Mä en enää pysty suojelemaan lastani pettymyksiltä! :(
Tänään tuli iso itku ja raivari aamulla, kun selvisi, että päiväkotikaveri on kipeä. Olivat suunnitelleet tälle päivälle jotain yhteistä leikkiä.
Eilen tuli itku, kun päiväkodin puistojumppa peruuntui, kun yksi hoitaja oli kipeä.
Lapsi aina huutaa ja raivoaa minulle: ”Tyhmä äiti!”
Samoin, jos lempivaate on pyykissä, lapsi raivoaa mulle.
Tää alkaa olla tosi stressaavaa ja haastavaa.
Sori jos teksti on sekavaa. Ahdistaa ja on sellainen olo, että en voi tehdä tarpeeksi. 😩
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Voi jeesus, ei toi ole mikään lastensuojeluasia.
Perheneuvola-asia kylläkin.
Ap: sulle on selvästi vaikeaa olla aikuisen roolissa siinä lapsen raivarin rinnalla, mutta se on se sun hommasi.
Sanoita lapsen tunteet, mutta on myös täysin ok vetää niitä omia rajoja tyyliin "ymmärrän että sua harmittaa koska Tiinapaavo ei pääse kanssasi leikkimään, mutta minua et nimittele."
Jos tuntuu siltä että tarvitset jeesiä, niin perheneuvola on se paikka josta sitä ensinnä kysytään, mutta pitkälle pääsee jo sillä että kun menee itsellä tunteisiin, niin ota vähän etäisyyttä tilanteeseen, mieti millainen aikuisen tuki olisi lapsellesi tarpeen tilanteessa ja tee niin jos mahdollista.
On. Mitä suurimmassa määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Kävin psykoterapiassa 6 vuotta. Se vain pahensi ahdistusta.
Olen puhunut neuvolassa ja perheneuvolassa noista raivareista. Samoin päiväkodissa. Ovat sanoneet, että ei ole syytä huoleen ja että on ihan normaalia.
Olimme sairaalassa (muista syistä) lastenosastolla 2 viikkoa ja siellä lääkäri ja hoitajat tarkkailivat meitä ja totesivat, että eivät ole meistä huolissaan. Sairaalan sosiaalityöntekijä tapasi meitä ja sanoi, että jos emme selviä sairaalalaskuista, voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, niin saa apua laskuihin.
Ap
Sinun ei olisi pitänyt ikinä hankkia lasta.
1) Mitä luulet tuollaisen tässä vaiheessa auttavan?
2) Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ja iso osa vanhemmuutta on sen oman epätäydellisyyden myöntäminen ja hanskaaminen. Ap näemmä osaa sen jo, sulla taitaa olla vielä vähän työstämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Kävin psykoterapiassa 6 vuotta. Se vain pahensi ahdistusta.
Olen puhunut neuvolassa ja perheneuvolassa noista raivareista. Samoin päiväkodissa. Ovat sanoneet, että ei ole syytä huoleen ja että on ihan normaalia.
Olimme sairaalassa (muista syistä) lastenosastolla 2 viikkoa ja siellä lääkäri ja hoitajat tarkkailivat meitä ja totesivat, että eivät ole meistä huolissaan. Sairaalan sosiaalityöntekijä tapasi meitä ja sanoi, että jos emme selviä sairaalalaskuista, voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, niin saa apua laskuihin.
Ap
Sinun ei olisi pitänyt ikinä hankkia lasta.
1) Mitä luulet tuollaisen tässä vaiheessa auttavan?
2) Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ja iso osa vanhemmuutta on sen oman epätäydellisyyden myöntäminen ja hanskaaminen. Ap näemmä osaa sen jo, sulla taitaa olla vielä vähän työstämistä.
Lukutaito olis eduksi.
Ei ap sitä myönnä. Hänhän itkee kyvyttömyyttään curlata pettymykset. Ei sitä perustoopeuttaan.
