Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini on kiltti ja normaali ihminen, silti ei ole koskaan välittänyt minusta
09.06.2018 |
Ainoastaan siskostani... Nyt olen jo välit katkaissut ja pahimmat surut asiasta surrut ja alkanut miettimään mistä se johtuu. Olen ihan kohtalainen ihminen, mies ja ystäviä, en mikään moniongelmainen toivottomuus. Eikä äitini ole kohdellut kaikkia huonosti, vaan äärimmisen epäsuhtaisesti. Eli äitini ei ole mikään absoluuttisesti huono äiti.
En tajua.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Aluksi olin ihan varma että sinä ole esikoinen etkä ole isäsi tytär, useinhan juuri nuorempaa lellitään ja vanhempi joutuu ottamaan vastuullisen isosiskon roolin oli miten pieni hyvänsä.
Mutta jos kerran isä on sama ja sinä oletkin nuorempi sisko, niin seuraavaksi järkevin vaihtoehto on juuri se, että äitisi ei vaan ole osannut käsitellä oikein teitä kumpaakaan. Isästä ei ole juuri ollut apua, hän ei ole osannut eritellä minkäälaisia eroja teissä tytöissä vaan hänelle on ollut ihan sama ketä komentaa. Hän ei ole tullut edes ajatelleeksi että hänen pitäisi toimia jotenkin toisin että olisi tasapuolisempi.
Äitinne taas ei varmaankaan osaa suhtautua minkäänlaiseen konfliktiin, menee lukkoon. Hän on ollut kusessa jo esikoisen kanssa ja sitten joutunut hänen ja sinun väliin eikä ole tiennyt miten ratkaisisi teidän välisen konfliktin. Kun sinä olet puolustanut itseäsi ja huutanut, se on saanut äitisi taas lukkoon, koska hän on varmasti rakastanut teitä molempia kuten normaalit äidit tekee, mutta ei ole osannut sitä näyttää oikein, vaan on halunnut pitää asiat tasapainossa niin ettei esikoinen vaan suutu ja että sinäkin tyytyisit osaasi kuten hänkin on aina tehnyt. Olen samaa mieltä myös siitä että teissä on paljon samaa. Siskosi on aina vaatinut kaiken itselleen, hänellä taitaa olla enemmän isänne luonne, hän on aina esikoisen oikeudella olettanut saavansa kaiken ja sinä olet ollut pelkkä tunkeilija hänen elämässään ja ilman kunnollista kasvatusta se on mennyt aivan liian pitkälle ja teidän kaikkien suhteet on kasvaneet kieroon.
Palaan tähän viestiin koska mielestäni siinä voi olla juuri jotain, mikä osuu kuitenkin kohdalleen.
En ole kertonut että olen joskus lukenut äitini päiväkirjaa meidän lapsuusajalta. Se oli ihan täynnä vaikka mitä runoja ja enkelisatuja siskostani, semmoista elämänsä täyttymyksen äitinä saaneen ihmisen juttua. Tulen itse kuvioihin aika loppupuolella, mutta minun syntymääni ei esim. käsitellä siinä. Olen yhtäkkiä olemassa "vauva" sitä "vauvakin pitäis" tätä, sivulauseessa mukana. Musta siis tuntuu että olen ihan syntynyt sellaiseksi statistiksi, en kasvanut konfliktien myötä. En vain ole ollu tärkeä äidilleni ikinä sillä samalla tavalla kuin siskoni. Mutta jos siskonikaan ei ole minusta pitänyt niin tuo kuvailemasi kuvio on voinut lähteä kehittymään. Jonka seurauksena minusta on tullut takertuva ja myöhemmin ärtyisä. Eli en varmaan ole sitten edes kasvanut rakastettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on varmaan narsistiäiti. Voimia ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli mieleen oma tilanteeni. Isosiskoni (ikäero kolme vuotta) oli alusta saakka todella mustasukkainen ja yritti nipistellä ja vääntää aina kun silmä vältti, äidin kertoman mukaan. Omat vanhempani varmaan osasivat jotenkin paremmin suhtautua. Ei jäänyt oloa että olisin vähemmän tärkeä tai rakas. Siskoni kuitenkin jatkoi pientä ja suurempaakin kiusaa siihen saakka kunnes opin antamaan takaisin. Sitten tapeltiinkin ihan tosissamme ja kovasti murrosikään saakka.
Jospa tosiaan sun äiti oli jotenkin aggression ja mustasukkaisuuden kanssa niin lukossa että pyrki vain lepyttelemään siskoasi ja saattoi vieläpä kokea syyllisyyttä siitä että teki toisen lapsen. Mikä on sinua kohtaan täysin väärin mutta jos äitisi oli ns "kiltti ihminen" joka ei osannut laittaa siskollesi rajoja?
