Onko kateutta tunteva ihminen henkisesti sairas?

Vierailija kirjoitti:

On myös ihmisiä, jotka tekevät monia asioita saadakseen muut kateellisiksi! Kukaanhan ei tätä myönnä mutta mitä muuta nykyinen sometus on ihan aikuisillakin ihmisillä?!! Eihän siinä ole järjen häivääkään ja ollaan taannuttu teinitasolle, etenkin facebookissa ja instagramissa.

Tämä🤓🤣

Kateus on normaali tunne, mutta jos alkaa vainota tai vahingoittaa kateuden kohdetta niin silloin muuttuu pahaksi tai sairaaksi.

Kateutta on kahdenlaista. Tuhoavaa kateutta, jonka seurauksena haluaisi riistää kateuden kohteelta kaiken hyvän ja tuhota. Sitten on eteenpäin vievää kateutta, joka saa ponnistelemaan omassa elämässä saavuttaakseen myös niitä asioita, joita kadehtii.

On.

Jos tuntee kateutta ilman syytä sitten on häiriintynyt.

Kateus ei mielestäni ole henkinen sairaus, mutta ihmisissä on eroa. Toiset voivat olla vain hiukan kateellisia ja voivat vaikka sanoa, että ai, olen sulle kateellinen,

mutta on vain pieni tunne joka menee ohi. Suovat kuitenkin sen asian toiselle.

Sitten on heitä, joilla muoto muuttuu ja pitää sanoa jotain ilkeää.

Niin pienistä asioistakin ihminen voi olla kateellinen, vaikka toisen kukkasista.

Joku voi ihaillen katsella ja tulla iloiselle mielelle. Toinen saattaa iloita vaan siitä jos löytää puutarhasta muutaman rikkaruohon. Mitätöidään ne kauniit kukkaset ehkä huumorin varjolla.

Täällä ollaan kateellisia niille, jotka eivät tunne kateutta. Uskomattomia minikroanalyysejä vedetty siitä ettei tunne kateutta.

Kaiken rahalla saatavan voi ostaa, kunhan tekee töitä sen eteen. Jos on sairaus, eikä voi tehdä töitä. Aiheuttaako se kateutta vai katkeruutta?

Mikään mikä muilla on, ei ole minulta pois. Olen katkera joillekin asioille elämässäni, mutta ei se kateutta aiheuta. Se on muunlainen haitta.

Miksi jokaisen tulisi tuntea kateutta?

Miksi ihminen on viallinen, jos ei tunne kateutta?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka todennäköistä on, että henkilöt, jotka väittävät, etteivät tunne kateutta, puhuvat totta? Minä en usko kovin monen heistä olevan täysin rehellisiä itselleen. Kateutta ei haluta nähdä itsessä, koska se olisi myöntyminen sille ajatukselle, ettei olekaan niin muista ihmisistä riippuvainen ihminen. On myös perin mielenkiintoista miksi esim. suru ja viha pystytään paremmin myöntämään kuin kateus. Luultavasti kyse on siitä, että vaikka niin yleistä kuin kilpailunhalu onkin, ei siitä voida keskustella omakohtaisten kokemusten kautta. Ihminen näkee kilpailunhalua ja kateutta aina vain muissa ihmisissä ja ympärillään, mutta hyvin harvoin itsessään. Kateus on yksi suurimmista tabuistamme. Jokainen haluaa antaa ihmisille kuvan, ettei missään tapauksessa kokisi huonommuutta toiseen ihmiseen verrattuna. Itsetunto on hyvin hauras osa ihmistä. Sitä yritetään kaikin tavoin rakentaa kestäväksi ja ulkopuolisten silmissä vahvemmaksi. Kateuden myöntäminen murtaisi tuon myytin. Kaikki mitä ihminen olisi vahvan itsetuntonsa eteen tehnyt olisi hukkaan heitettyä aikaa.

Henkisesti terve ihminen pystyy myöntämään myös heikkoutensa. Hän pystyy itsekritiikkiin, mutta ei lannistu vaikka huomaisi olevansa tietyissä asioissa heikko.

