Voiko ihmismieli olla näin kummallinen? Suhteen ongelmat/varattuna ihastuminen

En voi avautua tästä oikeassa elämässä kenellekään, joten pakko purkaa vaikka sitten täällä anonyymisti...
Meillä on ollut vakavia ongelmia noin vuoden verran. Luulin alkaneeni seurustelemaan erittäin itsevarman, karismaattisen, rohkean ja kypsän miehen kanssa, mutta miehen käytös alkoi muuttumaan radikaalisti heti kun suhteemme alkoi vakavoitumaan. Olen kaunis nuori nainen ja suhteemme alussa mies suorastaan jumaloi minua ja ulkonäköäni, mutta alkoi jo noin puolen vuoden jälkeen pikkuhiljaa kylvemään minuun ikävältä tuntuvaa epävarmuutta esim. painoani kohtaan. Kontrollointi, manipulointi ja muu henkinen "vaivihkainen" vallankäyttö alkoi pikkuhiljaa lisääntymään ja ulottumaan myös muihin aiheisiin ja siitä tuli kokoajan suorempaa ja röyhkeämpää - vuoden jälkeen mies saattoi jo päin naamaa ilkeillä minut kyyneliin tai esim. sanoa että hän toivoisi että laihduttaisin ja muuttaisin itsessäni asiat x, z ja y. Mies saattaa välillä aloittaa yhtäkkisen mykkäkoulun jos teen jotain hänen neuroottisten oikkujen ja toivomustensa vastaista, kuten esim. jos syön hänen seurassaan kakkupalan tai tilaan vaikka yksittäisen lonkeron tai mitä tahansa yhtä järjetöntä. Olemme jo käyneet ongelman tiimoilta pariterapiassa, puhuneet ja puhuneet, mies on hakemassa itselleen apua ja tiedostaa käytöksensä epäreiluuden, mutta ei siitä huolimatta ole vielä toistaiseksi onnistunut kokonaan muuttumaan. Miehen näennäinen itsevarmuus ja röyhkeus suhteen alussa olikin siis vain pintaa (yllätys yllätys), ja hän on todellisuudessa paljastunut todella epävarmaksi ja masentuneeksi, vielä keskeneräiseksi ihmiseksi. Rakastan miestä kuitenkin tästä kaikesta huolimatta valtavasti ja haluaisin uskoa häneen ja siihen, että terapian ja kovan tahdon myötä hän pystyy vielä lopettamaan ilkeilyt ja henkisen väkivallan kokonaan, jos vain itse sitä aidosti haluaa.

Noh, nämä asiat ovat kuitenkin arvatenkin jättäneet minuun aikamoisia haavoja ja egoni on kokenut pahan kolauksen. Olen alkanut oireilemaan sekä henkisesti että fyysisesti, painoni on jojoillut ja suhteessani ruokaan on välillä (alkavan?) syömishäiriön merkkejä. En myöskään pysty enää kunnioittamaan ja ihailemaan miestäni YHTÄ paljon kuin alussa ennen näitä ongelmia, ja olen nyt reilun vuoden taistelun jälkeen alkanut ihastumaan tahtomattani muihin miehiin. Luulen, että nyt kun henkiset voimavarani ovat selvästi lopussa, kai alitajuisesti etsin näillä ihastumisilla sellaista turvaa jota mieheni ei pystynyt alussa antamaan, ja/tai kokemusta siitä että minut hyväksytään ja minua halutaan 100% juuri tällaisena kuin olen. Tuntematonta ajatellessa tämä tunne on tietysti helpompi saada, kun vieras ei ole voinut ehtiä satuttamaan vaan on mielikuvan tasolla vielä "täydellinen" minua kohtaan.

Sitten tullaankin siihen oudoimpaan paljastukseen: Minulla on herännyt aivan kummallisia seksuaalisia fantasioita eräästä tutusta miehestä, joka on kuin vastakohta miehestäni (ja ylipäätään vastakohta normaalista miesmaustani) ja jonka kanssa jollain tasolla HÄPEÄISIN (tai huom. ainakin aiemmin olisin hävennyt) julkisesti liikkua. Tiedän että tämä kuulostaa aivan kamalalta enkä haluaisi kuulostaa loukkaavalta tätä miestä kohtaan tai ylipäätään hävetä yhtään ketään yhtään millään tasolla, mutta en vain saa itseäni kuriin...