Juu ja siis vaikka meillä pääty olemaan mun siskon kanssa aikuisena hyvät välit niin se ei oo koskaan tajunnut että miksi mua pitäisi kohdella samalla tavalla kuin sitä. Siis välillä mietin, että tajuaako se edes että meillä on samat vanhemmat. Kertoo vaikka ulkomaanmatkasta heidän kanssaan, ja näkee ettei sille tule mieleenkään että mä en ole moisista eduista koskaan nauttinut. Ei siis yritä saada kateelliseksi vaan ihan kun kertoisi jollekin kaverille. En usko että se pystyisi edes hiffaamaan sellaista universumia jossa mun kanssa käytäis ulkomailla ja se jäisi kotiin.
Tämä siis ap.
Toivottavasti ketju pysyisi pääpiirteissään tässä asiassa, kun en haluaisi alkaa etsiä vastauksia minkään raivoamisfloodin keskeltä :(
Se vain jaksaa aina ihmetyttää, kun lapsina vanhemmistaan kärsineitä aikuisia pyydetään ymmärtämään vanhempiaan, eikä esim. itseään. Mitä ymmärrystä se vanhempi siinä kaipaa. Lapsihan sitä tarvitsee.
No eihän ne lapset ole siinä irrallisina. Pitää tutkia koko perhedynamiikkaa. Omilla vanhemmillakin on oma menneisyys, he ovat jonkun lapsia. Tiedän esim oman äitini lapsuudesta asioita, mitkä vaikuttivat hänen äitinä olemiseensa. Tällaisten laajempien yhteyksien katselu ja tajuaminen tuo omat kokemukset oikeaan mittakaavaan. Esim siellä äidin menneisyydessä voi olla seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tai vanhemman kuolema.
Ei vaikeatkaan asiat automaattisesti aiheuta pahuutta lapsia kohtaan ja mitä apua sen ymmärtämisestä on? Pahuus pitää tuomita, ei ymmärtää. Mulle ei ainakaan auennut, että miten se, että joutui asumaan viikot asuntolassa aiheuttaa pahuutta minua kohtaan?
Tai miten se oikeuttaa kiusaamaan minua? Eikä usko mitään, kun hänelle sanoo, että teet pahoin. Kun tajusin, että sehän se tässä on kiukuttleva, huonostikäyttäytyvä teini, eli näin vikaa hänessä, se auttoi eniten. Varmaan se johtuu tuosta, mutta tiedänpä.sen tai en, niin ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Luepa ap blogitarina nimellä Petojen poika. Kai ne vanhemmat siinäkin blogin nimestä huolimtta ihan kilttejä luonteina olivat.
Tarkistetaan. Kiitos.
Mun äitini nimittäin peitti sen parhaalla mahdollisella tavalla, että hän oli se kiukuttelija, joka ei ymmärtänyt, että hänellä oli lapsi siinä. Kyllä aikuinen voi sen lapseltakin sumuttaa, eikä ole edes kovin "vaikeaa". Äidin haaste sumutuksessa oli, että tapasin säännöllisesti isäänikin, joka kohteli reilusti. Se teki särön siihen, ettäkö olisin täysin sokeasti uskonut vain minussa olevan vikaa, kuten äitini yritti esittää.
9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli mieleen oma tilanteeni. Isosiskoni (ikäero kolme vuotta) oli alusta saakka todella mustasukkainen ja yritti nipistellä ja vääntää aina kun silmä vältti, äidin kertoman mukaan. Omat vanhempani varmaan osasivat jotenkin paremmin suhtautua. Ei jäänyt oloa että olisin vähemmän tärkeä tai rakas. Siskoni kuitenkin jatkoi pientä ja suurempaakin kiusaa siihen saakka kunnes opin antamaan takaisin. Sitten tapeltiinkin ihan tosissamme ja kovasti murrosikään saakka.
Jospa tosiaan sun äiti oli jotenkin aggression ja mustasukkaisuuden kanssa niin lukossa että pyrki vain lepyttelemään siskoasi ja saattoi vieläpä kokea syyllisyyttä siitä että teki toisen lapsen. Mikä on sinua kohtaan täysin väärin mutta jos äitisi oli ns "kiltti ihminen" joka ei osannut laittaa siskollesi rajoja?
Juu ja siis vaikka meillä pääty olemaan mun siskon kanssa aikuisena hyvät välit niin se ei oo koskaan tajunnut että miksi mua pitäisi kohdella samalla tavalla kuin sitä. Siis välillä mietin, että tajuaako se edes että meillä on samat vanhemmat. Kertoo vaikka ulkomaanmatkasta heidän kanssaan, ja näkee ettei sille tule mieleenkään että mä en ole moisista eduista koskaan nauttinut. Ei siis yritä saada kateelliseksi vaan ihan kun kertoisi jollekin kaverille. En usko että se pystyisi edes hiffaamaan sellaista universumia jossa mun kanssa käytäis ulkomailla ja se jäisi kotiin.
