Miten aikuisena hankitaan ystäviä?

Onko tuollaisella autistilla muka joskus ennen aikuisikää ollut ystäviä?

Palstan mukaan ainakaan työpaikalla ei kannata yrittää ystävystyä. Palstan mukaan töihin mennään tekemään töitä, ei ystävystymään tai tutustumaan uusiin ihmisiin.

Todella hyvä kysymys. Kai joillain jää opiskeluaikaiset ystävät voimaan, ja sitten jotkut vain törmäävät toisiinsa, ja kemiat kohtaavat. Itselläni ei koskaan ole ollut ns. ystäviä, mutta hengailen joskus entisten koulukavereiden kanssa silloin tällöin. Myöskin siskojen ja veljien kaverit ovat hyviä vaihtoehtoja jos yksinäisyys sattuu vaivaamaan. Mutta ei ole käsitystä siitä, että miten normaalit ihmiset löytävät toisensa aikuisena.

Työkavereista olen itse aikuisiällä saanut uusia ystäviä. Samoin naapureista ja vapaaehtoistyön kautta.

En tajua näitä kysymyksiä. Vastataan sitten.

Avataan suu ja aletaan jutella.

Kelle hyvänsä voi lausahtaa kommentin vaikka säästä. En tiedä muista, mutta mä vaistoan oitis, haluanko sanoa enempää ja haluaako toinen jutella.

Suun voi avata missä vain. Olen saanut ystäviä missä vaan. Ei siinä tarvita sen kummempia ehdotuksia. Kyllä sen huomaa synkkaako vai ei.

Lähde opiskelemaan jotain, mene kursseille. Esim. keramiikka, öljyvärimaalaus, valokuvaus, vyöhyketerapia, hieronta, , huonekalujen entisöinti, saippuan valmistus, kirjoittaminen, joku askartelu. Tuollaisilla kursseilla tutustuu hyvin opiskelukavereihin, jossain kielten opiskelussa ei niinkään. Mene iltalukioon. Mene ammatilliseen täydennyskoulutukseen tai avoimeen yliopistoon tai lähde suorittamaan yamk-tutkintoa tai mikä ikinä onkaan sulle ajankohtaista. Aloita joku vapaaehtoistyö. Mene mukaan puutarhaseuran toimintaan tai kylä/kaupunginosayhdistykseen. Mene mukaan harrastajateatteriin, kuoroon tai lausuntapiiriin tai kirjallisuuspiiriin. Hanki koira ja aloita koiraharrastus (agility, näyttelyt, toko..) tai ihan vain koiraa lenkkeilyttäessäkin voit tutustua muihin koirallisiin ihmisiin. Ala käydä neulekahvilassa, liity johonkin yhdistykseen, mene ensiapukurssille. Aloita suunnistus, mene juoksukouluun, ryhdy pelaamaan kori- lento- tai vaikka jalkapalloa. Ala käymään aamu-uinnilla, osallistu patikkaretkiin, mene mukaan telivoimisteluun.

Tässä nyt alkuun jotain. Monesta näistä itse olen löytänyt ystäviä. Onnea matkaan ystävyyden maahan!

En kysyisi, että "hei voidaanko tutustua, haluaisin ystävystyä" vaan sen sijaan esimerkiksi työkaverin kanssa koittaisin jutella töissä niitä näitä ja ehdottaa sen kautta tapaamisia. Helpointa on, jos tulee esiin yhteisiä mielenkiinnonkohteita, jolloin voi kysyä, esimerkiksi, että lähdetäänkö katsomaan sen keikkaa, mennäänkö katsomaan tuota leffaa tms.

Mä oon löytänyt netistä. En jaksa alkaa käymään missään vain kavereita etsiäkseni.

Olen siinä mielessä onnekas että minulle on jäänyt juurikin opiskeluajoilta ja nuoruudesta ystäviä, vanhimmat ihmissuhteet on ihan hiekkalaatikolta. Aikuisiällä solmitut ihmissuhteet ovat yleensä saaneet alkunsa jo olemassaolevien ihmissuhteiden kautta kun on tutustuttu tuttujen tuttuihin, ystävän uuden miesystävän siskoon tms. Eli siinä mielessä en ole varma osaanko auttaa. Ne harvat aikuisiällä ilman suhteita solmitut ystävyydet on saaneet alkunsa harrastuksista ja yhteisten kiinostuksen kohteiden parista. Se ei välttämättä toimi että "päättää" nimenomaan ystävystyä jonkun kanssa, ihmissuhteet etenevät omalla painollaan ja kaikista ei vain tule ystäviä vaikka molemmat olisivat mukavia ja pitäisivätkin toisistaan. Monet ystävyyssuhteet syntyvät puolivahingossa eivätkä tarkoituksella, ihan kuin parisuhteetkin.

Esim; kehut jonkun kivaa laukkua, tyyppi kertoo ostaneensa sen vaikka Japanista, kerrot kuinka olet itsekin ollut Japanissa ja alatte jakamaan omia kokemuksianne ja mielipiteitänne reissuistanne Japaniin, keskustelu etenee siitä muuhunkin reissaamiseen tai vaikka sushin kautta kermaperunoihin ja puutarhanhoitoon. Joidenkin kanssa juttu vain natsaa alusta alkaen eikä siitä tule loppua. Jonkun toisen ihmisen kanssa keskustelu taas voi mennä niin että hän kiittää sinua kivasta kehusta mutta keskustelu tyssää siihen.

Ainakaan ei kannata käyttäytyä kuin epätoivoinen ystävän etsijä.

Useimmat kontaktit päättyvät siihen, että toteatte että oli kiva jutella ja toivotatte hyvät päivänjatkot. Sekin on mukavaa.

Jossain säännöllisessä harrastuksessa tms on suorastaan helppo tutustua.

Mä löydän ystäviä helposti, mutta kumppaneita en. Jännitän jotenkin, odotan liikaa ja olen epäluuloinen. Jos mua pyydetään treffeille otan sen liian vakavasti.

Epäonnistunut kasvatus tältä osin.