Työttömät akateemiset, meneekö yhtään paremmin?
Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta ja onko nousukaudella ollut vaikutusta. En saanut taaskaan kesätöitä, joten ei henkilökohtaisesti mitään uutta auringon alla.
Kommentit (31)
Ei mene. Vuosi sitten valmistuin aineenopettajaksi, mutta satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta ei tällä seudulla ole töitä. Yhteenkään haastatteluun en ole edes päässyt. Tai yhteen suhteilla, mutta ei sitä lasketa, ja paikkakin oli pedattu selkeästi jo toiselle. Ei hääviltä näytä tulevaisuuskaan. En tiedä, miten päästä edes siihen haastatteluun, kun työkokemus on vielä niin vähäistä.
En ole päässyt edes haastatteluihin. Täytyy ensi keväänä hakea opiskelemaan jotain alaa, josta edes voisi olettaa saavan töitä tulevaisuudessa. Ihan sama, vaikka ala ei olisi kovin mielekäs.
Vierailija kirjoitti:
Ei mene. Vuosi sitten valmistuin aineenopettajaksi, mutta satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta ei tällä seudulla ole töitä. Yhteenkään haastatteluun en ole edes päässyt. Tai yhteen suhteilla, mutta ei sitä lasketa, ja paikkakin oli pedattu selkeästi jo toiselle. Ei hääviltä näytä tulevaisuuskaan. En tiedä, miten päästä edes siihen haastatteluun, kun työkokemus on vielä niin vähäistä.
Toiselle seudulle sitten.
HSEn adonis kirjoitti:

Minä luokanopettajana olen hakenut laajasti ympäri Suomen, mutta hakijoita on jokaiseen paikkaan paljon. Ei ole tärpännyt.
No jaa, edelliseen lomautuskertaani verrattuna tarjontaa on huomattavasti enemmän. Olen tosin jo yli 50-vuotias, joten ihan pikkupoikien paikkoihin ei ole mahdollisuuksia.
Näyttää. Hallitsevan luokan kykenemättömyys hallita ja löytää ratkaisuja luomiinsa ongelmiin käy päivä päivältä selvemmäksi.
Mulla (olen aineenopettaja, mutta en tuo aiemmin kirjoittanut) on ollut työnhakualueena koko Suomi.
Yhteenkään haastatteluun en ole päässyt, mutta yhden sijaisuuden 800 km:n päästä sain ilman haastattelua.
Asun itse Etelä-Suomessa, mutta olen siis valmis muuttamaan työn perässä vaikka ulkomaille. Eipä ole silti tärpännyt.
Joka viikko lähetän useita työhakemuksia, joinakin yli kymmenen, jos on ollut paikkoja auki. Se työnhakemisen aktiivisuus on ihan niistä avoimista paikoista kiinni. Opettajan viroissa kun ei varsinaisia piilotyöpaikkoja ole. Sijaisuuksia voi tietysti hakea lähettelemällä kouluihin sähköpostia suoraan, mutta eipä sekään ole mitään poikinut.
Luulen, että mun on syytä alkaa asennoitua niin, että saan olla tyytyväinen, kun saan edes työttömyyspäivärahaa. Vaikka sitäkin leikataan, jos ei töitä saa.
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene. Vuosi sitten valmistuin aineenopettajaksi, mutta satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta ei tällä seudulla ole töitä. Yhteenkään haastatteluun en ole edes päässyt. Tai yhteen suhteilla, mutta ei sitä lasketa, ja paikkakin oli pedattu selkeästi jo toiselle. Ei hääviltä näytä tulevaisuuskaan. En tiedä, miten päästä edes siihen haastatteluun, kun työkokemus on vielä niin vähäistä.
Toiselle seudulle sitten.
Minä luokanopettajana olen hakenut laajasti ympäri Suomen, mutta hakijoita on jokaiseen paikkaan paljon. Ei ole tärpännyt.
Muuta ei sitten kai voi.
Opettajien työtilanne on erittäin heikko, aineenopettajien erityisesti. Teille nuoremmille työttömille aineenopeille suosittelen, että lähtekää ihmeessä ulkomaille töihin, jos mahdollista. Pohtikaa ainakin sitä mahdollisuutta. Suomessa aineenopettajien tilanne todennäköisesti heikkenee lähivuosina entisestään, kun opettajia koulutetaan koko ajan lisää, vaikka edellisillekään ei ole töitä. Kukaan ei ota asiasta vastuuta. Itse olen sinnitellyt vuosikaudet pätkätöillä, mutta muille en suosittele samaa. Tämä on epävarmaa ja raskasta, vuositulot todella pienet.
Ilmeisesti joillain akateemisilla aloilla menee nyt paremmin, vai meneekö?