Tämä siis ap.
Toivottavasti ketju pysyisi pääpiirteissään tässä asiassa, kun en haluaisi alkaa etsiä vastauksia minkään raivoamisfloodin keskeltä :(
Tunnistan samoja asetelmia omasta kodistani, vaikka ei ihan samanlaista eikä noin paha. Meillä ei ole onneksi vaikuttanut sisarusten väleihin, vaan ollaan ihan kavereita keskenämme ja vuorotelleen valitetaan vanhemmistamme.
Olen kuitenkin tässä kolmekymppisenä, omien lasten myötä ja erilaisten tilanteiden myötä tajunnut miten kova äiti on minulle/meille. Itselleni oli vapauttava hetki tajuta, että äitini käytös niinä joinakin hetkinä on ollut törkeää, ja minun ei tarvitse ymmärtää. Olen ymmärtänyt, että äiti ei varmaan pääse yli omasta lapsuudestaan ja erityisesti minä esikoisena olen tulilinjalla. Olen opetellut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan, vaikka äiti ei pysty tarjoamaan minulle apua ilman että se herättää hänessä katkeruutta kaikesta mitä hän ei saanut.
Meilläkin on niin että siskoni, kuopus, saattaa ihan itsestäänselvänä kertoa jostain mitä äiti teki, äiti auttoi, mitä äiti ei ikinä minulle tekisi.
Kuitekin minäkin sanoisin äitini on ihan kiltti. Mutta varsinkin minua kohtaan hyvin ristiriitainen.
Itse ymmärrän sen minkä pystyn ymmärtämään äitini lapsuudesta käsin. On vaikea antaa sitä mitä ei ole itse saanut.
Lähisuvussani olen nähnyt myös aika räikeää lasten suosimista. Ei taida olla kovin harvinaista.
Vaikutat ymmärtäväiseltä ja älykkäältä. Ymmärrän hyvin tuon kuvailemasi katkeruuden sitä kohtaan mitä ei ole itse saanut, sitä näkyy jotenkin aika paljonkin eikä ole varmastikaan sen helpompi risti kannettavaksi. Äiti näkee sinussa vertaisesi, ja pikkusiskossa lapsen?
Ap
Linkki joutilaaseen hetkeesi...
https://petojenpoika.wordpress.com
Varoitus :) Ainakin itseni tarina imaisi heti mukaansa ja sitä oli vaikea lopettaa kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli mieleen oma tilanteeni. Isosiskoni (ikäero kolme vuotta) oli alusta saakka todella mustasukkainen ja yritti nipistellä ja vääntää aina kun silmä vältti, äidin kertoman mukaan. Omat vanhempani varmaan osasivat jotenkin paremmin suhtautua. Ei jäänyt oloa että olisin vähemmän tärkeä tai rakas. Siskoni kuitenkin jatkoi pientä ja suurempaakin kiusaa siihen saakka kunnes opin antamaan takaisin. Sitten tapeltiinkin ihan tosissamme ja kovasti murrosikään saakka.
Jospa tosiaan sun äiti oli jotenkin aggression ja mustasukkaisuuden kanssa niin lukossa että pyrki vain lepyttelemään siskoasi ja saattoi vieläpä kokea syyllisyyttä siitä että teki toisen lapsen. Mikä on sinua kohtaan täysin väärin mutta jos äitisi oli ns "kiltti ihminen" joka ei osannut laittaa siskollesi rajoja?
Juu ja siis vaikka meillä pääty olemaan mun siskon kanssa aikuisena hyvät välit niin se ei oo koskaan tajunnut että miksi mua pitäisi kohdella samalla tavalla kuin sitä. Siis välillä mietin, että tajuaako se edes että meillä on samat vanhemmat. Kertoo vaikka ulkomaanmatkasta heidän kanssaan, ja näkee ettei sille tule mieleenkään että mä en ole moisista eduista koskaan nauttinut. Ei siis yritä saada kateelliseksi vaan ihan kun kertoisi jollekin kaverille. En usko että se pystyisi edes hiffaamaan sellaista universumia jossa mun kanssa käytäis ulkomailla ja se jäisi kotiin.
Tämä siis ap.
Toivottavasti ketju pysyisi pääpiirteissään tässä asiassa, kun en haluaisi alkaa etsiä vastauksia minkään raivoamisfloodin keskeltä :(
Se vain jaksaa aina ihmetyttää, kun lapsina vanhemmistaan kärsineitä aikuisia pyydetään ymmärtämään vanhempiaan, eikä esim. itseään. Mitä ymmärrystä se vanhempi siinä kaipaa. Lapsihan sitä tarvitsee.
