Ottaisitko vastaan tämän työpaikan?
Haen henkilökohtaista avustajaa. Työn aloitus elokuussa 2018, koeaika 4 kk.
Olen kolmekymppinen liikuntarajoitteinen nainen. Vietän itseni näköistä, onnellista ja itsenäistä elämää, teen töitä, opiskelen yliopistossa ja elän avoliitossa. Arkeni toimivuuden turvaamiseksi minulle on myönnetty henkilökohtaista apua 32 tuntia kuukaudessa (keskimäärin 8 tuntia viikossa). Määrittelen itse työajat tarpeen mukaan kolmeksi viikoksi kerrallaan - pääasiallisesti ne ovat iltapäivä- ja ilta-aikoja, 13-23 välillä, mutta muutkin ajat ovat toki joskus mahdollisia.
Työhön kuuluu avustaminen kodin siivoustöissä. Isot siivoustyöt, kuten imurointi, lattianpesu, mattojen tamppaaminen, ikkunoiden pesu, vaatteiden ripustaminen ja silittäminen, roskien vieminen eri lajittelupisteisiin ja muu kodin siivoamisessa avustaminen sujuu sinulta siis ongelmattomasti ja pystyt ottamaan näissä ohjausta vastaan ja toimimaan myös omatoimisesti tämän jälkeen. Vaikka sinulla olisi omat tavat siivouksessa omassa kodissasi, edellytän että avustajanani toimit minun tavallani - oma-aloitteinen työote on kuitenkin plussaa, mutta pystyt ottamaan vastaan ohjausta.
Työsuhteessa lähdetään nimittäin siitä, että asiat tehdään minun toiveideni mukaan ja minun tahdissani. Olen toisinaan, aurinkoisuudestani huolimatta, melkoisen harkitseva pohdiskelija, tiettyjä rutiineja rakastava ihminen, ja minulle tärkeää on esimerkiksi kierrättäminen ja tietyt kulutusvalinnat, joiden kyseenalaistaminen ei tietenkään kuulu tehtävääsi.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Liittykää liittoon
Kuulun liittoon, mutta mihin tämä kommentti liittyy?
Kunnat, jotka yleensä maksavat henkilökohtaisten avustajien palkat kuvittelevat, että avustajat elävät pyhällä hengellä ja työ on heille kutsumus.