Vierailija kirjoitti:
Opettajien työtilanne on erittäin heikko, aineenopettajien erityisesti. Teille nuoremmille työttömille aineenopeille suosittelen, että lähtekää ihmeessä ulkomaille töihin, jos mahdollista. Pohtikaa ainakin sitä mahdollisuutta. Suomessa aineenopettajien tilanne todennäköisesti heikkenee lähivuosina entisestään, kun opettajia koulutetaan koko ajan lisää, vaikka edellisillekään ei ole töitä. Kukaan ei ota asiasta vastuuta. Itse olen sinnitellyt vuosikaudet pätkätöillä, mutta muille en suosittele samaa. Tämä on epävarmaa ja raskasta, vuositulot todella pienet.
Täytyisihän jonkun tahon, vaikkapa OPM:n tai Opetushallituksen, koordinoida tuota kouluttamista.
Voikohan tavallinen kansalainen vaikuttaa mitenkään? Kirjoittamalla julkisen kirjeen em. tahoille? Ja julkaisemalla avoimen kirjeen vaikkapa sanomalehdessä? Pakkohan tämä tilanne on saada loppumaan. Ihmiset kouluttautuvat suurin toivein työttömäksi. Se on petos.
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mene. Vuosi sitten valmistuin aineenopettajaksi, mutta satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta ei tällä seudulla ole töitä. Yhteenkään haastatteluun en ole edes päässyt. Tai yhteen suhteilla, mutta ei sitä lasketa, ja paikkakin oli pedattu selkeästi jo toiselle. Ei hääviltä näytä tulevaisuuskaan. En tiedä, miten päästä edes siihen haastatteluun, kun työkokemus on vielä niin vähäistä.
Toiselle seudulle sitten.
Minä luokanopettajana olen hakenut laajasti ympäri Suomen, mutta hakijoita on jokaiseen paikkaan paljon. Ei ole tärpännyt.
Minä myös työtön luokanope. Ei edes haastatteluihin pääse. Hakijoita on satoja ja suuri osa paikoista on vain näennäisesti auki. Turhauttaa todella!
Eiköhän joka paikkaan oo se ainakin 100 hakemusta. En oo voittaja-ainesta.
Opettajien ylitarjontaa pahentaa varmaan myös opettajiksi kouluttautuvat lastentarhanopettajat, koska palkkaus. Heistä sitten onkin pulaa. Mahtavaa politiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Opettajien työtilanne on erittäin heikko, aineenopettajien erityisesti. Teille nuoremmille työttömille aineenopeille suosittelen, että lähtekää ihmeessä ulkomaille töihin, jos mahdollista. Pohtikaa ainakin sitä mahdollisuutta. Suomessa aineenopettajien tilanne todennäköisesti heikkenee lähivuosina entisestään, kun opettajia koulutetaan koko ajan lisää, vaikka edellisillekään ei ole töitä. Kukaan ei ota asiasta vastuuta. Itse olen sinnitellyt vuosikaudet pätkätöillä, mutta muille en suosittele samaa. Tämä on epävarmaa ja raskasta, vuositulot todella pienet.
Eikös Ruotsissa oo opettajapula
Se on järkyttävää, kuinka opettajien ylitarjonta on räjähtänyt muutamassa vuodessa. Esim. luokanopena olin vielä ainoa pätevä hakija hiukan syrjempänä (30km isosta kaupungista) olevaan pikkukouluun marraskuussa 2014, kun hakivat kevätsijaista. Seuraavana keväänä tilanne kriisiytyi tosi nopeasti ja kaikki rehtorit päivitteli hakijoiden määriä. Jopa 200 hakijaa virkaan hyvässä koulussa, huonommissa vain 50-100. Määräaikaisuuksiin niihinkin kymmeniä, halutuissa kouluissa se 100. 2015 syksyllä olin työtön ja vielä syyskuussa oli 23 pätevää hakijaa 3kk:n sijaisuuteen... Sitten meni hermot ja aloin panostaa erkkaopintoihin. No, sieltä valmistuttuani sain valita kahdesta vuoden sijaisuudesta ja nyt sain toiseksi vuodeksi valita useammasta virasta, kun kyse oli vähän tavallisemmasta koulusta, eikä niistä uusista hypekouluista. Olin yhteen jopa ainoa pätevä hakija, yleensäkin päteviä hakijoita oli maksimissan 5 ja niistäkin valittu perui miltei aina.
Opettajia ilmeisesti paljon työttömänä, kun aina näihin ketjuihin on vastaamassa opettajia. Silti hirveästi hakijoita opetuspuolelle.
Ei ole helppoa lähteä työn perässä toiselle puolelle Suomea, kun puolisolla on vakityö täällä ja meillä on neljä kouluikäistä lasta, osa toisella asteella, ja lasten harrastukset ja ystävyyssuhteet. Viikonloppu-äidiksi minun luontoni ei kyllä millään taivu. Jos olisin perheetön, hakisin toki jokaista avointa paikkaa missä vain. Toisekseen: hyvin moneen paikkaan vain on jo valmiina tekijä, paikka vain on laitettava yleiseen hakuun.
T. se ketjun eka aineenopettaja
No ei mene.