No eihän ne lapset ole siinä irrallisina. Pitää tutkia koko perhedynamiikkaa. Omilla vanhemmillakin on oma menneisyys, he ovat jonkun lapsia. Tiedän esim oman äitini lapsuudesta asioita, mitkä vaikuttivat hänen äitinä olemiseensa. Tällaisten laajempien yhteyksien katselu ja tajuaminen tuo omat kokemukset oikeaan mittakaavaan. Esim siellä äidin menneisyydessä voi olla seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tai vanhemman kuolema.
Ei vaikeatkaan asiat automaattisesti aiheuta pahuutta lapsia kohtaan ja mitä apua sen ymmärtämisestä on? Pahuus pitää tuomita, ei ymmärtää. Mulle ei ainakaan auennut, että miten se, että joutui asumaan viikot asuntolassa aiheuttaa pahuutta minua kohtaan?
Eihän äidilläsi ole ollut mitään murrosikää, kun on kesken lapsuuden joutunut lähtemään toiselle paikkakunnalle. Lapsuudesta suoraan hyppy aikuisuuteen. Pystytkö eläytymään siihen, että olisit itse lähtenyt samanikäisenä pois kotoa? Tai laittaisit oman lapsesi jonnekin kortteeriin viikkokausiksi? Aika yksin se sinunkin äiti siellä on ollut, kotiinhan ei tultu joka viikonloppu, kun lauantainakin oli koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tiedätkö oikeasti, millainen on narsistinen äiti? Oletko selvittänyt sitä niin, että voit sen mahdollisuuden rajata pois? Tiedätkö mikä on kultainen lapsi-syntipukki asetelma?
Tiedän enkä väitä, että tässä ei olisi jotain sellaisia piirteitä. Mutta; äitini ei ole koskaan, ei koskaan sanonut pahaa sanaa minusta minulle. Ei arvostellut, ei vertaillut. Hän on kohdellut minua ihan perushygieenisesti jos näin voi sanoa :) en muista että olisi edes huutanut ikinä... Meillä ei vaan ole mitään semmoista äiti-lapsi suhdetta, hän on ihan sormien läpi valuvaa hiekkaa jos yritän asiasta puhua. Mua ei siis ikinä ole kohdeltu huonosti. Mutta ei hyvinkään. Vaikea selittää.
Näkymätön lapsi? Jos näin, onko se mielestäsi neutraalin hyvää kohtelua lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli mieleen oma tilanteeni. Isosiskoni (ikäero kolme vuotta) oli alusta saakka todella mustasukkainen ja yritti nipistellä ja vääntää aina kun silmä vältti, äidin kertoman mukaan. Omat vanhempani varmaan osasivat jotenkin paremmin suhtautua. Ei jäänyt oloa että olisin vähemmän tärkeä tai rakas. Siskoni kuitenkin jatkoi pientä ja suurempaakin kiusaa siihen saakka kunnes opin antamaan takaisin. Sitten tapeltiinkin ihan tosissamme ja kovasti murrosikään saakka.
Jospa tosiaan sun äiti oli jotenkin aggression ja mustasukkaisuuden kanssa niin lukossa että pyrki vain lepyttelemään siskoasi ja saattoi vieläpä kokea syyllisyyttä siitä että teki toisen lapsen. Mikä on sinua kohtaan täysin väärin mutta jos äitisi oli ns "kiltti ihminen" joka ei osannut laittaa siskollesi rajoja?
Juu ja siis vaikka meillä pääty olemaan mun siskon kanssa aikuisena hyvät välit niin se ei oo koskaan tajunnut että miksi mua pitäisi kohdella samalla tavalla kuin sitä. Siis välillä mietin, että tajuaako se edes että meillä on samat vanhemmat. Kertoo vaikka ulkomaanmatkasta heidän kanssaan, ja näkee ettei sille tule mieleenkään että mä en ole moisista eduista koskaan nauttinut. Ei siis yritä saada kateelliseksi vaan ihan kun kertoisi jollekin kaverille. En usko että se pystyisi edes hiffaamaan sellaista universumia jossa mun kanssa käytäis ulkomailla ja se jäisi kotiin.
Tämä siis ap.
Toivottavasti ketju pysyisi pääpiirteissään tässä asiassa, kun en haluaisi alkaa etsiä vastauksia minkään raivoamisfloodin keskeltä :(
Se vain jaksaa aina ihmetyttää, kun lapsina vanhemmistaan kärsineitä aikuisia pyydetään ymmärtämään vanhempiaan, eikä esim. itseään. Mitä ymmärrystä se vanhempi siinä kaipaa. Lapsihan sitä tarvitsee.
