Työelämän järjettömyys
Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa, juomaa, sosiaalisia suhteita ja henkisiä virikkeitä. Käytämme kuitenkin ajastamme noin 33% siihen, että painamme töitä palkalla, jonka käytämme materiaaliin jota emme tarvitse. Palkat pidetään niin pieninä, että henkilön jolla on asuntolaina, on pakko tehdä töitä 40 vuotta maksaakseen sen pois. Samalla varallisuus kasaantuu jatkuvasti pienemmälle ryhmälle, keskiluokan ja pienituloisten tapellessa leivänkannikoista. Talousjärjestelmä on täysin mätä, eikä kukaan puutu siihen. En ole kommunisti, mutta vähänkin reilumpi tasajako pitäisi ihmiset tyytyväisempinä työssään ja elämässään.
Kommentit (22)
Kaikkein järkyttävintä on muotiteollisuus. Kalliin merkkilaukun omistaminen määrittää ihmisarvon ja statuksen laumassa, ja sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa.
Ensiksi: kukaan ei maksa asuntolainaa 40 vuotta. Toiseksi: nimenomaan palkkatyön tekijöiden elintaso on noussut huikeasti viime vuosikymmeninä. Kolmanneksi: ei Suomessa tapella leivänkannikoista.
Tuo 33% ajasta on mielestäni vielä aika alakanttiin heitetty. Moni tekee sen verran raskasta työtä, että joutuu käyttämään vapaa-aikaansa myös siihen, että kroppa kestäisi työn aiheuttaman rääkin. Lisäksi työmatkoihin ja töihin valmistautumiseen menee usein paljonkin aikaa ja todellista vapaa-aikaa on monilla vain muutama hassu tunti per päivä.
Ja sitten täällä palstalla saa kuraa niskaan, kun tekee elämässään toisenlaisia ratkaisuja: jättäytyy kokonaan pois työelämästä pois (huom! ei tuilla elätettäväksi vaan sen oman miehen). Koskaan ei ole hyvä...No, onneksi minä elän omaa ja perheeni elämää varten, en ventovieraiden.
Jos rahat menee materiaan jota ei tarvitse, niin kyllä kannattaa miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein järkyttävintä on muotiteollisuus. Kalliin merkkilaukun omistaminen määrittää ihmisarvon ja statuksen laumassa, ja sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa.
Omaan ostokäyttäytymiseen voi ihan itse vaikuttaa. Älä pyöri sellaisessa porukassa, joka vaatii merkkilaukun.
Ei ole mikään pakko käyttää rajojaan materiaan jota ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Tuo 33% ajasta on mielestäni vielä aika alakanttiin heitetty. Moni tekee sen verran raskasta työtä, että joutuu käyttämään vapaa-aikaansa myös siihen, että kroppa kestäisi työn aiheuttaman rääkin. Lisäksi työmatkoihin ja töihin valmistautumiseen menee usein paljonkin aikaa ja todellista vapaa-aikaa on monilla vain muutama hassu tunti per päivä.
Täyttä päivää tekevien palkansaajien keskimääräinen vuotuinen työaika on noin 1700 tuntia. Se on vajaat 20 % koko vuoden tunneista.

Ja kaikki nämä palkansaajat pomppaavat aamuisin suoraan vuoteistaan ylös ja lompsivat niine hyvineen yöpuvussaan tukka harottaen siihen naapuriin työpaikalleen?
Pelkkä työaika ei kerro vielä mitään. Se on vain se aika, jolta työnantaja jotain suostuu maksamaan.
Aika, jonka se palkansaaja kuluttaa vuorokaudestaan tai vuodestaan sen työpaikkansa vuoksi, on ihan jotain muuta.
Totta. Itse olen tällä hetkellä osa-aikahommissa ja teen 20-30h töitä per viikko ja en kerkiä/jaksa työpäivinä oikeen muuta sitten tehdäkään niin olen vaan miettinyt, että eihän sitten jää yhtään vapaa-aikaa arkeen, jos joskus saan kokopäiväisen paikan. Ihan hirveän ahdistava ajatus, kun tosiaankin näinkin tuntuu, että työpäivinä loppuu tunnit kesken vuorokaudesta ja puolisoakik ehtii nähdä aamu- ja iltapalalla ennen kun pitää lähteä töihin tai on pakko mennä nukkumaan o_O
Varmaan iso osa ihmisistä "rakastaa" rahaa niin paljon, että sen kummemmin kyseenalaistamatta elää koko elämänsä juoksemassa oravanpyörässä, että saa kaiken sen mitä työssäkäyvillä on. Eli usein vieläpä lainoilla ostetut talot, autot ym. materia. Sitten sitä ollaan niin olevinaan parempia ihmisiä kuin työttömät lusmut vaikka itse ovat ansoittaneet itsensä velkavankeudella, eikä sen vuoksi ole oravanpyörästä lähtemistä. Kyllä, järjetöntä.
Rahat jos vielä riittäisi johonkin muuhun kuin asumiseen, ruokaan, päivähoitomaksuihin ja työmatkoihin niin työssä käynnissä olisi jotain järkeäkin.
