Äitini on kiltti ja normaali ihminen, silti ei ole koskaan välittänyt minusta

Kiltti ja normaali ihminen ilman empatiakykyä.... ei ole oikeasti kiltti ja normaali?

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko ollut sukusi kanssa koskaan tekemisissä vai onko sinua syrjitty suvussa? Miksi vain yksi ihminen "näki" sinut ja välitti?

No tämä on hyvä huomio siinä mielessä, että isovanhemmat olivat kaikki jo menehtyneet meidän ollessa pieniä. Ehkä he olisivatkin huomanneet ja voineet tasoittaa tilannetta tai heiltä olisin voinut saada huomiota.. Muiden vähäisten sukulaisten kesken arvelen että henkistä osattomuutta on aika vaikea havaita, ainakin vaikeampi kun siihen turhautunut ja kiukkuinen teini jonka kaikki kyllä varmasti muistaa. "Kateellinen". Hieno leima kannettavaksi ja tosiaan tehokkaasti torppaa kaikki mahdolliset tavat saada ketään miettimään mitään

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Et tajua. Yhteisöllinen, ja muita ennen itseään ajatteleva ihminen.

Lisäksi vanhemmilla on ollut jokin näkymätön (=tekstissä vastaantulematon) ote lapseensa, jota ilman nimenomaan narsismia ei olekaan. Ja siis sinustako oma vanhempi saa käyttäytyä noin, jos lapsi sallii?

Vierailija kirjoitti:

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Vanhempien tulee aina suojella lapsiaan. Et ole äitiainesta, jos sinusta tehtailu on hyväksyttävää, jos lapsi sen sallii. Kirjoittahan ei todellaakaan ymmärtänyt, etteivät vanhemmat ajatelleet antamiensa lupausten olleen sitovia. Millainen vanhempi kuvittelee, että lapsi uhraa elämänsä työllä vanhemman hyväksi?

Ja vinkkasin tuon blogin ennen kaikkea siinäkin kuvaillun epätasa-arvoisen suhtautumisen sisarusten välillä. Poika raataa ja auttaa, sisko ei, siskolle annetaan talo, joka oli luvattu pojalle siitä, että auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Vanhempien tulee aina suojella lapsiaan. Et ole äitiainesta, jos sinusta tehtailu on hyväksyttävää, jos lapsi sen sallii. Kirjoittahan ei todellaakaan ymmärtänyt, etteivät vanhemmat ajatelleet antamiensa lupausten olleen sitovia. Millainen vanhempi kuvittelee, että lapsi uhraa elämänsä työllä vanhemman hyväksi?

Se että tuo on rikollista, sairasta ja ei-hyväksyttävää on kaikille ihan ilmiselvää. Kuin hengitysilma. Sen jälkeen jää vain ihmeteltäväksi miten aikuinen mies on noin vanhempiensa vietävissä (ei ota selvää omasta yrityksestään, huonosti kohdellessa menee silti ja muuttaa siskonsa). Tuollainen rajattomuus on se ihmettelyn aihe, kun kaikki muu on sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Vanhempien tulee aina suojella lapsiaan. Et ole äitiainesta, jos sinusta tehtailu on hyväksyttävää, jos lapsi sen sallii. Kirjoittahan ei todellaakaan ymmärtänyt, etteivät vanhemmat ajatelleet antamiensa lupausten olleen sitovia. Millainen vanhempi kuvittelee, että lapsi uhraa elämänsä työllä vanhemman hyväksi?

Se että tuo on rikollista, sairasta ja ei-hyväksyttävää on kaikille ihan ilmiselvää. Kuin hengitysilma. Sen jälkeen jää vain ihmeteltäväksi miten aikuinen mies on noin vanhempiensa vietävissä (ei ota selvää omasta yrityksestään, huonosti kohdellessa menee silti ja muuttaa siskonsa). Tuollainen rajattomuus on se ihmettelyn aihe, kun kaikki muu on sairasta.

Rajattomia ovat vanhemmat, jotka käyttävät lastaan hyväksi omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lasta ehdollistetaan, jopa kiristetään, uskotellaan että vanhemmat ovat oikeassa ja lapsi on hullu, jos lapsi epäilee vanhempiensa puheita tai tekoja. Näkymätön tai syntipukki lapsi pyrkii miellyttämään vanhempiaan, jotta hän saisi vanhempiensa hyväksynnän, toiveena myös saada empatiaa, rakkautta ja tukea. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja lapsi voi jatkuvasti huonommin, lopulta ajautuen terapiaan tai päihteiden käyttöön tai lopulta mulla alle. Nimittäin narsistivanhemmat eivät muutu, he saavat tukea toisistaan. Aikuinen lapsi voi vain katkaista välit vanhempiinsa ja muuttaa vanhempien ulottumattomiin terveempään ympäristöön, siten hänellä on selviytymismahdollisuudet. Narsismia on vaikea ymmärtää, ellei sitä ole kohdannut.

