Miksi väkivaltaisen miehen tilitys poistettiin?

Tämä on epärelevanttia ap:n tapaukseen liittyen, mutta minun joskus henkisesti ja kerran fyysisesti (lievästi) väkivaltainen mieheni, joka valittaa, etten huomioi tarpeeksi, tekee ison numeron siitä, että hänet pitäisi ottaa vastaan töistä tultua eteisessä iloisesti suukottaen. Voi mököttää, jos niin ei tapahdu. Tämä on yksi kestoaihe hänellä ja kiinnitin nyt vain huomiota tähän yksityiskohtaan, joka voi olla sattumaakin. Olisiko se nyt sellainen epärealistinen ihanne tai toive, minkä joku mainitsi liittyvän omaan parisuhteeseen, muttei muihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on epärelevanttia ap:n tapaukseen liittyen, mutta minun joskus henkisesti ja kerran fyysisesti (lievästi) väkivaltainen mieheni, joka valittaa, etten huomioi tarpeeksi, tekee ison numeron siitä, että hänet pitäisi ottaa vastaan töistä tultua eteisessä iloisesti suukottaen. Voi mököttää, jos niin ei tapahdu. Tämä on yksi kestoaihe hänellä ja kiinnitin nyt vain huomiota tähän yksityiskohtaan, joka voi olla sattumaakin. Olisiko se nyt sellainen epärealistinen ihanne tai toive, minkä joku mainitsi liittyvän omaan parisuhteeseen, muttei muihin ihmisiin.

Naulan kantaan, on se! Täällä on aikaisemminkin ollut vaimoja, joiden kontrolloivat miehet ovat halunneet, että heidät otetaan vastaan hymyssä suin. Kontrolloivissa miehissä on kulttuurieroja, yhdet sietävät suunsoittoa, kunhan lämmin ateria on pöydässä kotiintullessa, toiset kontrolloivat puhumisia, mutta sallivat käydä töissä jne... Nämä hymysuumiehet ovat kaivaneet vaikutteensa jostain samasta tuutista.

Muistan kyllä kouluajoilta että olin ylipainoinen lapsi ja minua kiusattiinkin koulussa. Joskus kotona pikkuveljen kanssa otettiin yhteen erimielisyyksissä.

Yläasteelta muistuu mieleen tilanne liikuntatunnilta kun koko luokka oli pitkän aikaa harrastanut sellaista leikkimielistä kaverin nälvimistä mitä nuoret saattaa tehdä. Mulle se vaan jossain vaiheessa ei ollut enää leikkiä, vaan kun yksi poika haukkui jonkin pallopelin tiimellyksessä epäonnistumistani ja nälvi. minulla napsahti ja kävin hänen päälle. Löin kämmen pohjilla häntä selkään ja huusin että nyt loppuu se nälviminen saatana! Kovin ylpee en asista ole mutta se on jäänyt vahvasti mieleen. Opettaja piti puhuttelun toisille nälvimisestä ja kiusaamisesta, mutta minua hän ei syyllistänyt ja luulenkin nyt hänen tehneen siinä pahan virheen. Porukka lopetti sen jälkeen nälvimisen ja tilanne koulusaakin rauhoittui. Menin tämän "uhrini" kanssa jopa samalle linjalle amikseen, mutta sen parempia kavereita meistä ei tullut. Tultii toimee nii sanotusti.

Kuusi lasta ja vähän heikot tukiverkostot ja yritys perheessä on kyllä todella paljon. Varsinkin, jos nykystandafdeilla hoitaa ja kasvattaa, eikä vaan anna juosta junien alle tai hukkua. Jos siinä koittaa tarjota yhden mittamääräisen kodin ja perheen (tm) ja odottaa hymysuuta (tm), niin siinä äkkiä pettyy ja unohtaa kuulostella, mitä puolisolle oikeasti kuuluu. Ja vaikka yrittäisikin, niin ihmisellä täysin sujuvasti voi olla useita päällekkäisiä standardeja, jotka koskevat samaa asiaa. Semmoista se on.

Omassa lapsuudessani en ole kokenut väkivaltaa ainakaan niin että minulla olisi siitä kipumuistoa. Meillä kyllä oli kotona koivunoksa pelotteena seinällä. Ja muistankin kerran menneeni itkusilmässä sanomaan isälle ja äidille että yrittäessäni heittää kiveä rakennuksen yli se lensikin ikkunaan. Silloin pelkäsin saavani siitä vitsasta, mutta

Isä ja äiti naurahtivat suoraselkäistä tapaani tulla sanomaan asiasta ja antoivat asian olla.

Pelote riitti toimimaan heidän odottamallaan tavalla. Tämä saattaa tietysti vaikuttaa omaan käytökseeni.

ap85 kirjoitti:

Omassa lapsuudessani en ole kokenut väkivaltaa ainakaan niin että minulla olisi siitä kipumuistoa. Meillä kyllä oli kotona koivunoksa pelotteena seinällä. Ja muistankin kerran menneeni itkusilmässä sanomaan isälle ja äidille että yrittäessäni heittää kiveä rakennuksen yli se lensikin ikkunaan. Silloin pelkäsin saavani siitä vitsasta, mutta

Isä ja äiti naurahtivat suoraselkäistä tapaani tulla sanomaan asiasta ja antoivat asian olla.

Pelote riitti toimimaan heidän odottamallaan tavalla. Tämä saattaa tietysti vaikuttaa omaan käytökseeni.

Lasken tuon väkivallaksi lasta kohtaan.

Mutta oliko lapsuudenperheessäsi isä ns perheenpää vai aito tasa-arvo vanhempien kesken?