Työttömänä yksinhuoltajana saman saisi sossustakin.
Osa-aikatyöläisenä asiani ovat itse asiassa paremmin kuin kokoaikatyössä. Teen 15-25 tuntia viikossa töitä, ja palkan lisäksi saan soviteltua päivärahaa, käteen jää joka kuukausi 1100-1300 euroa. Hyvin tällä elelee, ja mikä kivointa paljon omaa aikaa. Jos tekisin tässä työssä kokoaikaisesti, niin ehkä saisin muutaman satasen käteen enemmän joka kuukausi, mutta aikaa ei olisi oikein mihinkään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 33% ajasta on mielestäni vielä aika alakanttiin heitetty. Moni tekee sen verran raskasta työtä, että joutuu käyttämään vapaa-aikaansa myös siihen, että kroppa kestäisi työn aiheuttaman rääkin. Lisäksi työmatkoihin ja töihin valmistautumiseen menee usein paljonkin aikaa ja todellista vapaa-aikaa on monilla vain muutama hassu tunti per päivä.
Täyttä päivää tekevien palkansaajien keskimääräinen vuotuinen työaika on noin 1700 tuntia. Se on vajaat 20 % koko vuoden tunneista.
Nukkuakin pitäisi.
Jos lasketaan että nukut 8 tuntia, se tekee 2920h
Vuodessa töitä tulee noin 1700h ja työmatkoja 200h
Vuodessa on 8760h
55-60% ajastasi töissä on aika todenmukainen lukema

Onpa hurja sinun laskutapasi. Paljonko oli koulussa matikka, vai oletko käynyt kouluja laisinkaan? Töissä et ainakaan päivääkään. "Nukkuakin pitäisi" Mitä helv.....? Pitäähän sen työttömänkin nukkua......
Ongelmana on se, että työtä ei haluta tehdä, mutta elintason pitää olla samanlainen kuin työssäkäyvillä. Hesarin mukaan 2 aikuisen työttömän talous saa vuodessa verottomana yli 32000 e tukia, joten miksi mennä töihin, kun tarvitaan yli 50 000 e/v tulot, että pääsee samalle tulotasolle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 33% ajasta on mielestäni vielä aika alakanttiin heitetty. Moni tekee sen verran raskasta työtä, että joutuu käyttämään vapaa-aikaansa myös siihen, että kroppa kestäisi työn aiheuttaman rääkin. Lisäksi työmatkoihin ja töihin valmistautumiseen menee usein paljonkin aikaa ja todellista vapaa-aikaa on monilla vain muutama hassu tunti per päivä.
Täyttä päivää tekevien palkansaajien keskimääräinen vuotuinen työaika on noin 1700 tuntia. Se on vajaat 20 % koko vuoden tunneista.
Ja kaikki nämä palkansaajat pomppaavat aamuisin suoraan vuoteistaan ylös ja lompsivat niine hyvineen yöpuvussaan tukka harottaen siihen naapuriin työpaikalleen?
Pelkkä työaika ei kerro vielä mitään. Se on vain se aika, jolta työnantaja jotain suostuu maksamaan.
Aika, jonka se palkansaaja kuluttaa vuorokaudestaan tai vuodestaan sen työpaikkansa vuoksi, on ihan jotain muuta.
Ja kohta ollaan huutamassa, että palkka pitää alkaa maksamaan heti kun herään, kun mulla menee muuten omaa aikaa pari tuntia, kun pitää juoda kahvit rauhassa, meikkaamiseen, tukan laitossa, lapset viedä tarhaan, kun tuo ukkokaan ei viitsi mitään tehdä ja työmatkakin vie oman aikansa. Olette te kantasuomalaiset niin arvokasta työväkiä, että ottaisin minäkin jonkun ulkomaalaisen, jotta näihin vaatimuksiin saataisiin jotain tolkkua.
Kenen pitäisi puuttua tähän kuvailemaasi asiaan, ja mitä sitä aiot tehdä asian muuttamiseksi?
Oma vika jos pitää ripustautua materiaan ja muotilaukkuihin. Kukaan ei pakota, mutta koska itsetunto kyntää mutapohjaa niin laumalammas menee ja ostaa sen laukun saadakseen statusta. Sen jälkeen onkin kiva näppästä pari kuvaa trendikkäällä iPhone seiskalla instaan ja tsekata peukalot ja kommentit 2 min välein. Helvetin urpot :D
Näin on. Olen nyt keski-ikäisenä viimeinkin tajunnut että työelämä ei itse asiassa ole mulle niin kovin tärkeää, siis siinä mielessä kuin sitä perinteisesti arvostetaan. Voisin ihan hyvin heittäytyä pois mutta sinnittelen niin kauan että lapset lentävät pesästä. Sitten teen jotakin radikaalia, ehkä myyn tämän ison asunnon, ostan ihan pienen ja elelen vaan vailla työhuolia, tiedän että tuo onnistuisi multa hyvin koska en ole sitoutunut kovinkaan vahvasti työhön, työnantajaan tai materiaaliin, jota voin ostaa palkallani. Kunhan saan ostettua ruoan ja maksettua asumisen, siinä kaikki.