Hei vähentäkää videoiden katsomista. Niissä usein lapset kiukkuaa ja käyttää sanaa tyhmä. Sun täytyy aktiviisesti opettaa muita käytösmalleja kun oppinu videoista tuollaisen. Eli padi pois.
Miten kukaan viitsii näin huonoon provoon mennä
Vierailija kirjoitti:
Provo? Voiko aikuinen ihminen olla noin avuton. Äitiä ei haukuta tyhmäksi, sen teet nyt ensin selväksi, ei huudeta eikä raivota. Sitten opetat lasta kestämään paremmin niitä normaaleja arkipäivän pettymyksiä, joihin ei voi vaikuttaa.
Tosi kiva, mutta kuinka monta kertaa luulet, että lapselle pitää teroittaa, ettei haukuta tyhmäksi tai raivota? Luuletko että kerta riittää? Turhauttaa todella tällaiset kassajonojen hapannaamat, jotka tosissaan kuvittelevat, että kiukuttelevalle lapselle ei kukaan vain ole koskaan kertonut, ettei saa raivota. Tunteiden säätelyä ei opita tuosta vaan kun vähän katsotaan silmiin ja sanotaan painokkaasti. Se vaatii toistoa ja toistoa ja pitkää pinnaa. Voi olla että hyvänkin kasvatuksen tuloksen näkee vasta vuosia myöhemmin esim. kouluiässä.
On muuten Ironista, että yleensä kaikki lasten vihaajat ja muut elämästä häiriintyjät käyttäytyvät itse täysin kakaramaisesti, vaikka ovat jo aikuisia.
Ap ajattelitko lapsestasi aikuista joka ei siedä pienintäkään pettymystä? Milloin hän niitä opii käsittelemään jos ei laspuuden aikana? Aikuisena on kovin myöhä aloittaa harjoitukset.
Etkö ap osaa lohduttaa muita? Jos vaikka tuttavaltasi kuolee läheinen, luuletko että on sinun asiasi ratkaista kaipuu hakemalla ruumis haudasta tuttavasi halattavaksi?
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Suomessa ei ole koulupakkoa vaan ainoastaan oppivelvollisuus. Voit siis opettaa lapsesi kotonakin.
Tässä syyllistetään ihan turhaan.
Luultavasti ap on jo lapsesta asti oppinut ettei tunteitaan sovi näyttää.
Itse olen pumpulissa kasvatettu, ja se näkyy. En pysty toimimaan konfliktitilanteissa ollenkaan.
Ap:n kannattaa hakeutua terapiaan, sillä oikeasti teet karhunpalveluksen lapselle tuolla kasvatustyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä syyllistetään ihan turhaan.
Luultavasti ap on jo lapsesta asti oppinut ettei tunteitaan sovi näyttää.Itse olen pumpulissa kasvatettu, ja se näkyy. En pysty toimimaan konfliktitilanteissa ollenkaan.
Ap:n kannattaa hakeutua terapiaan, sillä oikeasti teet karhunpalveluksen lapselle tuolla kasvatustyylillä.
Ei syyllistetä turhaan.
Mutta provohan tuo toki olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Voi jeesus, ei toi ole mikään lastensuojeluasia.
Perheneuvola-asia kylläkin.
Ap: sulle on selvästi vaikeaa olla aikuisen roolissa siinä lapsen raivarin rinnalla, mutta se on se sun hommasi.
Sanoita lapsen tunteet, mutta on myös täysin ok vetää niitä omia rajoja tyyliin "ymmärrän että sua harmittaa koska Tiinapaavo ei pääse kanssasi leikkimään, mutta minua et nimittele."
Jos tuntuu siltä että tarvitset jeesiä, niin perheneuvola on se paikka josta sitä ensinnä kysytään, mutta pitkälle pääsee jo sillä että kun menee itsellä tunteisiin, niin ota vähän etäisyyttä tilanteeseen, mieti millainen aikuisen tuki olisi lapsellesi tarpeen tilanteessa ja tee niin jos mahdollista.
On. Mitä suurimmassa määrin.
