Äitini on kiltti ja normaali ihminen, silti ei ole koskaan välittänyt minusta

Olen pohtinut jos hän yritti saada isäni tiukemmin sidottua perheenseen minulla. Luulisi että normaali ihminen silti päätyisi välittämään lapsestaan

Nyt olisi parasta ihan kysyä häneltä, mieluiten face-to-face, että miksi hän ei välitä sinusta, muuten et saa koskaan tietää ja ehkäpä olet käsittänyt jotain väärin ja suret sitä sitten loppuikäsi. 

Onko siinä sitten järkeä -  no ei ole!

Tee näin:

Sovi äitisi kanssa treffit ja sano, että sinulla on hänelle tärkeää kerrottavaa. Tavatkaa jossakin ravintolassa ym, jossa voitte puhua asianne rauhassa ja ottakaa vaikka alkoholiakin vähän, jotta voitte vapautua ja puhua kipeistäkin asioista ja selvittää kaikki sotkut.

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi parasta ihan kysyä häneltä, mieluiten face-to-face, että miksi hän ei välitä sinusta, muuten et saa koskaan tietää ja ehkäpä olet käsittänyt jotain väärin ja suret sitä sitten loppuikäsi. 

Onko siinä sitten järkeä -  no ei ole!

Tee näin:

Sovi äitisi kanssa treffit ja sano, että sinulla on hänelle tärkeää kerrottavaa. Tavatkaa jossakin ravintolassa ym, jossa voitte puhua asianne rauhassa ja ottakaa vaikka alkoholiakin vähän, jotta voitte vapautua ja puhua kipeistäkin asioista ja selvittää kaikki sotkut.

Puhua olen yrittänyt, kiukuspäissäni ja huutanutkin. Mutta olen saanut vain voivottelua ja hiljaisuutta osakseni ja sisko on vahingoniloisesti ilkkunut kateudesta. Annoin jossain vaiheessa anteeksi ja uskoin itsekin että olen vain kateellinen, sitten tapahtui yhtä sun toista mitä ei enää hyvälläkään mielikuvitusella saa väännettyä tasapuoliseksi kohteluksi. Ja varsinkin kun ystäväni ja mieheni koko ajan kysyivät, että miten sinä tuollaiseen suostut? Sitten aloitin radiohiljaisuuden eikä äitini ole tehnyt mitään sen katkaisemiseksi. Minun itseni kannalta on ollut terveintä vaan hyväksyä ettei minua kaivata, koska niin se vain on. Olen pystynyt siihen, nyt yritän ymmärtää syitä. En ole itse äiti, niin en osaa ajatella miten kylmä tai lämmin voi ihminen olla omia lapsia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi parasta ihan kysyä häneltä, mieluiten face-to-face, että miksi hän ei välitä sinusta, muuten et saa koskaan tietää ja ehkäpä olet käsittänyt jotain väärin ja suret sitä sitten loppuikäsi. 

Onko siinä sitten järkeä -  no ei ole!

Tee näin:

Sovi äitisi kanssa treffit ja sano, että sinulla on hänelle tärkeää kerrottavaa. Tavatkaa jossakin ravintolassa ym, jossa voitte puhua asianne rauhassa ja ottakaa vaikka alkoholiakin vähän, jotta voitte vapautua ja puhua kipeistäkin asioista ja selvittää kaikki sotkut.

Puhua olen yrittänyt, kiukuspäissäni ja huutanutkin. Mutta olen saanut vain voivottelua ja hiljaisuutta osakseni ja sisko on vahingoniloisesti ilkkunut kateudesta. Annoin jossain vaiheessa anteeksi ja uskoin itsekin että olen vain kateellinen, sitten tapahtui yhtä sun toista mitä ei enää hyvälläkään mielikuvitusella saa väännettyä tasapuoliseksi kohteluksi. Ja varsinkin kun ystäväni ja mieheni koko ajan kysyivät, että miten sinä tuollaiseen suostut? Sitten aloitin radiohiljaisuuden eikä äitini ole tehnyt mitään sen katkaisemiseksi. Minun itseni kannalta on ollut terveintä vaan hyväksyä ettei minua kaivata, koska niin se vain on. Olen pystynyt siihen, nyt yritän ymmärtää syitä. En ole itse äiti, niin en osaa ajatella miten kylmä tai lämmin voi ihminen olla omia lapsia kohtaan.