Vierailija kirjoitti:

Ja vinkkasin tuon blogin ennen kaikkea siinäkin kuvaillun epätasa-arvoisen suhtautumisen sisarusten välillä. Poika raataa ja auttaa, sisko ei, siskolle annetaan talo, joka oli luvattu pojalle siitä, että auttaa.

Mikä mahtaa olla pojan kohtalo nykyään, ilmenikö se blogista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo petojen poika blogi... Miten kukaan voi olla noin rajaton kynnysmatto? Jo ensimmäisten vanhempien epäreiluuksien kohdalla olisi itsellä napsahtanut päässä ja olisin käynyt kurkkuun kiinni. Ja se oli vasta miljoonasosa siitä mitä tuo poika otti vastaan. Ihan uskomatonta miten aikuinen ihminen on noin löperö ja antaa vanhempien tehtailla kaiken tuon kustannuksellaan.

Vanhempien tulee aina suojella lapsiaan. Et ole äitiainesta, jos sinusta tehtailu on hyväksyttävää, jos lapsi sen sallii. Kirjoittahan ei todellaakaan ymmärtänyt, etteivät vanhemmat ajatelleet antamiensa lupausten olleen sitovia. Millainen vanhempi kuvittelee, että lapsi uhraa elämänsä työllä vanhemman hyväksi?

Se että tuo on rikollista, sairasta ja ei-hyväksyttävää on kaikille ihan ilmiselvää. Kuin hengitysilma. Sen jälkeen jää vain ihmeteltäväksi miten aikuinen mies on noin vanhempiensa vietävissä (ei ota selvää omasta yrityksestään, huonosti kohdellessa menee silti ja muuttaa siskonsa). Tuollainen rajattomuus on se ihmettelyn aihe, kun kaikki muu on sairasta.

Rajattomia ovat vanhemmat, jotka käyttävät lastaan hyväksi omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lasta ehdollistetaan, jopa kiristetään, uskotellaan että vanhemmat ovat oikeassa ja lapsi on hullu, jos lapsi epäilee vanhempiensa puheita tai tekoja. Näkymätön tai syntipukki lapsi pyrkii miellyttämään vanhempiaan, jotta hän saisi vanhempiensa hyväksynnän, toiveena myös saada empatiaa, rakkautta ja tukea. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja lapsi voi jatkuvasti huonommin, lopulta ajautuen terapiaan tai päihteiden käyttöön tai lopulta mulla alle. Nimittäin narsistivanhemmat eivät muutu, he saavat tukea toisistaan. Aikuinen lapsi voi vain katkaista välit vanhempiinsa ja muuttaa vanhempien ulottumattomiin terveempään ympäristöön, siten hänellä on selviytymismahdollisuudet. Narsismia on vaikea ymmärtää, ellei sitä ole kohdannut.

Sanoisin että ymmärrän narsismin tuossa kuviossa, mutta en sitä narsistin uhriksi muovautumista. Varmaan sitä olisi itsekin noin käyttäytynyt jos olisi tuollaisessa ympäristössä kasvanut, mutta kun on kohtalaisen normaali niin on etuoikeutettu sellaiseen luksukseen että miettii miksi ihmisellä ei ole alkeellisiakaan rajoja, aggressiota absoluuttista pahaa kohtaan, tiukkaa itsensä ja hyvinvointinsa puolustamista, halua tuoda epäkohtia esiiin ja hieroa niitä kaikin tavoin kaltoinkohtelijoiden naamaan? Harmillisesti tuon pojan suurin työsarka ei ole velat tai vanhempansa, vaan omien rajojen ja identiteetin löytäminen. Koska ilman sitä häntä tullaan vetämään höplästä koko hänen elämänsä ajan. Tai vaihtoehtoisesti hän ei enää luota yhtään kehenkään. Ei hyvä.

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää miten pojalla menee... Valitettavasti pelkään että on mennyt takaisin vanhempien helmoihin, varmaan jonkilainen tulholmansyndroomatyyppinen ongelmakäyttäytyminen tossa on tullut. Ei osaa olla ilman hyväksikäyttäjiään

Toivoisin että Ap ei jäisi harmaaseen katveeseen (kuten lapsuudenperheessään), kun alettin puhua kirjasta, jonka olemassaolostakin moni kuuli ekaa kertaa!