En ole kateellinen, vaikka olen huonompi ihminen kuin arviolta 75% muista. Ihailen joidenkin kykyjä. Hyvä, kun joku osaa, tai asiat menee nappiin.

Ei välttämättä, mutta kateus on paljolti sen havaitsemista, että joku tai jokin on hienoa. Miksei yritä muuttaa itseään? Miksei ihaile toista?

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan kateellisia niille, jotka eivät tunne kateutta. Uskomattomia minikroanalyysejä vedetty siitä ettei tunne kateutta.

Kaiken rahalla saatavan voi ostaa, kunhan tekee töitä sen eteen. Jos on sairaus, eikä voi tehdä töitä. Aiheuttaako se kateutta vai katkeruutta?

Mikään mikä muilla on, ei ole minulta pois. Olen katkera joillekin asioille elämässäni, mutta ei se kateutta aiheuta. Se on muunlainen haitta.

Miksi jokaisen tulisi tuntea kateutta?

Miksi ihminen on viallinen, jos ei tunne kateutta?

Et ole viallinen jos et tunne kateutta. Oikeastaan minäkään en usko olevani kateellinen kenellekään. Olen tyytyväinen siihen mitä minulla on. En ole koskaan haaveillut mistään loistoelämästä. Ne asiat mitä olen saavuttanut olen saanut työllä ja säästämisellä. Kaikki ei ole mennyt niinkuin olen kuvitellut, monella on asiat paremmin, mutta en ole kenellekään kateellinen. Ehkä johtuu siitä, että olen vähään tyytyväinen. Suon kaikille sen mikä heillä on.

Olen lueskellut aika paljon tieteellisiä artikkeleja kateudesta erästä tutkimustani varten. En ole kokenut kateuden tunnetta juuri koskaan (en muista koskaan kokeneeni) ja kirjallisuudesta selvisi mistä se johtuu. Kateutta nimittäin aiheuttaa tyytymättömyys omaan elämään. Elämäni ei ole kummoinenkaan ulkoisesti, mutta olen luonteeltani aika positiivinen enkä ole taipuvainen näkemään muiden elämää kadehdittavana - kateuden perusmekanismihan on se, että kadehditun elämä näyttäytyy epärealistisena, esimerkiksi "hän on saanut kaiken helposti" tms.

Tutkijoiden näkemys kateudesta on hyvin synkkä. En löytänyt yhtäkään kirjoittajaa, joka olisi nähnyt kateudessa jotain hyvää. Kateus on vaarallinen ja haitallinen kokijalleen ja usein myös kateuden kohteelle, sillä kateellinen ei välttämättä edes halua omakseen sitä mitä kateuden kohteella on. Sekin riittää, että hän tuhoaa tai ainakin yrittää tuhota toisen hyvän eri menetelmin (puhumalla pahaa tms.). Pohjimmiltaan kateus ei kohdistu ominaisuuteen ja omaisuuteen, vaan toisen persoonaan ja sitähän ei voi itselleen koskaan saada. Kateellisella on objektisuhteiden häiriö.

Psykoanalyyttisen kirjallisuuden mukaan kateus siis perustuu varhaisen vuorovaikutuksen vakaviin häiriöihin. Kaikilla kuitenkin on elämässä vaiheita, jolloin vertailua muihin tehdään enemmän muihin, jolloin kateuden piikki voi pistää tilapäisesti, mutta jatkuva kateuden tunne  on syvän ja pysyvän häiriintyneisyyden oire ainakin psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan. Siinä on tosiaan tunne, mihin ei löydy yhtään ainutta positiivista näkökulmaa! Se oli itselleni hienoinen yllätys, eikä niin kovin uskottavaakaan, sillä ainahan kaikkea voi tarkastella monista näkökulmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan kateellisia niille, jotka eivät tunne kateutta. Uskomattomia minikroanalyysejä vedetty siitä ettei tunne kateutta.