Sullehan ei siis ehdotettukaan jo kokeilemiasi tapoja, eli huutamista, raivoomista jne. Vaan rauhallista keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi parasta ihan kysyä häneltä, mieluiten face-to-face, että miksi hän ei välitä sinusta, muuten et saa koskaan tietää ja ehkäpä olet käsittänyt jotain väärin ja suret sitä sitten loppuikäsi. 

Onko siinä sitten järkeä -  no ei ole!

Tee näin:

Sovi äitisi kanssa treffit ja sano, että sinulla on hänelle tärkeää kerrottavaa. Tavatkaa jossakin ravintolassa ym, jossa voitte puhua asianne rauhassa ja ottakaa vaikka alkoholiakin vähän, jotta voitte vapautua ja puhua kipeistäkin asioista ja selvittää kaikki sotkut.

Puhua olen yrittänyt, kiukuspäissäni ja huutanutkin. Mutta olen saanut vain voivottelua ja hiljaisuutta osakseni ja sisko on vahingoniloisesti ilkkunut kateudesta. Annoin jossain vaiheessa anteeksi ja uskoin itsekin että olen vain kateellinen, sitten tapahtui yhtä sun toista mitä ei enää hyvälläkään mielikuvitusella saa väännettyä tasapuoliseksi kohteluksi. Ja varsinkin kun ystäväni ja mieheni koko ajan kysyivät, että miten sinä tuollaiseen suostut? Sitten aloitin radiohiljaisuuden eikä äitini ole tehnyt mitään sen katkaisemiseksi. Minun itseni kannalta on ollut terveintä vaan hyväksyä ettei minua kaivata, koska niin se vain on. Olen pystynyt siihen, nyt yritän ymmärtää syitä. En ole itse äiti, niin en osaa ajatella miten kylmä tai lämmin voi ihminen olla omia lapsia kohtaan.

Sullehan ei siis ehdotettukaan jo kokeilemiasi tapoja, eli huutamista, raivoomista jne. Vaan rauhallista keskustelua.

Kirjoitin hassusti, tarkoitin että olen puhunut (ja puhunut ja puhunut) sitten vaatinut ja vääntänytkin. Vastassani on muuri, kieltämisen ja vaikenemisen. Joskus teini-ikäisenä sain äitini myöntämään ettei hän ole kohdellut minua tasa-arvoisesti ja hän käyttäyti kuin olisin maailman julmin ihminen kun joutui sen myöntämään. Mikään ei muuttunut ja silloin älysin ettei ole kyse siitä, että he eivät ymmärtäisi ja siksi käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Vaan siitä, että minä en vain ole yhtä (än) tärkeä.

Ei ole kyse mistään hetken ongelmasta vaan olen ihan lapsuudesta asti kärsinyt kaikesta mahdollisesta. Ulkopuoliset ovat pitkään jo sanoneet että kestän liikaa. Ei siis ole mikään väärinkäsitys kyseessä. En jaksaisi vääntää perusteista vaan kaipaan työkaluja ymmärtämiseen.

Olen huomannut aikasemminkin tällä palstalla, että aikuiset ei saisi enää tuoda esiin sitä että heitä on lapsina kohdeltu huonosti tai epätasa-arvoisesti. Johtuuko se siitä että kun tulee vanhemmaksi niin kaikki alkaa tehdä sitä ja se on kipeä paikka itselle myöntää? Vai mistä?

Mikä saisi teidät kohtelemaan lapsianne epätasa-arvoisesti? Äitini on siis ihan raivorehellisesti arvioituna perusnormaali, jopa normaalia hieman kiltimpi ja empaattisempi ihminen. Hän ei ole koskaan kohdellut minua suoraan huonosti, vaan kyse on siitä että siskoni on hukutettu huomioon, kahdenkeskiseen aikaan, materiaan, kehuihin aina aikuisuuteen saakka. Olen kuin joku siivooja häneen verrattuna, saan perusnormaalin kohtelun mutta en juurikaan rakkautta. En koskaan ole aikuisena saanut häneltä aloitteellista huomiota. Hän ei ole käynyt kodissani kutsuista huolimatta, ja käy viikoittain ellei päivittäin kauempana asuvan siskoni luona.