Mun vanhemmat, ei siis vain äiti, vaan molemmat ovat aina hyysänneet ja tukeneet pitäneet enemmän yhteyttä kuusi vuotta nuorempaan sisareeni. Nyt ollaan jo lähes keski-ikäisiä ja sama homma jatkuu edelleen myös lastenlasten, eli minun ja siskoni lapsiin suhtautumisessa. Minulle tämä on ollut aina vaikea asia. Olen kärsinyt masennuksesta ja mielenterveysongelmista, käynyt terapiassa vuosikausia. Ei ole päivää, etteikö asia jollakin tavalla tai jossakin yhteydessä tulisi mieleeni. Olen muuttanut toiselle puolelle suomea ja yritän olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Minun asiat eivät heitä juurikaan kiinnosta, mutta siskolle soittelevat lähes päivittäin. Jos heitä tapaankin, puhuvat he hyvin paljon siskostani, siskon miehestä ja heidän lapsistaan. Se ärsyttää minua suunnattomasti, että eikö edes sen hethen, kun nähdään, voisi keskittyä minun asioihini ja meidän väliseen suhteeseen. Koen, että asia on näin, koska he yksinkertaisesti pitävät siskostani enemmän ihmisenä. Minusta eivät pidä niinkään. Olemme siskoni kanssa hyvin erilaisia. Sisko on lupsakka ja huoleton, iloinen ihminen. Ei ole stressiäkään, kun ei ole ollut töissä tai missään moneen vuoteen. Sellainen hetkessä eläjä. Minä taas olen liiankin päämäärätietoinen, vastuullisessa tehtävässä, huolehtijatyyppi. Varmasti ihmiset, monet muutkin viihtyvät paremmin siskoni kaltaisten seurassa. Mikä sitten saa vanhemman tuntemaan, että tällainen suhtautuminen omiin lapsiin on oikeutettua. Sitä en osaa sanoa. Itse en voisi koskaan tehdä vastaavaa omilleni.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että Ap ei jäisi harmaaseen katveeseen (kuten lapsuudenperheessään), kun alettin puhua kirjasta, jonka olemassaolostakin moni kuuli ekaa kertaa!

Mikä kirja?

Siis... Haluaisin tuntea empatiaa tuota poikaa kohtaan mutta se tekee sen ihan helevetin vaikeaksi. Siis lukekaa tuo pätkä ja nostakaa käsi ylös jos ETTE olisi tunkenut tuota paperia joko äitinne kurkusta alas tai vaihtoehtoisesti jotain muuta samantasoista. Kuka on noin...... RAJATON?

"Koska eroa ei syntynytkään, äitini keksi uusia keinoja. Hän oli kirjoittanut ja tulostanut useita A4:ia pitkän, monia kymmeniä kysymyksiä sisältävän numeroidun ”ristikuulustelulomakkeen”, jonka oli tarkoitus selvittää tyttöystäväni taustoja sekä tarkoitusperiä minun suhteeni. Tämän täysin törkeän tyttöystäväni (ja minun) yksityiselämää loukkaavan tulosteen äitini antoi minulle ja vaati saada tyttöystäväni täyttämänä takaisin.

Minun olisi tietenkin pitänyt repiä koko intiimielämästäkin uteleva lappu saman tien kappaleiksi ja ymmärtää että äidilläni viiraa kuupassa pahemman kerran. Sen sijaan tuollaiset asiat vain painaa mieluummin villaisella ja ajattelee että se nyt vain on sellainen ylihössöttävä ja ylihuolehtiva. Vaivautuneena kuitenkin ojensin ristikuulustelulomakkeen tyttöystäväni asunnolla hänelle jotain edellä mainitun kaltaista selitellen. Tyttöystäväni ei onneksi koskaan täyttänyt sitä. Ei, vaikka sen täytettynä palauttamista useampaan otteeseen kauttani penättiinkin."

Vierailija kirjoitti:

Siis... Haluaisin tuntea empatiaa tuota poikaa kohtaan mutta se tekee sen ihan helevetin vaikeaksi. Siis lukekaa tuo pätkä ja nostakaa käsi ylös jos ETTE olisi tunkenut tuota paperia joko äitinne kurkusta alas tai vaihtoehtoisesti jotain muuta samantasoista. Kuka on noin...... RAJATON?