No eihän ne lapset ole siinä irrallisina. Pitää tutkia koko perhedynamiikkaa. Omilla vanhemmillakin on oma menneisyys, he ovat jonkun lapsia. Tiedän esim oman äitini lapsuudesta asioita, mitkä vaikuttivat hänen äitinä olemiseensa. Tällaisten laajempien yhteyksien katselu ja tajuaminen tuo omat kokemukset oikeaan mittakaavaan. Esim siellä äidin menneisyydessä voi olla seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tai vanhemman kuolema.
Ei vaikeatkaan asiat automaattisesti aiheuta pahuutta lapsia kohtaan ja mitä apua sen ymmärtämisestä on? Pahuus pitää tuomita, ei ymmärtää. Mulle ei ainakaan auennut, että miten se, että joutui asumaan viikot asuntolassa aiheuttaa pahuutta minua kohtaan?
Eihän äidilläsi ole ollut mitään murrosikää, kun on kesken lapsuuden joutunut lähtemään toiselle paikkakunnalle. Lapsuudesta suoraan hyppy aikuisuuteen. Pystytkö eläytymään siihen, että olisit itse lähtenyt samanikäisenä pois kotoa? Tai laittaisit oman lapsesi jonnekin kortteeriin viikkokausiksi? Aika yksin se sinunkin äiti siellä on ollut, kotiinhan ei tultu joka viikonloppu, kun lauantainakin oli koulua.
No on ollut, eipä ole vain voinut perseillä kellekään silloin edes sen ajan lapsille sallituilla tavoilla. Pystyn eläytymään, enkä olisi kaivannut ainakaan äitiäni. Silloin se raivohullu sekopäää ei olisi ainakaan kaventanut elämääni, kuten nyt teki. Yksin minäkin olin, henkisesti, vaikka asuin kotona. Mun lapsia hoitaa nyt jo mies, ja kyllä kuka tahansamuukin osaa heitä hoitaa. Äitiäni ei välttämättä hoitanut niin kukaan asuntolassa, mutta ei se oikeuta silti käyttäytymään minua kohtaan pahasti. Ja jos "oikeuttikin", niin missä pahoittelut viipyvät?
Voi olla mahdoton saada selville, on kyseessä vaikkapa äidin trauma tai narsismi. Jos narsismi, niin ei se esikoinenkaan hyvin voi henkisesti, vaikka onkin saanut huomion. Narsistisessa dynamiikassa vanhempi projisoi kaikki hyvät ominaisuutensa suosikkilapseen ja kaikki huonot syntipukkilapseen, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisia nämä lapset ovat omina persooninaan. Se, että ihminen on "kiltti" eli passiivinen, eikä hillu ilman impulssikontrollia, ei valitettavasti tarkoita, ettei hän voisi olla narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi olin ihan varma että sinä ole esikoinen etkä ole isäsi tytär, useinhan juuri nuorempaa lellitään ja vanhempi joutuu ottamaan vastuullisen isosiskon roolin oli miten pieni hyvänsä.
Mutta jos kerran isä on sama ja sinä oletkin nuorempi sisko, niin seuraavaksi järkevin vaihtoehto on juuri se, että äitisi ei vaan ole osannut käsitellä oikein teitä kumpaakaan. Isästä ei ole juuri ollut apua, hän ei ole osannut eritellä minkäälaisia eroja teissä tytöissä vaan hänelle on ollut ihan sama ketä komentaa. Hän ei ole tullut edes ajatelleeksi että hänen pitäisi toimia jotenkin toisin että olisi tasapuolisempi.
Äitinne taas ei varmaankaan osaa suhtautua minkäänlaiseen konfliktiin, menee lukkoon. Hän on ollut kusessa jo esikoisen kanssa ja sitten joutunut hänen ja sinun väliin eikä ole tiennyt miten ratkaisisi teidän välisen konfliktin. Kun sinä olet puolustanut itseäsi ja huutanut, se on saanut äitisi taas lukkoon, koska hän on varmasti rakastanut teitä molempia kuten normaalit äidit tekee, mutta ei ole osannut sitä näyttää oikein, vaan on halunnut pitää asiat tasapainossa niin ettei esikoinen vaan suutu ja että sinäkin tyytyisit osaasi kuten hänkin on aina tehnyt. Olen samaa mieltä myös siitä että teissä on paljon samaa. Siskosi on aina vaatinut kaiken itselleen, hänellä taitaa olla enemmän isänne luonne, hän on aina esikoisen oikeudella olettanut saavansa kaiken ja sinä olet ollut pelkkä tunkeilija hänen elämässään ja ilman kunnollista kasvatusta se on mennyt aivan liian pitkälle ja teidän kaikkien suhteet on kasvaneet kieroon.
