Olisiko parempi, että avioeron sattuessa lapset olisivat ne jotka pysyvät yhdessä asunnossa ja vanhemmat muuttavat toiseen asuntoon vuorotellen vuoroviikoin?

Ruotsissa tuo ssteemi toimii. Siinä taitaa vanhemmilla olla oma koti, siis kummallakin oma ja sittrn yhteinen lastrn kanssa, jonne mennään vuoroviikoon.

Täysin kuolleena syntynyt idea.

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Eiköhän exästä erota just siksi, että arki saman katon alla ei toimi. En itse ainakaan alkaisi asua samaa taloa ja vieläkin katsella exän tavaroita ja siivota sen sotkuja. Me muutettiin 100m päähän toisistamme ja lapset kulkee ihan vapaasti talosta toiseen. Omat kodit pitää silti olla.

Tunnen tuollaisen perheen.

Lapsilla on sellainen fiilis, että he asuvat keskenään talossa jossa vanhemmat käyvät vuorotellen hoitamassa.

Perheen äiti tuo välillä uutta puolisoaan taloon ja perheen isä on raivoissaan.

Molemmat vanhemmat kyttäävät toista lasten välityksellä.

Kiva idea mutta millä ajattelit kustantaa?

Käytännössä vois olla mahdollista selvitä yhdellä lisäyksiöllä jos eroavien puolisoiden välit ovat kyllin hyvät, mutta millä perheellä on tuosta noin varaa irrottaa edes siihen yhteen yksiöön?

Käytännössä viikko-viikko-vanhemmat kyllä raatavat perse ruvella ne lapsettomat viikot, mutta entä jos lisäansioihin ei ole omalla työpaikalla/paikkakunnalla mahdollisuuksia?

Suostuvatko veronmaksajat tulemaan tässä vastaan? Tälläkin hetkellä joku lapsilisän yh-korotus aiheuttaa ihan valtavasti kateutta.

Todelisuus kun kumminkin on sellainen että on todennäköisempää että eroperheessä ne raha-asiat eivät ole ainakaan helpoimmasta ja vaivattomimmasta päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa tuo ssteemi toimii. Siinä taitaa vanhemmilla olla oma koti, siis kummallakin oma ja sittrn yhteinen lastrn kanssa, jonne mennään vuoroviikoon.

Ja kukahan siellä Ruotsissa maksaa nuo kaikki kolme kotia? 

Vierailija kirjoitti:

Lapsille on parasta pysyä ydinperheessä. Molempien vanhempien kanssa,

On hyvä asua niiden omien vanhempien kanssa yhdessä jos vanhemmilla on tarjota malli terveestä, neuvottelevasta, sopeutuvasta, emotionaalisesti lämpimästä ja molemmat huomioon ottavasta parisuhteesta.

Epäterve, riitaisa tai kylmä parisuhdemalli on lapsille karhunpalvelus, sillä sellaiseen he saattavat aikuisina tyytyä itsekin ja siirtää epätoimivaa mallia omille lapsilleen.

Ero on joissain tilanteissa parasta lastenkasvatusta: näytetään lapsille mallia siitä minkälainen johtelu ei ole hyväksyttävää, ja näytetään myös mallia siitä miten tullaan toimeen ja neuvotellaa toisten ihmisten kanssa vaikeissakin tilanteissa.

Harva vanhempi jää yksin loppuiäkseen eron jälkeen, tuommoinen kuvio jossa aikuinen pomppii kahden kodin väliä on aika mahdoton kun ajattelee sen vanhemman uutta suhdetta ja mahdollisesti uutta perhettä. Ylipäänsä koko elämistä työkuvioineen ja muineen.

Tosin, minä olen niitä jotka ei kannata sitä lastenkaan viikko-viikko viritelmää sitten millään muotoa. Kamalaa sivusta seurattavaakin se säätäminen, kun tänään asioista vastaa isä ja huomenna äiti, tällä viikolla elellään näin ja ensi viikolla noin, tavarat siellä ja toiset täällä, joulu äidillä ja juhannus isällä jne.