"Koska eroa ei syntynytkään, äitini keksi uusia keinoja. Hän oli kirjoittanut ja tulostanut useita A4:ia pitkän, monia kymmeniä kysymyksiä sisältävän numeroidun ”ristikuulustelulomakkeen”, jonka oli tarkoitus selvittää tyttöystäväni taustoja sekä tarkoitusperiä minun suhteeni. Tämän täysin törkeän tyttöystäväni (ja minun) yksityiselämää loukkaavan tulosteen äitini antoi minulle ja vaati saada tyttöystäväni täyttämänä takaisin.

Minun olisi tietenkin pitänyt repiä koko intiimielämästäkin uteleva lappu saman tien kappaleiksi ja ymmärtää että äidilläni viiraa kuupassa pahemman kerran. Sen sijaan tuollaiset asiat vain painaa mieluummin villaisella ja ajattelee että se nyt vain on sellainen ylihössöttävä ja ylihuolehtiva. Vaivautuneena kuitenkin ojensin ristikuulustelulomakkeen tyttöystäväni asunnolla hänelle jotain edellä mainitun kaltaista selitellen. Tyttöystäväni ei onneksi koskaan täyttänyt sitä. Ei, vaikka sen täytettynä palauttamista useampaan otteeseen kauttani penättiinkin."

Usko jo, että narsisti on rajaton! Ja kyllä toimii juuri samankaltaisesti kuin blogin pojan äiti! Helppoa se on ihmetellä sivusta, miksi uhri käyttäytyy narskun puukotushetkellä noin. Sitä ei sillä hetkellä ymmärrä, koska on lapsesta asti tottunut narsistivanhemman mitä omituisimpiin ja julmimpiin tekoihin. Ei niitä peruskoulussa opeteta, millainen on narsistivanhempi ja koska lapsen pitäisi itse ymmärtää ilmoittaa oikealle, luotettavalle taholle pyytäen sijaiskotia tms.  Pahimmassa tapauksessa lasta rangaistaan julmasti kotona, jos hän kertoo vanhemmistaan pahaa ulkopuolisille. Lapsi myös vaistomaisesti suojelee itseään. Tunnen empatiaa blogin poikaa kohtaan, koska tiedän kyllä millaista on elää narsistiperheessä. Hän on varmaankin ollut täysin yksin tunteissaan ja vasta aikuisena alkanut purkaa vyyhtihelvettiä.

Ap musta alkaa tuntua että musta olisi voinut tulla tuollainen äiti kuin sinulla.

Olin toivonut lasta valtavan kauan. Kun sen sain, jäimme kahden koska osoittautui että mies ei ollut juuri kiinnostunut auttamisesta. Isovanhempia ja mitään apuja ei ollut, joten oli vain minä ja lapsi. Meistä tuli hirveän kiinteä kaksikko. Minulla oli ollut todella rakkaudeton lapsuus, joten yritin olla kaikkea mitä minulle ei oltu.

Olin aina halunnut toistakin lasta. Kuitenkin kun ajattelin että esikoiselle tulisikin kilpailija, tunsin siitä outoa syyllisyyttä. Kuin pettäisin tärkeän ihmisen luottamuksen? Ei olisikaan enää me kaksi? Ja koska vauva-aika oli ollut niin totaalista, ajattelin että toinen vauva vaatisi huomiooni taas kokonaan.

Toisaalta minulla oli varmaankin synnytyksen jälkeinen masennus jota en itse ymmärtänyt eikä kukaan huomannut, koska minullahan ei ollut ketään lähellä näkemässä, ei niitä omia vanhempia, mies poissaoleva. Siinä huomasin etten tuntenut vauvaa kohtaan heti oikein mitään erityistä, hoidin kyllä mutta en sillä lailla kujertelemalla alkuun. Vasta muutaman viikon päästä.

Masennus, syyllisyys, olisi ollut todella huono lähtö.

Lisäksi kerrot että itse asiassa siskosi oli se joka väittää että olit vahinko. Oikeestaan en usko tätä. Siskosi vaikuttaa todella mustasukkaiselta ja kateelliselta. Onkohan kaikki totta mitä hän väittää saaneensa? Ja paljonko on manipulointia ja pakotusta mille äitisi ei pärjää?

Varmaan äidilläsi on ollut se synnytyksen jälkeinen masennus koska puhuu vain "vauvasta"

Ja minun on omasta tunneköyhästä lapsuudesta johtuen ollut aina ollut vaikea puhua mitään tunteista. Niille ei ole sanoja koska minulle ei koskaan ole puhuttu niin.

