhe voi näyttäytyä ulkopuolisille onnellisena perheenä, mutta lapsi voi kokea ilmapiirin ahdistavana."

Minulla on aivan käsittämätön naapuri, joka on alkanut ahdistelemaan meitä, tai oikeastaan minua. Miestäni hän ei ole kiusannut. Tässä kesällä jutellessamme hänelle valkeni, etten minä kuulu kirkkoon ja siitä uskon tämän kiusaamisen saaneen alkunsa. Asumme omakotitaloissa ja talojemme välissä ei ole kuin muutama metri väliä ja vähän huonokuntoista pensasaitaa. Tänään tuossa etupihalla ollessani kuulin naapurin pihalta kovaäänistä puhetta. Naapurini puheli jotain s**tanan lutkasta ja pakana h**rasta. Hän oli mielestäni yksin pihalla ja luulen että hän tarkoitti minua.

Mua taas naurattaa nämä uskovaiset jotka ovat todellisia r a s i s t e j a. Niinkuin tuo Huhtasaari. Täysin tekopyhä henkilö.

Olen itse miettinyt miksi uskovien yhteisö tuntuu niin vieraalta. En halua kuulua tuohon joukkoon, jota tuntuu kiinnostavan muiden tekemiset enemmän kuin omat. Tuntuu että nämä kyttääjät ja tuomitsijat ovat omineet uskon itselleen. En tunne kuuluvani tuollaiseen seuraan. On vain niin ulkopuolinen olo. Kesti kauan ennen kuin ymmärsin että saan uskoa, eikä minun silti tarvitse muuttua tuollaiseksi kyttääjäksi.

Arvostelu on henki, tietenkin on myös turmiollisia harhaoppeja.

Mutta en voi sanoa kellekään, et voisi tulla uskoon kun menettelet noin tai näin.

Kaikissa uskon suunnissa on hyviä ja vilpittömiä ihmisiä.

Luulen että jokaisella on vaihe kun tulee uskoon, että on vaara mennä liian pitkälle, Ketään ei voi käännyttää päähän takomalla vaan on kyettävä ottamaan vastaan.

Itse ajattelen näin, väistän turhaa riitaa, koska se on hedelmätöntä.  On vain ymmärrettävä itse oikea ja väärä.  Pelastusta ei ole mahdollista ansaita, se mitä Jumala tahtoo meidän tekevän on melko vähäistä silti.

Uskovaiset vaativat muita elämään omien uskonnollisten sääntöjensä mukaan. Itse he voivat niistä omalla kohdallaan joustaa, koska he ovatkin erikoistapauksia.

Mietin, että ovatko nämä väitteet kuinka todellisia, vai kuviteltuja? Esim. itse olen tulkintojen mestari, toinen ajatuksissaan katselee muualle niin väännän sen mielessäni, ettei ole huomaavinaankaan? Oletko oikeasti kohdannut suvaitsemattomuutta vai ajatteletko muiden sellaisia olevan?

Ne on ihmisiä siinä missä muutkin. Oletko tyhmä?

Ylemmyydentunto josta nousevat suvaitsemattomuus ja ennakkoluuloisuus. Kun itse tietää totuuden, on selvää että muiden mielipiteet ja elämäntavat ovat huonompia.

Toiseksi, uskovaisten ei tarvitse ottaa tekemisistään vastuuta eikä koittaa kehittää itseään. Riittää kun muistaa rukoilla välillä jumalalta anteeksiantoa. Ihmisistä ei ole niin väliä. Rukoillessa on melkein parempi jos voi kieriskellä omassa syntisyydessä eikä ole liian kovasti yrittänyt tulla paremmaksi ihmiseksi.

Olen tavannut mukaviakin uskovaisia, mutta he ovat pieni vähemmistö.

Minut vieroitti kirkosta juuri nämä tekopyhät tekohurskaat pahanpuhujat. Todella huonot kokemukset uskovaisista (osa kirkon palveluksessa) jo nuoresta pitäen. Erosinkin kirkosta jo 20 vuotta sitten ja takaisin en liity.

Koska synnit saa anteeksi, voi tehdä mitä haluaa. Omat vanhempani olivat seurakunta- aktiiveja. Paljon oli kivojakin ihmisiä, mutta paljon ilkeitä. Vanhempani eivät olleet ilkeitä, mutta kovia juoruilemaan. Minusta tuli tapakristitty.