Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tein sosiaalisen itsemurhan. Nyt kadun, etten valinnut viisaammin
nobody
17.06.2018 |
Olen kotoisin pienestä kunnasta, joissa ei ole koskaan ollut omaa lukiota.
Naapurikunnissa oli ja luonnollisesti lukioon haluavat haki niihin, varsinkin lähellä olevaan kaupunkiin.
Minä kun olin toiselta puolelta kuntaa kotoisin ja lukiomatkani olisi tullut pitkäksi siihen paikkaan, minne pääsääntöisesti muut menivät.
Itse valitsin toisen naapurikunnan lukion, jonne kotoani oli lyhyempi matka ja suora tie ja jonne pääsin sopivasti kulkemaan mopolla ja isäni kyydillä tai asumaan sukulaisilleni. Tähän lukioon ei kotikunnastani koskaan aiemmin ollut kukaan muu mennyt, joten olin ensimmäinen ja muutenkin harvinaisuus, että siihen lukioon tuli kukaan ulkopaikkakuntalainen.
Minua toki varoiteltiin siitä, että kannattaako nyt hakeutua erilleen kavereista, että olisi nyt vaan viisaampi hakea samaan lukioon, minne muutkin menevät ja kuinka hankalaa voisi olla ryhmäytyä uudella paikkakunnalla, jossa muut tuntevat toisensa, mutta itse tulisin ulkopuolelta.
Ajattelin vaan, että tutustun helposti sosiaalisena ihmisenä uusiin ihmisiin ja saan pidettyä vanhatkin kaverit mukana, vaikkei enää päivittäin nähtäisikään.
Voi, kun olisinkin kuunnellut muita, järjen ääntä
Lukio, johon hain, siellä toiset todellakin olivat tuttuja ja kavereita keskenään. Minua vieroksuttiin heti alusta saakka enkä saanutkaan luotua kontakteja, kuten toivoin. Muut toki kaveerasivat keskenääntuttuun tapaan ja minä putosin heti kyydistä. Tämä järkytys sitten häiritsi myös opintojani ja jäin niissäkin jälkeen jo ensimmäisenä lukukautena. Koska opiskelu osoittautuikin yllättävän rankaksi, jäi yhteydenpioto vanhoihin kavereihin vähäiseksi. Oli äärettömän raskasta yrittää väksin roikkua uudella paikkakunnalla kiinni uusissa ihmisissä ja pitää yhteyttä vanhoihin, jotka ryhmäytyivät tahollaan entistä tiiviimmin ja pian jäin heidän elämästään ulkopuolelle, eikä kaveruus koskaan enää palautunut.
lukiostakaan en siis saanut uusia kavereita, kuten piti vaan jäin tässäkin täysin ulkopuoliseksi. Olin totaalisenyksin ja opinnot laahasivat jäljessä, kunnes toisena lukiovuonna oli jo pakko lopettaa, kun en enää jaksanut.
Siihenkään lukioon, missä vanhat kaverit olivat, ei enää voimavarat riittänyt hakea siirtoa eivätkä he enää minuun yhteyttä pitäneetkään.
Millaista tuskaa olikaan mietiä, mitä olisikaan ollut vanhojen tanssit suun muut juhlat heidän kanssaan.
Myöhemmin, kun voimavarani palautuivat, muutin äitini kanssa vanhempien erotessa isovanhempieni kotipaikkakunnalle, jossa aloitin ammattikjoulun ja valmistuin ammatiin. Nyt olen normaalisti töissä ja kaikki ihan ok elämässä. Muistot vaan ovat kipeitä epäonnistuneesta seikkailusta uusien ystävien etsinnässä.
Haluan kertoa, että miettikää tarkkaan, mitä teette. Älkää hankkiutuko eroon tarkoituksella turvaverkosta, johon olette jo kiinnittyneet.
Kommentit (51)
Raitista ehkä, mutta porukassa vietetään silti iltaa ja draamaillaan pojista. Sellainen "hienostunut alkoholinkäyttö" on nyt muotia perskännien sijaan, mutta kyllä siinäkin ehtii riidan jos toisenkin saada aikaan, että on sitten maanantaina juteltavaa koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas väittäisin, että tulevaisuuttaan ei pidä valita kaverien mukaan. Jos aapeekin olisi sinnitellyt lukion läpi niin korkeakoulussa olisi kuitnkin olleet kaikki samassa jamassa, åoissa tutuista pireistä ja kavereita vailla. Olisi ollut mahdollista saada sekä kiva kaveripiiri että hyvä ammatti ja mukava tulevaisuus.
Lukiota käydään 3-4 vuotta. Loppuelämää saattaa kestää sen jälkeen 70 vuotta.
Ei kannata fiksoitua tuttuihin piireihin liiaksi. Mikään tässä elämässä ei ole pysyvää, ainoastaan muutos.
Ap, joka tapauksessa vanhat kaverit jää, kun lähtee sieltä kotikylältä opiskelemaan muualle. Ja ihmiset muuttuu kasvaessaan.
