Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tein sosiaalisen itsemurhan. Nyt kadun, etten valinnut viisaammin
nobody
17.06.2018 |
Olen kotoisin pienestä kunnasta, joissa ei ole koskaan ollut omaa lukiota.
Naapurikunnissa oli ja luonnollisesti lukioon haluavat haki niihin, varsinkin lähellä olevaan kaupunkiin.
Minä kun olin toiselta puolelta kuntaa kotoisin ja lukiomatkani olisi tullut pitkäksi siihen paikkaan, minne pääsääntöisesti muut menivät.
Itse valitsin toisen naapurikunnan lukion, jonne kotoani oli lyhyempi matka ja suora tie ja jonne pääsin sopivasti kulkemaan mopolla ja isäni kyydillä tai asumaan sukulaisilleni. Tähän lukioon ei kotikunnastani koskaan aiemmin ollut kukaan muu mennyt, joten olin ensimmäinen ja muutenkin harvinaisuus, että siihen lukioon tuli kukaan ulkopaikkakuntalainen.
Minua toki varoiteltiin siitä, että kannattaako nyt hakeutua erilleen kavereista, että olisi nyt vaan viisaampi hakea samaan lukioon, minne muutkin menevät ja kuinka hankalaa voisi olla ryhmäytyä uudella paikkakunnalla, jossa muut tuntevat toisensa, mutta itse tulisin ulkopuolelta.
Ajattelin vaan, että tutustun helposti sosiaalisena ihmisenä uusiin ihmisiin ja saan pidettyä vanhatkin kaverit mukana, vaikkei enää päivittäin nähtäisikään.
Voi, kun olisinkin kuunnellut muita, järjen ääntä
Lukio, johon hain, siellä toiset todellakin olivat tuttuja ja kavereita keskenään. Minua vieroksuttiin heti alusta saakka enkä saanutkaan luotua kontakteja, kuten toivoin. Muut toki kaveerasivat keskenääntuttuun tapaan ja minä putosin heti kyydistä. Tämä järkytys sitten häiritsi myös opintojani ja jäin niissäkin jälkeen jo ensimmäisenä lukukautena. Koska opiskelu osoittautuikin yllättävän rankaksi, jäi yhteydenpioto vanhoihin kavereihin vähäiseksi. Oli äärettömän raskasta yrittää väksin roikkua uudella paikkakunnalla kiinni uusissa ihmisissä ja pitää yhteyttä vanhoihin, jotka ryhmäytyivät tahollaan entistä tiiviimmin ja pian jäin heidän elämästään ulkopuolelle, eikä kaveruus koskaan enää palautunut.
lukiostakaan en siis saanut uusia kavereita, kuten piti vaan jäin tässäkin täysin ulkopuoliseksi. Olin totaalisenyksin ja opinnot laahasivat jäljessä, kunnes toisena lukiovuonna oli jo pakko lopettaa, kun en enää jaksanut.
Siihenkään lukioon, missä vanhat kaverit olivat, ei enää voimavarat riittänyt hakea siirtoa eivätkä he enää minuun yhteyttä pitäneetkään.
Millaista tuskaa olikaan mietiä, mitä olisikaan ollut vanhojen tanssit suun muut juhlat heidän kanssaan.
Myöhemmin, kun voimavarani palautuivat, muutin äitini kanssa vanhempien erotessa isovanhempieni kotipaikkakunnalle, jossa aloitin ammattikjoulun ja valmistuin ammatiin. Nyt olen normaalisti töissä ja kaikki ihan ok elämässä. Muistot vaan ovat kipeitä epäonnistuneesta seikkailusta uusien ystävien etsinnässä.
Haluan kertoa, että miettikää tarkkaan, mitä teette. Älkää hankkiutuko eroon tarkoituksella turvaverkosta, johon olette jo kiinnittyneet.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla olisi ollut hyviä kokemuksia olisi maailmankuvasi nyt täysin virheellinen.
Totta, mutta koska hyviä kokemuksia ei ollut, on maailmankuva niihin sopiva (oikea?).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opetus on, että ei kannata asua missään tuppukylässä.