Negatiiviset ja vaikeasti käsiteltävät tunteet ovat todella perusjuttuja ja hirveän yleisiä vanhemmilla.
Lastensuojelu ei ole sitä varten että vanhemmalla on vaikea olo, vaan lastensuojelu on sitä varten että he tulevat väliin jos on syytä epäillä että lapsen henkinen ja/tai fyysinen kehitys on vaarassa.
Se että lapsi raivoaa ja aikuinen on hiukan epätietoinen mikä olisi paras keino menetellä tällaisessa tilanteessa ja tuntee vaikeita tunteita oman osaamattomuutensa johdosta ei ole tällainen tilanne.
Sinä ja kaltaisesi ovat syy siihen miksi lapsia kuolee vanhempiensa väkivallan johdosta kun lastensuojelun resurssit eivät ole heihin asti ylettyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Voi jeesus, ei toi ole mikään lastensuojeluasia.
Perheneuvola-asia kylläkin.
Ap: sulle on selvästi vaikeaa olla aikuisen roolissa siinä lapsen raivarin rinnalla, mutta se on se sun hommasi.
Sanoita lapsen tunteet, mutta on myös täysin ok vetää niitä omia rajoja tyyliin "ymmärrän että sua harmittaa koska Tiinapaavo ei pääse kanssasi leikkimään, mutta minua et nimittele."
Jos tuntuu siltä että tarvitset jeesiä, niin perheneuvola on se paikka josta sitä ensinnä kysytään, mutta pitkälle pääsee jo sillä että kun menee itsellä tunteisiin, niin ota vähän etäisyyttä tilanteeseen, mieti millainen aikuisen tuki olisi lapsellesi tarpeen tilanteessa ja tee niin jos mahdollista.
On. Mitä suurimmassa määrin.
Negatiiviset ja vaikeasti käsiteltävät tunteet ovat todella perusjuttuja ja hirveän yleisiä vanhemmilla.
Lastensuojelu ei ole sitä varten että vanhemmalla on vaikea olo, vaan lastensuojelu on sitä varten että he tulevat väliin jos on syytä epäillä että lapsen henkinen ja/tai fyysinen kehitys on vaarassa.
Se että lapsi raivoaa ja aikuinen on hiukan epätietoinen mikä olisi paras keino menetellä tällaisessa tilanteessa ja tuntee vaikeita tunteita oman osaamattomuutensa johdosta ei ole tällainen tilanne.
Sinä ja kaltaisesi ovat syy siihen miksi lapsia kuolee vanhempiensa väkivallan johdosta kun lastensuojelun resurssit eivät ole heihin asti ylettyneet.
Jos äidillä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä kasvattaa lasta terveesti, kyllä se nimenomaan on lastensuojeluasia.
Mun lapsesta on tunteiden sanoituksen myötä tullut varsin hyvä. Suree pettymykset pois ja jatkaa siitä mihin jäi. Ei mitään kiukkua, ei haukkumista, ei edes väsyneenä. Saattaa itkeä todella kovaa vaikka 200m metrin matkan kun kävellään kaupungilla ja sitten palaa hymy naamalle. Tässä on vielä pitkä aika ennen kouluikää kehittyä lisää.
Ross Greene tulistuva lapsi -kirjassa käydään läpi aikuisen tukea raivareissa. Suosittelen, raivareista meilläkin lähdettiin.
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
No, mä sanon että tietysti sä oot nyt tosi pettynyt, ymmärrän, että sua harmittaa. ja olen siinä lähellä tai otan syliin ja halaan. Voi sanoa myös, että harmittaa varmasti tosi paljon mutta kohta se menee ohi.
On tosi tärkeää, että lähetät lapselle sen viestin, että et pelästy tai halua kieltää hänen pettymyksen ja raivon tunteitaan. Älä siis yritä lahjoa niitä pois tai pakene paikalta tai suutu tai kiellä itkemästä tms. Pysy itse rauhallisena. Hae apua traumojesi käsittelyyn. Tsemppiä, tuo on aivan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Mene terapiaan. Ja tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus. Sinä tarvitset tukea vanhemmuuteesi.