Jos äitisi menee lukkoon kun kysyt miksi hän ei ole rakastanut sinua, ehkä hänellä ei ole mitään sanavarastoa pukea mitään tunteitaan sanoiksi.

Ehkä on kohdellut siskoasi niin koska sisko on vaatinut, ei mistään mikä johtuisi sinusta. Ehkä siskosi on äitisikin mielestä vaikea vaativa ihminen jonka kanssa hän ei tiedä mitä tekisi. Ehkä sinä olet pidättyvä eikä hän osaa puhua eikä tehdä juuri muutakaan tunteellista.

Minäkin olen alistettu ja liian kiltti, sellainen kuin ihmiset jotka ovat itse jääneet vaille rakkautta ja ovat joutuneet jostain syystä aina kerjäämään sitä ja nöyristekemään.

Mistä tiedät että tavarat jotka siskosi sai ovat rakkautta, entä jos ne olivat äitisi tapa selvitä konfliktista kun ei muutakaan osannut.

Äitisi voi olla ihminen joka ei osaa ilmaista rakkautta kun ei ole itse lapsena sellaista saanut?

Vierailija kirjoitti:

Ap musta alkaa tuntua että musta olisi voinut tulla tuollainen äiti kuin sinulla.

Olin toivonut lasta valtavan kauan. Kun sen sain, jäimme kahden koska osoittautui että mies ei ollut juuri kiinnostunut auttamisesta. Isovanhempia ja mitään apuja ei ollut, joten oli vain minä ja lapsi. Meistä tuli hirveän kiinteä kaksikko. Minulla oli ollut todella rakkaudeton lapsuus, joten yritin olla kaikkea mitä minulle ei oltu.

Olin aina halunnut toistakin lasta

Toisaalta minulla oli varmaankin synnytyksen jälkeinen masennus jota en itse ymmärtänyt eikä kukaan huomannut, koska minullahan ei ollut ketään lähellä näkemässä, ei niitä omia vanhempia, mies poissaoleva. Siinä huomasin etten tuntenut vauvaa kohtaan heti oikein mitään erityistä, hoidin kyllä mutta en sillä lailla kujertelemalla alkuun. Vasta muutaman viikon päästä.

Masennus, syyllisyys, olisi ollut todella huono lähtö.

Lisäksi kerrot että itse asiassa siskosi oli se joka väittää että olit vahinko. Oikeestaan en usko tätä. Siskosi vaikuttaa todella mustasukkaiselta ja kateelliselta. Onkohan kaikki totta mitä hän väittää saaneensa? Ja paljonko on manipulointia ja pakotusta mille äitisi ei pärjää?

Varmaan äidilläsi on ollut se synnytyksen jälkeinen masennus koska puhuu vain "vauvasta"

Ja minun on omasta tunneköyhästä lapsuudesta johtuen ollut aina ollut vaikea puhua mitään tunteista. Niille ei ole sanoja koska minulle ei koskaan ole puhuttu niin.

Jos äitisi menee lukkoon kun kysyt miksi hän ei ole rakastanut sinua, ehkä hänellä ei ole mitään sanavarastoa pukea mitään tunteitaan sanoiksi.

Ehkä on kohdellut siskoasi niin koska sisko on vaatinut, ei mistään mikä johtuisi sinusta. Ehkä siskosi on äitisikin mielestä vaikea vaativa ihminen jonka kanssa hän ei tiedä mitä tekisi. Ehkä sinä olet pidättyvä eikä hän osaa puhua eikä tehdä juuri muutakaan tunteellista.

Minäkin olen alistettu ja liian kiltti, sellainen kuin ihmiset jotka ovat itse jääneet vaille rakkautta ja ovat joutuneet jostain syystä aina kerjäämään sitä ja nöyristekemään.

Mistä tiedät että tavarat jotka siskosi sai ovat rakkautta, entä jos ne olivat äitisi tapa selvitä konfliktista kun ei muutakaan osannut.

Äitisi voi olla ihminen joka ei osaa ilmaista rakkautta kun ei ole itse lapsena sellaista saanut?[/quote

Ei sisko ole koskaan väittänyt saaneensa mitään, niitä on päinvastoin piiloteltu. Hän on muun muassa käynyt kalliin kielikurssin ulkomailla ja sain tietää sen vasta kun löysin piilotetut kuvat. Sisko on aina tiennyt oman asemansa, ei ole yrittänyt tehdä minua kateelliseksi, ainoastaan ärsyyntyi jos kyseenalaistin sen. Ei koskaan puhuisi/ole puhunut erityisasemastaan. Kai se olisi ollut vähän sama kun olisi kartanonomistaja kehuskellut siivoojalle talostaan - ei olisi tullut siskolleni mieleenkään raottaa tärkeää elämäänsä minulle.