Kaiken rahalla saatavan voi ostaa, kunhan tekee töitä sen eteen. Jos on sairaus, eikä voi tehdä töitä. Aiheuttaako se kateutta vai katkeruutta?

Mikään mikä muilla on, ei ole minulta pois. Olen katkera joillekin asioille elämässäni, mutta ei se kateutta aiheuta. Se on muunlainen haitta.

Miksi jokaisen tulisi tuntea kateutta?

Miksi ihminen on viallinen, jos ei tunne kateutta?

Et ole viallinen jos et tunne kateutta. Oikeastaan minäkään en usko olevani kateellinen kenellekään. Olen tyytyväinen siihen mitä minulla on. En ole koskaan haaveillut mistään loistoelämästä. Ne asiat mitä olen saavuttanut olen saanut työllä ja säästämisellä. Kaikki ei ole mennyt niinkuin olen kuvitellut, monella on asiat paremmin, mutta en ole kenellekään kateellinen. Ehkä johtuu siitä, että olen vähään tyytyväinen. Suon kaikille sen mikä heillä on.

Tämä on kuin omasta kynästäni. T. nro 51.

Vierailija kirjoitti:

Olen lueskellut aika paljon tieteellisiä artikkeleja kateudesta erästä tutkimustani varten. En ole kokenut kateuden tunnetta juuri koskaan (en muista koskaan kokeneeni) ja kirjallisuudesta selvisi mistä se johtuu. Kateutta nimittäin aiheuttaa tyytymättömyys omaan elämään. Elämäni ei ole kummoinenkaan ulkoisesti, mutta olen luonteeltani aika positiivinen enkä ole taipuvainen näkemään muiden elämää kadehdittavana - kateuden perusmekanismihan on se, että kadehditun elämä näyttäytyy epärealistisena, esimerkiksi "hän on saanut kaiken helposti" tms.

Tutkijoiden näkemys kateudesta on hyvin synkkä. En löytänyt yhtäkään kirjoittajaa, joka olisi nähnyt kateudessa jotain hyvää. Kateus on vaarallinen ja haitallinen kokijalleen ja usein myös kateuden kohteelle, sillä kateellinen ei välttämättä edes halua omakseen sitä mitä kateuden kohteella on. Sekin riittää, että hän tuhoaa tai ainakin yrittää tuhota toisen hyvän eri menetelmin (puhumalla pahaa tms.). Pohjimmiltaan kateus ei kohdistu ominaisuuteen ja omaisuuteen, vaan toisen persoonaan ja sitähän ei voi itselleen koskaan saada. Kateellisella on objektisuhteiden häiriö.

Psykoanalyyttisen kirjallisuuden mukaan kateus siis perustuu varhaisen vuorovaikutuksen vakaviin häiriöihin. Kaikilla kuitenkin on elämässä vaiheita, jolloin vertailua muihin tehdään enemmän muihin, jolloin kateuden piikki voi pistää tilapäisesti, mutta jatkuva kateuden tunne  on syvän ja pysyvän häiriintyneisyyden oire ainakin psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan. Siinä on tosiaan tunne, mihin ei löydy yhtään ainutta positiivista näkökulmaa! Se oli itselleni hienoinen yllätys, eikä niin kovin uskottavaakaan, sillä ainahan kaikkea voi tarkastella monista näkökulmista.

En ole koskaan ollut kateellinen kenellekään. Olen ollut vakavasti masentunut kyllä. Silloin ei ole kovin tyytyväinen elämäänsä. Henkilökohtainen kamppailu sekin jollaista ei kenellekään toivo.

Suomi ois täynnä sairaita, jos kateus ois sairaus.

Kateus itsessään ei ole epäterve tunne, ja kateuden voikin jakaa terveeseen kateuteen ja epäterveeseen kateuteen.

Ensimmäinen (terve kateus) vie eteenpäin ja muistuttaa sinua siitä, millaista elämää haluat elää, kun taas jälkimmäinen (epäterve kateus) on sävyltään katkeraa ja lamauttavaa, ja saa ihmisen mielen sairaaksi tehtyään toivomaan toiselle pahaa.