Palaan tähän viestiin koska mielestäni siinä voi olla juuri jotain, mikä osuu kuitenkin kohdalleen.
En ole kertonut että olen joskus lukenut äitini päiväkirjaa meidän lapsuusajalta. Se oli ihan täynnä vaikka mitä runoja ja enkelisatuja siskostani, semmoista elämänsä täyttymyksen äitinä saaneen ihmisen juttua. Tulen itse kuvioihin aika loppupuolella, mutta minun syntymääni ei esim. käsitellä siinä. Olen yhtäkkiä olemassa "vauva" sitä "vauvakin pitäis" tätä, sivulauseessa mukana. Musta siis tuntuu että olen ihan syntynyt sellaiseksi statistiksi, en kasvanut konfliktien myötä. En vain ole ollu tärkeä äidilleni ikinä sillä samalla tavalla kuin siskoni. Mutta jos siskonikaan ei ole minusta pitänyt niin tuo kuvailemasi kuvio on voinut lähteä kehittymään. Jonka seurauksena minusta on tullut takertuva ja myöhemmin ärtyisä. Eli en varmaan ole sitten edes kasvanut rakastettavaksi.
Olet ollut ihan rakastettava syntymästäsi asti. Ei se ole niin, että sun olisi pitänyt jossain vaiheessa oppia ja kasvaa rakastettavaksi. Ei tuo kertomasi ole millään tavalla sun omaa vikaa tai puutteellisuutta ollut. On täysin normaalia että kasvaessa ja murrosiässä alkaa kyseenalaistaa epäkohtia!
Ehkäpä äidilläsi on jostain syystä alusta asti ollut jokin kiintymysongelma sun kanssa kun synnyit. Onkohan hänellä voinut olla vaikka synnytyksen jälkeistä masennustakin? tai sitten jokin muu syy. Siskosi on ollut samaan aikaan mustasukkainen. Äitisi on halunnut välttää viimeiseen asti pahoittamasta hänelle tärkeän siskosi mieltä? Äitisi on ehkä vain mukautunut tilanteeseen, sopisi kai hänen luonteelleen kertomasi mukaan. Ongelma on syntynyt varhaislapsuudessa, eikä äitisi ole hyvä ongelmien kanssa? Sitten asiat on vain jääneet noin. Onko äitisi koskaan sanonut rakastavansa sinua? Voi miten surullista.
Olen niin pahollani ap sun puolesta. Rakasta sinä nyt itseäsi! Ja toivottavasti saat myös muualta paljon välittämistä ja rakkautta elämässäsi.
Jos on syystä taikka toisesta kokenut narsismin uhrille tyypillisiä oireita, jotka häirotsevät elämää, esimerkiksi vääärää syyllisyyttä, voisi olla apua narsistin uhria ymmärtävästä terapiasta, vaikka vanhempi ei olisikaan narsisti tai edes luonnehäiriöinen. Heidän yhteystietojaan löytyy Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilta. Jos menee terapiaan, suosittelisin tarkistamaan onko omassa oireilussa narsistin uhrin problematiikkaa (tai onko sillä, jonka takia oireilee narsismiin kuuluvia piirteitä) ja jos on, valitsemaan tosiaan terapian sen mukaan. Koska on riski, että muut terapiat epäonnistuvat, ja jos et olekaan narsistin uhri, niin eihän se haittaa, vaikka silti hakeutuisi sellaiselle terapeutille, joka aiheen osaa. Asiat eivät sitten vain tule siltä kantilta käsittelyyn, jos ei ole tarvis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi olin ihan varma että sinä ole esikoinen etkä ole isäsi tytär, useinhan juuri nuorempaa lellitään ja vanhempi joutuu ottamaan vastuullisen isosiskon roolin oli miten pieni hyvänsä.
Mutta jos kerran isä on sama ja sinä oletkin nuorempi sisko, niin seuraavaksi järkevin vaihtoehto on juuri se, että äitisi ei vaan ole osannut käsitellä oikein teitä kumpaakaan. Isästä ei ole juuri ollut apua, hän ei ole osannut eritellä minkäälaisia eroja teissä tytöissä vaan hänelle on ollut ihan sama ketä komentaa. Hän ei ole tullut edes ajatelleeksi että hänen pitäisi toimia jotenkin toisin että olisi tasapuolisempi.