Sisarusten kanssa tappelu ei tilastollisesti ennusta väkivaltaisuutta muissa ihmissuhteissa. Koulukiusaajalle napsahtaminen taas on melko ymmärrettävää, on kohtuullista odottaa, että kiusaamisella on joku raja ja kokea, että on oikein, että kiusaaminen loppuu. Ei sellainen lapsi ole se koulukiusaaja.

Tässä nyt varmaan kannattaisi edelleen miettiä, että mikä on se odotus, jota vaimo ei täytä, kun tuntuu oikealta sillä hetkellä kohdella henkisesti ja fyysisesti kaltoin. Riidan tunnusmerkkejä se tilanne ei täytä, jos jompikumpi ei seurausten pelossa uskalla puhua suutaan puhtaaksi.

Ja pelossahan tuo vaimo näyttää elävän.

Olen saanut ajan terapiaan. Se ei ole Löymätön Linja jota joku ehdotti mutta vastaava omalla paikkakunnallani.

Vierailija kirjoitti:

Lasken tuon väkivallaksi lasta kohtaan.

Mutta oliko lapsuudenperheessäsi isä ns perheenpää vai aito tasa-arvo vanhempien kesken?

Ei isä ollut sen enempää perheen pää. Hän oli myös yrittäjä ja aika paljon töissä kun olin pieni. Äiti meitä hoiti.

Mulle ei tullut mieleen tarjoamasi selitys.

Pudin positiivisena sitä, että olet tuntunut osaavan ottaa eron vastaan.

Jos menet terapiaan ja disäistät vastuusi, niin ehkä seuraava suhde onnistuu. Ja on tärkeää sntaa lspselle tasapainonen malli miehistä.

Minua itse asiassa kiinnostaisi kuulla lidää omaa näkemystäsi asiaan ja varmasti monia muitakin. Kirjoita lisää, ehkä kirjoittaminen ja vastaukset tuovat sulle oivalluksia ja muille myös. Tällä olet anonyymi joka tapauksessa.

Minua kiinnostaisi kuulla tarkemmin mm sikdi, että mieheni alkoi haukkua naimisiinmenon kälkeen ja kövi kösiksi, valittaa etten huomioo tarpeeksi ja on mustasukkainen. Hän myös suuttuu ja ärtyy, jos enmpuhu aina ns kunnioittavasn sävyyn, vaikka ei puhu minulle niin. Pystytkö avaamaan, mitä hänen.mielessään liikkuu?

En osaa sanoa miten voisit saada miehesi hakemaan apua ennenkuin tilanne kärjistyy, mutta itse toivoin sitä puuttumista vaimon suunnalta silloin kun ei ollut riita päällä. Siinä hetkessä kun kaikki on hyvin ja katsellaan vaikka elokuvaa yhdessä tai on juuri harrastettu seksiä tai aikomassa siihen. Jokin seesteinen hetki ottaa asia puheeksi niin että kertoo olevansa peloissaan ja haluaisi taas luottaa toiseen. Jotain sellaista.

Tuskin auttaa mitään jos riidan aikana suustuspäissään huutaa toiselle että "mene hoitoon senkin sairas paska" "väkivalta on sairaus eikä siitä voi koskaan parantua" "mä eroan!" Pelon ilmapiiri tulee myös sille miehelle.

Ja meillä oli sekin puoli että vaimo oli todella kova suustaan ja käytti minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Haukkumalla minua ja sukuani. Vähättelemällä minun tekemää työtäni perheen eteen. Jos yhtenä päivänä teinkin hänen vuokseen jotakin erityistä ei hän sitä enää seuraavana päivänä muistanut vaan vaati jo jotain uutta palvelusta sillä verukkeella että en koskaan tee mitään, tai en koskaan ole kotona, en koskaan auta lasten kanssa. Lapsilta kun sossut kyselivät niin sieltä tuli esiin se että äiti on kotona mutta ei läsnä lasten kanssa. Mutta isä vie kouluun jos myöhästyy, isän kanssa tehtiin linnunpönttöjä, isän kanssa käytiin kaupassa. isä vei kaupunkiin katsomaan elokuvaa yms. isä lämmittää saunan ja sanotaan yhdessä. Äiti lukittautuu omaan huoneeseen somettamaan, kun isä on töissä tai ajaa lapset ulos leikkimään ja laittaa ovet lukkoon että voi "siivota" rauhassa.

Olen nyt käynyt ihan väkivaltaterapiassa ja saanut jo perhetyöntekijän avustamaan että saadaan arki rullaamaan niin että sellaisia kuormittavia tekijöitä olisi mahdollisimman vähän jotka saattaisivat laukaista sellaista stressiä joka voisi purkautua fyysisesti esim. lapsiin tai tavaroihin, tai vaimoon jos on paikalla.

Olemme myös miettineet miten vaimo tulee tapaamaan lapsia. Hän ei ole kovinkaan yhteistyöhaluinen ollut näiden sossujen kanssa, kun luulee että minun väkivaltaisuus olisi jotenkin hyväksytty ja että häntä syytettäisiin siitä. Olen yrittänyt moneen kertaan keskustella hänen kanssaan asiasta että se väkivalta ei ole KOSKAAN uhrin syy vaan se taipumus on aina tekijässä. Ja että kukaan ei häntä siitä syytä. Häntä VOISI vähän moittia siitä että lähtönsä jälkeen ei ole kovinkaan aktiivisesti halunnut lapsia tavata vaan odottaa että lapset tulevat kotiin ja niitä voi siellä sitten käydä KATSOMASSA. Mutta ei osaa suunnitella käyvänsä katsomassa niitä tukiperheessä omatoimisesti tai että olisi oikeasti niinkuin äidin kuulluisi.