Mulle kävi sama, mutta minua se ei juurikaan haitannut. Joo, tunsin jonkin verran yksinäisyyden tunnetta ja tunnetta, että nuoruus menee ohi kun ei ole kavereita eikä menoja. Mutta päätin sitten vaan, että ok, no pitääpä sitten keskittyä siihen kouluun, kun kerran kavereita ei ole. Aloitin myös tietokonepeliharrastuksen.
Lukio meni hyvin ja lukioajan yksinäisyys oli myös hyvää valmistautumista yliopistoajan yksinäisyyteen. Siinä missä moni muu oli jotenkin hukassa vieraalla paikkakunnalla ilman kavereita, minulle se oli tuttu tilanne johon olin tottunut ja joka ei enää minua mitenkään häirinnyt. Olin myös ainoa aloittanut nainen sen vuoden sisään päässeistä, joten eipä sieltä kavereita löytynyt tosiaan ja muut lähinnä minua nauroi, mutta ihan sama, tulipa opiskeltua maisteriksi 3,5 vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas väittäisin, että tulevaisuuttaan ei pidä valita kaverien mukaan. Jos aapeekin olisi sinnitellyt lukion läpi niin korkeakoulussa olisi kuitnkin olleet kaikki samassa jamassa, åoissa tutuista pireistä ja kavereita vailla. Olisi ollut mahdollista saada sekä kiva kaveripiiri että hyvä ammatti ja mukava tulevaisuus.
Lukiota käydään 3-4 vuotta. Loppuelämää saattaa kestää sen jälkeen 70 vuotta.
Juurikin näin. Ei koko loppuelämään vaikuttavia tärkeitä opiskeluvalintoja pidä tehdä teini-iän kaverisuhteiden perusteella. Ei ne teini-iän kaverisuhteet kanna enää nelikymppisenä, voin vakuuttaa. Silloin on ihan eri kaveripiiri ja yleensä hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas väittäisin, että tulevaisuuttaan ei pidä valita kaverien mukaan. Jos aapeekin olisi sinnitellyt lukion läpi niin korkeakoulussa olisi kuitnkin olleet kaikki samassa jamassa, åoissa tutuista pireistä ja kavereita vailla. Olisi ollut mahdollista saada sekä kiva kaveripiiri että hyvä ammatti ja mukava tulevaisuus.
Lukiota käydään 3-4 vuotta. Loppuelämää saattaa kestää sen jälkeen 70 vuotta.
Juurikin näin. Ei koko loppuelämään vaikuttavia tärkeitä opiskeluvalintoja pidä tehdä teini-iän kaverisuhteiden perusteella. Ei ne teini-iän kaverisuhteet kanna enää nelikymppisenä, voin vakuuttaa. Silloin on ihan eri kaveripiiri ja yleensä hyvä niin.
No minulla taas ne kouluaikojen kaverit ovat jääneet pysyviksi. Myöhemmin tulleet työkaverit, harrastukaverit ym. ovat jääneet aina jossain vaiheessa kun elämäntilanne on muuttunut.
44 v, joka tapasi läheisimmät ystävänsä jo ala-asteella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas väittäisin, että tulevaisuuttaan ei pidä valita kaverien mukaan. Jos aapeekin olisi sinnitellyt lukion läpi niin korkeakoulussa olisi kuitnkin olleet kaikki samassa jamassa, åoissa tutuista pireistä ja kavereita vailla. Olisi ollut mahdollista saada sekä kiva kaveripiiri että hyvä ammatti ja mukava tulevaisuus.
Lukiota käydään 3-4 vuotta. Loppuelämää saattaa kestää sen jälkeen 70 vuotta.
Juurikin näin. Ei koko loppuelämään vaikuttavia tärkeitä opiskeluvalintoja pidä tehdä teini-iän kaverisuhteiden perusteella. Ei ne teini-iän kaverisuhteet kanna enää nelikymppisenä, voin vakuuttaa. Silloin on ihan eri kaveripiiri ja yleensä hyvä niin.
En ole ihan vielä nelikymppinen, mutta en keksi miten tilanne muuttuisi parin vuoden sisällä. Kaikki mun kaverisuhteet on teiniajoilta
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko vilkaisu peiliin tajuamaan, mikä meni vikaan?
Eikai tässä ketään syyllistetty, että olisi syytä vastasyyllistää, pohdittiin sosiaalista elämää mihin vaikuttavat monet asiat. Joillain sujuu jouhevasti, toisilla ei. Nuoruudessa tulee vastaan tilanteita joissa pitää pärjätä jonkin verran omilllaan.
Jos kaveripiirisi on sulle noin tärkee olet henkisesti vaikeuksissa.
Tiukan paikan tullen voit 100% luottaa vain itseesi, muista se.