Jotkut lapset on rakkaampia kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Mikä saisi teidät kohtelemaan lapsianne epätasa-arvoisesti? Äitini on siis ihan raivorehellisesti arvioituna perusnormaali, jopa normaalia hieman kiltimpi ja empaattisempi ihminen. Hän ei ole koskaan kohdellut minua suoraan huonosti, vaan kyse on siitä että siskoni on hukutettu huomioon, kahdenkeskiseen aikaan, materiaan, kehuihin aina aikuisuuteen saakka. Olen kuin joku siivooja häneen verrattuna, saan perusnormaalin kohtelun mutta en juurikaan rakkautta. En koskaan ole aikuisena saanut häneltä aloitteellista huomiota. Hän ei ole käynyt kodissani kutsuista huolimatta, ja käy viikoittain ellei päivittäin kauempana asuvan siskoni luona.

Joku oma trauma? Mutta mikä??

Minäkin tajusin vasta tosi äskettäin, että äitini on käyttäytynyt minua kohtaan kuin huonokäytöksinen teini, eli hän on kiukutellut, syyttänyt, vaikken ole tehnyt mitään, raivonnut, kun olisi pitänyt puhua asiallisesi jne.

Mutta ihmiset ovat aina syyttäneet minua, koska en minäkään tajunnut, että äitini ei oikeasti ole rakastanut minua, vaan tajusin vain huonon kohtelun, mutta en syytä sille. Minua aina loukkasi se, kun ihmiset sanoivat, että "äidilläsikin on varmaan ollut vaikeaa", KUKAAN SANOJA EI TAJUNNUT, että ei SE ollut mulle se suru, että äiti EI KÄYTTÄYTYNYT hyvin mua kohtaan, vaan SE, että hän kohteli minua huonosti!

Ihmisten mielestä se ei ilmeisesti ole paha asia, kunhan äidilläni vain oli syy siihen.

Nyt kun olen tajunnut, että äitini ei ollut ainoastaan ilkeä, toiminut väärin ja ollut paha, vaan hän käyttäytyi kuin teini, joka hoitaa inhoamaansa naapurin kakaraa 50-luvulla, jolloin lapselle sai tehdä mitä mieleen juolahti, koska kukaan ei paaponut lapsia kuten nykyisin tehdään, niin tajuan, että niin, eihän äiti ikinä saanut kapinoida omaa äitiään vastaan ja äidille on tehty sillä lailla hirveitä juttuja, että hän joutui asumaan jostain 12(?)-vuotiaasta arkisin yksin jossain toisella paikkakunnalla koulun takia, kai se oli asuntola, ja kummallakin vanhemmalla oli uudet perheet.

Mutta ei ole mun vikani. Ei mua edelleenkään kiinnosta, että äiti sillä olisi oikeutettu kohtelemaan minua pahasti, mutta minua kiehtoo nähdä selkeä vika hänessä, huonous, se antaa voimia omaan paranemiseen. Tähän saakka en tajunnut, miksi hän oli sellainen kuin oli. En nytkään tajua, miksi hän oli sellainen kuin oli, mutta tajuan, miten hänen käytöstään voi kuvailla ei-paikalla-olleille. Että he tyhmät vihdoinkin ymmärtävät, että nope, mä en ollut syyllinen mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut aikasemminkin tällä palstalla, että aikuiset ei saisi enää tuoda esiin sitä että heitä on lapsina kohdeltu huonosti tai epätasa-arvoisesti. Johtuuko se siitä että kun tulee vanhemmaksi niin kaikki alkaa tehdä sitä ja se on kipeä paikka itselle myöntää? Vai mistä?

Ollaanko me oltu eri ketjuissa? Kyllä täällä on avauduttu epätasa-arvoisesta kohtelusta ja sitä käsitelty. He, jotka sen ovat kokeneet, ymmärtävät siihen liittyviä tunteita, kun taas kokemattomat eivät ymmärrä. Sama pätee muuhunkin kaltoinkohteluun.

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan siskostani... Nyt olen jo välit katkaissut ja pahimmat surut asiasta surrut ja alkanut miettimään mistä se johtuu. Olen ihan kohtalainen ihminen, mies ja ystäviä, en mikään moniongelmainen toivottomuus. Eikä äitini ole kohdellut kaikkia huonosti, vaan äärimmisen epäsuhtaisesti. Eli äitini ei ole mikään absoluuttisesti huono äiti.

En tajua.

Millainen itse olet ollut äitiäsi kohtaan lapsena? Oletko ollut erityisen vaikea? Oletko osoittanut kiintymystäsi? Mikään ei tietenkään oikeuta kohtelemaan sinua välinpitämättömästi, mutta ehkä äitisi ei osaa toimia kanssasi jostain syystä.