Voi jeesus, ei toi ole mikään lastensuojeluasia.
Perheneuvola-asia kylläkin.
Ap: sulle on selvästi vaikeaa olla aikuisen roolissa siinä lapsen raivarin rinnalla, mutta se on se sun hommasi.
Sanoita lapsen tunteet, mutta on myös täysin ok vetää niitä omia rajoja tyyliin "ymmärrän että sua harmittaa koska Tiinapaavo ei pääse kanssasi leikkimään, mutta minua et nimittele."
Jos tuntuu siltä että tarvitset jeesiä, niin perheneuvola on se paikka josta sitä ensinnä kysytään, mutta pitkälle pääsee jo sillä että kun menee itsellä tunteisiin, niin ota vähän etäisyyttä tilanteeseen, mieti millainen aikuisen tuki olisi lapsellesi tarpeen tilanteessa ja tee niin jos mahdollista.
On. Mitä suurimmassa määrin.
Negatiiviset ja vaikeasti käsiteltävät tunteet ovat todella perusjuttuja ja hirveän yleisiä vanhemmilla.
Lastensuojelu ei ole sitä varten että vanhemmalla on vaikea olo, vaan lastensuojelu on sitä varten että he tulevat väliin jos on syytä epäillä että lapsen henkinen ja/tai fyysinen kehitys on vaarassa.
Se että lapsi raivoaa ja aikuinen on hiukan epätietoinen mikä olisi paras keino menetellä tällaisessa tilanteessa ja tuntee vaikeita tunteita oman osaamattomuutensa johdosta ei ole tällainen tilanne.
Sinä ja kaltaisesi ovat syy siihen miksi lapsia kuolee vanhempiensa väkivallan johdosta kun lastensuojelun resurssit eivät ole heihin asti ylettyneet.
Jos äidillä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä kasvattaa lasta terveesti, kyllä se nimenomaan on lastensuojeluasia.
Ei minkäänlaisia resursseja kasvattaa terveesti? Lapsen kiukun tunteet vaikeita käsitellä = ei minkäänlaisia resursseja?
Tiedätkö mitä lastensuojeluilmoituksesta tällaisessa tilanteessa seuraa? Lastensuojelijat tulevat tarkastuskäynnille ja näkevät saman mitä ap jo ylempänä kertoi Lastenklinikan ja neuvolan työntekijöiden nähneen: riittävää tavallista vanhemmuutta.
Siitä pisteestä on sittenedelleen se sama kolmen kuukauden jono sinne perheneuvolaan jossa saatetaan antaa jotain kättäpidempääkin niiden vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Lastensuojelu vain tarkastaa että onko nyt syytä ottaa lapsia pois kodistaan, ja toistan, vanhemman kokemus vaikeista tunteista ei vielä ole sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa pettymyksiä lapselleen, jotta tämä oppii sietämään niitä.
Helikopteri/curling-vanhempi tekee lapselleen todella karhunpalveluksen.
Tämä aloitus lienee provo. Pakko olla.
En tiedä missä kultalusikka maailmassa elät mutta meillä niitä pettymyksiä ei ole tarvinut TUOTTAA yhtäkään, maailma tarjoaa niitä ilmaiseksi ja normaali perhearki jossa eri ihmisten tarpeet ja toiveet sovitellaan yhteen. Ja tottakai aikuinen johtaa arkea, päättää minne mennään ja milloin, mitä ruokaa laitetaan jne yhteiset asiat. Mitään pikku-diktaattorimeininkiä en pidä normaalina ja lapselle oikeastaan liian raskasta olla vetovastuussa perheestä. Ei. Vanhemmat johtaa yhteisten asioiden osalta lempeästi ja viisaasti, aina kaikki päätökset ei ole kaikkien mieleen mutta kaikkien parhaaksi kuitenkin yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa pettymyksiä lapselleen, jotta tämä oppii sietämään niitä.