Jos on täyspäiset vanhemmat niin ihan hyvin sujuu, kun toinen ottaa päävastuun ja lapsilla on yksi koti missä varsinainen arki eletään, toisen luona ollaan omaan tilanteeseen sopivalla tavalla ja ajalla ja toisen kanssa yhteyttä voi kyllä pitää ja nähdä ja touhuta muutenkin ja etävanhempi kykenee sitä vastuuta kantamaan eri katon altakin.

Toiset vaan nillittää kun vastuu pitää jakaa tasan puoliksi ja toinen ei saa päästä helpommalla ja toinen ei saa sitä ja tätä.

Eihän ne vastuut jakaudu usein tasan puoliksi edes yhdessäolevien vanhempien kesken, mutta eron tullen pitää alkaa laskemaan kuinka paljon enemmän toinen joutuu lasten kiukkua kuuntelemaan

Vierailija kirjoitti:

Harva vanhempi jää yksin loppuiäkseen eron jälkeen, tuommoinen kuvio jossa aikuinen pomppii kahden kodin väliä on aika mahdoton kun ajattelee sen vanhemman uutta suhdetta ja mahdollisesti uutta perhettä. Ylipäänsä koko elämistä työkuvioineen ja muineen.

Tosin, minä olen niitä jotka ei kannata sitä lastenkaan viikko-viikko viritelmää sitten millään muotoa. Kamalaa sivusta seurattavaakin se säätäminen, kun tänään asioista vastaa isä ja huomenna äiti, tällä viikolla elellään näin ja ensi viikolla noin, tavarat siellä ja toiset täällä, joulu äidillä ja juhannus isällä jne.

Jos on täyspäiset vanhemmat niin ihan hyvin sujuu, kun toinen ottaa päävastuun ja lapsilla on yksi koti missä varsinainen arki eletään, toisen luona ollaan omaan tilanteeseen sopivalla tavalla ja ajalla ja toisen kanssa yhteyttä voi kyllä pitää ja nähdä ja touhuta muutenkin ja etävanhempi kykenee sitä vastuuta kantamaan eri katon altakin.

Toiset vaan nillittää kun vastuu pitää jakaa tasan puoliksi ja toinen ei saa päästä helpommalla ja toinen ei saa sitä ja tätä.

Eihän ne vastuut jakaudu usein tasan puoliksi edes yhdessäolevien vanhempien kesken, mutta eron tullen pitää alkaa laskemaan kuinka paljon enemmän toinen joutuu lasten kiukkua kuuntelemaan

Ei tarvita mitään säätämistä, koska lapsilla on omat vaatteet ja tavarat kummassakin kodissa, ja muksujen mukana kulkee repussa kela-kortti, koulukirjat sekä puhelin. Vastuun jakaminen puoliksi on parempi lapsenkin näkökulmasta, koska ongelmien tullen lapsi voi tukeutua ihan kumpaan vanhempaan hyvänsä, koska kumpikin vanhempi pitää yhtä kasvatuksesta ja tukee toisen aikuisen päätöksiä. Ei arpomista, ei säätämistä.

Mun tavarat, sun tavarat, mun uuden tavarat, sun uuden tavarat, meillä tässä kaapissa, teillä tuossa, tämä jogurtti meidän ostama, tuo kahvipaketti teidän, sun lankanat mun sängyssä, mun pyyhe sun uuden käytössä, te siivoatte liian vähän, te puunaatte ihan liikaa, me ei käytetty noin paljon vettä ja te että näin paljon sähköä, toi unohtu tänne, niin nopeasti vaan haen, ja unohdin muuten kertoa, että naapurissa oli vesivanhinko, joten suihkua ei saa käyttää ennen kosteusmittausta -ai käytitte jo.

Ystäväpariskunta kokeili tällaista ratkaisua, mutta varsinkin mies koki sen liian raskaaksi.

Ongelmaksi nousi mm. tällaiset asiat:

- Uudet kumppanit asuivat myös siinä yhteiskäytössä olevassa asunnossa vuoroviikoin, eikä loppujen lopuksi kukaan halunnut jakaa sänkyä kenenkään eksien kanssa.