Ja siihen aikaan kouluviikot vieläpä olivat 6-päiväisiä, joten hän sai olla reilun vuorokauden viikosta kotona ja tuli tuskin paljonkaan huomioiduksi, kun äidillään oli uusi lapsi. Mutta eipä se silti oikeuta mihinkään huonoon käytökseen lastaan kohtaan, eikä siihen, ettei tajua lapsia jos hankkii heitä. Eikä käyttäytymään itse huonosti ja syyttämään OMAA LASTA SITTEN SIITÄ, kun lapsi aivan oikeutetusti ensin hermostuu, sitten suuttuu ja lopulta raivostuu kun kohdellaan väärin, eikä asiaa oikaista, vaan vielä syytetään lisää omaa lasta. En anna näitä koskaan anteksi, koitan vain selvittää itse, mistä kaikki saamani kura on johtunut.

9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut aikasemminkin tällä palstalla, että aikuiset ei saisi enää tuoda esiin sitä että heitä on lapsina kohdeltu huonosti tai epätasa-arvoisesti. Johtuuko se siitä että kun tulee vanhemmaksi niin kaikki alkaa tehdä sitä ja se on kipeä paikka itselle myöntää? Vai mistä?

Ollaanko me oltu eri ketjuissa? Kyllä täällä on avauduttu epätasa-arvoisesta kohtelusta ja sitä käsitelty. He, jotka sen ovat kokeneet, ymmärtävät siihen liittyviä tunteita, kun taas kokemattomat eivät ymmärrä. Sama pätee muuhunkin kaltoinkohteluun.

Minä olen ainakin ollut sinun kanssasi eri ketjussa, koska täällähän vedetään ihan pimppiraget siitä, jos jonkun palstalaisen äiti saa syytökset pahuudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan siskostani... Nyt olen jo välit katkaissut ja pahimmat surut asiasta surrut ja alkanut miettimään mistä se johtuu. Olen ihan kohtalainen ihminen, mies ja ystäviä, en mikään moniongelmainen toivottomuus. Eikä äitini ole kohdellut kaikkia huonosti, vaan äärimmisen epäsuhtaisesti. Eli äitini ei ole mikään absoluuttisesti huono äiti.

En tajua.

Millainen itse olet ollut äitiäsi kohtaan lapsena? Oletko ollut erityisen vaikea? Oletko osoittanut kiintymystäsi? Mikään ei tietenkään oikeuta kohtelemaan sinua välinpitämättömästi, mutta ehkä äitisi ei osaa toimia kanssasi jostain syystä.

Minusta tämmöinen ei selitä yhtikäs mitään. Rakastava ja terve äiti olisi tehnyt silloin varmasti pöllöyksiä ja virheitä, mutta ei suhtautuisi noin p*skasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan siskostani... Nyt olen jo välit katkaissut ja pahimmat surut asiasta surrut ja alkanut miettimään mistä se johtuu. Olen ihan kohtalainen ihminen, mies ja ystäviä, en mikään moniongelmainen toivottomuus. Eikä äitini ole kohdellut kaikkia huonosti, vaan äärimmisen epäsuhtaisesti. Eli äitini ei ole mikään absoluuttisesti huono äiti.

En tajua.

Millainen itse olet ollut äitiäsi kohtaan lapsena? Oletko ollut erityisen vaikea? Oletko osoittanut kiintymystäsi? Mikään ei tietenkään oikeuta kohtelemaan sinua välinpitämättömästi, mutta ehkä äitisi ei osaa toimia kanssasi jostain syystä.

Siis mitä? Onko lapsi osoittanut kiintymystään äitiinsä, olet ihan ulalla aiheesta. Lapsen osoittama kiintymys äitiinsä johtuu kyllä pitkälti, miten äiti suhtautuu lapseensa. Jos äiti on etäinen, empatiaton, aggressiivinen, vetäytyvä, ei lapsi uskalla mennä lähelle äitiä. Lapsella on kuitenkin aiva tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, siten myös olla osallisena kiintymyssuhteessa äitiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut aikasemminkin tällä palstalla, että aikuiset ei saisi enää tuoda esiin sitä että heitä on lapsina kohdeltu huonosti tai epätasa-arvoisesti. Johtuuko se siitä että kun tulee vanhemmaksi niin kaikki alkaa tehdä sitä ja se on kipeä paikka itselle myöntää? Vai mistä?

