Millaisen elämän olisit voinut saada? Rinnakkaistodellisuus, joka olisi voinut olla mahdollinen

Olisin lähtenyt töihin maailmalle kiertolaiseksi hanttihommia tekeväksi rentuksi. Haaveilin tästä jo yläasteikäisenä, nyt 40vmittarissa, korkeakoulututkinto, vaimo ja 2 lasta.

Näin se vaan jotenkin meni. Vieläkin joskus salaa mietin, minkälainen elämäni olisi ehkä voinut olla.

Olisin voinut aktiivisesti etsiä ns. elättäjää ja tehdä hänelle muutaman lapsen. Elellä kivaa elämää hienossa talossa ilman stressiä. Nukkua pitkään, harrastella. Elää taiteilijaelämää.

Ison maatilan perijä jos isä olisi aikoinaan saanut sen kuten muistaakseni oli alun perin tarkoitus. Eri asia sitten haluaisinko olla maajussi. Toinen vaihtoehto on, että 20 v sitten musta meinasi tulla tamperelainen. Tiedä sitten olisinko halunnut sitäkään.

olisin kuuma japanilainen nainen

Vierailija kirjoitti:

Olisin voinut aktiivisesti etsiä ns. elättäjää ja tehdä hänelle muutaman lapsen. Elellä kivaa elämää hienossa talossa ilman stressiä. Nukkua pitkään, harrastella. Elää taiteilijaelämää.

Sulla on todella harhainen käsitys lapsiperhe elämästä! :D

Nukkua pitkään :'D Harrastella :'D Ilman stressiä huutonaurua!!!! :'D

Sitäpaitsi mä ainakin olen itse taloni maksanut.

Vierailija kirjoitti:

Nimimerkillä Toni: et sä olis voinut elää tekos kanssa etkä tietää isäsi aikeista.

Kyllä se tilanne kehittyi sillä tavalla että isäni aikeet oli ennakoitavissa jos ei olisi vaan peloissaan ummistanut silmiään.

En minä nytkään elä tekemättömyyteni kanssa. Hengitän mutta en elä. Joten mielelläni kyllä kokeilisin olisinko voinut elää paremmin jos olisin tehnyt jotain.

Musta ois voinut tulla henkisesti ja fyysisesti riekaleinen ihminen jolla olisi narkkarin kanssa useampi lapsi. Pahoinpitelyä, vähättelyä ja huono elämä. Mies vankilassa rikoksista, minä lasten kanssa kotona. Ainut positiivinen asia ois ollut suht ok appivanhemmat.

Onneksi asiat meni toisin. Ei lapsia, mukava mies ja ihan ok elämä.

Vierailija kirjoitti:

Ison maatilan perijä jos isä olisi aikoinaan saanut sen kuten muistaakseni oli alun perin tarkoitus. Eri asia sitten haluaisinko olla maajussi. Toinen vaihtoehto on, että 20 v sitten musta meinasi tulla tamperelainen. Tiedä sitten olisinko halunnut sitäkään.

No mutta eikös niihin kuulu yleensä metsääkin? Täysin ilmaista rahaa siis.

Olisin lähtenyt yliopistosta vaihtoon erääseen isoon Euroopan maahan. Silloinen seurustelusuhteeni Suomessa olisi mennyt poikki. Todennäköisesti olisin siellä rakastunut johonkin paikalliseen ja olisin jäänyt sinne naimisiin. Ammatillisesti varmaan tekisin jotain nykyistä alaani liippaavaa.

Halusin siis lähteä vaihtoon tähän maahan, jonka kielen kursseilla innokkaasti kävin. No, klassinen syy esti lähtemästä eli rakkaus. Oli löytynyt kotimaassa aviomieskandidaatti, jota en halunnut päästää käsistäni. Erinäisistä syistä johtuen edessä olisi ollut 2 v etäsuhde. Nuoresta iästä huolimatta takana oli paljon sydänsuruja ja tiesin, että etäisyys olisi merkinnyt suhteen loppua. Enpä koskaan oppinut kunnolla tuon maan kieltä enkä päässyt sinne asumaan, mutta sain tosi hyvän aviomiehen, jonka kanssa tyytyväisenä Suomessa jo 25 vuotta.

Joskus mietin mitä olisi tapahtunut, jos olisin alkanut seurustella sen ensimmäisen pojan kanssa, joka minusta kiinnostui ollessani 15-vuotias.

Enpä olisi arvannut, että toista poikaa ei tule. Nyt tuosta on siis 20 vuotta ja olen koko tämän ajan ollut yksin. Pojalla sen sijaan on vaimo, 3 lasta, 15-vuotinen avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin mitä olisi tapahtunut, jos olisin alkanut seurustella sen ensimmäisen pojan kanssa, joka minusta kiinnostui ollessani 15-vuotias.

Enpä olisi arvannut, että toista poikaa ei tule. Nyt tuosta on siis 20 vuotta ja olen koko tämän ajan ollut yksin. Pojalla sen sijaan on vaimo, 3 lasta, 15-vuotinen avioliitto.

Voihan olla, ettei se olis katsellut sua kovin pitkään, sillä jos et ole sen jälkeen kelvannut kenellekään niin missähän se vika piilee? Ei pahalla. Tai sitten mies voi olla täysi mulkku, sä et vaan tiedä sitä.