Eli terve, positiivinen kateus: ihailevaa, vie eteenpäin tai on vain ohimenevä tunne joka ei jää asumaan mieleen

Ja sairas, negatiivinen kateus: mieleen asumaan jäänyt vertailu, saa toivomaan toiselle ihmiselle pahaa tai iloitsemaan toisen epäonnesta

Kateushan syntyy siitä kun kokee jonkin asian epäoikeudenmukaiseksi. Tämä ei välttämättä ole erityisen tiedostettu tapahtuma vaan kateus voi iskeä ihan ymmärtämättäkin koko tilannetta. Niin kuin kaikki vietit ja tuntemukset, kateuskin voi mennä yli ja olla sairaanloista.

Se on siis yksi perusominaisuuksista, jotka meillä on luontaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lueskellut aika paljon tieteellisiä artikkeleja kateudesta erästä tutkimustani varten. En ole kokenut kateuden tunnetta juuri koskaan (en muista koskaan kokeneeni) ja kirjallisuudesta selvisi mistä se johtuu. Kateutta nimittäin aiheuttaa tyytymättömyys omaan elämään. Elämäni ei ole kummoinenkaan ulkoisesti, mutta olen luonteeltani aika positiivinen enkä ole taipuvainen näkemään muiden elämää kadehdittavana - kateuden perusmekanismihan on se, että kadehditun elämä näyttäytyy epärealistisena, esimerkiksi "hän on saanut kaiken helposti" tms.

Tutkijoiden näkemys kateudesta on hyvin synkkä. En löytänyt yhtäkään kirjoittajaa, joka olisi nähnyt kateudessa jotain hyvää. Kateus on vaarallinen ja haitallinen kokijalleen ja usein myös kateuden kohteelle, sillä kateellinen ei välttämättä edes halua omakseen sitä mitä kateuden kohteella on. Sekin riittää, että hän tuhoaa tai ainakin yrittää tuhota toisen hyvän eri menetelmin (puhumalla pahaa tms.). Pohjimmiltaan kateus ei kohdistu ominaisuuteen ja omaisuuteen, vaan toisen persoonaan ja sitähän ei voi itselleen koskaan saada. Kateellisella on objektisuhteiden häiriö.

Psykoanalyyttisen kirjallisuuden mukaan kateus siis perustuu varhaisen vuorovaikutuksen vakaviin häiriöihin. Kaikilla kuitenkin on elämässä vaiheita, jolloin vertailua muihin tehdään enemmän muihin, jolloin kateuden piikki voi pistää tilapäisesti, mutta jatkuva kateuden tunne  on syvän ja pysyvän häiriintyneisyyden oire ainakin psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan. Siinä on tosiaan tunne, mihin ei löydy yhtään ainutta positiivista näkökulmaa! Se oli itselleni hienoinen yllätys, eikä niin kovin uskottavaakaan, sillä ainahan kaikkea voi tarkastella monista näkökulmista.

En ole koskaan ollut kateellinen kenellekään. Olen ollut vakavasti masentunut kyllä. Silloin ei ole kovin tyytyväinen elämäänsä. Henkilökohtainen kamppailu sekin jollaista ei kenellekään toivo.

Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan kateellinen on kykenemätön ns. depressiiviseen positioon (voimakkaasti pelkistäen sen voi suomentaa suruksi siitä mitä on menettänyt tai mitä ei omista) eli kateus on eräänlaista raivoa, missä muiden oma koetaan kuuluvan itselle. 

En jaksa lukea vastauksia, mutta kaikki kai joskus tuntevat kateutta. Avain on kai tunnistaa se tunne kateudeksi. Eikä esim. Käyttäytyä huonosti tms. Kateuden takia.

Kyllä itse olen välillä miettinyt miksi joku asia vaikka ärsyttää.. Onko se kateutta vai mitä.

En keksi suomenkielistä termiä nyt, mutta insight.

Kateus on kuoleman synti .