Olen sairaanhoitaja ja luulin
opiskellessani, että valmistun arvostettuun ja tärkeään ammattiin. Ajattelin, että minulla on tähän työhön sopivia ominaisuuksia ja olin motivoitunut opiskelemaan. Noin viidentoista vuoden urallani on vuosi vuodelta käynyt yhä selvemmäksi, että olen ammattini puolesta yhteiskunnam pohjasakkaa, vaikka teen työni huolella, potilaan parasta ajatellen, sääntöjä ja ohjeita noudattaen, pyrkien tehokkuuteen ja olemaan aina ystävällinen työyhteisön jäsenille. Tämän työn arvostus ei näy palkassa eikä työpaikalla päivittäisessä työssä. Ns. korkeampiarvoiset kollegat kohtelevat siten, kuin olisimme vaikeuttamassa heidän työtään. Esimiehiltä ei saa koskaan kiitosta mistään. Olen niin v*tun väsynyt tähän työhön.
Kommentit (203)
Mä olen sairaanhoitaja. Keskisuuren kaupungin sairaalan akuuttiosastolla. Mulla on huiput työkaverit, hyvä pomo, sihteerit ja lääkärit mahtuu kaikki saman kahvipöydän ääreen.
Joskus väsyttää. Silloin voin kollegoille sanoa, että on huono päivä. Kaikki auttaa tarvittaessa. Potilaille pyrin olemaan aina ystävällinen ja iloinen. Joskus harvoin vastaan tulee potilaita, jotka tekisi mieli heittää ulos ikkunasta. Nekin on vaan kestettävä. Valtaosin potilaat arvostavat hoitajia.
Kiire ja osaamattomat lääkärit tekevät työstä raskasta ja potilaalle epävarman olon. Koko sairaalatasolla johtaminen pitäisi olla parempaa ja henkilöstöstä huolehtiminen jotain muutakin kuin kauniita arvoja paperilla.
Tienaa 3-vuorotyöstä n.3000€/kk bruttona. Ymmärrän, että yhteiskunnalla ei ole varaa maksaa meille samanlaisia palkkoja kuin yritysmaailmassa työskentelevälle insinöörimiehelleni. Siitäkin huolimatta, että koen oman työni tärkeämmäksi ja koulutuksemme ovat yhtäpitkät.
Mä arvostan omaa ammattiani, kollegoitani ja tykkään siitä mitä teen. Toivottavasti edes osa siitä välittyy niille tärkeimmille, eli vakavasti sairastuneille.
Hoito-ala rankkaa. Palkat korkeammaksi!
Tehy on vahva liitto ja edunvalvonnan mukainen viesti on tehokkaasti puskettu jäsenkuntaan. Sama opettajilla.