Öh, kai nyt sen tajuan? Enhän sanonut, että luulen hänen olevan ihana tai että me olisimme nyt naimisissa ja meillä olisi lapsia. Pohdin vain että mitähän olisi tapahtunut.

"Ei pahalla" ei tee tökeröstä viestistä vähemmän tökeröä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin mitä olisi tapahtunut, jos olisin alkanut seurustella sen ensimmäisen pojan kanssa, joka minusta kiinnostui ollessani 15-vuotias.

Enpä olisi arvannut, että toista poikaa ei tule. Nyt tuosta on siis 20 vuotta ja olen koko tämän ajan ollut yksin. Pojalla sen sijaan on vaimo, 3 lasta, 15-vuotinen avioliitto.

Voihan olla, ettei se olis katsellut sua kovin pitkään, sillä jos et ole sen jälkeen kelvannut kenellekään niin missähän se vika piilee? Ei pahalla. Tai sitten mies voi olla täysi mulkku, sä et vaan tiedä sitä.

Öh, kai nyt sen tajuan? Enhän sanonut, että luulen hänen olevan ihana tai että me olisimme nyt naimisissa ja meillä olisi lapsia. Pohdin vain että mitähän olisi tapahtunut.

"Ei pahalla" ei tee tökeröstä viestistä vähemmän tökeröä.

Ei rumaa asiaa voi kauniisti sanoa, eikä kaikkea voi aina siloitella. Se on hyvä, että tiedostat tosiasiat. Merkki henkisestä kypsyydestä. Monet ei ole yhtä fiksuja.

Jos isäni ei olisi vaatinut minulle hoitoa päivystyksessä 15-vuotiaana, vaan vienyt niinkuin neuvottiin, olisin kuollut. Hyvä iskä.

Jos isäni itse olisi uskonut lääkäriä 20- vuotiaana, hän olisi nyt sokea.

Sai molemmat tutkimukset vasta kun uhkasi ettei lähde kuin poliisikyydillä :D

Elämä suuren rakkauteni kanssa. 1-2 yhteistä lasta, elämä maailmalla, moottoripyöräreissut kaksistaan. Mieletön intohimo ja kemia. Varakas ja huoleton elämä: joulut Lapissa, talvilomat lämpimässä, pitkät kesälomat Euroopassa.

Tämän sain: 4 ihanaa lasta, kunnollisen mutta täysin intohimottoman miehen, 2 kaunista okt:a joista velkaa vieläkin, rahallisesti vaatimattoman elämän koska elätimme tärkeimmän ajan elämästämme myös appiksia (se kaikki oli lapsilta pois), talvilomia vain pari vuosikymmenten aikana, kesälomia Euroopassa 2-4 vkoa

Tänään ottaisin tuon intohimon ja kemian vaikka ihan ilman muita mukavuuksia!

Eläisin elämäni rakkauden kanssa. Lukiossa (ja vähän aikaa sen jälkeen) seurustelin lukioluokkaverini kanssa n. 2 vuotta. Sitten lähdin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea, mies meni armeijasn jne. jne. Elämä erotti meidät (tuohon aikaan ei vielä ollut nykyisiä yhteydenpitokeinoja). Kumpikin aloimme seurustella tahollamme, menimme naimisiin, saimme lapsia jne. Koko ajan kaipaus kuitenkin säilyi.

Olemme muutaman kerran kyllä nähneet jossain yhteyksissä (esim. jossain yhteisten kavereiden synttäreillä, luokkakokouksessa) ja olemme jutelleet asiasta. Olemne miettineet, että olisimmeko onnellisia, jos elämä olisi mennyt toisin? Tiedä häntä. Silti, vieläkin kaipaan häntä lähes joka päivä.

Siis mahdollinen? Ei utopiaa?

Siinä tapauksessa tietäen ja tuntien oman taustani ja lähtökohtani vain huonomman.

 Evääni maailmalle on olleet varsin surkeat. Lapsesta asti olen hoitanut itse omat asiani ja vastuun itsestäni kantanut. Se on ollut varsin raskas tehtävä pienelle lapselle, mutta onneksi kamalan kova sisu on synnyinlahjana annettu. Tai ehkäpä se on kasvanut juuri siitä syystä, että muussa tapauksessa eloonjäänti olisi ollut kyseenalaista.

Tarkennan, että materiaaliset tarpeet on aina huolehdittu. Ruoka, vaatteet ja muu sellainen on olleet aina viimeisen päälle. Henkinen puoli sitten kylmä torjuva ja unohdettu. Sitä en itke enkä sure, olen kasvattanut kovan kuoren ja taistellut itseni elämässä tähän missä olen. Voin sanoa että olen pärjännyt. En luota yhtään kehenkään. Vain itseeni. Se on mieleeni kirjoitettu ja pikkulapsena. 

Minulla on hyvä työ jonka eteen olen kaikkeni tehnyt, toimeentulo, koti. Toinen vaihtoehto olisi ollut katuoja, viina ja  kenties rikollisuus. Niin että katson että olen voittaja kuitenkin!

Ikä on jo yli kuudenkymmenen. En valita mistään. Olen tehnyt itselleni parhaan elämän mitä näillä eväillä on ollut mahdollista saada. Katson eteenpäin, en taakseni.