Näinpä. Muutin Helsinkiin lukiota varten, enkä tuntenut ketään koko pääkaupunkiseudulta. Ei ollut edes ehditty jakautua luokkiin, kun sain ensimmäiset kaverit, kun minulle tultiin juttelemaan aulassa ja satuttiin olemaan samassa ryhmässä.
Minä olin koko peruskoulun hylkiö. Menin lukioon josssa oli monta sataa oppilasta enkä tuntenut ketään. Muutamassa kuukaudessa olin löytänyt itselleni kaveripiirin, joista osan kanssa ollaan säännöllisesti yhteyksissä vielä yli kolmekymppisenäkin ja osaa tulee nähtyä sitten suurin piirtein kerran vuodessa. Ala ja yläasteelta ei tällaisia kavereita jäänyt yhtään koulusta, harrastuksista sitten. Myöskään yliopistosta en saanut juuri yhtään ystäviä, pariin pidän yhteyttä muut hyvän päivän tuttuja.
Sanoisin että sattumasta ja tuurista kiinni, löytääkö samankaltaista seuraa vai ei. Mutta aina on toivoa vaikkapa harrastusten kautta löytää. Suurin harmistus minun elämässäni ei ole läheisten ystävien vähyys vaan parisuhteen puuttuminen. En vaan ole onnistunut löytämään ketään, ja melkein kaikki on naimissa ja lapsia nyt kolmekymppisinä. Tietysti jos olisi laajemmat piirit olisi myös todenäköisemmin törmännyt johon kuhun.
On totaalisen perseestä, että joku paikkakunta on niin sisäsiittoinen, ettei ulkopuolisella ole asiaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipahan suomalainen aloitus.
Ja tuossa onkin ratkaisu. Mene vaihtariksi, hanki paperit samalla siitä lukiosta, hae niillä yliopistoon. Jossain jenkeissä kaikki luokalla ovat kyllä kavereita keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette te aika kovia... Kyllä suurimmalle osalle nuorista ne kaverit ovat tosi tärkeitä. Jotkut nuoret ovat onnellisia erakkoina, mutta kyllä ihmisille on inhimillistäkin kaivata kaveria, varsinkin kasvavalle nuorelle. Ei siinä ole mitään hävettävää tai "heikkoutta". Ja on tosi kovaa joutua selviytymään yksin tuollaisessa tilanteessa, jossa kaikki muut ovat keskenään kavereita.
Itselleni tapahtui lukioaikoina jotain samanlaista kuin ap:lle, ja ei, en ole siitä selvinnyt, vaikka ikää on 30+. Olen näennäisesti opiskellut ja tehnyt asioita, olin silloin nuorena kaikessa yksinäisyydessäni sisukas, mutta oikeasti minusta on tullut vain pelkkä tyhjä kuori.
Vierailija kirjoitti:
Olette te aika kovia... Kyllä suurimmalle osalle nuorista ne kaverit ovat tosi tärkeitä. Jotkut nuoret ovat onnellisia erakkoina, mutta kyllä ihmisille on inhimillistäkin kaivata kaveria, varsinkin kasvavalle nuorelle. Ei siinä ole mitään hävettävää tai "heikkoutta". Ja on tosi kovaa joutua selviytymään yksin tuollaisessa tilanteessa, jossa kaikki muut ovat keskenään kavereita.
Itselleni tapahtui lukioaikoina jotain samanlaista kuin ap:lle, ja ei, en ole siitä selvinnyt, vaikka ikää on 30+. Olen näennäisesti opiskellut ja tehnyt asioita, olin silloin nuorena kaikessa yksinäisyydessäni sisukas, mutta oikeasti minusta on tullut vain pelkkä tyhjä kuori.
Tottakai ihminen kaipaa kavereita ja ystäviä, varsinkin nuori ihminen. Eihän nyt siitä ole kyse. Mutta, eikö niihin vanhoihin kavereihin voi lämmitellä suhteita, työpaikalla tutustut työkavereihin, tutustuitko amiksessa samanhenkisiin ihmisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Jos sinulla olisi ollut hyviä kokemuksia olisi maailmankuvasi nyt täysin virheellinen.