Sisko ei valitettavasti koskaan ole ollut hankala vaan ihan mukava ja pidetty. Itse taas olin hyvinkin hankala ja vaativa teininä näiden asioiden tiimoilta enkä saavuttanut sillä mitään, lähinnä vaan sen että äitini vältteli kaikkea sanomaani ja näytti kun teurastaisin häntä. Ei kieltänyt ei myöntänyt. Olisin toivonut edes jotain mutta hän on kuin muovailuvahaa.

Aikuisiässä oli hetken rauhallista, muutamia vuosia. Ja olin ne vuodet yksin. Lopulta tein omat päätelmäni ja tässä ollaan.

Kiitos silti viestistäsi, jälleen löydän siitä jotain totuuden siementä. Sisko on todnäk ollut äidilleni ihan maailmanräjäyttävä kokemus ja minä vauva jonka kanssa on pitänyt pitää huolta ettei esikoisen luottamus murene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap musta alkaa tuntua että musta olisi voinut tulla tuollainen äiti kuin sinulla.

Olin toivonut lasta valtavan kauan. Kun sen sain, jäimme kahden koska osoittautui että mies ei ollut juuri kiinnostunut auttamisesta. Isovanhempia ja mitään apuja ei ollut, joten oli vain minä ja lapsi. Meistä tuli hirveän kiinteä kaksikko. Minulla oli ollut todella rakkaudeton lapsuus, joten yritin olla kaikkea mitä minulle ei oltu.

Olin aina halunnut toistakin lasta

Toisaalta minulla oli varmaankin synnytyksen jälkeinen masennus jota en itse ymmärtänyt eikä kukaan huomannut, koska minullahan ei ollut ketään lähellä näkemässä, ei niitä omia vanhempia, mies poissaoleva. Siinä huomasin etten tuntenut vauvaa kohtaan heti oikein mitään erityistä, hoidin kyllä mutta en sillä lailla kujertelemalla alkuun. Vasta muutaman viikon päästä.

Masennus, syyllisyys, olisi ollut todella huono lähtö.

Lisäksi kerrot että itse asiassa siskosi oli se joka väittää että olit vahinko. Oikeestaan en usko tätä. Siskosi vaikuttaa todella mustasukkaiselta ja kateelliselta. Onkohan kaikki totta mitä hän väittää saaneensa? Ja paljonko on manipulointia ja pakotusta mille äitisi ei pärjää?

Varmaan äidilläsi on ollut se synnytyksen jälkeinen masennus koska puhuu vain "vauvasta"

Ja minun on omasta tunneköyhästä lapsuudesta johtuen ollut aina ollut vaikea puhua mitään tunteista. Niille ei ole sanoja koska minulle ei koskaan ole puhuttu niin.

Jos äitisi menee lukkoon kun kysyt miksi hän ei ole rakastanut sinua, ehkä hänellä ei ole mitään sanavarastoa pukea mitään tunteitaan sanoiksi.

Ehkä on kohdellut siskoasi niin koska sisko on vaatinut, ei mistään mikä johtuisi sinusta. Ehkä siskosi on äitisikin mielestä vaikea vaativa ihminen jonka kanssa hän ei tiedä mitä tekisi. Ehkä sinä olet pidättyvä eikä hän osaa puhua eikä tehdä juuri muutakaan tunteellista.

Minäkin olen alistettu ja liian kiltti, sellainen kuin ihmiset jotka ovat itse jääneet vaille rakkautta ja ovat joutuneet jostain syystä aina kerjäämään sitä ja nöyristekemään.

Mistä tiedät että tavarat jotka siskosi sai ovat rakkautta, entä jos ne olivat äitisi tapa selvitä konfliktista kun ei muutakaan osannut.

Äitisi voi olla ihminen joka ei osaa ilmaista rakkautta kun ei ole itse lapsena sellaista saanut?[/quote

Ei sisko ole koskaan väittänyt saaneensa mitään, niitä on päinvastoin piiloteltu. Hän on muun muassa käynyt kalliin kielikurssin ulkomailla ja sain tietää sen vasta kun löysin piilotetut kuvat. Sisko on aina tiennyt oman asemansa, ei ole yrittänyt tehdä minua kateelliseksi, ainoastaan ärsyyntyi jos kyseenalaistin sen. Ei koskaan puhuisi/ole puhunut erityisasemastaan. Kai se olisi ollut vähän sama kun olisi kartanonomistaja kehuskellut siivoojalle talostaan - ei olisi tullut siskolleni mieleenkään raottaa tärkeää elämäänsä minulle.

