Lue keskustelun säännöt.
Itsetuhoinen tai "huonosti elävä" on menettänyt kosketuksen itseensä
09.06.2018 |
Tarkoitan tässä itsetuhoisuudella sellaista, että itsestä ei pidetä huolta, vaikka tiedettäisiinkin, mitä kuuluu tehdä, ja että itselle ei tehdä tekoja, jotka pitäisivät hyvinvointia yllä, vaikka ne aivan hyvin tietäisikin.
Olen havahtunut omaan itsetuhoisuuteeni saatuani omia lapsia. Olen pettynyt ensikäden auttaviin tahoihin, mm. perhetyöhön, jota käytin lastemme ollessa pieniä, koska he eivät tajua ollenkaan asioiden johtuvan siitä, ettei niistä välitä, vaan he kuvittelevat niiden johtuvan tiedon ja osaamisen puutteesta. Siis ettei lapsistakaan jaksa pitää huolta parhaalla tietämällään tavalla ja se raivostuttaa itseäkin. Eli ylläpitää päivässä struktuuria esimerkiksi, laittaa ateriota rytmissä, josta ei juuri poiketa, katsoa, mitä syödään, että se on terveellistä jne.
Tiedän tuon kaiken, mutta lakkasin välittämästä asioista lasten kasavessa, koska kaikesta sai aina taistella ja vääntää. Mutta se tilanne on minussa sisälläkin, suhteessa itseeni, koen, että olen menettänyt yhteyden itseeni, ja siksi hankin lapsia ylipäänsä tiedostamatta ehkä kovin tarkasti, mitä haluan lastenhankinnalla elämälleni tehdä.
Lapsia hoitaa nyt parhaansa mukaan heidän isänsä, minä koitan saada yhteyden kadonneeseen itseeni. Koska huomaan, että minulla on vaikeuksia tehdä itselleni hyvää, eli olen tavallaan ns. passiivisesti itsetuhoinen. Elän tavalla, joka on minulle vahingollinen. En liiku, en pidä kodistani huolta, en uskalla olla toivomallani tavalla sosiaalinen jne.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Surkeaa elämää! Ainoastaan valitat ja odotat perintöä.
No osalla se on surkeaa vailla tulevaa perintöä. Ja onhan se asioita parannettava, eikä se suju sinunlaisellasi typerällä tyytyväisyydellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se auta muu kuin koittaa antaa itselleen aikaa. Prosessoida asioita pikkuhiljaa eikä vaatia itseltä mahdottomia. Keskittyä pikku juttuihin. Olla vaan. Koittaa tehdä aina välillä jokin pieni tavallinen asia, joka on ihan kivaa itsestä. Ei tarvi ollaan parempi mikä on. Ei se sressaamalla ainakaan parane. Hyväksyä nykytilanne ja nykyiset tunteet ja lähteä siitä lähtökohdasta. Ehkäpä koittaa sitten vähin erin päiviä enemmissä määrin, jolloin huomaa että oleminen ja tekeminen tuntuu taas jo ihan mukavallekin. Pikku hijaa hyvää tulee. Ei haittaa veikkei ole täydellinen. Syvällinen muutos vaatii aikaa. ja välillä menee takapakkia. Sekään ei haittaa.
Näin mä just ajattelin tehdä. Eihän se tavallaan kivaa ole, koska ainakin välillä on ihan tosi tylsää, mutta mikään "pakeneminen" viihdyttämään sitä itseä, joka ei ole kosketuksissa minään ei myöskään kiinnosta. Parempi on houkutella sitä puolta itsestäni esiin, joka haluaisikin esille tulla, mutta ei ole kyennyt.