Äitinne taas ei varmaankaan osaa suhtautua minkäänlaiseen konfliktiin, menee lukkoon. Hän on ollut kusessa jo esikoisen kanssa ja sitten joutunut hänen ja sinun väliin eikä ole tiennyt miten ratkaisisi teidän välisen konfliktin. Kun sinä olet puolustanut itseäsi ja huutanut, se on saanut äitisi taas lukkoon, koska hän on varmasti rakastanut teitä molempia kuten normaalit äidit tekee, mutta ei ole osannut sitä näyttää oikein, vaan on halunnut pitää asiat tasapainossa niin ettei esikoinen vaan suutu ja että sinäkin tyytyisit osaasi kuten hänkin on aina tehnyt. Olen samaa mieltä myös siitä että teissä on paljon samaa. Siskosi on aina vaatinut kaiken itselleen, hänellä taitaa olla enemmän isänne luonne, hän on aina esikoisen oikeudella olettanut saavansa kaiken ja sinä olet ollut pelkkä tunkeilija hänen elämässään ja ilman kunnollista kasvatusta se on mennyt aivan liian pitkälle ja teidän kaikkien suhteet on kasvaneet kieroon.
Palaan tähän viestiin koska mielestäni siinä voi olla juuri jotain, mikä osuu kuitenkin kohdalleen.
En ole kertonut että olen joskus lukenut äitini päiväkirjaa meidän lapsuusajalta. Se oli ihan täynnä vaikka mitä runoja ja enkelisatuja siskostani, semmoista elämänsä täyttymyksen äitinä saaneen ihmisen juttua. Tulen itse kuvioihin aika loppupuolella, mutta minun syntymääni ei esim. käsitellä siinä. Olen yhtäkkiä olemassa "vauva" sitä "vauvakin pitäis" tätä, sivulauseessa mukana. Musta siis tuntuu että olen ihan syntynyt sellaiseksi statistiksi, en kasvanut konfliktien myötä. En vain ole ollu tärkeä äidilleni ikinä sillä samalla tavalla kuin siskoni. Mutta jos siskonikaan ei ole minusta pitänyt niin tuo kuvailemasi kuvio on voinut lähteä kehittymään. Jonka seurauksena minusta on tullut takertuva ja myöhemmin ärtyisä. Eli en varmaan ole sitten edes kasvanut rakastettavaksi.
Olet ollut ihan rakastettava syntymästäsi asti. Ei se ole niin, että sun olisi pitänyt jossain vaiheessa oppia ja kasvaa rakastettavaksi. Ei tuo kertomasi ole millään tavalla sun omaa vikaa tai puutteellisuutta ollut. On täysin normaalia että kasvaessa ja murrosiässä alkaa kyseenalaistaa epäkohtia!
Ehkäpä äidilläsi on jostain syystä alusta asti ollut jokin kiintymysongelma sun kanssa kun synnyit. Onkohan hänellä voinut olla vaikka synnytyksen jälkeistä masennustakin? tai sitten jokin muu syy. Siskosi on ollut samaan aikaan mustasukkainen. Äitisi on halunnut välttää viimeiseen asti pahoittamasta hänelle tärkeän siskosi mieltä? Äitisi on ehkä vain mukautunut tilanteeseen, sopisi kai hänen luonteelleen kertomasi mukaan. Ongelma on syntynyt varhaislapsuudessa, eikä äitisi ole hyvä ongelmien kanssa? Sitten asiat on vain jääneet noin. Onko äitisi koskaan sanonut rakastavansa sinua? Voi miten surullista.
Olen niin pahollani ap sun puolesta. Rakasta sinä nyt itseäsi! Ja toivottavasti saat myös muualta paljon välittämistä ja rakkautta elämässäsi.
Kiitos paljon viestistäsi sen tallennan. Tosiaan sopisi äitini luonteeseen että asiat on vaan menneet noin. Ei ole sanonut rakastavansa. Minulla on lapsuudesta yksi ihminen joka näki minut ja välitti. Hän on minulle edelleen tärkeä. Oma mies myös. Luulen että minulla on nyt sen verran turvallinen olo, että olen alkanut käsittelemään näitä asioita. Ristiriitaisesti siis asiani ovat kohtalaisen hyvinkin, henkinen kantti kestää.
Kiitos kaikille muillekin kommentoijille, kyllä täältä saa muutakin kuin trollien pilkkaa, hieno huomata
Onko ap äidilläsi pikkusisko tai pikkuveli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tiedätkö oikeasti, millainen on narsistinen äiti? Oletko selvittänyt sitä niin, että voit sen mahdollisuuden rajata pois? Tiedätkö mikä on kultainen lapsi-syntipukki asetelma?