Sisko ei valitettavasti koskaan ole ollut hankala vaan ihan mukava ja pidetty. Itse taas olin hyvinkin hankala ja vaativa teininä näiden asioiden tiimoilta enkä saavuttanut sillä mitään, lähinnä vaan sen että äitini vältteli kaikkea sanomaani ja näytti kun teurastaisin häntä. Ei kieltänyt ei myöntänyt. Olisin toivonut edes jotain mutta hän on kuin muovailuvahaa.

Aikuisiässä oli hetken rauhallista, muutamia vuosia. Ja olin ne vuodet yksin. Lopulta tein omat päätelmäni ja tässä ollaan.

Kiitos silti viestistäsi, jälleen löydän siitä jotain totuuden siementä. Sisko on todnäk ollut äidilleni ihan maailmanräjäyttävä kokemus ja minä vauva jonka kanssa on pitänyt pitää huolta ettei esikoisen luottamus murene.

Sama vastaa. Tuohon kilttiin luonteeseeni liittyy että koen helposti että minua syytellään ja kritisoidaan, jolloin vetäydyn ja puolustaudun. Erityisesti vahvat ja suorat ihmiset saavat minussa aikaan tämän.

Jospa luonteeltasi olet enemmän tällainen ja äitisi ei osaa toimia kanssasi vaan menee lukkoon. Tuo että sinä vaadit ja hyökkäät ja hän vastaa yhä vähemmän viittaisi siihen. Ihan kuin kommunikointi ex-mieheni kanssa. Hän yritti keskustella kanssani, mutta minusta sävy oli syyttävä, ja lakkasin osaamasta sanoa tai puolustautua enää mitenkään.

Kyse ei ollut etten häntä rakastanut, meidän kommunikointi oli vain kuin öljy ja vesi. Minulle hän tuntui agressiiviselta ja minä hänelle välinpitämättömältä, vaikka todellisuudesta olin lamaantunut.

Johtuu alkoholistiperhetaustastani. Jos minulle puhutaan kovaa, lamaannun ja kaikki tunteeni menevät pakastukseen. Joku suojareaktio. Minulle voi sanoa mitä vaan ja olen ihan tyyni. Vaikka myöhemmin kun olen selvinnyt tilanteesta olen siitä ihan kauhuissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap musta alkaa tuntua että musta olisi voinut tulla tuollainen äiti kuin sinulla.

Olin toivonut lasta valtavan kauan. Kun sen sain, jäimme kahden koska osoittautui että mies ei ollut juuri kiinnostunut auttamisesta. Isovanhempia ja mitään apuja ei ollut, joten oli vain minä ja lapsi. Meistä tuli hirveän kiinteä kaksikko. Minulla oli ollut todella rakkaudeton lapsuus, joten yritin olla kaikkea mitä minulle ei oltu.

Olin aina halunnut toistakin lasta

Toisaalta minulla oli varmaankin synnytyksen jälkeinen masennus jota en itse ymmärtänyt eikä kukaan huomannut, koska minullahan ei ollut ketään lähellä näkemässä, ei niitä omia vanhempia, mies poissaoleva. Siinä huomasin etten tuntenut vauvaa kohtaan heti oikein mitään erityistä, hoidin kyllä mutta en sillä lailla kujertelemalla alkuun. Vasta muutaman viikon päästä.

Masennus, syyllisyys, olisi ollut todella huono lähtö.

Lisäksi kerrot että itse asiassa siskosi oli se joka väittää että olit vahinko. Oikeestaan en usko tätä. Siskosi vaikuttaa todella mustasukkaiselta ja kateelliselta. Onkohan kaikki totta mitä hän väittää saaneensa? Ja paljonko on manipulointia ja pakotusta mille äitisi ei pärjää?

Varmaan äidilläsi on ollut se synnytyksen jälkeinen masennus koska puhuu vain "vauvasta"

Ja minun on omasta tunneköyhästä lapsuudesta johtuen ollut aina ollut vaikea puhua mitään tunteista. Niille ei ole sanoja koska minulle ei koskaan ole puhuttu niin.

Jos äitisi menee lukkoon kun kysyt miksi hän ei ole rakastanut sinua, ehkä hänellä ei ole mitään sanavarastoa pukea mitään tunteitaan sanoiksi.