Se vaatii sitä, ettei muiden tarpeet ole kovin korkealla hierarkiassani. Se on tavallaan tosi raakaa, mutta loppujenlopuksi muita, joiden tarpeilla olisi elämälleni mitään merkitystä ei ole, kuin lasteni tarpeet. Muut ovat vastuussa hoidella omiaan. Ja siis joku voi haluta auttaa, mutta se on eri asia, kuin se, että tarpeeni jotenkin olisivat kenenkään muun vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Löysin hyvän kirjoituksen liittyen kosketuksen itseensä menettämisestä:
https://maanhalla.wordpress.com/2011/10/26/itsetuhoinen-on-menettanyt-k…
"Usein huomiomme itsetuhoisuudesta puhuttaessa kiinnittyy itsemurhan tekemiseen: hengen riistämiseen itseltä konkreettisella keinolla. Itsemurhan tekeminen on kuitenkin vain yksi itsetuhoisuuden muoto. Itse itsetuhoisuus on paljon laajempi käsite. Ihminen voi olla monella tapaa itsetuhoinen ja eräänlainen epäsuora itsetuhoisuuden muoto on hyvin yleistä. Epäsuora itsetuhoisuus tarkoittaa sitä, että ihminen ei suoranaisesti tee konkreettista itsensä tappamisen tekoa, vaan lähinnä elää itseään laiminlyöden ja vahingoittaen. Itsetuhoisuus voi olla jopa elämäntapa.
On sitten kyse suorasta itsemurhasta tai epäsuorasta itsetuhoisuudesta, olennaista on ymmärtää, että itsetuhoisuus liittyy itsensä menettämiseen eli jonkinlaiseen henkiseen minättömyyteen tai eksyneisyyteen, mikä useimmiten tarkoittaa sitä, että itsetuhoinen on menettänyt yhteyden itseensä ja tunteisiinsa. Turvallisuuden tunne on saanut kolhuja, samoin luottamus ja itsensä hyväksyminen on vaikeaa. Jatkuva häpeä ja pelko liittyvät keskeisenä piirteenä itsensä menettäneen mielentilaan."
ap
Sä olet nyt tärkeän äärellä, ap. Erittäin harvinainen ilmiö tällä foorumilla.
Onko päätelmät tuosta kirjasta, vai omiasi myös?
Minusta passiivista l. epäsuoraa itsetuhoisuutta voi nimittää myös itsensä hylkäämiseksi. Se seuraa just noista, mitä luettelit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin hyvän kirjoituksen liittyen kosketuksen itseensä menettämisestä:
https://maanhalla.wordpress.com/2011/10/26/itsetuhoinen-on-menettanyt-k…
"Usein huomiomme itsetuhoisuudesta puhuttaessa kiinnittyy itsemurhan tekemiseen: hengen riistämiseen itseltä konkreettisella keinolla. Itsemurhan tekeminen on kuitenkin vain yksi itsetuhoisuuden muoto. Itse itsetuhoisuus on paljon laajempi käsite. Ihminen voi olla monella tapaa itsetuhoinen ja eräänlainen epäsuora itsetuhoisuuden muoto on hyvin yleistä. Epäsuora itsetuhoisuus tarkoittaa sitä, että ihminen ei suoranaisesti tee konkreettista itsensä tappamisen tekoa, vaan lähinnä elää itseään laiminlyöden ja vahingoittaen. Itsetuhoisuus voi olla jopa elämäntapa.
On sitten kyse suorasta itsemurhasta tai epäsuorasta itsetuhoisuudesta, olennaista on ymmärtää, että itsetuhoisuus liittyy itsensä menettämiseen eli jonkinlaiseen henkiseen minättömyyteen tai eksyneisyyteen, mikä useimmiten tarkoittaa sitä, että itsetuhoinen on menettänyt yhteyden itseensä ja tunteisiinsa. Turvallisuuden tunne on saanut kolhuja, samoin luottamus ja itsensä hyväksyminen on vaikeaa. Jatkuva häpeä ja pelko liittyvät keskeisenä piirteenä itsensä menettäneen mielentilaan."
apSä olet nyt tärkeän äärellä, ap. Erittäin harvinainen ilmiö tällä foorumilla.
Onko päätelmät tuosta kirjasta, vai omiasi myös?Minusta passiivista l. epäsuoraa itsetuhoisuutta voi nimittää myös itsensä hylkäämiseksi. Se seuraa just noista, mitä luettelit.