Helikopteri/curling-vanhempi tekee lapselleen todella karhunpalveluksen.
Tämä aloitus lienee provo. Pakko olla.
OT, mutta lakkaisivatpa ihmiset jankuttamasta tuota, että vanhempien pitää TUOTTAA niitä pettymyksiä. Lapsi kokee ihan jäätävästi pettymyksiä ihan normi pk-koti-arjessa, ei niitä tarvitse erikseen tuottaa. Kunhan ei poista niitä kaikkia lapsen tieltä.
Vierailija kirjoitti:
En vaan kestä niitä raivareita. Ja kun lapsi on pettynyt, tulen itse surulliseksi. Jotenkin lamaannun aina, kun lapsella on paha mieli. Olen itse kokenut elämässäni, etenkin lapsuudessani, paljon pettymyksiä. Suurin syy oli alkoholisti-isä. En halua, että oma lapseni joutuu jatkuvasti pettymään.
Mitä voin tehdä, kun tulee niitä raivareita?
Eniten tässä huolestuttaa, kun koulussa tulee varmasti vielä enemmän pettymyksiä.
Ap
Ei hätää, ap! Vanhemmuus on sellaista, että siinä väistämättä joutuu kohtaamaan oman keskeneräisyytensä ja kaikki ne omat lapsena saamansa vaillejäämisen kokemukset. Se voi olla yllättävän rankkaa. Mutta yritä kiinnittää huomiota siihen, että sinä ja lapsi olette kaksi eri henkilöä. Lapsen pettymys, että ei saa nähdä kaveria, on eri asia ja eri kokemus kuin sinun kokemuksesi alkoholisti-isästäsi. Nyt vain sattuu olemaan niin, että lapsen pettymys laukaisee sinussa ne sinun omat, lapsuudenaikaisten kokemusten aiheuttamat tunteet. Siksi lapsen raivari tuntuu sinusta niin pahalta. Mutta jos pystyt pitämään tämän eron ja erillisyyden mielessäsi, on lapsen raivariin ehkä helpompi suhtautua?
Toki on rankkaa, kun joudut samanaikaisesti kohtaamaan omat kokemuksesi ja lapsen kokemukset, mutta yritä olla läsnä lapsellesi. Yritä antaa noissa tilanteissa sitä läsnäoloa ja läheisyyttä ja turvaa, joita vaille itse jäit lapsena. Anna lapselle lupa ilmaista tunteita - se lupa, jota et itse lapsena saanut. Tämä voi olla korjaava kokemus itsellesikin! Ja toki muista, että sinun pitää ohjata lasta toimimaan rakentavasti - tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan niin, että tunneilmaisu ei purkaudu nimittelynä (tai muuna tuhoavana käytöksenä). Eli aseta lapselle turvalliset rajat.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli iso itku ja raivari aamulla, kun selvisi, että päiväkotikaveri on kipeä. Olivat suunnitelleet tälle päivälle jotain yhteistä leikkiä.
Eilen tuli itku, kun päiväkodin puistojumppa peruuntui, kun yksi hoitaja oli kipeä.
Lapsi aina huutaa ja raivoaa minulle: ”Tyhmä äiti!”
Samoin, jos lempivaate on pyykissä, lapsi raivoaa mulle.
Tää alkaa olla tosi stressaavaa ja haastavaa.
Sori jos teksti on sekavaa. Ahdistaa ja on sellainen olo, että en voi tehdä tarpeeksi. 😩
Kyllä sulla on nyt äitinä aika paljon tsemppaamista! Päiväkotikaverin ollessa kipeä, olisit voinut kompensoida aiheutunutta mielipahaa lupaamalla lapselle päiväkodin jälkeen huvipuistoreissun - koko päiväkotiryhmälle. Puistojumpan peruuntusessa olisit helposti voinut vetää jumpan itse. Jos lempivaate on pyykissä, peset sen. Heti. Käsin. Ja kuivaat kans.
Tuollainen velttoilu kostautuu vielä jatkossa.
Aijaa.. Helikopterivanhemmus provo..