Sinä määrität itsesi eikä kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitäkin oli tiivis kaveripiiri jo peruskouluajoilta, mutta näin vaan olemme eriytyneet tässä nelikymppisinä. Nyt on jälikäteen jopa huomannut, miten toiset oli kaksinaamaisia tai kateellisia.
Eipä kiinnosta yhteyksiä pidellä enää.
Uusia kavereita saa harrastuksista ja järjestötoiminnasta, jos haluaa. Ja lasten koulukavereiden vanhemmista, heissä on kivoja tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset on kömpelömpi kuin toiset
Totta.
Harrastusten myötä on tullut kavereita vasta 45v iässä.
Mulla meni näin: peruskoulu kiva, lukio kiva, yhdessä vaiheessa huomasin, et lukion taso liian kova (menin sinne luokkaa 'meen lääkikseen - linjalla). Huomasin, et mun rahkeet ei riitä, aloin haikailla meidän lähilukioon, et vois ottaa rennommin, jäin sit kuitenkin tohon lukioon, mikä ihan ok, vikat puol vuotta oli hirveät, kun tein lukion 3.5 vuoteen, kun en oikeen tuntenut sit sinä vikana puolena vuotena ketään ja oli tosi tiukkaa kurssien kanssa, ettei olisi pidentynyt neljään vuoteen, ja oisin menettänyt sen kirjoittamani historian M. Ja tossa oli perheongelmia myös ja voimavarat loppu. Lukion jälkeen päätin huilata ja pitää välivuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukio on vain kolme vuotta elämästä. Harvalla lukiokaverit edes säilyvät. Mitä väliä.
No ehkä vika oli kuitenkin siinä että olet vähän introvertti ja tottunut helppoon elämään. Ei lukiossa tarvitse kavereita. Ne ovat vain bonusta opiskeluun.
Ehkä kun et saanut tai osannut hankkia kavereita aloit ajatella että olet jotenkin huono? Sulla vaikuttaisi olevan destruktiivinen ajattelu jossa vastoinkäyminen otetaan raskaasti vastaan.
Oletko ajatellut sitä että olisit ehkä kaverilukiossakin väsähtänyt tai jotenkin muuten jäänyt kuvioiden ulkopuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Lukio on vain kolme vuotta elämästä. Harvalla lukiokaverit edes säilyvät. Mitä väliä.
Näin on. En ole pitänyt yhteyttä yhteenkään lukiokaveriini. Kaikki ovat muuttaneet muualle tai ainakin lähtivät jonnekin muualle opiskelemaan, tai yhteys katkesi eritahtiseen opiskelurytmiin jatko-opinnoissa.
Jatkan, oon toi nro 35. Elikkäs oon jo 24v. Lukioajat tuntuvat tosi kaukaisilta. Kaikilla uudet kuviot, osa korkeakoulussa, osalla varmasti omia lapsia jo, asunto.
En ite ole enää tekemisissä lukioaikaisten kavereiden kanssa.
Eli, ap:lle, jos susta tuntuu nyt pahalta, niin myöhemmin noi ajat varmaan tuntuu kaukaisilta. Ei pidä olla noin dramaattinen, vaikka öö myöhäisteini-ikäisestä voi tuntua pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan, oon toi nro 35. Elikkäs oon jo 24v. Lukioajat tuntuvat tosi kaukaisilta. Kaikilla uudet kuviot, osa korkeakoulussa, osalla varmasti omia lapsia jo, asunto.
En ite ole enää tekemisissä lukioaikaisten kavereiden kanssa.
Eli, ap:lle, jos susta tuntuu nyt pahalta, niin myöhemmin noi ajat varmaan tuntuu kaukaisilta. Ei pidä olla noin dramaattinen, vaikka öö myöhäisteini-ikäisestä voi tuntua pahalta.
Lukioaikana oli omat kuviot, ja tuntuu tosi kaukaiselta haikailla semmosia. Varsinkin itsestäni, kun sinä aikana keskityin kaikkeen muuhun kuin siihen opiskeluun ja soimaan itteeni tyhmistä valinnoista ja siitä, et failasin sit ne parhaat jatko-opiskelumahdollisuudet omalla laiskuudella ja tyhmyydellä..
Itsellä niin, että hylkiö yläasteella. Vain yksi kaveri, joka ei mennyt lukioon. No, minä menin. Sitä päivittelyä sai kuunnella, että mitä tuo täällä tekee. Opiskelin ja pärjäsin ihan OK. Kavereita en saanut, ehkä muutaman hyvän päivän tutun. Hylkiövuodet yläasteella oli opettaneet, ettei kannata kiinnittää onnellisuuttaan toisiin ihmisiin vaan luoda itse oma onnellisuutensa. Jos olisin kuunnellut luokkalaisiani muinoin, niin olisin varmaan työtön, hullu tai kuollut. Nyt töissä, oma koti, parisuhde ja elämä ihan OK.
Alue: Aihe vapaa
Nykynuoriso on paljon raittiimpaa kuin omassa nuoruudessa oltiin.