Kun luin sitä, niin kyllä se tutulta tuntui, mutta en ollut osannut pukea sitä noin hyvin sanoiksi. Asia on prosessissa itsessäni. Ja tuntuu tärkeältä suunnalta elämälleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synkkä yksinpuhelu. Olet selkeästi masentunut ap ja tarvitset terapiaa. Masennus on myös tota epäsuoraa itsetuhoisuutta ainakin itselläni. Ehkä kognitiivinen ei ole sinulle paras suuntaus. Jospa koittaisit jotain toista. Kova prosessointi on sinulla ainakin menillään. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synkkä yksinpuhelu. Olet selkeästi masentunut ap ja tarvitset terapiaa. Masennus on myös tota epäsuoraa itsetuhoisuutta ainakin itselläni. Ehkä kognitiivinen ei ole sinulle paras suuntaus. Jospa koittaisit jotain toista. Kova prosessointi on sinulla ainakin menillään. Tsemppiä.
Kai mä sitten olen masentunutkin. Vaikka koen itse kyllä, että jos mulla vain olisi rakkautta eli sellainen parisuhde jossa voisin hyvin toisen kanssa ja saisin kokea rakastetuksi tulemisen tunteen, niin en olisi masentunut. Tai voihan sitä olla masentunut tuon puutteessakin, vaikka sen tiedostaa näin selkeästi. Ihan itsen hylkäämisen takia ei ne suhteetkaan tahdo onnistua, ihan turha edes yrittää, ennen kuin on yhteys itseen.
Mä olenkin toisenlaisessa terapiassa, täytyy puhua tuosta hyvän näkemisestä itsessään, vaikka vaikealta se tuntuu kun itse vain pitäisi sitä itsessä nähdä, eikö koskaan kukaan muu näe minussa mitään hyvää? Mutta kai se olisi äitien tehtävä, ja kun oma äiti oli teinin tasolla kiukutteleva kiusaaja, joka ei tajunnut, että olin lapsi, niin se siitä sitten. Mutta on se terapia siitä hyvää, että vie se kuitenkin eteenpäin kaiken kanssa.
Ja tukee mua mun prosessissa, joka ei näytä ulospäin tarkemmin katsottuna aina niin kovin kauniilta. Meinaan nämä "en enää mieti muiden tarpeita" ja muu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo passiivinen itsetuhoisuus johtuu halun puutteesta. Silti...jotta voisi olla halu johonkin, täytyy ymmärtää kuka on. Ristiriitaahan tuosta pukkaa.
Toisaalta onhan olemassa uskonnollisia t. filosofisia koulukuntia, joissa Minän merkitys pyritään minimoimaan tai jopa poistamaan, jotta saadaan yhteys siihen todelliseen itseen kaikkien niiden maskien takana, jotka elämän aikana tarttuvat ja voivat jäädä päälle. Ap ei kuitenkaan tainnut ihan tämmöistä tulokulmaa ajatella vaan enemmänkin emotionaalisten lukkojen aukomista, jotta kykenisi toimimaan yhteiskunnassa, jossa ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän...
yyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi menettää kun ei sitä koskaan ollutkaan.
Ei kai se auta muu kuin koittaa antaa itselleen aikaa. Prosessoida asioita pikkuhiljaa eikä vaatia itseltä mahdottomia. Keskittyä pikku juttuihin. Olla vaan. Koittaa tehdä aina välillä jokin pieni tavallinen asia, joka on ihan kivaa itsestä. Ei tarvi ollaan parempi mikä on. Ei se sressaamalla ainakaan parane. Hyväksyä nykytilanne ja nykyiset tunteet ja lähteä siitä lähtökohdasta. Ehkäpä koittaa sitten vähin erin päiviä enemmissä määrin, jolloin huomaa että oleminen ja tekeminen tuntuu taas jo ihan mukavallekin. Pikku hijaa hyvää tulee. Ei haittaa veikkei ole täydellinen. Syvällinen muutos vaatii aikaa. ja välillä menee takapakkia. Sekään ei haittaa.