Ehkä on kohdellut siskoasi niin koska sisko on vaatinut, ei mistään mikä johtuisi sinusta. Ehkä siskosi on äitisikin mielestä vaikea vaativa ihminen jonka kanssa hän ei tiedä mitä tekisi. Ehkä sinä olet pidättyvä eikä hän osaa puhua eikä tehdä juuri muutakaan tunteellista.

Minäkin olen alistettu ja liian kiltti, sellainen kuin ihmiset jotka ovat itse jääneet vaille rakkautta ja ovat joutuneet jostain syystä aina kerjäämään sitä ja nöyristekemään.

Mistä tiedät että tavarat jotka siskosi sai ovat rakkautta, entä jos ne olivat äitisi tapa selvitä konfliktista kun ei muutakaan osannut.

Äitisi voi olla ihminen joka ei osaa ilmaista rakkautta kun ei ole itse lapsena sellaista saanut?[/quote

Ei sisko ole koskaan väittänyt saaneensa mitään, niitä on päinvastoin piiloteltu. Hän on muun muassa käynyt kalliin kielikurssin ulkomailla ja sain tietää sen vasta kun löysin piilotetut kuvat. Sisko on aina tiennyt oman asemansa, ei ole yrittänyt tehdä minua kateelliseksi, ainoastaan ärsyyntyi jos kyseenalaistin sen. Ei koskaan puhuisi/ole puhunut erityisasemastaan. Kai se olisi ollut vähän sama kun olisi kartanonomistaja kehuskellut siivoojalle talostaan - ei olisi tullut siskolleni mieleenkään raottaa tärkeää elämäänsä minulle.

Sisko ei valitettavasti koskaan ole ollut hankala vaan ihan mukava ja pidetty. Itse taas olin hyvinkin hankala ja vaativa teininä näiden asioiden tiimoilta enkä saavuttanut sillä mitään, lähinnä vaan sen että äitini vältteli kaikkea sanomaani ja näytti kun teurastaisin häntä. Ei kieltänyt ei myöntänyt. Olisin toivonut edes jotain mutta hän on kuin muovailuvahaa.

Aikuisiässä oli hetken rauhallista, muutamia vuosia. Ja olin ne vuodet yksin. Lopulta tein omat päätelmäni ja tässä ollaan.

Kiitos silti viestistäsi, jälleen löydän siitä jotain totuuden siementä. Sisko on todnäk ollut äidilleni ihan maailmanräjäyttävä kokemus ja minä vauva jonka kanssa on pitänyt pitää huolta ettei esikoisen luottamus murene.

Sama vastaa. Tuohon kilttiin luonteeseeni liittyy että koen helposti että minua syytellään ja kritisoidaan, jolloin vetäydyn ja puolustaudun. Erityisesti vahvat ja suorat ihmiset saavat minussa aikaan tämän.

Jospa luonteeltasi olet enemmän tällainen ja äitisi ei osaa toimia kanssasi vaan menee lukkoon. Tuo että sinä vaadit ja hyökkäät ja hän vastaa yhä vähemmän viittaisi siihen. Ihan kuin kommunikointi ex-mieheni kanssa. Hän yritti keskustella kanssani, mutta minusta sävy oli syyttävä, ja lakkasin osaamasta sanoa tai puolustautua enää mitenkään.

Kyse ei ollut etten häntä rakastanut, meidän kommunikointi oli vain kuin öljy ja vesi. Minulle hän tuntui agressiiviselta ja minä hänelle välinpitämättömältä, vaikka todellisuudesta olin lamaantunut.

Johtuu alkoholistiperhetaustastani. Jos minulle puhutaan kovaa, lamaannun ja kaikki tunteeni menevät pakastukseen. Joku suojareaktio. Minulle voi sanoa mitä vaan ja olen ihan tyyni. Vaikka myöhemmin kun olen selvinnyt tilanteesta olen siitä ihan kauhuissani.

Varmaan näinkin. Mutta ei se kuitenkaan selitä varhaislapsuuden kohtelua, korkeintaan sen miksi en ole saanut siihen mitään selitystä. Ja aikuisuudessa olisi äitini kai voinut kirjoittaa vaikka kirjeen? Mutta hän ei vaan ole minusta kiinnostunut. Luulisi että vaikka miten lukossa olisi niin omalle lapselleen vuosien saatossa jotenkin keksisi omalla tavallaan kommunikoida jos syy on vaan siinä lukkoonmenemisessä.

Ap