Ollaanko me oltu eri ketjuissa? Kyllä täällä on avauduttu epätasa-arvoisesta kohtelusta ja sitä käsitelty. He, jotka sen ovat kokeneet, ymmärtävät siihen liittyviä tunteita, kun taas kokemattomat eivät ymmärrä. Sama pätee muuhunkin kaltoinkohteluun.

Minä olen ainakin ollut sinun kanssasi eri ketjussa, koska täällähän vedetään ihan pimppiraget siitä, jos jonkun palstalaisen äiti saa syytökset pahuudestaan.

Huomasin kyllä, että sitä oli täällä enemmän jokunen vuosi sitten . Äitimyytti murtui, kun kaltoinkohdellut, aikuiset lapset alkoivat avautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan siskostani... Nyt olen jo välit katkaissut ja pahimmat surut asiasta surrut ja alkanut miettimään mistä se johtuu. Olen ihan kohtalainen ihminen, mies ja ystäviä, en mikään moniongelmainen toivottomuus. Eikä äitini ole kohdellut kaikkia huonosti, vaan äärimmisen epäsuhtaisesti. Eli äitini ei ole mikään absoluuttisesti huono äiti.

En tajua.

Millainen itse olet ollut äitiäsi kohtaan lapsena? Oletko ollut erityisen vaikea? Oletko osoittanut kiintymystäsi? Mikään ei tietenkään oikeuta kohtelemaan sinua välinpitämättömästi, mutta ehkä äitisi ei osaa toimia kanssasi jostain syystä.

Varmaan jossain vaiheessa vähän liikaakin, olin varmaan aika takertuva kun en oikein saanut huomiota niin tein itseäni tykö aika paljonkin.

Jossain vaiheessa aloin siivoamaan ja hoitamaan puutarhaa yms ihan hulluna kun ne asiat aiheutti eniten perheessä skismaa, yritin pitää tilanteen rauhallisena ja olinkin lopulta aikamoinen kotiorja. Siskoni muistaakseni aina joskus täytti astianpesukoneen, ei muuta. Hän oli myös paljon poissa koska hänellä oli "tärkeitä" juttuja ja siivottomuudesta sai silloin torut minä. Eikä hän. Vaikka siivosin noin 1000 kertaa enemmän...

Ehkä siskoni oli kiinnostavampi kun hän ei takertunut? Mutta en olisi varmaan minäkään jos olisin saanut huomiota ja kasvanut sillä tavalla tunne-elämältä tasapainoiseksi. Pelkoahan se oli.

Vierailija kirjoitti:

Mikä saisi teidät kohtelemaan lapsianne epätasa-arvoisesti? Äitini on siis ihan raivorehellisesti arvioituna perusnormaali, jopa normaalia hieman kiltimpi ja empaattisempi ihminen. Hän ei ole koskaan kohdellut minua suoraan huonosti, vaan kyse on siitä että siskoni on hukutettu huomioon, kahdenkeskiseen aikaan, materiaan, kehuihin aina aikuisuuteen saakka. Olen kuin joku siivooja häneen verrattuna, saan perusnormaalin kohtelun mutta en juurikaan rakkautta. En koskaan ole aikuisena saanut häneltä aloitteellista huomiota. Hän ei ole käynyt kodissani kutsuista huolimatta, ja käy viikoittain ellei päivittäin kauempana asuvan siskoni luona.

Mikäkö? Narsismi, persoonallisuushäiriö.

Kivikissaäiti, is that you?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä saisi teidät kohtelemaan lapsianne epätasa-arvoisesti? Äitini on siis ihan raivorehellisesti arvioituna perusnormaali, jopa normaalia hieman kiltimpi ja empaattisempi ihminen. Hän ei ole koskaan kohdellut minua suoraan huonosti, vaan kyse on siitä että siskoni on hukutettu huomioon, kahdenkeskiseen aikaan, materiaan, kehuihin aina aikuisuuteen saakka. Olen kuin joku siivooja häneen verrattuna, saan perusnormaalin kohtelun mutta en juurikaan rakkautta. En koskaan ole aikuisena saanut häneltä aloitteellista huomiota. Hän ei ole käynyt kodissani kutsuista huolimatta, ja käy viikoittain ellei päivittäin kauempana asuvan siskoni luona.

Mikäkö? Narsismi, persoonallisuushäiriö.

Aika epämääräistä, tarvittaisiin varmaan tarkempaa näkemystä tähän.

en ole ap