- Työlistat, joita lasten äiti jätti asuntoon aina oman viikkonsa päätteeksi kuormittivat toista lasten isää ja hänen uutta kumppaniaan. Listoissa oli pitkä lista remonttihommia, ja ihan perusasioita joita jokainen tekee muutenkin. Se, että ne perusasiat oli listattu erikseen tuntui lasten isästä lähinnä vittuilulta mikä aiheutti ylimääräistä stressiä.

Lisäkuormaa tässä tapauksessa aiheutti se, että ero aiheutui pettämisen ja luottamuksen menetyksen myötä. Äiti oli löytänyt uuden rakkaan työpaikaltaan.

Ehkä onnistuisi paremmin jos taustalla ei olisi pettämistä, eikä toinen vanhemmista ottaisi työnjohtajan roolia ja pomottaisi toista osapuolta.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos lapset jäisivät asumaan pysyvästi asuntoon jossa ovat kasvaneet. Vanhemmat vuokraisivat sitten toisen asunnon, jossa kumpikin kävisi asumassa vuoroviikoin, silloin kun toinen viettää viikon alkuperäisessä asunnossa lasten kanssa.

Voisiko tämä toimia jos vanhempien välit ovat edes kohtuullisessa kunnossa, ja jos ei, niin miksi? Onko jollakin jo tällainen järjestely, kokemuksia?

Eli onko vanhempien oma vaaterumba ja tavaroiden sijainti (eli se jota ero-lapset yleensä tekevät) isompi asia kuin se, että lapset saisivat pysyvän asuinpaikan?

Tuntemistani eroperheistä parhaiten tilanteen on onnistunut hoitamaan pariskunta, joka asuu naapuritaloissa.

Lapset asuvat vuoroviikoin kummassakin osoitteessa, mutta välttyvät vaaterumbalta, sillä kulkevat vapaasti kummassakin kodissa tarpeen mukaan. Vuoroviikkosysteemi kertoo lähinnä sen missä he viettävät yönsä ja missä ruokailevat.

Kyseessä on lapseni kaverin perhe. En aluksi edes osannut aavistaa että puolisot olisivat eronneet, sillä he liikkuvat kuitenkin aika usein yhdessä lastensa kanssa ja heillä on hyvät välit.

Ymmärtääkseni kummallakaan vanhemmista ei ole uusia kumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Miltä näyttäisi talo/koti, jossa asuvat vakituisesti vain lapset? Olisivatko isän ja äidin henkilökohtaiset tavarat, matkamuistot, taulut, valokuvat, perintöryijyt sun muut vanhempien omissa kodeissa, vaan jättäisivätkö he ne vanhaan kämppään? Näyttäisikö paikka kodilta, paikalta missä rakkaus asuu?

Olen itsekin avioerolapsi. Miltä se olisi tuntunut jäädä taloon, mistä äiti häippäsee ja isä tulee repun kanssa tilalle? Ja toisin päin? Minä olisin kokenut itseni vaivaksi. Että vanhempien pitää paeta paikalta eri paikkoihin, eivätkä voi jäädä kotiin minun kanssa. Heidän on pitänyt hommata minusta erilliset asunnotkin. Olisiko paikalla juuri lähteneen vanhemman läsnäolo vielä sen jälkeen kun hän poistui vapaaviikkoaan viettämään, vai tuntisinko oloni kuin eläisin kulisseissa, missä vanhemmat käyvät vetämässä vuorotellen oman show'nsa? Olisiko paikka ontto "vaihtola", josta molemmat vanhemmat ovat vieneet pois lapsille tutut rakkaimmat ja tärkeimmät tavaransa, eikä paikalla ole enää kuin välttämättömimmät hammasharjat ja vaihtovaatteet?

Juuri tämä. Mulla oli ystävä joka hetken asui tuollaista systeemiä, ja sanoi että ei se ollut enää kummankaan vanhemman oma koti, vain lasten. Lasten asunnossa oli sellainen väliaikainen ei-kodin tuntu.