Tiedän enkä väitä, että tässä ei olisi jotain sellaisia piirteitä. Mutta; äitini ei ole koskaan, ei koskaan sanonut pahaa sanaa minusta minulle. Ei arvostellut, ei vertaillut. Hän on kohdellut minua ihan perushygieenisesti jos näin voi sanoa :) en muista että olisi edes huutanut ikinä... Meillä ei vaan ole mitään semmoista äiti-lapsi suhdetta, hän on ihan sormien läpi valuvaa hiekkaa jos yritän asiasta puhua. Mua ei siis ikinä ole kohdeltu huonosti. Mutta ei hyvinkään. Vaikea selittää.
Voiko narsistiäiti olla tuollainen? Eikö narsistit olisi enemmän sellaisia hajota ja hallitse -tyyppisiä?
Tuohon viimeiseen kommenttiin voiko olla narsisti, mieleen tuli että narsistihan tarvitsee NL:n, narsismin lähteen. (Sam Vakninin nettisivut). Jos ensin syntynyt sisko on ollut täydellinen tällainen, "hajoittaminen" on voinut tapahtua jo raskauden alettua.
On siis turha spekuloida, olisiko ap voinut välttää paitsioon joutumisensa. Olen seurustellut narssun kanssa, ja kun ilmaisin etten ole käytettävissä, aloin olla "ilmaa"...Tämä on tietysti arvailua. Mutta malli voisi olla sama?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tiedätkö oikeasti, millainen on narsistinen äiti? Oletko selvittänyt sitä niin, että voit sen mahdollisuuden rajata pois? Tiedätkö mikä on kultainen lapsi-syntipukki asetelma?
Tiedän enkä väitä, että tässä ei olisi jotain sellaisia piirteitä. Mutta; äitini ei ole koskaan, ei koskaan sanonut pahaa sanaa minusta minulle. Ei arvostellut, ei vertaillut. Hän on kohdellut minua ihan perushygieenisesti jos näin voi sanoa :) en muista että olisi edes huutanut ikinä... Meillä ei vaan ole mitään semmoista äiti-lapsi suhdetta, hän on ihan sormien läpi valuvaa hiekkaa jos yritän asiasta puhua. Mua ei siis ikinä ole kohdeltu huonosti. Mutta ei hyvinkään. Vaikea selittää.
Voiko narsistiäiti olla tuollainen? Eikö narsistit olisi enemmän sellaisia hajota ja hallitse -tyyppisiä?
Tuohon viimeiseen kommenttiin voiko olla narsisti, mieleen tuli että narsistihan tarvitsee NL:n, narsismin lähteen. (Sam Vakninin nettisivut). Jos ensin syntynyt sisko on ollut täydellinen tällainen, "hajoittaminen" on voinut tapahtua jo raskauden alettua.
On siis turha spekuloida, olisiko ap voinut välttää paitsioon joutumisensa. Olen seurustellut narssun kanssa, ja kun ilmaisin etten ole käytettävissä, aloin olla "ilmaa"...Tämä on tietysti arvailua. Mutta malli voisi olla sama?
Tätä minäkin pohdin, että esikoinen on ollut lähde, jatke. Toinen lapsi näkymätön. Narsistiäiti voi olla melko tyyni, mutta vetäytyvä näkymättömän lapsen suhteen. Suosikkilapselle on ilmaistu, että toinen tai muut lapset ovat "vähän sellaisia", "ei se kuitenkaan osaa", "aina sille saa sanoa", "menisipä isänsä luokse asumaan". Joka taas vaikuttaa suosikkilapsen suhtautumiseen syrjiten ja halveksien sisarustaan.
Ap, oletko ollut sukusi kanssa koskaan tekemisissä vai onko sinua syrjitty suvussa? Miksi vain yksi ihminen "näki" sinut ja välitti?
Olen tutustunut erilaisiin narsistityyppeihin ja en löydä äidistäni mitään piirteitä tuota tukemaan. Hän on esimerkiksi aina pitänyt meitä molempia fiksuina, mutta tiedän että minua hän piti jollain tavalla lahjakkaampana. Eikä millään sairaalla tavalla vaan ihan silleen todeten asioita.. Hän on myös kehunut minua aina vilpittömästi kauniiksi jne. Hän on ollut kiltti ja asiallinen ja mukava. Ei mikään hänessä huuda minkäänlaista narsistia, vaikka todella mieluusti tuon selityksen - syyn! - haluaisinkin niin ei sille ole perusteita.
En oikein osaa kuvailla muuten kun että siskollani ja äidilläni on aina ollut joku erityinen yhteys jota minulla ja äidillä ei ole ollut.
Alue: Aihe vapaa
Ei vaikeatkaan asiat automaattisesti aiheuta pahuutta lapsia kohtaan ja mitä apua sen ymmärtämisestä on? Pahuus pitää tuomita, ei ymmärtää. Mulle ei ainakaan auennut, että miten se, että joutui asumaan viikot asuntolassa aiheuttaa pahuutta minua kohtaan?